Sipilä oli "paskalain" takapiru...

Kepu yrittää kiemurrella irti siitä että sen ajama PASKALAKI toi huomattavia tuloja Nykyisen kePun pj:n Sipilän kukkaroon.

Lakia kannatti KoKooomus, sillä se sai Anne Holmlundin veljelle vastavuoroisesti mahtavaa tiliä tekevää " maahanmuttokeskus ja pakolaiskeskusbisneksen.

Muistaa nämä ensi vaaleissa !
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt myös maan hallitukseen on nimitetty jätevesiasetuksen äänekäs vastustaja Sanni Grahn-Laasonen. Tuore ympäristöministeri, jonka tontille asia kuuluu, on pääministeripuolue kokoomuksen edustaja.

Jätevesiasetus, myös ”paskalaiksi” kutsuttu päätös, oli viime vaalikauden keskustavetoisen hallituksen ympäristöministerin Paula Lehtomäen (kesk.) eteenpäin viemä hanke. Se juontaa kuitenkin juurensa vuosiin 2003-2004, jolloin ympäristöministerinä toimi Jan-Erik Enestam (r.)

On arvioitu, että suuri osa haja-asutusalueiden asukkaista joutuu tekemään jätevesiremontin, jonka hinta nousee helposti useisiin tuhansiin euroihin.

Asetuksen mukaan jätevesiasioiden on oltava kunnossa vanhoilla kiinteistöillä viimeistään 15.3.2016, jonka jälkeen alkaa tehostettu valvonta.

Noin 120 000 jätevesiremonttia on edelleen hoitamatta, Maaseudun Tulevaisuus kertoo. Ympäristöministeriön keskustalainen kansliapäällikkö Hannele Pokka ei sulje aikalisän mahdollisuutta pois.


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72398-paskalaki-hamaan-tulevaisuuteen

Tämä hallitus päätti, kepu, kok, rkp, vihr,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


P*skalaki nurin kirjoitti:

Kepu yrittää kiemurrella irti siitä että sen ajama PASKALAKI toi huomattavia tuloja Nykyisen kePun pj:n Sipilän kukkaroon.

Lakia kannatti KoKooomus, sillä se sai Anne Holmlundin veljelle vastavuoroisesti mahtavaa tiliä tekevää " maahanmuttokeskus ja pakolaiskeskusbisneksen.

Muistaa nämä ensi vaaleissa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu