Viisi vuotta sitten luulin löytäneeni parisuhteen, jossa viettäisin loppuelämäni. Olin tuolloin 23 vuotias. Menin lyhyellä varoitusajalla kihloihin ja muutimme yhteen. Osa ystävistäni oli kauhuissaan nopeista liikkeistäni.
Puolisen vuotta kului ja mieheni osoittautui agressiiviseksi. Hän rikkoi suutuksissaan tavaroita, myös minun tavaroitani. Hänen väkivaltaisuutensa kohdistui myös minuun. Hän vahingoitti minua fyysisesti monta kertaa. En kertonut tästä kenellekään. En kehdannut, koska olinhan aina toitottanut suureen ääneen, miten minuun ei yksikään mies koske vahingoittaakseen, lähden saman tien!
Riuhtaisin itseni hänestä irti kuukausi sitten.
Nyt pelkään, etten pysty enää koskaan palauttamaan uskoani ihmisiin. Seurusteltuamme kolme vuotta, sain selville hänen olleen uskoton lähestulkoon joka kerta ollessaan "kavereiden kanssa ulkona". Hänellä oli seurustelumme aikana monta eri suhdetta, mikä loukkaa minua aivan suunnattomasti. Olen vieläkin vereslihalla noista kaksi vuotta sitten kuulemistani asioista. Näistä loukkauksistakaan, järjestelmällisestä pettämisestä, en ole iljennyt kertoa kenellekään. Inhoan itseäni, koska jäin hänen luokseen kaikesta huolimatta. Vihaan itsesääliä, jota tunnen menetetyistä vuosista. Olinhan tuolloin, viisi vuotta sitten, nuori tyttö ja nyt.. - katkera kolmekymppinen, joka ei koskaan usko löytävänsä mitään todellista.
Puolisen vuotta kului ja mieheni osoittautui agressiiviseksi. Hän rikkoi suutuksissaan tavaroita, myös minun tavaroitani. Hänen väkivaltaisuutensa kohdistui myös minuun. Hän vahingoitti minua fyysisesti monta kertaa. En kertonut tästä kenellekään. En kehdannut, koska olinhan aina toitottanut suureen ääneen, miten minuun ei yksikään mies koske vahingoittaakseen, lähden saman tien!
Riuhtaisin itseni hänestä irti kuukausi sitten.
Nyt pelkään, etten pysty enää koskaan palauttamaan uskoani ihmisiin. Seurusteltuamme kolme vuotta, sain selville hänen olleen uskoton lähestulkoon joka kerta ollessaan "kavereiden kanssa ulkona". Hänellä oli seurustelumme aikana monta eri suhdetta, mikä loukkaa minua aivan suunnattomasti. Olen vieläkin vereslihalla noista kaksi vuotta sitten kuulemistani asioista. Näistä loukkauksistakaan, järjestelmällisestä pettämisestä, en ole iljennyt kertoa kenellekään. Inhoan itseäni, koska jäin hänen luokseen kaikesta huolimatta. Vihaan itsesääliä, jota tunnen menetetyistä vuosista. Olinhan tuolloin, viisi vuotta sitten, nuori tyttö ja nyt.. - katkera kolmekymppinen, joka ei koskaan usko löytävänsä mitään todellista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se mitä sinulle on tapahtunut, on tapahtunut monille. Asiassa ei ole mitään hävettävää, sinähän olit se joka rakasti, etkö ollutkin... Hänen kuuluisi mennä itseensä, hän se valehteli koko suhteen ajan.
Viivyttelit hänen luonaan koska uskoit että asiat voisivat muuttua, uskoit ihmeisiin... No nyt tiedät paremmin, hän ei muuttunut, ihmettä ei tapahtunut..
Ne vuodet eivät olleet (kaikesta huolimatta) menetettyjä, vaikka sinusta saattaa siltä tuntuakkin. Älä katkeroidu. On miehiä jotka eivät lyö, eivätkä petä, ja jotka kaipaavat todellista rakkautta. Odota tyynenä, säilytä rakkautesi joka on sisälläsi ja tulet löytämään jotain todellista.
Ja jos nämä sanat kuulostavat kliseiltä, niin muista että minä kamppailen myös löytääkseni rakkauden..
Olen samaa mieltä edellisen kanssa.
Voima on siinä että osaa olla rehellinen ja rakastaa. Niiden elämä jotka ei siihen kykene on henkisesti köyhempää.
Ensi kerralla osaa toimia järkevämmin.
Älähän Victoria masennu. Kiitä onneasi, että selvisit hengissä irti suhteesta. Siitä voit nostaa itsellesi hattua, koska monenkaan vomat eivät siihen riitä.
Sinä selviät ja olet entistä vahvempi kohtaamaan vastoinkäymisiä.
Erostasi on niin vähän aikaa, että kaikki on sekaisin päässäsi. Jos kirjoitellaan parin vuoden päästä, tiedän, että sinä olet aivan eri ihminen ja eri mielellä.
Kokoa itsesi uudelleen ja olet valmis uuteen suhteeseen, kun perustus on rakennettu uusiksi. Sinulla on vielä elämä edessäsi, joten ei ole kiire.