Työttömyys laihduttaa

Nyt pitkän opiskelurupeaman jälkeen valmistuin työttömäksi, niin painokin on pudonnut aivan itsestään. Ei vaan yksinkertaisesti ruokamaistu. Kohta varmaan kuihtuu olemattomiin. Miinuspuolena tietenkin on ettei mikään enään kiinnosta ja hermoja ei käytännössä enään ole.

Kyllähän työttömyyskorvaukset aina opintorahan voitta, että taloudellisesti ei ole mitään hätää. Onhan opiskeliana totuttu penniä venyttämään...
10848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Opintojen päätyttyä ei töitä juurikaan löytynyt ja opintolainojen lyhennyksen alkoivat. Raha oli tiukilla, joten hedelmät ja vihannekset olivat liian kallista herkkua ja makarooni/uunimakkara halpaa.

Kaikki rasvainen oli halpaa vatsantäytettä ja terveelliset ruoka-aineet olivat kallista ylellisyyttä.

Tietenkin ruoan määrä vaikuttaa lihoamiseen, mutta jotenkin työttömyysaikana syömisestä tuli elämän ainoa ilo. Lisäksi tuli paineita syödä ruoka ennenkuin se pilaantuisi syömäkelvottomaksi ja siihenhän taas ei ollut varaa.

Äänestä

>>> "Kyllähän työttömyyskorvaukset aina opintorahan voitta, että taloudellisesti ei ole mitään hätää."

Sitten kun tajuat, että et enää ole oikeutettu tuettuihin matkoihin, opiskelija-asuntoon, tuettuihin/ilmaisiin aterioihin jne jne ääni kellossa tulee muuttumaan.

Opiskelijoilla on paljon etuja ja etuisuuksia, mistä työtön voi vain uneksia.

Kun nämä etuisuuksien menetykset huomioidaan menoerinä, saa työtön paljon opiskelijaa vähemmän käteen...

Vertaa esimerkkinä hallituksen veronalennukset palkansaajille: Näyttää mahtavalta, mutta kohoavat maksut ja hinnat sekä kunnallisveron korotukset syövät veroalen moninkertaisesti.

Äänestä
  • Opiskelija asuntoa en saanut, kun oli "muutama" muukin jonossa. En olisi kyllä sellaiseen muuttanutkaan.

    Matkat pystyin kulkemaan jalan tai polkupyörällä.

    Koulussa söin, mutta sekin maksoi 3.5€ Työttömien ruokalassa syö 2€ ja saa vielä kahvit päälle.

    Sairastaminen opiskelijana ei kannata. Olin keuhkokuumeessa sairaalassa pariviikkoa. Maksoin jokaisen lantin omasta pussistani koska olin opiskelija. Jos olisin ollut työtön olisi valtio kuitannut maksun.

    Kukaan muu ei joudu elämään velaksi paitsi opiskelija.

    Jos sinun mielestä opiskelijalla on kaikki niin hyvin niin lähde ihmeessä opiskelijaksi.

    Nim. 19vuotta koluatakana....

    Äänestä

  • Rori kirjoitti:

    Opiskelija asuntoa en saanut, kun oli "muutama" muukin jonossa. En olisi kyllä sellaiseen muuttanutkaan.

    Millä perusteella valtio olisi kustantanut työttömän sairaalalaskun? Ei työttömyys oikeuta automaattisesti sosiaaliavustuksiin, ne lasketaan tulojen perusteella. Miten ihmeessä kaikenmaailman ihmisille saisi jakeluun, ettei niitä apuja tipu sen perusteella että työtön. Ainoa suoraan työttömyyden perusteella tuleva avustus on tai ainakin oli, että opintolainan korot maksettiin, siis työttömyyskorvauksen lisäksi. Kaikki muut tuet ovat harkinnanvaraisia, tuloihin perustuvia.

    Minä olen opiskellut, perheellisenä, opintotuen perusosalla, ja kyllä ansiosidonnaisella toki pärjää paremmin, mutta kun työttömyyttä on tarpeeksi kauan, tippuu perheellinen puolison elätettäväksi ellei töitä löydy.

    Paras etu kuitenkin opiskelijalla on, että ei ole työtön. Opiskelijastatuksella pääsin moniin työhaastatteluihin ja hilkulla oli ettei työtä irronnut (muutama ykkösvarasija todella monista hakijoista), mutta kun en saanut sitä työtä ja valmistuin, loppuivat haastattelut kuin seinään.

    Äänestä

  • tomppeli kirjoitti:

    Kyllä se niin on että jos laitetaan opiskelija ja työtön sairaalaan ja lasku perään. Niin opiskelija maksaa omasta pussistaan ja työttömän laskun valtio.

    Kysehän on juuri niistä tuloista, kuten itse sanoit!

    Kyllä niitä apuja tippuu joka luukusta. Ikuna en enään opiskele tai mene töihin :)

    Lähden tästä paariin, mustakaa kun maksatte veroja.

    Äänestä

  • Jeepo kirjoitti:

    Jos työtön joutuu sairaalaan,niin siltä ajalta ei makseta ainakaan työttömyyskorvausta. Sairaspäivärahaakaan en esimerkiksi itse saisi, koska en saa korvaustakaan, mielestäni siinä on jokin omavastuu niillekin jotka saavat. Eikä minulle valtio mitään sairaalalaskuja maksaisi, itse asiassa perheemme talous kaatuisi jos joutuisin sairaalaan paria päivää pitemämksi ajaksi, menisi luultavasti asunto pakkomyyntiin, koska sairaana ei voi töihinkään mennä mihinkään. Millä perusteella muka maksaisi?

    Jos en olisi jo opiskellut opintotukiani loppuun, menisin nyt opiskelemaan kyllä. Ei tullut ajateltua aikoinaan että olisi kannattanut odottaa, mutta ei tullut pieneen mieleenkään (kuten ei tule useimmille muillekaan opiskeluaikana) että työnsaanti voi olla näin vaikeaa.

    Äänestä

  • Rori kirjoitti:

    Opiskelija asuntoa en saanut, kun oli "muutama" muukin jonossa. En olisi kyllä sellaiseen muuttanutkaan.

    Matkat pystyin kulkemaan jalan tai polkupyörällä.

    Koulussa söin, mutta sekin maksoi 3.5€ Työttömien ruokalassa syö 2€ ja saa vielä kahvit päälle.

    Sairastaminen opiskelijana ei kannata. Olin keuhkokuumeessa sairaalassa pariviikkoa. Maksoin jokaisen lantin omasta pussistani koska olin opiskelija. Jos olisin ollut työtön olisi valtio kuitannut maksun.

    Kukaan muu ei joudu elämään velaksi paitsi opiskelija.

    Jos sinun mielestä opiskelijalla on kaikki niin hyvin niin lähde ihmeessä opiskelijaksi.

    Nim. 19vuotta koluatakana....

    Olin työttömänä sairaalassa 22 päivää. Maksoin ITSE hoitopäivistä 26 euroa / päivä, eli yhteensä 572 euroa. Lisäksi minulta perittiin jokaisesta käynnistä sairaalassa poliklinikkamaksua 22 euroa. Maksoin hoidoistani saman kuin työssäkäyvätkin maksavat. Kela korvasi osan lääkkeistä ja matkoista. Kuinka paljon enemmän opiskelijat maksavat hoitopäivistä? Kerrohan?

    Kaikki työttömät eivät voi ruokailla halvalla työttömien ruokalassa, koska sellaista ei joka paikkakunnalla ole, mutta joka oppilaitoksessa sensijaan on ruokala.

    Äänestä

  • Ex sairas työtön kirjoitti:

    Elä hyvä ihiminen revi pelihousujas! Ei ole helppoa työttömän talous, ei. Mutta ei ole helppoa opiskelijankaan. Molemmat elää kitkuttaa pienellä rahalla.

    Siitä tuskin syytä kilpasille lähteä.

    Äänestä

  • revitys kirjoitti:

    Elä hyvä ihiminen revi pelihousujas! Ei ole helppoa työttömän talous, ei. Mutta ei ole helppoa opiskelijankaan. Molemmat elää kitkuttaa pienellä rahalla.

    Siitä tuskin syytä kilpasille lähteä.

    Sitähän tässä ihmetellään, että millä perusteella työttömän sairaalalaskun valtio maksaisi? Joillakin on iskeytynyt takaraivoon sitkeästi se ajatus, että työttömyys olisi joku tukiautomaattitila, mutta sitähän se ei missään nimessä ole. Kyllä siitä ärsyntyy, kun itse keksittyjä luuloja esitetään tosiasioina, ongelma on se, että moni uskoo keskustelupalstoilta kaiken skeidan mitä sinne kirjoitetaan ja jatkaa samojen asioiden levittelyä tosiasioina, yrittämättäkään ottaa tosiasioista selvää.

    Äänestä

On se työelämä todellakin muuttunut kummalliseksi. Ennen vanhaan työtä riitti kaikille, sekä suurille että pienille. Ruoka oli kortilla, nyt kortilla on enää työ. Jotenkin terveempi koko yhteiskunta oli silloin, kun työllä ansaitsi ainakin leipänsä, ei tarvinnut kerjätä mitään ja jokainen oli tarpeellinen. Nälkäisenä se ruokakin maistuu paremmalle eikä tarvitse murehtia turhia kun on pitkät päivät ruumiillisessa työssä. Kannattaisi varmaan kokeille tehdä mitä tahansa järkevää vähintään se kahdeksan tuntia päivässä, vaikka kävellä ulkona tai lukea tai mitä tahansa vapaaehtoista. Eiköhän se ruokahalukin parane.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rori kirjoitti:

Nyt pitkän opiskelurupeaman jälkeen valmistuin työttömäksi, niin painokin on pudonnut aivan itsestään. Ei vaan yksinkertaisesti ruokamaistu. Kohta varmaan kuihtuu olemattomiin. Miinuspuolena tietenkin on ettei mikään enään kiinnosta ja hermoja ei käytännössä enään ole.

Kyllähän työttömyyskorvaukset aina opintorahan voitta, että taloudellisesti ei ole mitään hätää. Onhan opiskeliana totuttu penniä venyttämään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu