Olen 27-vuotias nainen ja viimevuosina olen saanut aikuisiän aknen ja hiukseni ovat menneet huonoon kuntoon.
Tänään heräsin ensi kertaa miettimään tilannetta. Hiukseni ja ihoni ovat menneet todella huonoon kuntoon muutamassa vuodessa. Iho on tulehtunut ja kipeä, näppyjä ja punoitusta tulee koko ajan lisää. Hiukseni katkeilivat ensin jonkin verran, nyt pää on täynnä eripituisia, kuivia ja harmahtavia hiuksia. Tukkaa en käsittele aineilla, enkä värjää.
Syön perusterveellisesti, en juo tai polta, ulkoilen päivittäin. En ole maailman terveyskeskeisin ihminen, mutten ymmärrä miten parissa vuodessa on tapahtunut näin suuri muutos. Olen vanhentunut 10 vuotta hetkessä.
Mietin meneväni lääkärille kysymään neuvoa, mutta oletettavasti terveyskeskuksen lääkäri ei ehdi tai jaksa ottaa tällaisia pieniä vaivoja tosissaan. Kysyn siis ensin täältä onko jollain kokemusta samasta. Voiko kyse olla hormooneista tms?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet allerginen viljoille.
Nujerra akne!
http://www.nujerraakne.fi/
Aknesta voi parantua!
https://www.booky.fi//tuote/varpu_tavi/aknesta_voi_parantua_/9789529993383?kb=1&gclid=CMCJuKHA1rgCFaV4cAodvDMAjg
Kuuntele alla oleva ohjelma:
03.11.13
Osa 1/5 (5:31)
Osa 2/5 (5:20)
http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/
Myös liiallinen hoitaminen on haitaksi iholle.
Monet kosmetiikkatuotteet on niin täynnä hajusteita ja kemikaaleja, että vain pahentavat oireita.
Toinen on ruokavalio, millä on todellakin merkitystä, miten iho voi. Iho on ihmisen suurin elin, joten EI ole ihan sama, mitä suuhunsa laittaa, vaikka niin kuvittelisi.
Ja ehdottomasti synteettiset monivitamiinit pois ja VILJAT!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm
Antioksidantit aknen hoidossa
http://www.raikasweb.com/antioksidantit-aknen-hoidossa
Suomen kasveissa on monia ihonkin ravintoaineita!
http://personal.inet.fi/koti/magge/iho.pdf
Vettä janoon 1,5-2 litraa päivässä. Aloita aamusi vedellä 5-8dl.
"Yksi helpoimmista ja nopeimmista tavoista vähentää elimistösi kuormitusta on vaihtaa kaikki käyttämäsi kosmetiikka mahdollisimman puhtaisiin, luomulaatuisiin tuotteisiin.
Kylmäpuristettu kookosöljy ja laadukas aloe vera-geeli riittävät lähes kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin ihonhoitoon liittyen. Samalla kuormitat vähemmän sekä omaa elimistöäsi, että luontoa. Ja säästät todennäköisesti vielä rahaakin."
https://www.facebook.com/sundviksami
Työkaluja parempaan ihon hyvinvointiin
http://samisundvik.com/2014/09/12/tyokaluja-parempaan-ihon-hyvinvointiin/
Kuuntele alla oleva ohjelma:
21.09.14
Osa 1/1 (27:39)
http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/
Ohjelman loppupuolella.
Mene vain lääkäriin, mittautat kilpirauhasarvot ym. Kukaan ei netissä voi diagnosoida ketään, käy tutkimuksissa....Tuolla ed.vastaajallaon kaiketi kristallipallo josta täällä katselee ihmisille diagnooseja. Hoh, hoijakkaa