"vihreille niityille minä vien sinut"

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014100718726223_ul.shtml

Englantilaisen Southamptonin yliopiston laajassa tutkimuksessa tarkkailtiin yhteensä yli 2 000 potilasta, jotka olivat kokeneet sydämenpysähdyksen sairaaloissa Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Itävallassa. Hämmästyttävistä tuloksista raportoi sanomalehti The Telegraph.

Kuolemanläheisistä kokemuksista on olemassa paljon potilaiden henkilökohtaisia kokemuksia, mutta tieteellisesti aihe on ollut kiistanalainen.

Nyt valmistunut tutkimus on laajin, joka on koskaan kohdistettu niin kutsuttuihin kuolemanjälkeisiin kokemuksiin ja ruumiista irtautumisiin ilmiöinä.

Lähes puolet koki tietoisuutta

Tutkimuksessa todettiin, että sydämenpysähdyksen kärsineistä ja onnistuneesti elvytetyistä potilaista jopa 40 prosenttia kuvaili kokeneensa jonkinlaista tietoisuutta aikana, jolloin he olivat kliinisesti kuolleita.

Kliininen kuolema on tila, jossa verenkierto on lakannut sydämen pysähtymisen seurauksena ja hengitys loppunut.

Tutkijoiden mukaan potilaiden kokemukset eivät vaikuta olleen hallusinaatioita, sillä heidän kertomuksiensa perusteella potilaat kykenivät tekemään todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös kuolleena ollessaan.

Potilas seisoi ruumiinsa ulkopuolella

Yksi potilaista, 57-vuotias brittimies, kertoi kokeneensa ruumiista poistumisen ja katsoneensa omaa elvytystään huoneen nurkasta kolme minuuttia kestäneen kliinisen kuolemansa aikana.

Potilas kuvaili tutkijoille todellisuutta vastanneella tavalla huoneessa noina hetkinä tapahtuneita asioita, kuten hoitajien toimintaa ja laitteiden pitämää ääntä.

- Tiedämme, etteivät aivot voi toimia sydämen lakattua lyömästä, mutta tässä tapauksessa tietoisuus näyttää jatkuneen jopa kolme minuuttia sydämenlyöntien pysähtymisen jälkeen, kertoi tutkimusta johtanut tohtori Sam Parnia The Telegraphille.

Parnian mukaan aivotoiminta lakkaa tyypillisesti 20-30 sekunnin sisällä sydämenpysähdyksestä.

Valoa ja syvää vettä

Tutkimuksen 2 060 potilaasta 330 selvisi hengissä sydämenpysähdyksestään ja 140 kertoi kokeneensa jonkinasteista tietoisuutta elvytyksen aikana.

Monet näistä potilaista kertoivat kokeneensa rauhallisuuden tunnetta ja näkeneensä kirkkaan valon, joka oli kuin aurinko. Toiset kuvailivat kokeneensa hukkumisen tunnetta ja syvään veteen uppoamista.

Tutkijoiden mukaan tulokset antavat perustellun syyn aiheen jatkotutkimuksille, jotka parantavat ymmärrystä kuolemasta ilmiönä ja ihmisen tietoisuudesta.
14192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Monet näistä potilaista kertoivat kokeneensa rauhallisuuden tunnetta ja näkeneensä kirkkaan valon, joka oli kuin aurinko. Toiset kuvailivat kokeneensa hukkumisen tunnetta ja syvään veteen uppoamista."

Jos kundaliini nousee meditaation aikana, niin noita ilmiötä (valo, rauha, mahdollisesti väliaikainen tulvan tunne) saattaa esiintyä. Viimeksi kun kuolin, niin rauhallinen olo oli päällimmäisenä. Tulvan tunne tulee osittain siitä, kun aura laajenee. Syvä rauha, kuin valtameren syvyyksien hiljaisuus. Ja oikeastihan se laiva menikin Biskajanlahden edustalla toudella syvälle. Erilaisten maallisten välivaiheiden jälkeen löysin itseni valon maailmasta.

Olen tullut siihen tulokseen, että kundaliini aktivoituu kuolemassa. Tähän olen päätynyt senkin perusteella, koska olen kokenut kundaliinin spontaanin ja pysyvän heräämisen tämän elämän aikana. Kundaliinin kun annetaan jyllätä riittävän pitkään ja tehokkaasti, niin tulee hiljaisuus ja todella kirkas selkeä tietoinen olotila.

Tässä prosessissa ja kuolema-ilmiössä on ihmeellisiä samankaltaisuuksia.

Auringonkaltainen valo nousee alhaalta alati voimistuen ja täyttää koko olemuksesi ---> tämä kuvaa kuolemaan johtavan energian heräämistä. Kuolema johtaakin uuden ihmisen syntymään ainakin osittain, tapahtui se sitten eläessä tai fyysisen kehon kuollessa. Aikanaan kun tuo energiaa pääsee riittävän pitkälle, tapahtuu ns. valaistuminen. Se voi viedä vuosikymmeniäkin, mutta alkanutta prosessia tuskin voi pysäyttää.

Voisi siten tutkia myös tällaisia Gopi Krishnamaisia tapauksia: millaisia yhtenevyyksiä löytyy.
http://en.wikipedia.org/wiki/Gopi_Krishna_(yogi)

Näin Gopi kuvaa omaa prosessiaan:
" Suddenly, with a roar like that of a waterfall, I felt a stream of liquid light entering my brain through the spinal cord.

Entirely unprepared for such a development, I was completely taken by surprise; but regaining my self-control, keeping my mind on the point of concentration. The illumination grew brighter and brighter, the roaring louder, I experienced a rocking sensation and then felt myself slipping out of my body, entirely enveloped in a halo of light. It is impossible to describe the experience accurately. I felt the point of consciousness that was myself growing wider surrounded by waves of light. It grew wider and wider, spreading outward while the body, normally the immediate object of its perception, appeared to have receded into the distance until I became entirely unconscious of it. I was now all consciousness without any outline, without any idea of corporeal appendage, without any feeling or sensation coming from the senses, immersed in a sea of light simultaneously conscious and aware at every point, spread out, as it were, in all directions without any barrier or material obstruction. I was no longer myself, or to be more accurate, no longer as I knew myself to be, a small point of awareness confined to a body, but instead was a vast circle of consciousness in which the body was but a point, bathed in light and in a state of exultation and happiness impossible to describe. "

Äänestä
  • Tuo on yks upea kohta biblestä;^vihreille'

    Äänestä

Erik on yksi niistä, joidenkaltaisia näin ennen syntymääni deevachanissa. Tunnistin heti hänen musiikkinsa tulevan samalta tasolta.

Olkaa hyvä, tämä musiikki tulee vihreiltä niityiltä ja vieläkin korkeammalta aina deevachanista asti.
https://www.youtube.com/watch?v=vw1Q7h18gUQ

Äänestä
  • Ois muuten mielenkiintoista kuulla mitä Bach tai Beethoven tykkäis nykyaikaisesta musasta. Oiskos se niistä taivaallista vai kauheeta shaissee?

    Mulle nää meditaatiomusat on jääny vähän vieraaksi. Joku Jarre tai Vangelis tekee parempaa. Ehkä meditaatiomusa ei olekaan tehty kuunneltavaksi, vaan ainoastaan taustaksi, vähän niinku hissimusakin.

    Äänestä

  • apollonen kirjoitti:

    Ois muuten mielenkiintoista kuulla mitä Bach tai Beethoven tykkäis nykyaikaisesta musasta. Oiskos se niistä taivaallista vai kauheeta shaissee?

    Mulle nää meditaatiomusat on jääny vähän vieraaksi. Joku Jarre tai Vangelis tekee parempaa. Ehkä meditaatiomusa ei olekaan tehty kuunneltavaksi, vaan ainoastaan taustaksi, vähän niinku hissimusakin.

    Led Zeppelinin Stairway to in Heaven on jännä kappale, sitä ei ole pilattu särösähkökitaralla ainakaan alussa.
    Säröinen sähkökitara välittää negatiivisuutta. Kirkas hevikitara on jees.
    https://www.youtube.com/watch?v=BcL---4xQYA&list=RDBcL---4xQYA

    Tuo Erikin musa ei ole varsinaista meditaatiomusiikkia, kyllä näitä konserteissakin esitetään. Nykyajan sukupolvi kaipaa rajusti bassoa lisää.

    Tangot, humpat ja särösähkökitarat jää tunnemaailman raskaille tasoille. Sen takia ne uppoavatkin kansaan. Kansa kaipaa jytkettä, pauketta ja voimantuntua, kuten raskasta metallimusaa ---> maata.

    Äänestä

  • saku.nen kirjoitti:

    Stairwaytakin väitetään muuten plagioiduksi, toisen bändin biisiksi, jonka kanssa zeput teki alkuaikoina jonkinlaista yhteistyötä. Oikeastaan nää plagioinnit on aika hassuja ja niitähän löytyy tubestakin.

    https://www.youtube.com/watch?v=Jpd5cNw1IkA

    Raskaammat musat onkin nuorison juttuja. Tosin kun taidot alkaa olla tällä virtuoositasolla, niin kyllä tätä kattelee ja joskus soitteleekin. Fiilikset on jossain tuolla avaruuksissa jopa raskaammassakin musassa.

    https://www.youtube.com/watch?v=ElLmRvqIMns

    On nää vehkeet niin hauskoja!

    Melodisempi vaihtoehto.

    https://www.youtube.com/watch?v=aiUcJa04Mpg

    On mullakin ammattilaistasoinen digipiano, mutten ole tehnyt keikkaa vähään aikaan. Pelkkä harrastelija nykyään. Koska muita töitä on, niin olen ajatellut hankkia jossain vaiheessa Rolandin Jupiter-80 -tasoisen syntikan. Jolla vois tehdä äänikenttämusiikkia itsekin. Kyllähän noi vehkeet maksaa, mutta sehän on vain rahaa.

    Nykyajan vehkeissä alkaa olla potkua sen verran, että musiikillisen mielikuvan saa tyydyttävästi toistettua syntikalla. Itse tekisin ehkä jonkun tarttuvan melodian, jonka taustalle äänikenttiä.

    Kyllä nää digirummut, syntzat, bassot ja skebat on meidän isojen poikien leluja parhaammasta päästä. Musakauppaan kun menee, niin ei sieltä meinaa päästä millään enää pois. Eikä hinta-/laatu-suhde nyt ihan kauheen huono ole. Idässä tehdään ihan kohtuullisia soittimia, jenkkilä on välillä vähän yliarvostettu mitä soitiimiin tulee. Toki itsekin valitsen sen jenkkivaihtoehdon jos on mahdollista. On mulla yksi jenkkistratokin. Eikä toi mun kiinalainen Les Paulkaan häviä aidoille jenkkiversioille niin kovin hirveesti soitannollisesti, vaikka hintaero on kuusinkertainen. Onhan ne materiaaliltaan ja työltään toki eri kastia.

    Vahvistimista saa aika taivaallisen soundin aikaan ja oikeastaan mielikuvitus on kohta enää rajana, miten ihmeelisiä ääniä näillä nykyvehkeillä saa aikaiseksi.

    Tästäkin styrkkarista kun lukee noita tietoja, niin ei voi vaan kun ihmetellä miten monipuolisia nää laitteet nykyään on. Ja kun kattoo vielä hintaa, niin ei paha!

    http://www.topsound.fi/line6-amplifi-150.html

    Youtube on vielä soittajan tiedon suoranainen runsaudensarvi. Joka hiton vehkeestä on testejä ja vaikka mitä. Ja kakkaa ei kohta voi enää edes millään valmistaa, koska tieto leviää verkoissa sekunnissa ja ostajat jättää kakan ostamatta.

    Kitaran kanssa pääsee musiikin kanssa lähelle, soitinta kun siinä halaillaan. Kyllä tuo musiikki on yksi kohottavimmista ja puhdistavimmista jutuista.

    Kun löysin tuon youtuben, en malta pysyä sieltä poissa, aina vain uusia musatyylejä ja mahtavia kappaleita löytyy.
    Kitaran soittohan on yksi meditaatio, mitä sitä muuta tarviikaan? Ihminen sulautuu siinä parhaimmillaan musiikkiin. Yllättävän paljon saa myös noista jämeristä marsseista, ihan mielettömät harmoniat esim. Luftwaffen marssissa, tietty orkesterista / äänityksestä / temposta riippuen.

    Tässä toinen.
    https://www.youtube.com/watch?v=0LD_bmcByf0

    Jotenkin vain wagnerimainen torvien käyttö on jotenkin "henkistä". Brassit instrumentteina ovat jotenkin jalolta kuulostavia. Syntikoissa kunnon brassitorvista saa kyllä maksaa, vasta jossain Jupiter 80:ssä on kunnon torvet.

    Että ne osaakin! Nykyaikainen aselajini iltalaulu! Tässä sielu lepää.

    https://www.youtube.com/watch?v=L2CsAekbxh8

    Äänestä

  • saku.nen kirjoitti:

    Led Zeppelinin Stairway to in Heaven on jännä kappale, sitä ei ole pilattu särösähkökitaralla ainakaan alussa.
    Säröinen sähkökitara välittää negatiivisuutta. Kirkas hevikitara on jees.
    https://www.youtube.com/watch?v=BcL---4xQYA&list=RDBcL---4xQYA

    Tuo Erikin musa ei ole varsinaista meditaatiomusiikkia, kyllä näitä konserteissakin esitetään. Nykyajan sukupolvi kaipaa rajusti bassoa lisää.

    Tangot, humpat ja särösähkökitarat jää tunnemaailman raskaille tasoille. Sen takia ne uppoavatkin kansaan. Kansa kaipaa jytkettä, pauketta ja voimantuntua, kuten raskasta metallimusaa ---> maata.

    Steve Vai live taltioinneista joutuu meditatiiviseen tilaan.

    Äänestä

  • saku.nen kirjoitti:

    Kitaran kanssa pääsee musiikin kanssa lähelle, soitinta kun siinä halaillaan. Kyllä tuo musiikki on yksi kohottavimmista ja puhdistavimmista jutuista.

    Kun löysin tuon youtuben, en malta pysyä sieltä poissa, aina vain uusia musatyylejä ja mahtavia kappaleita löytyy.
    Kitaran soittohan on yksi meditaatio, mitä sitä muuta tarviikaan? Ihminen sulautuu siinä parhaimmillaan musiikkiin. Yllättävän paljon saa myös noista jämeristä marsseista, ihan mielettömät harmoniat esim. Luftwaffen marssissa, tietty orkesterista / äänityksestä / temposta riippuen.

    Tässä toinen.
    https://www.youtube.com/watch?v=0LD_bmcByf0

    Jotenkin vain wagnerimainen torvien käyttö on jotenkin "henkistä". Brassit instrumentteina ovat jotenkin jalolta kuulostavia. Syntikoissa kunnon brassitorvista saa kyllä maksaa, vasta jossain Jupiter 80:ssä on kunnon torvet.

    Muilla olemisen tasoilla ei soiteta sähköisillä soittimilla, joten täytyy nauttia niistä täällä alimmalla tasolla. Kaiuilla ja viiveillä tulee joskus leikittyä ja niiden avulla saa varsin erikoisen kuuloista kattausta aikaiseksi. Eikä siinä vaadita edes juuri minkäänlaista soittotaitoakaan.

    Meikäläiselle soittaminen on todellakin tapa meditoida. Tunnit kiitävät kuin siivillä ja keskittyminen on pelkästään soitossa, eipä sitä tule oikeastaan mitään ajatuksiakaan silloin mieleen. Aivot vaan komentaa sormia liikkumaan sinne sun tänne pitkin otelautaa Se on hyvin palkitsevaa, tosin välillä hieman turhauttavaakin kun soitto ei ole sitä mitä sen haluaisi olevan, mutta sittenhän sitä vaan soitetaan lisää. Improvisointi on eri hauskaa, varsinkin kun ei tiedä musiikin teoriasta mitään, enkä korvakuuloltakaan osaa soittaa kovinkaan hyvin, joten en edes aina etukäteen tarkalleen itsekään tiedä miltä improvisaationi tulee kuulostamaan. Itseoppiminen on ihan hauskaa, varsinkin näinä aikoina. kun tätä nettiäkin voi hyödyntää inspiraation välineenä. Aloitteleville voinkin suositella songsterria.

    http://www.songsterr.com/

    Jos jokainen osaisi soittaa kunnolla edes yhtä instrumenttia, niin maailma muuttuisi hyvin nopeasti paremmaksi. Tulevaisuudessa jokainen ihminen osaakin soittaa yhtä tai useitakin instrumentteja taidokkaasti. Ei se niin vaikeaa ole kun sen kerran aloittaa ja haluaa oppia. Soittimet muuttuvat vielä hienommiksi ja mielenkiintoisemmiksi kuin mitä ne nyt ovat. Lelujahan nää kaikki vempaimet oikeastaan on ja lelujahan kaikki haluaa aina näprätä, se on meissä kaikissa jo luonnostaan.

    Äänestä

Kaksi kertaa elvytetty, toinen 3,5tuntia. Älkää paskaa puhuko samalla suulla jolla syötte. Opetelkaa lukemaan jotain ees avaruustieteestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lammashammas kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014100718726223_ul.shtml

Englantilaisen Southamptonin yliopiston laajassa tutkimuksessa tarkkailtiin yhteensä yli 2 000 potilasta, jotka olivat kokeneet sydämenpysähdyksen sairaaloissa Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Itävallassa. Hämmästyttävistä tuloksista raportoi sanomalehti The Telegraph.

Kuolemanläheisistä kokemuksista on olemassa paljon potilaiden henkilökohtaisia kokemuksia, mutta tieteellisesti aihe on ollut kiistanalainen.

Nyt valmistunut tutkimus on laajin, joka on koskaan kohdistettu niin kutsuttuihin kuolemanjälkeisiin kokemuksiin ja ruumiista irtautumisiin ilmiöinä.

Lähes puolet koki tietoisuutta

Tutkimuksessa todettiin, että sydämenpysähdyksen kärsineistä ja onnistuneesti elvytetyistä potilaista jopa 40 prosenttia kuvaili kokeneensa jonkinlaista tietoisuutta aikana, jolloin he olivat kliinisesti kuolleita.

Kliininen kuolema on tila, jossa verenkierto on lakannut sydämen pysähtymisen seurauksena ja hengitys loppunut.

Tutkijoiden mukaan potilaiden kokemukset eivät vaikuta olleen hallusinaatioita, sillä heidän kertomuksiensa perusteella potilaat kykenivät tekemään todenmukaisia havaintoja ympäristöstään myös kuolleena ollessaan.

Potilas seisoi ruumiinsa ulkopuolella

Yksi potilaista, 57-vuotias brittimies, kertoi kokeneensa ruumiista poistumisen ja katsoneensa omaa elvytystään huoneen nurkasta kolme minuuttia kestäneen kliinisen kuolemansa aikana.

Potilas kuvaili tutkijoille todellisuutta vastanneella tavalla huoneessa noina hetkinä tapahtuneita asioita, kuten hoitajien toimintaa ja laitteiden pitämää ääntä.

- Tiedämme, etteivät aivot voi toimia sydämen lakattua lyömästä, mutta tässä tapauksessa tietoisuus näyttää jatkuneen jopa kolme minuuttia sydämenlyöntien pysähtymisen jälkeen, kertoi tutkimusta johtanut tohtori Sam Parnia The Telegraphille.

Parnian mukaan aivotoiminta lakkaa tyypillisesti 20-30 sekunnin sisällä sydämenpysähdyksestä.

Valoa ja syvää vettä

Tutkimuksen 2 060 potilaasta 330 selvisi hengissä sydämenpysähdyksestään ja 140 kertoi kokeneensa jonkinasteista tietoisuutta elvytyksen aikana.

Monet näistä potilaista kertoivat kokeneensa rauhallisuuden tunnetta ja näkeneensä kirkkaan valon, joka oli kuin aurinko. Toiset kuvailivat kokeneensa hukkumisen tunnetta ja syvään veteen uppoamista.

Tutkijoiden mukaan tulokset antavat perustellun syyn aiheen jatkotutkimuksille, jotka parantavat ymmärrystä kuolemasta ilmiönä ja ihmisen tietoisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu