Niin tai näin

elämää vain

12 vuotta, sitä kiditusta kesti. Tosin väliin mahtui paljon hyviäkin aikoja. Olimme niin erilaisia. Vaikka salaa toivoin muutosta, mutta sitä ei tullut. Meni vain vuosi vuodelta pahemmaksi. Sitä ivailua, haukkumista, petettyjä lupauksia siedin. Tuli kerta, toinen ja kolmas, ku tönit, haukuit ilman syytä. Minä olin uskollinen, sinä et. Omatuntosiko laitto sut tekemään näitä??. Luulin sinun rakastavan, mut käytit vain hyväkses. Mikään ei enää riittänyt. Vaikka kuinka rakastin nämä vuodet. Sä vaan etäännyit ja lopuksi hakkasit mut palasiksi, niin fyysisesti, kuin henkisesti. Sain kerättyä voimani ja lähdin. Jätin sulle kaiken asunnosta autoon, kuhan vain pääsin lähtemään. Jätit niin syvät arvet, etten ole vieläkään toipunut vaikka aikaa jo onkin.

Pikkuhiljaa itsetuntoni palaa. Arvoni palaa ja kas kummaa olenkin ihminen. Jolla ois niin paljon annettaavaa muille, kuhan oppisi itse ottamaan ekaksi apua vastaan. Ajan kanssa sekin luonnistuu, mut ne ikuiset arvet ei häviä koskaan. Toki haalistuvat. En voi vieläkään ymmärtää miten rakastava ihminen voi tehdä näin?? Tai no toki ymmärrän siinä mielessä, ettei hän edes koskaan rakastanutkaa. Miksi pitää satuttaa toinen pohjia myöten, ku ois ollut helpompiakin tapoja jättää.

Tässä minun tarinani, joka voisi jatkua vaikka kuinka pitkään, mut viimiset eron syihin johtavat. Olisi itsekkin pitänyt alun jälkeen huomata, etteihän toi halua, mitään multa tai saatikaan tyytyis siihen mitä olisi saanut. Anteeksi annettu, muttei täysin unohettu. Petetty, jättäjä, muttei katkeroitunut.

0

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        71
        1917
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1209
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        141
        1008
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        19
        957
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        89
        685
      6. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        105
        662
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        648
      8. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        642
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        56
        614
      10. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        58
        570
      Aihe