Olen tapaillut erästä miestä nyt noin puolen vuoden ajan. Seurusteluksi tätä ei kumpikaan ole kutsunut, vaikka yhdessä olemme olleet milloin tiiviimmin, milloin vähän vähemmän. Nyt viimeiset pari viikkoa tämä mies on pitänyt minuun hieman välimatkaa, olemme nähneet ainoastaan luennoilla, tekstailleet tms.
Eilen vihdoin sain tilaisuuden jutella hänen kanssaan kasvotusten ja hän kertoi suoraan sen, minkä olin jo itsekin osannut päätellä: Häntä alkoi ahdistamaan tämä meidän juttu, kun olimme liian tiiviisti (2-3krt viikossa) yhdessä! Sanoi, että kyllä tämä juttu voi jatkua niin kuin tähänkin asti, mutta hän ei voi luvata koska näemme taas. Välejä minuun hän ei kuitenkaan halunnut katkaista...?!
Itselleni tämä tähänastinen juttu ei vielä ahdistusta aiheuttanut, vaan oisin voinut jatkaa samalta pohjalta eteenkin päin...
Mielipiteitänne olisin vailla: Tulisiko minun unohtaa koko mies täysin ja jatkaa elämää eteenpäin? Vai jäänkö odottamaan, että häneltä taas liikenee minulle aikaa?
Eilen vihdoin sain tilaisuuden jutella hänen kanssaan kasvotusten ja hän kertoi suoraan sen, minkä olin jo itsekin osannut päätellä: Häntä alkoi ahdistamaan tämä meidän juttu, kun olimme liian tiiviisti (2-3krt viikossa) yhdessä! Sanoi, että kyllä tämä juttu voi jatkua niin kuin tähänkin asti, mutta hän ei voi luvata koska näemme taas. Välejä minuun hän ei kuitenkaan halunnut katkaista...?!
Itselleni tämä tähänastinen juttu ei vielä ahdistusta aiheuttanut, vaan oisin voinut jatkaa samalta pohjalta eteenkin päin...
Mielipiteitänne olisin vailla: Tulisiko minun unohtaa koko mies täysin ja jatkaa elämää eteenpäin? Vai jäänkö odottamaan, että häneltä taas liikenee minulle aikaa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
sinusta itsestäsi ja odotatko suhteen kehittyvän pitemmälle, jos haluat suhteen kehittyvän pitemmälle, niin todennäköisesti odotat turhaan.
Mikäli kenties vielä, hieman nykyistäkin harvempi tapailu tuntuu riittävältä, niin silloin kannattaa ehdottomasti jatkaa, sillä sellainen tuntuisi selvästikin sopivan hänelle.
On vaikea sanoa mistä hänen sitoutumiskammo johtuu, odottaako hän vielä "sitä oikeaa" vai eikö hänelle kukaan pysty luomaan tunnetta halusta yhteiseen elämään.
Olemme tapaillet todella tiiviisti hieman lyhyemmän aikaa kuin te. Näemme oikeastaan aina kuin mahdollista ja soittelemme/viestimme melkein päivittäin. Olemme tavanneet toistemme ystävät ja eläneet muutenkin mielestäni seurustelusuhteessa. Muutama päivä sitten keskustelimme asiasta ja vastaus oli se, minkä oikeastaan jo tiesin: Mies ei halua sitoutua.
Ainoa asia, jonka olisin halunnut kuulla, on se, että hän välittää minusta ja katsotaan mihin tämä etenee ja toimiiko tämä jatkossakin. Sen sijaan hän voisi jatkaa täysin samalla tavalla ilman minkäänlaista sitoutumista. Lopputulos: erottiin. Mielestäni oli parempi lopettaa juttu nyt (vaikka se sattuukin ihan kamalasti) kuin hajottaa itseään roikkumalla jutussa, jossa toinen ei ole samalla tasolla mukana.
Vaikka miehestä välitänkin ihan mielettömästi, olen sitä mieltä, että ansaitsen paremman. Kai sellainen joskus löytyy.
Kyllä oikeasti kiinostaisi tietää mistä tällainen johtuu. Naisen logiikalla syy on se, että mies ei välitä tarpeeksi, vaan haluaa pitää ovet avoinna jos vaikka parempaa sattuisi tilalle. Pitääkö tämä paikkansa?
Samassa veneessä taidetaan olla sinun kanssasi!
Sinä olet tehnyt viisaasti kun erosit hänestä.
Järjellä jos ajattelisin, niin tekisin samoin ja kertoisin hänelle suoraan, etten tahdo enää kuulla hänestä! Sillä tiedänhän minä, että sydämeni särkyy vielä uudelleen ja uudelleen, jos jään häntä odottamaan. Mutta silti sitä toivoo, että josko tässä hyvin kävisi! Typerää ja naiviako?
Minä en viitsinyt jäädä suhteeseen odottelemaan ihan sillä perusteella, että olen ehkä itse maailman sitoutumiskammoisin ihminen, vaikka nainen olenkin. Nyt olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa itse en ollut se osapuoli jota ahdistaa ja oman kokemuksen perusteella ymmärsin, että muutosta ei tule tapahtumaan. Fakta on, että jos rakastaa jotain ihmistä, silloin ei ahdista.
Ihan kamalaltahan tää tuntuu, mutta yritän vaan koko ajan miettiä, että vielä kamalammalta se tuntuisi vuoden tai parin päästä.
Kun mies rakastuu, ei häntä ahdista. Kylmä totuus. Eli siis hän tuskin on kuitenkaan riittävän kiinnostunut sinusta. Ei sinunkaan kannata tuhlata patejasi häneen vaan etsiä mies, joka rakastaa sinua.
mikä siinä on ideana,että "suhde" (siis ei ihan seurustelusuhde)ei voi jatkua sellaisenaan miehen mielestä??ja silloin suhde yleensä laitetaan sitten poikki,vaikka välittäminen...rakkaus ei oo kadonnut minnekään...mikä tässä on logiikkana?ja vielä aikojenkin päästä ylistetään toisen ihanuutta jne.ollaan niin kuin ennenkin,muttei kuitenkaan olla.toivottavasti ymmärsitte, mitä ajoin takaa :)
kuinka mies voi laittaa poikki "suhteen", jonka olemassaoloa ei ole koskaan tunnustettu!!?? Ihmettelen suuresti! Miehet kertokaa mikä on teidän logiikkana?
En ole aivan varma ymmärsinkö pointtiasi, mutta niin kait tässä meilläkin on käymässä, että ollaan niinkuin ennenkin, mut ei sit kumminkaan olla... Välittäminen ei todellakaan oo kadonnut, tiiän et miusta välitetään ja miekin vielä välitän (liikaakin kenties). (Sanaa rakkaus ei uskalla mainitakaan.) Complicated...
t. alkuperäinen
ihan oikein!! :) musta vaan tuntuu,että mun puolelta ainakin voi jo puhua rakkaudesta..niin suuri, kaikenkattava ja arka kuin se sana onkin(tosin vaikea tunnustaa edes itselleen,että rakastaa, kun kuitenkin siitä vaan kärsii)!
että onko teidänkin "suhde" samassa tilanteessa kuin meidän? olisi kiva kuulla, että kohtalotovereitakin on! t. alkuperäinen toivottaen lycka till!
meidän "suhde" oli samanlaisessa tilanteessa viime talvena..eli viime tammikuussa hän sitten pisti välit poikki...syy oli armeija.
mutta siis edelleen olemme yhteyksissä,loppujen lopuksi aika paljonkin.eikä se ole edelleenkään pelkkää kaveruutta!tosi raastavaa!!!
juteltuamme muutama viikko sitten,hän sanoi,että jos ei olisi nyt armeijassa niiiiiin....(lause jäi kesken,mutta ymmärsin,mitä hän tarkoitti
Edistymistä havaittavissa eli ei. Viikonlopun aikana oltiin kumpikin reissussa eikä yhteyttä pidetty. sit heti kun kumpikin kotiutui, niin mesessä juteltiin, minun mielipiteitä kyseltiin tms. ihan ystävällisesti. Tänään luennoilla sain kumminkin väliinpitämättömää kohtelua... En jaksa tätä kissa-hiiri-leikkiä enää, lienee parasta unohtaa ja lopettaa haaveilu...
mä tein sen eilen :) sanoin tuolle jätkälle,jonka kanssa tätä leikkiä on jatkunut yhteensä jo yli vuosi,etten enää halua/pysty olla hänen kaveri!!sanoin suoraan,että välitän hänestä vieläkin ihan liikaa.. ei kyllä oikein tainnu uskoa,että olen tosissani.tosissani kyllä olen.ja voi hyvänen aika miten vapautunut olo!!!
Hieno päätös ja nyt toivon sinulle voimia pysyä päätöksessäsi!! Se ei varmasti ole helppoa ja tulee heikkoja hetkiä, mutta tsemppiä!
Ise puolestaan tapasin eilen baarissa mukavan pojan, jonka kanssa synkkasi hyvin ja hän palautti uskoni,että mukaviakin miehiä olemassa on. Toivottavasti tästä jotain kaunista tulee aikaiseksi... Minä en vielä ainakaan aio kertoa sille jätkälle, että nyt riitti tää leikkiminen, vaikeneminen kertokoon sen...
Hyvää talven odotusta sinulle!