Nyt on käyty tällä palstalla kovasti vääntöä siitä, että onko Ilmestyskirjan peto paavinvalta vai islam. Itse olen kyllä paavinvallan kannalla, mutta haluaisin kuulla, miten islamia Ilmestyskirjan petona pitävät selittävät seuraavat jakeet?
Samoin haluaisin kuulla, miten VAINOAVA paavinvalta tai mikään muukaan >vainoava< valta myöskään EKSYTTÄISI ketään?
Matt.24
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että EKSYTTÄVÄT, jos mahdollista, valitutkin.
25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
Luuk.18
8...Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Matt.24
37 Sillä NIINKUIN OLI NOOAN PÄIVINÄ, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 EIVÄTKÄ TIENNEET, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Nooan päivinä ei ollut vainoja ja ainoastaan kahdeksan ihmistä pelastui. Raamattu ei kerro mistään suuresta herätyksestä lopunaikana ja jos tulee kristittyjen odottamat "osto- ja myyntikiellot" - adventistien "sunnuntailaki" ja muiden "mikrosirut ym. kaupankäynnin esteet" - niin miten ihmeessä "peto" ketään, ja varsinkaan "valittuja", EKSYTTÄISI?
Kaikki kristitythän odottavat vainoja sekä "osto- ja myyntikieltoja", mutta vainohan on aivan SELVÄSTI >antikristillistä< toimintaa. Antikristus tarkoittaa VASTA- tai SIJAISKristusta. "Vastakristukset" eli vastustajat on helppo havaita antikristillisiksi, mutta "SijaisKristus" onkin jo huomattavasti petollisempi eksyttäjä, joka teeskentelee olevansa Kristuksen puolella, vaikka on todellisuudessa Häntä vastaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikö kellään ollut mitään mielipidettä näihin kysymyksiini?
>>Eikö kellään ollut mitään mielipidettä näihin kysymyksiini?>>
Uskonnollisesti hurahtaneet ihmiset ovat näkevinään petoja ja antikristuiksia milloin missäkin. Heille ei riitä, että esim. Roomalaiskatolinen kirkko on
Roomalaiskatolinen kirkko ja Islam on Islam ja "sillä sipuli". - Ilmestyskirjan petojen löytäminen sieltä tai täältä tapahtuu heidän omassa päässään aivan samalla tavalla kuin mustalaisakan povatessa sopivan pyöreästi, kuulija tulkitsee hänelle lausutut ennustukset omien pelkojensa ja toiveittensa mukaan, todeten, että kylläpä se mustalainen tiesi...
Hei-
Katso Dan 7:25, Matt 24:15 ja 2 Tess 2:3-4. Katso nuo jakeet.
Ilm 13 ja 14:6-13.
Tuommosta
Yst. t. Siunauksia
Jari Laurila
antikerettiläinen
keskustelija