Menetetyt vuodet

Viisi vuotta sitten luulin löytäneeni parisuhteen, jossa viettäisin loppuelämäni. Olin tuolloin 23 vuotias. Menin lyhyellä varoitusajalla kihloihin ja muutimme yhteen. Osa ystävistäni oli kauhuissaan nopeista liikkeistäni.

Puolisen vuotta kului ja mieheni osoittautui agressiiviseksi. Hän rikkoi suutuksissaan tavaroita, myös minun tavaroitani. Hänen väkivaltaisuutensa kohdistui myös minuun. Hän vahingoitti minua fyysisesti monta kertaa. En kertonut tästä kenellekään. En kehdannut, koska olinhan aina toitottanut suureen ääneen, miten minuun ei yksikään mies koske vahingoittaakseen, lähden saman tien!

Riuhtaisin itseni hänestä irti kuukausi sitten.

Nyt pelkään, etten pysty enää koskaan palauttamaan uskoani ihmisiin. Seurusteltuamme kolme vuotta, sain selville hänen olleen uskoton lähestulkoon joka kerta ollessaan "kavereiden kanssa ulkona". Hänellä oli seurustelumme aikana monta eri suhdetta, mikä loukkaa minua aivan suunnattomasti. Olen vieläkin vereslihalla noista kaksi vuotta sitten kuulemistani asioista. Näistä loukkauksistakaan, järjestelmällisestä pettämisestä, en ole iljennyt kertoa kenellekään. Inhoan itseäni, koska jäin hänen luokseen kaikesta huolimatta. Vihaan itsesääliä, jota tunnen menetetyistä vuosista. Olinhan tuolloin, viisi vuotta sitten, nuori tyttö ja nyt.. - katkera kolmekymppinen, joka ei koskaan usko löytävänsä mitään todellista.
41033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se mitä sinulle on tapahtunut, on tapahtunut monille. Asiassa ei ole mitään hävettävää, sinähän olit se joka rakasti, etkö ollutkin... Hänen kuuluisi mennä itseensä, hän se valehteli koko suhteen ajan.
Viivyttelit hänen luonaan koska uskoit että asiat voisivat muuttua, uskoit ihmeisiin... No nyt tiedät paremmin, hän ei muuttunut, ihmettä ei tapahtunut..
Ne vuodet eivät olleet (kaikesta huolimatta) menetettyjä, vaikka sinusta saattaa siltä tuntuakkin. Älä katkeroidu. On miehiä jotka eivät lyö, eivätkä petä, ja jotka kaipaavat todellista rakkautta. Odota tyynenä, säilytä rakkautesi joka on sisälläsi ja tulet löytämään jotain todellista.
Ja jos nämä sanat kuulostavat kliseiltä, niin muista että minä kamppailen myös löytääkseni rakkauden..

Äänestä
  • Olen samaa mieltä edellisen kanssa.

    Voima on siinä että osaa olla rehellinen ja rakastaa. Niiden elämä jotka ei siihen kykene on henkisesti köyhempää.

    Äänestä

Ensi kerralla osaa toimia järkevämmin.

Äänestä

Älähän Victoria masennu. Kiitä onneasi, että selvisit hengissä irti suhteesta. Siitä voit nostaa itsellesi hattua, koska monenkaan vomat eivät siihen riitä.
Sinä selviät ja olet entistä vahvempi kohtaamaan vastoinkäymisiä.
Erostasi on niin vähän aikaa, että kaikki on sekaisin päässäsi. Jos kirjoitellaan parin vuoden päästä, tiedän, että sinä olet aivan eri ihminen ja eri mielellä.
Kokoa itsesi uudelleen ja olet valmis uuteen suhteeseen, kun perustus on rakennettu uusiksi. Sinulla on vielä elämä edessäsi, joten ei ole kiire.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Victoria kirjoitti:

Viisi vuotta sitten luulin löytäneeni parisuhteen, jossa viettäisin loppuelämäni. Olin tuolloin 23 vuotias. Menin lyhyellä varoitusajalla kihloihin ja muutimme yhteen. Osa ystävistäni oli kauhuissaan nopeista liikkeistäni.

Puolisen vuotta kului ja mieheni osoittautui agressiiviseksi. Hän rikkoi suutuksissaan tavaroita, myös minun tavaroitani. Hänen väkivaltaisuutensa kohdistui myös minuun. Hän vahingoitti minua fyysisesti monta kertaa. En kertonut tästä kenellekään. En kehdannut, koska olinhan aina toitottanut suureen ääneen, miten minuun ei yksikään mies koske vahingoittaakseen, lähden saman tien!

Riuhtaisin itseni hänestä irti kuukausi sitten.

Nyt pelkään, etten pysty enää koskaan palauttamaan uskoani ihmisiin. Seurusteltuamme kolme vuotta, sain selville hänen olleen uskoton lähestulkoon joka kerta ollessaan "kavereiden kanssa ulkona". Hänellä oli seurustelumme aikana monta eri suhdetta, mikä loukkaa minua aivan suunnattomasti. Olen vieläkin vereslihalla noista kaksi vuotta sitten kuulemistani asioista. Näistä loukkauksistakaan, järjestelmällisestä pettämisestä, en ole iljennyt kertoa kenellekään. Inhoan itseäni, koska jäin hänen luokseen kaikesta huolimatta. Vihaan itsesääliä, jota tunnen menetetyistä vuosista. Olinhan tuolloin, viisi vuotta sitten, nuori tyttö ja nyt.. - katkera kolmekymppinen, joka ei koskaan usko löytävänsä mitään todellista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu