Ateistithan eivät paljon piittaa millaisessa seurassa liikkuvat. Käy vaikka kuinka epämääräinen otus. Tässäpä on eräältä palstalta lainattu pätkä erään henkilön kuvauksesta itsestään. Rajua on meno, mutta ei varmaan ateistia hirvittäisi hypätä kelkkaan?
" Olen elänyt kaksoiselämää ja kyllä.. kotonani tulee välillä korotettua ääntään, riideltyä aviopuolison kanssa, juostua pikkuhoususillaan ulos karanneen lapsen perässä ja kyllä.. joskus tulee nautittua myös saunakalja! En pidä itseäni parempana kuin muitakaan, mutta tiedän, että olen antanut elämäni Jeesukselle ja pyrin elämään elämäni niin, että olen kunniaksi Jumalalle. Olen silti ihan tavallinen ihminen, jolla on ihan samat ongelmat kuin muillakin ihmisillä."
Tämä kysymyshän ei ole tarkoitettu vain miespuolisille ateisteille, vaan kaikille. Kävisikö tämä kuvauksen ihminen teille esim. kaveriksi?
Kelpaisiko ateistille
19
170
Vastaukset
"Ateistithan eivät paljon piittaa millaisessa seurassa liikkuvat. Käy vaikka kuinka epämääräinen otus."
Juu. onhan meillä ateisteilla jopa kristittyjä ystäviä.
"Tämä kysymyshän ei ole tarkoitettu vain miespuolisille ateisteille, vaan kaikille. Kävisikö tämä kuvauksen ihminen teille esim. kaveriksi? "
Miksi ei kävisi, hänhän on selvästi nöytä ihminen joka on.....ihminen.Mikä jottei.
Kavereihini kuuluu rovasti, jolle lasi hyvää konjamiinimehua kyllä saunan jälkeen maistuu (ja saunassa pari olutta). On tainnut Hänen Pyhyytensä poistua joskus ihan nakusillaan saunan ikkunasta ja palannut saunaan ravitsemustilan kautta, siellä (alkoholi?)juoman nautittuaan. Mitä sitäkään pahalla katsomaan. Vanha perinne.- Jeesus
Varo vain uskiksien seuraa. Ne juoksevat otis kaapin luo, jonka lasiovessa lukee
"Pakanan sattuessa, riko lasi" - ja sitten on Raamattu, jolla piestä.
Lasin takaa voi olla toisen Kristityn koti, mutta siellä on Raamattukin.
2000 vuotta, ihan suotta - olen tätä uskovaisteni perheilyä katsonut.- vade retro paganus
Mee sinä kiero synnittäjä siittä :D
vade retro paganus kirjoitti:
Mee sinä kiero synnittäjä siittä :D
Aloittajalle vielä sen verran.
Kukaan ei ole kristitylle niin tuomitseva ja raadollinen kuin toinen kristitty.- aloittaja..
satan kirjoitti:
Aloittajalle vielä sen verran.
Kukaan ei ole kristitylle niin tuomitseva ja raadollinen kuin toinen kristitty.Lainauksesta voisi päätellä myös muuta.
- lopettaja...
aloittaja.. kirjoitti:
Lainauksesta voisi päätellä myös muuta.
Totta. Siitä voi päätellä multinimimerkkeilyä ja huonoa trollailua.
- oletko tyhjä?
lopettaja... kirjoitti:
Totta. Siitä voi päätellä multinimimerkkeilyä ja huonoa trollailua.
Siinäkö kaikki? Ei sinun korviesi välissä sitten paljon elämää ole.
- hyvää seuraa
Olen hellari ja haluan jokeltaa siansaksaa. Sitten tekee mieli kaatua seljälleen. Kaikki muutkin seurassani olevat tekevät samoin. Lopuksi menemme kaffeelle ja siellä istuksiessamme tuomitsemme kaiken mitä mieleen tulee ja sitähän tulee. On niin hirveän kivaa olla parempi kuin muut.
Tuo ihminen luetteli vain huonoja puoliaan. Se kelpaisiko kaveriksi riippuu vähän muista asioista.
- Aada@
"Ateistit eivät paljon piittaa millaisessa seurassa liikkuvat."
Olen aina hyväksynyt seuraani kaikenlaisia ihmisiä, silloinkin kun en vielä ollut ateisti.Mitä rajua tuossa kuvauksessasi on?- aloittaja..
Minusta siinä on rajua hänen itsekriittisyytensä. En tiedä jaksaisinko sellaista.
Uskovaisen pahin vihollinen näyttää uskovaisesta itsestään olevan toinen uskovainen, mutta ulkoapäin katsoen se on uskovainen itse. Vaikka hän ulkoistaa oman itsensä hyväksymättömyyden jumalalleen.
Sulla on outo käsitys ateistista, jos epäilet, ettei tavallinen ihminen kelpaisi kaveriksi ateistille.
Vai ajatteletko että uskovaisuus on kaveruuden este? Tuskinpa kovin monelle on.
Ateisteilla ei edelleenkään ole mitään ateistista ohjekirjaa, kriteeristöä tai ateismin sisäistä käyttäytymiskoodia, miten ateistin kuuluu elämänsä järjestää. Siksi tällaiset kysymykset menevät yleensä ohi kohteen. Mutta sen sijaan monilla uskonnoilla on ymmärtääkseni sekä ohjekirja, kriteeristö että sisäinen käyttäytymiskoodi: ehkä siksi jotkut uskovat ajattelevat että kaikilla muillakin on jotain vastaavaa?Minä en lähtisi tuollaisen kanssa. Hän on siis antanut elämänsä Jeesukselle ja elänyt kaksoiselämää. Ei sovi minun elämään sellainen meininki.
- fda
Eipä tuo kerro juuri mitään ihmisestä jos ihminen kuvittelee antaneensa elämänsä henkiolennolle ja olemaan sille kunniaksi. Kaarle Suuri teurasti Verdenissä tuhansia vääräuskoisia kristinuskoa levittäessään kun pyrki olemaan kunniaksi Raamatun Jumalalle.
- Atte Ateisti
Nainen joka antaa Jeesukselle mutta ei miehelleen ei voi minua kiinnostaa.
- mietipä tätä
Teille uskoville kelpaa idoliksi moninkertainen murhamieskin eli uskovana en länkyttäisi.
- Tri Neuro
"Ateistithan eivät paljon piittaa millaisessa seurassa liikkuvat"
Toisin sanoen tarkoitat, että ateistit ovat muita suvaitsevaisempia. Olen samaa mieltä.
Myötätunto kaikkia eläviä olentoja kohtaan on universaalia ja tärkeä osa mm. buddhalaisuutta, jossa ei myöskään ole mitään varsinaista uskonoppia.
Esimerkkisi tapauksessa enemmänkin tuolla uskoon hurahtaneella naisella voisi olla vaikeuksia tulla juttuun ateistin kanssa kuin päinvastoin! - weeddoo
Ehkä kelpaisi ehkä ei. Jos ihminen on mukava eikä käyttäydy rasittavasti niin saattaapi olla ystäväni, muutoin todennäköisesti ei. Elämässä törmää riittävästi rasittaviin tyyppeihin joten en niitä vapaa aikanani viitsi katsella. Saattaisi osua mustaan huumoriini missä yksi jos toinen toilailu aikansa naurattaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780