Rakastuin kahteen naiseen

loveforever1A

Olen rakastanut avopuolisoani alusta asti monia vuosia, ja rakkaus ei ole hiipunut ollenkaan.
Nyt kuitenkin tapasin toisen naisen johon rakastuin, ja nainen minuun.
Olen nyt rakastunut kahteen naiseen.
En olisi ikinä kuvitellut, että tulisi tälläinen joskus eteen.
olen rakastellut sen toisenkin kanssa, ja olen siitä kertonut tällä jonka kanssa olen seurustellut pitempään, siis monia vuosia. ja meillä on lapsiakin 2.
Mitä minun pitäisi tehdä.. haluan olla kummankin kanssa.
Olen puhunut jos muuttaisin hetkeksi omaan asuntoon, niiin saisin miettiä tekosiani, ja miettiä, että mitä hemmettiä haluan elämältäni, ikää minulla on jo 34. avo puolisoni on minua muutaman vuoden nuorempi.
Onko muita kaltasiani, jotka ovat rakastuneet toiseen, mutta rakastavat yhä entistä tai siis nykyistä.. mitä ihmettä tekisin? ja painotan, että ei ole vain ihastusta, vaan palavaa rakkautta..

62

3636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nebukan

      Kannattaa ehkä olla yksin vähän aikaa ja miettiä... Itse olen se toinen nainen, mies rakastaa naisystäväänsä ja on ihastunut minuun..

    • looovea1

      Ollaan puhuttu tästä jos muuttaisin hetkeksi pois, niin se on tälle avopuolisolleni kauhea kynnys.. hän vain sanoo, että olen jättämässä häntä, vaikka en ikinä rakastani jättäisi, ja tässä tarkoitan avopuolisoani..
      En tiedä kauan tämä asunto asia sitten kestäisi?. ja mistä huonekaluja ym. ääh mix tään pitää olla niin pirun vaikeeta, siis tää parisuhde, ja mä muutenkin rakastun helposti, mutta mulla on elämäni aikana vain 2 naista joiden kanssa olen ollut, ekan kanssa olin 10vuotta ja siitä heti tämän nykyisen kanssa ollaan oltu 5 vuotta, nyt olisi jo seuraava ihana ihminen joka rakastaa myös minua..
      Vaikea tilanne..

      • hkblbk

        No, voi voi. Suosittelen eroa, anna nykyisen puolison mennä, et oikeasti rakasta häntä koska tapailet muita.

    • Too much love

      Minäkin rakastan kahta miestä, mutta olosuhteiden pakosta olen joutunut valitsemaan sen, kenen kanssa suhde on vakavampi. Googlaa polyamoria, et ole yksin tunteittesi kanssa.

      • Huorien paskapuheita tuommoiset polyamoriat

      • Anonyymi
        Mulkku-Seppo kirjoitti:

        Huorien paskapuheita tuommoiset polyamoriat

        Niinhän ne ovat. Mutta niin tuota samaa kannattaa monet miehet myös. Eivät vain käytä tuota sanaa. Merkitys on kuitenkin sama.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne ovat. Mutta niin tuota samaa kannattaa monet miehet myös. Eivät vain käytä tuota sanaa. Merkitys on kuitenkin sama.

        Sairas nykyaika!

    • Lovealin

      En tapaile muita, eikä muut kiinnosta kuin nämä kaksi ihanaa naista.
      Vaikka suosittelet eroa, ei se nyt tulisi kyseeseen, koska haluan olla kummankin kanssa.. ahdistaa jos olen puolisoni kanssa, ja mietin koko ajan sitä toista, ja hän miettii minua.
      Nyt olemme hiukan erillämme, ja se ahdistaa..
      Mutta se asunto asiakaan ei ihan niin helppoa ole järjestää, koska minä miehenä kuitenkin elätän perheeni, ja se tietäisi piiitkää miinusta tilipussissani hommata toinen vuokra asunto. voisihan sitä yrittää jos sosiaalitoimistossa auttaisivat vuokran maksussa,.

      Too much love: kuules rakastan ihan yhtä paljon kumpaakin.. Ja olen erittäin mustasukkainen, onneksi nuo kummatkin naiset ovat uskollisia.
      En voi vain valita, koska jos jättäisin toisen, enkä halua satuttaa.. perhana munkanssa.. miks näin voi käydä. ja kun en ole mikään baari ihminen tai alkoholisti tai mikään retku. ja tämän uuden tapasin netissä, tavattiin muutaman kerran, ja se oli siinä. tämä minun avopuolisoni ja tämä uusi ei tiedä, että minulla on toinen jota rakastan.. Hitto tää menee niin oudoksi..

      • Mistä näitä idiootteja..

        Luepa nyt tekstiäsi: "onneksi molemmat ovat uskollisia" - ja mikä sinä olet sitten heille? Et ainakaan uskollinen.
        Ehdotan sinulle nyt vaan eroa avovaimostasi, hänellä on oikeus parempaan, ei sinunlaiseen petturiin.
        Kun selität rakastavasi molempia, on se valhe. Jos rakastaisit, oikeasti, et pelaisi tuollaista peliä! Nyt leikit kingiä, kun sinulla on kaksi naista, etkä halua luopua kummastakaan.
        Kerro rehellisesti tilanne vaimollesi, kerro suoraan, ettet halua tästä toisesta luopua ja häntä ajattelet, kun olet vaimosi kanssa. Kysy hänen mielipidettään, mitä hän näillä tiedoilla haluaa teidän tekevän.

      • kyssäreitä

        Tietääkö se toinen nainen sun olevan varattu? Jos tietää, niin luuletko hänen olevan sulle uskollinen? Miksi olisi?

      • huhhuh.

        Ehkä sua imartelee vaan kahden naisen rakkaus ja kiinnostus. Heitä ei imartele pettämisesi. Joten nyt täytyy päättää kenen kanssa on. Asumisasiat saa järjestettyä. Et voi olla loukkaamatta erossa toista, se tulee aina eteen. Et voi olla satuttamatta. Totuus on silti joskus sanottava ja mitä aikoo tehdä. Ja itse olit siellä netissä, tunnetko hyvin sitä naista.
        Jos kauan pidät kumpaakin eli kahta, niin jommankumman heistä elämä menee kanssasi täysin hukkaan. Koska hekin tekevät päätöksiä lopulta. Jos reilusti eroat toisesta (kumpi?), hän ehtii löytää muuta elämäänsä. Kaksoiselämä voi johtaa lopulta ongelmiin. Uskon että kakkonen kärsisi myös rakastuneena erosta todella paljon. Vaimolla myös omat haasteensa.

      • Taas klassinen esimerkki petturin suunnattomasta itsekkyydestä. Mulle heti kaikki! Ettehän te nyt kumpaakin voi saada, ottakaa nyt järki käteenne. Jättäkää vaimonne sillä hänellä on oikeus parempaan kuin kaltaiseenne paskaan petturiin. Olette kerrassaan huono ihminen.. paras ratkaisu olisi jos hyppäisitte kiikkuun. Maailmassa on ilman teitäkin liikaa epärehellisiä saastaisia ihmisiä kuten te.

    • ihme satuja taas

      Hei siis mikä ihmeen satuilija olet? Ei oikein jaksa ymmärtää, mitä näillä saat. Tuskin naisen mieli taipuu miehen mieleksi. Tai jos todellakin, niin sitten on kyseessä homoseksuaali tapaus, eikä se näitä mieti...

    • munaton oot

      Mikäs pelle oikein oot? Vannotat rakkautta kahteen naiseen ja ihmettelet mitä pitäis tehdä. Ihan vaan sivulauseessa mainitset, että on pari lastakin. Haloo! Lapsethan sun pitäis nyt laittaa etusijalle ja miettiä mikä on heidän kannaltaan parasta. Ihmettelen kyllä, että miten noi sun naiset jaksaa noin munatonta miestä kattella.

    • veikkaan että

      Mä niin tiedän että aiot ottaa sen uuden. Vaimo jää taakse. Koita herätä siitä "rakastan kaikkia, ihanaa, haluan olla kaikkien kanssa" -kuplasta. Se ei ole mahdollista pitkän päälle! He eivät ole polyja nimittäin. Ehkä sä tunnut olevan kun kaikkia rakastat vai? Että olisit tai olet kahden kanssa samaan aikaan? Mitääh?! Heteromiehen unelma? Ero tulee toisen kanssa ja se ei ole hauskaa. Jos mietit kauan, he jättää sut molemmat! Tai jäät vaimon luokse. Sä aiot ottaa sen uuden varmaankin. Koita nyt päättää kuka kiinnostaa eniten. Miksi roikottaa muita epävarmuudessa? Se on kauheaa. Naiset eivät nauti sun rakkauden suuntaamisesta sinne tänne.. Jokainen haluaa olla ainoa ja arvostettu. Toisen sydän tulee särkymään. Lyön pitkävetoa että se on vaimo tällä kertaa.

      Joku on aina paras kiinnostavin, ja sä tiedät itsekin kuka se on. Ainakin jos tunnet naiset hyvin. Samanlaista naista ei olekaan tai persoonaa.

    • Loveforever..A2

      Luulueeteko, että tää kivaa minulle on. oon tässä ollut ahdistunut ja masentunut tilanteesta, ja painoa on tippunut 6 kg.
      En minä oikeesti tälläistä elämää ole halunnu.
      enkä todellakaan mitenkään pröystäile tai leiki kingiä. en todellakaan....
      Lapsienkaa meneekin todella hyvin, ja muuten.
      Miten musta on tällänen huono mies tullu?.
      Olen aina ajatellut avopuolisoni parasta, ja lapsia, mutta nyt kun tapasin tämän naisen. niin hän heti rakastui minuun, ja kyseli onko minulla lapsia ym.. en ole vielä kertonut lapsistakaan mitään. laittelee koko ajan vietiä, ja ehdottelee tapaamisia.
      Seksi on todella ihanaa kummankin kanssa.
      Tiedän, että teen todella väärin, mutta en tiedä mikä on, juuri sitä ajattelin, että pitäisikö minun asua hetki aivan rauhassa, ja miettiä vähän järjellä?, Jota tosin ei tunnu minulla olevan...
      Puhuminen olisi tärkeää, ja puhummekin paljon avopuolison kanssa, ja yleensä kaikesta. olen kertonut hänelle, että minulla on ollut juttua ihmisten kanssa, ja se oli avopuolisolle pieni shokki, mutta nyt ihan ok. tänään taas harrastamme seksiä. hän ei halua luopua minusta, enkä minäkään hänestä.. mutta en halua siitä uudestakaan.. joten oikeesti mitä V..........?. aikomus kuitenkin nyt etsiä tuo asunto, ei varmaan samalta paikkakunnalta, mutta ei kovin pitkältäkään..
      Kun keskustellaan avopuolisoni kanssa siitä, että hankkisin sen asunnon. Hän halaa ja sanoo rakastavansa minua, ja ei halua menettää minua,, No vi... en minäkään sitä. ei täst tekstittelystä nyt tuu taas yhtään mitään järkevää... Palailen myöhemmin ja kerron miten tässä nyt edetään.. Sitte tollanen haukkuminen on ihan turhaa, kun kuitenkin tiedän, että teen väärin, ja oon ihan ku....späää. joten. see y

      • oonytmies

        Oo nyt sen verran rehti mies sitä vierasta naista kohtaan, että kerrot sun olevan varattu ja lapsiakin on. Jos hän on fiksu nainen, hän jättää sut rauhassa selvittelemään asioita avopuolisosi kanssa. Jos hän on erittäin fiksu, ei halua olla sun kanssa missään tekemisissä enää ikinä.

      • Mieti sitä...........
        oonytmies kirjoitti:

        Oo nyt sen verran rehti mies sitä vierasta naista kohtaan, että kerrot sun olevan varattu ja lapsiakin on. Jos hän on fiksu nainen, hän jättää sut rauhassa selvittelemään asioita avopuolisosi kanssa. Jos hän on erittäin fiksu, ei halua olla sun kanssa missään tekemisissä enää ikinä.

        Näin on. Et voi valheella ainakaan aloittaa uutta suhdetta. Keskustele tämä toisen naisen kanssa ja kerro, miten asiat on. Samoin vaimosi kanssa. Avaa asiat rehellisesti molemmille, sitten näet, miten edetään.
        Luulen, että olet nyt vain sekaisin tästä uudesta naisesta. Menee hetki ja tunteet tasaantuu. Ei se ruoho yleensä ole vihreämpää aidan toisella puolella. Päin vastoin. Mieti sitä.

      • Anonyymi

        Just joo, siinä puhuu taas beta-poju joka näkee asiat vain omalta näkökannaltaan.

        Voin vakuuttaa, että päästämällä avopuolisosi vapaaksi MAHDOLLSIMMAN PIAN, hän löytää itselleen unelmiensa miehen, todellisen miehen, joka ei kuikuile ja vehtaa muiden kanssa ja joka antaa hänelle täydellisen läsnäolonsa.

        Isälle nauretaan vieläkin kun isä pontevana ilmoitti muuttavansa omaan asuntoon selvittämään kumman naisen hän tahtoo. Äiti auttoi ja potkaisi isän kakkosen luokse.

        Äiti löysi elämänsä rakkauden, ihanan miehen. Isän kakkonen jätti isän yllättäen kahden vuoden päästä.

        Mene uuden ihastuksesi luokse, selvitä valheet hänelle mutta jätä aviovaimosi ulkopuolelle. Hän saattaa kärsiä hetken kun te eroatte, mutta löytää varmasti pian todellisen miehen.

        Koska sinua ei voi kutsua mieheksi. Ei mitenkään. Jätä aviovaimosi jotta hän löytää hienon kunnon Miehen.

        Selvitä omat sotkusi kakkosen kanssa. Itse aiheutit sotkun. Niin makaa kuin petaa. Saat rauhassa selvitä aivojen aistiharhasta eli 'rakkaudesta' kakkoseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa hyvä manipulointipuhe vanhaan aloitukseen pojulle. 🤣

      • Olette siis valehdellut sille uudellekin naiselle. Hän varmaan pitää teitä täytenä sikana kun kärähdätte.

      • Anonyymi
        Mieti sitä........... kirjoitti:

        Näin on. Et voi valheella ainakaan aloittaa uutta suhdetta. Keskustele tämä toisen naisen kanssa ja kerro, miten asiat on. Samoin vaimosi kanssa. Avaa asiat rehellisesti molemmille, sitten näet, miten edetään.
        Luulen, että olet nyt vain sekaisin tästä uudesta naisesta. Menee hetki ja tunteet tasaantuu. Ei se ruoho yleensä ole vihreämpää aidan toisella puolella. Päin vastoin. Mieti sitä.

        Mene takaisin lastesi äidin luokse. Lapset kärsivät perheen hajotessa. Tulet katumaan, jos jätät perheesi.

    • salkkarien Ismo

      rakastaa kahta naista mutta pelin valjettua naisille niin kumpikaan ei enää huoli häntä

    • Loveforu

      Kerron varmasti, mutta pelkään menettäväni sen uuden naisen, ja just sitä en halua. hän on niin päälle käyvä, ja tykkää samoista asioista kuin minäkin, ja seksi ei kuitenkaan tässä ole se päällimmäinen asia.
      Voi vitalis sentää..
      Kerron kun sen aika on tai tulee.. yritän parhaani, mutta se sattuu meihin kaikkiin varmasti.
      Uskon, että jään tämän avopuolisoni kanssa elämään, mutta varmaankin tarvitsen sitä omaa aikaa omassa vuokra asunnossa. täytyyhän minulla siellä olla joitain huonekalujakin. en ole koskaan ollut yksin, ja ehkä haluan kokeilla sitä yksin olemista,. enkä tarkoita mitään sellaisia juttuja mitä te ajattelette, että miksi sen oman asunnon haluan, vaan aivan vain sentakia, että voin olla yksin ja miettiä mitä hittoja elämältäni haluan..
      ja se on 100% varma, että. enään en rakastu kehenkään, ja minua ei todellakaan kiinnosta kukaan muu. joten jokin ratkaisi tässä täytyy keksiä. joku voipi sanoa, että tapa ittes. no kuules, oon miettiny sitäkin, mutta ei ole minun juttu. Olen oikeasti ahdistunut jokainen päivä ja masentaa, juon melkein jokaikinen päivä ahdistukseeni, ja itken.. ei tää helppoo oo kellekkään.. Mutta koetan tästä kertoa ja katsotaan miten edetään, vaikka sitten kavereina / ystävinä jatketaan tämän uuden kanssa.. saa nähdä..

      Luulen, että olen nyt vain sekaisin tästä uudesta naisesta. Menee hetki ja tunteet tasaantuu. uskoisin..

      • ihme satuilija olet

        Voi mitä sontaa ja satua?! Ihmetyyppejä tämä palsta täynnä. Ei kannata uskoa, että pettäminen on jotenkin suloista. Terveellä perheellä on terve aviomies ja vaimo. Kaikki muu hukuttaa sonnan alle oikean elämän. Menee varmaan aikaa tajuta totuus. Siihen asti voi siirrellä juurikin kuvaamallasi tavalla kakkapalikoita. Sinun pitäisi löytää elämän aidoimmat asiat. Pettäminen on kuin huumetta ja voi rappioittaa koko elämän, ellei tajua ajoissa muuttua.

    • satujasullejamulle

      Elämä on parisuhde sotkuja ja kiekuroita täynnä.
      Teet miten parhaaksi katsot. toivon,että saat selvyyttä tuohon asiaan.
      Itselläni oli myös pari vuotta sitten suhde toisen naisen kanssa, ja se päättyi aborttiin.. en pystynyt enää jatkamaan.
      surin ja ikävöin sitä naista pitkään.
      Toki viestittelimme ja pidimme yhteyttä, mutta yhteydenpito hiipui, ja minulta meni monia kuukausia saada ajatukseni taas kuntoon..

      • drgsdrtgydrty

        Älä anna tuo satuilijatrollin vaikuttaa sinuun! Sama saamarin paska joka tehtailee noita juttujaan tänne päivästä toiseen. Ymmärrätkö, että se nauttii muiden satuttamisesta! Se on hullu narsistitapaus! Kun tutkii loogisemmin sen juttuja, niin ne on täynnä ajatusvirheitä.

        Ja sullekin vaan tiedoksi, että älä enää leiki mulkkusi kanssa! Seksuaalinen kanssakäynti herättää aina läheisyyttä, tahtoipa tai ei. Luonto tekee tempposet monin tavoin. Sählätessä voi tulla raskaaksi ja mieli järkkyä ristiriidoista, koska ei pieni pää kestä intiimiläheisyyttä kuvittelematta sitä rakkaudeksi. Siinäpä sitten selvittelet järjen kanssa uhratako perhe, paneskellako salaa.. vai mitä vittua. Samalla loukkaat sitä läheisintä ihmistä joka luottaa sinuun. Vieläpä maailman halvimmalla tavalla. Pahempaa ei liene olemassakaan. Vai tiedätkö mitään pahempaa?

      • villilintu
        drgsdrtgydrty kirjoitti:

        Minulla on mies, joka ei ole naimisissa, mutta jolla on vuosien ajan ollut naisystävä.
        Minua ei ollenkaan haittaa että mies seurustelee myös tämä pitkäaikaisen ystävänsä kanssa.
        Mies kertoi, että tämä nainen ei hyväksyisi miehen ja minun suhdettani, joten hän päätti olla kertomatta meidän suhteestamme naisystävälleen.
        Minulle asia on samantekevää. Meillä on hyvät hetkemme miehen kanssa ja hänen muut suhteensa eivät kuulu minulle.

    • Pullamössö-mä

      Olen..Olen..Olen...Minä..minä..minä...
      Voisiko edes vähän nähdä maailmaa muiden ihmisten, ei vain oman itsen ja omien tunteiden kautta?

      Rakkautta ei ole se että "minä rakastan niiiin paljon" vaan se, mitä minä teen niille ihmisille, joita rakastan.

    • hra Huu

      Sulla on siis ollut vain kaksi naista ja nyt kohtasit kolmannen, jota rakastat palavasti ja hän sinua? Etkä olisi koskaan uskonut, että tällaista tulee eteen?

      Sä taidat rakastua kaikkiin naisiin, jotka antaa sulle jotain huomiota? Kokematon pikkujuntti. Kyllä elämässä tulee kaikkea eteen. Ihastuksia ja rakastumisia. Lähde kuule äkkiä vaimosi luota. Jätä hänet ja lapset elämään omaa elämäänsä ja jatka rakkauden metsästämistä. Et ole kypsä puolisoksi etkä ainakaan isäksi. He ovat ansainneet parempaa kuin " palavasti" vieraaseen rakastuneen isukin.

      Ai niin... mutta on hankalaa ku pitää hankkia huonekalutkin omaan kämppään..
      totta. Ja elatusapua maksaa lapsille... ja käydä lastenvalvojalla kirjoittaa lasten tapaamissopimukset... suvulle ja ystävillekin pitää lertoa, et jätit lapset uuden eukon takia... mut hei... sehän rakasti sua takas. Ja antoi pesääkin...

      Ei mitään. Lusikoi soppasi. Päästä vaimosi ja lapsesi omaan elämään ja jatka leikkejäs ihan yksin.

    • roisto.

      Huh huh mikä tyyppi.
      Taitaa kyllä olla provo. Eihän kukaan voi olla noin köyhämielinen? Eihän?

      • voi elämä

        Huhuh. Näitä on siis lisää. Samanlainen kuin mun ex mies. Meilläkin kaksi lasta.. Mies sanoo et tekis mitä vaan et me palattais takas mutta edelleen vehtaa toisen naisen kanssa. Säälittävää. Itse en ainakaan tollasta miestä kattele.

      • sdgfsdgsegseg
        voi elämä kirjoitti:

        Huhuh. Näitä on siis lisää. Samanlainen kuin mun ex mies. Meilläkin kaksi lasta.. Mies sanoo et tekis mitä vaan et me palattais takas mutta edelleen vehtaa toisen naisen kanssa. Säälittävää. Itse en ainakaan tollasta miestä kattele.

        Hengen heikkoutta. Tajusi parempansa, mutta satunnainen pano oli olevinaan elämää suurempi elokuva. No sitä se just oli.

      • ehdotankikkelinpoistoa

        elin tollaisessa suhteessa neljö vuotta tietämättömänä vaimona ..noita miehiä on paljon, jotka voi elää rinnakkaissuhdetta. Ja ovat olevinaan niin hyviä isiä ja ystäviä :) hah, säälittäviä reppanoita jotka eivät osaa seisoa omilla jaloillaan ja ottaa vastuuta (aikuisen vastuuta) kuohintaan !

    • Yksitie

      Yksi nainen, yksi mies.
      Yksi elämä, yksi tie.
      Yhdessä mennään, yhdessä tullaan,
      kanssa Jumalan matkaa kuljetaan.

      • Anonyymi

        Jumala on homo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on homo

        Tosi gei

    • hghgfhgfhgfhf

      isolla riskillä pelailet jos kumpikaan nainen ei tiedä sun olevan varattu?
      voit menettää nyt kyllä molemmat.
      oletko varma et se salarakas muija haluaa oikeasti olla sun kanssa?

    • Karvasmanteliko

      Sun oikea ongelmahan on, että tahtoisit kakkosesta viihdykkettä, mutta pelkäät että ykkönen löytää loppujen lopuksi parempaa muualta
      Ps. Et niin korvaamaton ole kuin luulet ;)

    • Anonyymi

      Sama juttu täälläkin päässä.
      En kuitenkaan uskalla kertoa asiasta, tianteestani sen enempiä koska voin paljastua.
      Sen haluan kertoa, että rakastan todella paljon sitä uuta naista ja todennäköistä palaan hänen luokseen vielä enne kesän loputtua.
      Miksi?
      Koska sydän niin sanoo.
      Se ratkaisee mitä sydän sanoo ja se myös sattuu, mutta parempi näin kuin katua myöhemmin.
      Tämän uuden kanssa tunnen eläväni ja sydämeni lepää hänen kanssaan.
      Olemme kuin soulmate pari.

      PS. Kuuntele sydäntäsi ja toimi sen mukaan, älä jää suhteeseeseen jos ei tunnu hyvältä.

      • Anonyymi

        Olet ollut suhteessa molempien kanssa? Kkinnostaisi vain tietää että miten tiedät että tämä uusi on se sydämesi valittu? Itse en tiedä kun tuntuu että sydän yrittää huijata väärälle polulle, sen takia kysyn.

        Uusi on se sydämmen valittu, ainakin pari vuotta jos tuuri käy.
        Sitten seuraava ja seuraava ja seuraava....
        Noin se menee. Mikä petoksella alkaa jne

        sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusi on se sydämmen valittu, ainakin pari vuotta jos tuuri käy.
        Sitten seuraava ja seuraava ja seuraava....
        Noin se menee. Mikä petoksella alkaa jne

        sivusta

        Voihan se niinkin mennä. Hyvin riippuva henkilöistä ja itse tilanteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ollut suhteessa molempien kanssa? Kkinnostaisi vain tietää että miten tiedät että tämä uusi on se sydämesi valittu? Itse en tiedä kun tuntuu että sydän yrittää huijata väärälle polulle, sen takia kysyn.

        Tämän uuden naisen kanssa vaan kemiat toimii aivan toisella tavalla kuin nykyisen vanhan kanssa. Meidän tunteet toisiamme kohtaan ovat todella vahvat ja kaikki mitä teemme yhdessä tuntuu todella hyvältä, suorastaan taivaalliselta. Nykyisen kanssa(vanhan siis) en ole koskaan kokenut vastaavanlaista tai silloin kun rakastuttiin niin se ei ollut sellaista mitä olen kokenut tämän toisen naisen kanssa. Olemme syvästi rakastuneita ja haluan hänet, mutta samalla tiedostan ja ymmärrän että tulen satuttamaan nykyistäni hyvin paljon ja tämä tietenkään ei ole mikään helppo juttu. Mutta minun on toimittava niin kuin sydämeni haluaa ja järkikin sanoon niin. Kaija Koon uusi biisi "sattuu" on osuva biisi tähän minun tilanteeseeni. Jos jättäisin tämän uuden rakkauden ja pysyisin vanhassa suhteessa niin minusta tulisi miehen puolikas. Jos aloitan uuden suhteen niin olisin kokonainen. Olemme syvästi rakastuneet toisiimme ja hän on kertonut minulle, että jos meistä ei tulisi mitään niin hän ei pystyisi ikinä rakastumaan kehenkään toiseen uuteen mieheen, kun minä olen sellainen ensimmäinen mies joka on kohdellut häntä aivan uskomattomalla tavalla ja todennut ettei minunlaista miestä voi olla joka näin hyvänä pitää. Hän haluaa minusta miehen loppuelämäkseen ja minä hänet.
        Kaija Koon "sattuu" on meidän biisi.

        No jos rakastat vähänkään sitä vanhaa niin olisi varmaan hyvä päästää hänet tilanteessa jossa oma mies viettää aikaa ja on rakastunut toiseen. Julma teko johon tavallaan olen itsekkin syyllistynyt. Aika pitkällä on jo toinen suhde menossa vaikka vahvasti suhteessa toisen kanssa. Pelkään vaan että tämä uusi on sitä alkuhuumaa joka ajan kanssa laantuu? Kuitenkin, tee niinkuin sydän sanoo ja jonka mukaan jo toimit. "Sattuu" vaan teille :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän uuden naisen kanssa vaan kemiat toimii aivan toisella tavalla kuin nykyisen vanhan kanssa. Meidän tunteet toisiamme kohtaan ovat todella vahvat ja kaikki mitä teemme yhdessä tuntuu todella hyvältä, suorastaan taivaalliselta. Nykyisen kanssa(vanhan siis) en ole koskaan kokenut vastaavanlaista tai silloin kun rakastuttiin niin se ei ollut sellaista mitä olen kokenut tämän toisen naisen kanssa. Olemme syvästi rakastuneita ja haluan hänet, mutta samalla tiedostan ja ymmärrän että tulen satuttamaan nykyistäni hyvin paljon ja tämä tietenkään ei ole mikään helppo juttu. Mutta minun on toimittava niin kuin sydämeni haluaa ja järkikin sanoon niin. Kaija Koon uusi biisi "sattuu" on osuva biisi tähän minun tilanteeseeni. Jos jättäisin tämän uuden rakkauden ja pysyisin vanhassa suhteessa niin minusta tulisi miehen puolikas. Jos aloitan uuden suhteen niin olisin kokonainen. Olemme syvästi rakastuneet toisiimme ja hän on kertonut minulle, että jos meistä ei tulisi mitään niin hän ei pystyisi ikinä rakastumaan kehenkään toiseen uuteen mieheen, kun minä olen sellainen ensimmäinen mies joka on kohdellut häntä aivan uskomattomalla tavalla ja todennut ettei minunlaista miestä voi olla joka näin hyvänä pitää. Hän haluaa minusta miehen loppuelämäkseen ja minä hänet.
        Kaija Koon "sattuu" on meidän biisi.

        Onko tämä toinen nainen se jota rakastat enemmän? Jos on ole mies ja tee päätös, et voi leikkiä molempien kanssa. Onko tämä "toinen nainen" parisuhteessa?, jos ei niin luuletko että hän luottaa sinuun jos päätät hänet valita? En usko hänen luottavan! Vai onko hän nuori ja naiivi ja uskoo ettet häntä pettäisi? Pieni neuvo, jos särjet sydämen, tulet sen myös itse joskus kokemaan....

        Tämä toinen nainen on sydämeni valittu ja päätin hänen kanssa jatkaa suhdetta ja se toimii. Olemme molemmat rakastuneita toisiimme ja päivittäin kerromme toisellemme rakastavamme toisiamme. Molemmat ovat onnellisia, niin hän kuin minäkin. Olemme jutelleet asiat selviksi ja yhteiselomme jatkuu niinkuin pitääkin. Häntä rakastan yli kaiken ja teen kaikkeni tämän suhteen eteen. Ei tulisi mieleenkään pettää toista osapuolta koskaan.
        Meillä on vahva ja hyvä suhde jota molemmat vaalivat... Happy ending.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän uuden naisen kanssa vaan kemiat toimii aivan toisella tavalla kuin nykyisen vanhan kanssa. Meidän tunteet toisiamme kohtaan ovat todella vahvat ja kaikki mitä teemme yhdessä tuntuu todella hyvältä, suorastaan taivaalliselta. Nykyisen kanssa(vanhan siis) en ole koskaan kokenut vastaavanlaista tai silloin kun rakastuttiin niin se ei ollut sellaista mitä olen kokenut tämän toisen naisen kanssa. Olemme syvästi rakastuneita ja haluan hänet, mutta samalla tiedostan ja ymmärrän että tulen satuttamaan nykyistäni hyvin paljon ja tämä tietenkään ei ole mikään helppo juttu. Mutta minun on toimittava niin kuin sydämeni haluaa ja järkikin sanoon niin. Kaija Koon uusi biisi "sattuu" on osuva biisi tähän minun tilanteeseeni. Jos jättäisin tämän uuden rakkauden ja pysyisin vanhassa suhteessa niin minusta tulisi miehen puolikas. Jos aloitan uuden suhteen niin olisin kokonainen. Olemme syvästi rakastuneet toisiimme ja hän on kertonut minulle, että jos meistä ei tulisi mitään niin hän ei pystyisi ikinä rakastumaan kehenkään toiseen uuteen mieheen, kun minä olen sellainen ensimmäinen mies joka on kohdellut häntä aivan uskomattomalla tavalla ja todennut ettei minunlaista miestä voi olla joka näin hyvänä pitää. Hän haluaa minusta miehen loppuelämäkseen ja minä hänet.
        Kaija Koon "sattuu" on meidän biisi.

        Et kuvaile rakkautta, kuvailet aivojen aistiharhaa, josta etenkin kypsymättömät miehet kärsivät heti kun joku antaa niille huomiota.

        Jätä vaimosi ja mene kakkosen luokse.

        Fantasy Island -> Fatal Attraction

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän uuden naisen kanssa vaan kemiat toimii aivan toisella tavalla kuin nykyisen vanhan kanssa. Meidän tunteet toisiamme kohtaan ovat todella vahvat ja kaikki mitä teemme yhdessä tuntuu todella hyvältä, suorastaan taivaalliselta. Nykyisen kanssa(vanhan siis) en ole koskaan kokenut vastaavanlaista tai silloin kun rakastuttiin niin se ei ollut sellaista mitä olen kokenut tämän toisen naisen kanssa. Olemme syvästi rakastuneita ja haluan hänet, mutta samalla tiedostan ja ymmärrän että tulen satuttamaan nykyistäni hyvin paljon ja tämä tietenkään ei ole mikään helppo juttu. Mutta minun on toimittava niin kuin sydämeni haluaa ja järkikin sanoon niin. Kaija Koon uusi biisi "sattuu" on osuva biisi tähän minun tilanteeseeni. Jos jättäisin tämän uuden rakkauden ja pysyisin vanhassa suhteessa niin minusta tulisi miehen puolikas. Jos aloitan uuden suhteen niin olisin kokonainen. Olemme syvästi rakastuneet toisiimme ja hän on kertonut minulle, että jos meistä ei tulisi mitään niin hän ei pystyisi ikinä rakastumaan kehenkään toiseen uuteen mieheen, kun minä olen sellainen ensimmäinen mies joka on kohdellut häntä aivan uskomattomalla tavalla ja todennut ettei minunlaista miestä voi olla joka näin hyvänä pitää. Hän haluaa minusta miehen loppuelämäkseen ja minä hänet.
        Kaija Koon "sattuu" on meidän biisi.

        Voi itku teitä aikuisen iässä olevia teinipojuja. Aina annatte aihetta nauruun.

        Vai pidät itseäsi ihan miehenä tämän kakkosen kanssa... muut näkee vain pojun joka juoksee housut nilkoissa ykkösen ja kakkosen välillä.

        Teinirakkaudesta löytyy kaikki mitä kerrot kokevasi - jätä sydän ulkopuolelle koska kyseessä on pelkkä mieli ja keho. Tekstailette kuin teinarit, koska se on ainoa tapa pitää yllä tätä kehon ja mielen 'suhdetta'.

        Soulmate on taattua teinikamaa. Samaten kaikki 'meidän biisit'.

        Tee ykköselle palvelus ja jätä hänet, ykkösellä varmaan suuri myötähäpeä kun seuraa teinitouhujasi ja ykkönen lankeaa heti kun tapaa oikean miehen. Vinkki, se et ole sinä. Puhun miehestä, en teinipojusta aikuisen kehossa.

    • Anonyymi

      Itse olin nuorempana monesti vähän vastaavissa tilanteissa. Esim tuli riitaa avopuolison kanssa ja erottiin. Muutin omaan kämppään ja löysin uuden nuoremman tyttökaverin. Uusi vaimoehdokas oli kuitenkin hieman liiankin nuori ja menevä. Tajusin että otin hänet vain laastariksi. Jo parin kuukauden päästä exä halusikin yllättäen takaisin suhteeseen kanssani ja tapailimme. Exää kuitenkin pisti vihaksi kun olin löytänyt uuden melkein heti seuraavana viikonloppuna erosta. Vaikka oli itsekin ehtinyt kierrättää useamman yhdenyön jutun. Tästä aiheesta exä kovin mustasukkaisena koitti nostaa riitaa ja tajusin ettei meillä taida olla tulevaisuutta. Ehti hän kuitenkin sen aiheuttaa että sai uudelle kumppanilleni epäilykset heräämään suhteemme loppumisesta. Sitten olin riidoissa molempien kanssa ja tapasin kolmannen jonka kanssa ajattelin vakiintua. Kovasti koittivat nämä kaksi muutakin hakea lohtuseksiä luotani muutaman kuukauden ajan mutta tajusin suojella itseäni ja pitää etäisyyttä. Sen jälkeen vasta opin että on ehkä viisasta pitää ainakin muutaman kuukauden tauko suhteiden välillä. Yhden yön jutut on sitten asia erikseen. Niissä ei mitään vikaa jos ei anna toisen olettaa mitään sitoutumisesta.

      • Anonyymi

        Kai tajuat että olet itse exän laastari, et mikään vakavasti otettava kumppani!

    • Anonyymi

      Olen ollut tuossa tilanteessa.
      Kirjoitat kuin mieheni sillä erolla että kun mieheni rakastui toiseen naiseen alkoi luokaton vittumainen käyttäytyminen minua sekä lapsiamme kohtaan.
      Meillä minä halusin muuttaa ja nopeasti tuli ilmi että mieheni valitsi sen toisen jatkamalla rakastumistaan :)
      Kyllä se ensimmäinen alkaa maistumaan niin puulta että tuskin sinun tarvitsee kauaa miettiä.

      • Anonyymi

        Ihan välttämätön jatkaa näinkin vanhaan aloitukseen.
        Harmittaa tuon naisen sekä kaikkien näiden lasten puolesta. Olisi nainen osannut valita terveen ihmisen.

    • Anonyymi

      Vanha on aloitus, ap ei huomannut että petikumppania vaihtamalla rakkauskin jossain välissä vaihtunut. Parisuhteessa roikkuu turvallisuuden vuoksi vanhasta muististaan.

      • Anonyymi

        Vanha aloitus ja monet kirjoittajat. Eläkää omaa elämäänne, jospa sieltä löytyisi joku valon pilkahdus ettei tarvii täällä mässäillä.

    • Anonyymi

      Ennen harrastin seksiä monen naisen kanssa, kalu seisoi niin että täyden vesiämpärin pysty kalulla kantaan, enää ei pysty, polvet ei kestä !!

      • Anonyymi

        Kuulostaa tutulta mitä olen lukenut muilta palstoilta. Siellä miehet valittavat jo kolmekymppisinä ettei enää seiso kakkosten kanssa. Menee suihinotoiksi. Mistä kakkoset ei pidemmän päälle kestä katsoa. "Ei enää ikinä Viagra-miestä" saa lukea joka puolella.

        Petetyt vaimot taas hehkuttelee sillä, että kun pettäjällä on tärkeä kokous duunissa, vaimot murskaavat muutaman viagran kahviin, siinä miehet yrittävät päästä kunnialla läpi kun seisoo koko päivän niin että kaikki näkee.

        Kun pettäjät ovat menossa kakkosten luokse, vaimot murskaavat ripulia aiheuttavia pillereitä juomaan. Pettäjät tulee juoksujalkaa takaisin kotiin ja vessaan, missä viettävät koko yön.

        Miksi pettäjillä on fantasia että niillä seisoo vaikka vanhenevat koko ajan? Siinä vaiheessa kun ei seiso ollenkaan ovat yhtäkkiä valmiita palaamaan takaisin normaaliin perhe-elämään, jota ei yllättäen ole enää olemassa. Pettäjät unohtivat hoitaa perhesuhteita suhteiden aikana, joten hyppäsivät suoraan tuntemattomaan vaikka luulivat että voi aina palata takaisin kotiin.

        Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.

    • Anonyymi

      Sepot on mukavia yhden tunsin ja tunnen toivon että hän saisi asiat kuntoon riippuu mitenkä elää 1 mimmi kaikkea hyvää

    • Anonyymi

      Kahta pimsaa samalla kertaa kastaa toisessa vaihtaa salaman nopeesti toiseen
      ja meno jatkuu uuuh ouuu

    • Anonyymi

      Aika huono itsetunto ja selkäranka aloittajalla.

    • Anonyymi

      Toivottavasti puolisosi rakastuu myös toiseen hyvin pian. Sittenhän asia on ratkaistu, eikä sinulla ole enää ratkaistavaa :}

    • Anonyymi

      Nyt on ainakin palsta oikea.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      162
      2017
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1921
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1586
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      176
      1461
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      161
      1399
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1395
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1238
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1193
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1178
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1075
    Aihe