Miksi naiset kävelevät ohitseni katsomatta minua?

Sitä olen tässä alkanut pohtimaan, kun kävelen kadulla tai missä nyt vaan voi kävellä ja näen naisen tulevan vastaan, huomaan kyllä että nainen sieltä kaukaa toteaa että minä tulen vastaan, jo paljon ennen kun kohdataan nainen katsoo vain eteen tai osoittaa ettei ole minua huomioinut mitenkään? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Ovatko naiset niin ujoja etteivät luo katsettaan kohdalla vai mistä kiikastaa moinen julmuus?
29538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ehkä siitä etteivät halua antaa ymmärtää olevansa kiinnostuneita, jos oikeasti eivät ole kiinnostuneita... Jotkut ihmiset kun luulee, että katsekontakti tarkoittaa kiinnostusta. Yhtenä päivänä näin elävän ja varsin huvittavan esimerkin tästä kaupungilla. Nuori nainen käveli ja puhui kännykkään. Hän tuli risteykseen ja siinä seisoi tien tukkeena lauma keski-ikäisiä miehiä. Nuori nainen sattui katsomaan erästä näistä herroista pujotellessaan heidän välistään päästäkseen jatkamaan matkaa. Nainen hymyili samalla iloisesti, koska jutteli jollekin puhelimessa. Mies luuli naisen hymyilleen hänelle, ja kylläpä ukkelin pää kääntyi rivakasti neidin perään tuijottamaan. Varmaan hän jossain huhuilee tuon nuoren naisen perään "katseemme kohtasi, oli sähköä ilmassa" -tyylisellä ilmoituksella. :D

Äänestä

Yhyyy, miksi miehet kävelevät ohitse katsomatta minua? Taidan olla niin ruma.. :( Kyllä elämä on kurjaa, kun ei miehet vilkuile/ ei huomioi.. Taidanpa tästä käpertyä nurkkaan ja itkeä..

Äänestä

No itse ainakin harvoin luon katsekontaktia vastaantuleviin ihmisiin, miksi toisaalta pitäisikään? Yleensä sitä on myös ajatuksissaan tai kiiressä menossa johonkin, jolloin ei hirveästi huomaa edes muita ihmisiä. Olen tosin myös aika ujo, johtuu siitäkin..

Äänestä

No flirttaatko itse? Katsetta hakeva saa katseita, ainakin joskus..

Äänestä

Miksi pitäisi katsoa? Mitä ihmettä. Jos jokaista vastaantulija nyt joutuisi vielä silmiin tuijotella ei tulisi touhusta mitään ja joku kuitenkin jäisi ilman.

Erityisesti ulkomaalaisia sivutan katseella, juuri sen takia kun kuvittelevat liika. Miehiä jotka kävelevät puolison kanssa myös, ettei se naikkonen kuvittelisi mitään. Jos on hyvännäköinen mies , niin saatan katsoa....muuten, miksi pitäisi?

Äänestä

No miten vitussa te sitten niitä kontakteja luotte?? Kai te nyt joskus katsotte vastaan tulevia miehiä? Millaiseksi tämä maailma on mennyt kun kaikki on ja esittää niin tunteettomia ja kylmiä?? Aloittaja otta kuitenkin tärkeän asian esiin ja samaan olen itsekkin myös useasti pohtinut.

Äänestä
  • no miksi vitussa pitäisi sitä katsekontaktia luoda, en tajua pointtiasi

    jos et kiinnosta ketään miksi sua pitäisi edes katsoa

    kyllä katson miehiä silmiin ja pitkään ja voin vielä kääntyäkin perään jos olis sen arvoinen mies

    sua vaan vituttaa ettei ketään kiinnosta

    Äänestä

  • "No miten vitussa te sitten niitä kontakteja luotte??"

    Siis mistä kulttuurista oikein olet kotoisin? Ei kai kukaan nyt "luo kontakteja" kadulla tuntemattomaan ohikulkijaan, joka parissa sekunnissa on jo häipynyt selän taakse? Täysin todellisuudesta vieraantunut käsitys sinulla. Niin tuskin koskaan kukaan on "luonut kontakteja".

    Kontaktit luodaan kotibileissä, baarissa tai tuttavien, ystävien tai työtovereiden järjestämillä ns. sokkotreffeillä. Monet luovat kontakteja myös internetin välityksellä sovituilla treffeillä. Uskovaiset tutustuvat tuleviin puolisoihinsa seurakuntien iltamissa.

    Ajattele asiat loppuun asti johdonmukaisesti ja realistisesti äläkä elättele täysin järjettömiä uskomuksia. "Luovat kontakteja kadulla katsomalla ja pysäyttelemällä ohikulkijoita... ja sitten karkaavat Las vegasiin...!!??"

    Haloo!

    Äänestä

Jotain on väärin ulkonäössä. Hiustyyli, finnit, silmälasit, vaatteet, lihava tms. Eron kyllä huomaa, kun löytää häiritsevän tekijän.

Äänestä
  • Halvat kuteet. Ei statusta näkyvillä (korkeaa). Ja autoihin kannattaa panostaa. Uuta ja hintavaa

    Äänestä

Mitä varten pitäisi katsella silmiin? Eihän se mihinkään ole ennenkään johtanut. Puhuthan sinäkin nyt kuitenkin vain niistä omista fantasianaisistasi, etkä ollenkaan naisista yleisesti.

Äänestä

Suuri osa vastaasi kävelevistä naisista on varattuja. Toinen suuri osa ei vain ole kiinnostunut sinusta. Eikä kukaan nyt kadulta miestä pokaa.

Äänestä

Itse saatan juuri kuvailemallasi tavalla tuijottaa kaukaa sinuun päin, mutta kohdalla katson taas sinusta ohi. Yksinkertaisesti johtuu siitä että niitä vastaantulijoita on muitakin kuin sinä enkä tahdo tehdä kenenkään kanssa katsekontaktia (koska jos sen vahingossa teet niin kuvittelevat yleensä miehet liikoja). Tai jos jatkat tuijotusta koko vastaantulomatkan ajan, saatan kohdallasi mulkaista vihaisesti. Ei ole aina naisestakaan hauskaa että miehet katselee, varsinkin kun välillä tuntee 10 silmäparia tuijottelevan itseään samanaikaisesti, tulee vain ahdistunut olo.

Äänestä

Kuinka pitkä ja hyvin pukeutuva olet? Naiset kiinnittävät huomionsa kadulla vain pitkiin ja tyylikkäisiin miehiin ja tarkistavat sitten lähemmäs tullessa, että onko mies komea kasvoilta vai ei. Ainakin näin suhteellisen pitkän ja tyylikkään kaverini kohdalla.

Minä olen paremman näköinen kasvoilta kuin kaverini, mutta vastaan tulevia randomnaisia ei juuri kiinnosta, koska olen vain 172 cm. Enemmänkin suosittu olen sitten sellaisissa tilanteissa, jossa harrastetaan sosiaalista kanssakäyntiä, koska olen kuitenkin kasvoiltani aika komea ja luonteeltani mukava.

Äänestä
  • Mitä väliä katsooko joku vai ei. Eikö ota vaan päähän että unelmien nainen käveli ohi aviomiehensä luokse hyväillen katseellaan sinun silmiä? Mitä siitä kukaan saa mitään että joku katsoo naamaan. Ajattelitko pysäyttää joka ikisen joka katseen sinulle sua? Mitä sitten tapahtuu?

    Äänestä

  • Kuuleppa! Minä olen itse pituudeltani n. 170 cm, ehkä hieman alle tai ylikin, mutta olen minäkin siitä huolimatta saanut katseita! Miksi? Olenko minä sitten jotenkin poikeuksellisen hyvännäköinen kasvoiltani, kun on niitä niin moni nais- kuin miespuolinenkin kehunut?

    Äänestä

  • Vain pitkiäkö??? kirjoitti:

    Kuuleppa! Minä olen itse pituudeltani n. 170 cm, ehkä hieman alle tai ylikin, mutta olen minäkin siitä huolimatta saanut katseita! Miksi? Olenko minä sitten jotenkin poikeuksellisen hyvännäköinen kasvoiltani, kun on niitä niin moni nais- kuin miespuolinenkin kehunut?

    Onko sinulla ketsuppia naamalla?

    Äänestä

  • ketsuppiako kirjoitti:

    Onko sinulla ketsuppia naamalla?

    No ei koskaan :)

    Äänestä

En todellakaan ota mitään katsekontaktia mieheen joka on vanhempi, törkyisesti pukeutunut tai jollainlailla epäsiistin näkinen. Useat miehet luulevat ja kuvittelevat itsestään vaikka mitä ja eivät edes ymmärrä miltä näyttävät.
Inhottavalta tuntuu kun kaikennäköiset kuvotukset hiippailevat perässä. Itse kun pukeutuu tyylikkäästi ja ehostaa itsensä huolellisesti kauniiksi niin en ymmärrä että kaikennäköiset ukonkäppänät kuvittelee että heillä olisi saumaa minuun.
Jos vahingossa satut vilkaisemaan miestä niin miehet luulee sen aika usein kiinnostukseksi.
Ei vaan jaksa näitä tämmösiä miehiä, siksi varon katsomasta tietynlaisia miehiä, harmia niistä vain saa itselleen.

Äänestä
  • Minä olen introventti ja usein nautin omiin ajatuksiin uppoutumisesta. Siksi minä olen päättänyt että en katso muita vastaantulijoita, vaikka lähes aina mietin että onko kohteliaampaa katsoa vain ei. Se on jotenkin turha stressinlähde vaikkapa lenkillä että pitää pakosti sosiaalistua vaikkapa katsekontaktilla. Minä kyllä sivusilmällä olen nähnyt että vanhemmat miehet katsovat minua, joten pelkkä asian tiedostaminenkin stressaa. Eli kiinnitän katseeni johonkin horisonttiin jos joku kävelee ohitse ja uppoudun omaan maailmaani kun tilanne on ohi.

    Äänestä

noh, itse kävellessäni kadulla tms. olen ihan vaan matkalla paikasta A paikkaan B, en siis iskemässä ketään tai luomassa muitakaan kontakteja kehenkään.
katson vastaantulevia ihmisiä jo hieman kauempaa (sukupuolesta riippumatta Huom.) ihan vaan siksi etten kävelisi kehenkään pahki ja myös sen verran että onko kyseessä joku mulle tuttu jota voisin tervehtiä, tai jos vastaantulijalla on jotain huomiotaherättävää ulkonäössään (erikoiset hiukset, lävistyksiä, omaa makuani vastaavat vaatteet...)

kohdattaessa en enää katso kohti kuin ehkä näitä mahdollisia tuttuja jos siis siihen mennessä olen osannut yhdistää kasvot nimeen ja niitä jotka sinnikkäästi kävelevät "vastaantulijoiden kaistalla"

en siis katso kauempaa todetakseni että juuri Sinä olet tulossa vastaan, mikä on täysin mahdotonta jo sen vuoksi etten tiedä minkä näköinen olet. Mahdotonta on myös, varsinkin kaupunkiympäristössä, luoda katsekontakti jokaiseen vastaantulijaan.. silläkin uhalla että jollekkin saattaa tulla siitä paha mieli,
pitäisikö vielä varmuuden vuoksi alkaa tervehtimään jokaista?

Äänestä

Minua miehet tuijottaa syvälle silmiin, tai sitten vilkuilee. Pidän siitä, pidän kaikesta huomiosta, ja ihan keneltä vain (kunhan se ei ole huutelua, tai pelottavan seksuaalista tai aggressiivista tms).

Välillä olisi NIIN kiva päästä niiden päähän, että mitä siellä oikein tapahtuu kun silmät seisoo pääsä :D

Itse en viitsi katsoa parillisten miehiä, koska naisena tiedän että se on ärsyttävää jos joku muidu kyylää miestäni (tai mies sitä muidua).

Muutenkaan en itse viitsi tuijotella ihmisiä, ellei sitten joku ihan tosissaan kiinnosta niin paljon ettei katsetta irti saa. Suht kiinnostavaa yleensä vilkaisen, en ketään tuijottamalla tuijota.

Äänestä

Mä väännän sulle tän rautalangasta:

Ei naista kiinnosta. Jos se olis kundi, niin sulle tulis fiilis, että mitä toi nyt. Käykö päälle ja vie sykemittarista patterin.


(Reps)

Äänestä
  • Helsingissä tämä reviirikäyttäytyminen on viety aivan äärimmilleen. Siis täällä ei kukaan katso ketään kadulla silmiin, ennen kuin on aivan pakko.


    (Reps)



    http://www.youtube.com/watch?v=yuR1rVVf358

    Äänestä

"vai mistä kiikastaa moinen julmuus?"

Julmuus?? Miten ihmeessä saat käännettyä tuon julmuudeksi? Sehän on kunnioittavaa, ettei tuijota tai kiinnitä erityishuomiota ohikulkevaan randomiin.

Olen nainen ja pidän tuijottamista epäkohteliaana ja... jopa julmana.

Äänestä

Aivan yksinkertaisesti: et vaikuta ollenkaan kiinnostavalta. Olet luultavasti täysin persoonaton ja siksi aivan näkymätön henkilö.

Ihan toinen juttuhan voi olla, jos sinuun tutustuu. Mutta kuka haluaa tutustua henkilöön, joka vaikuttaa mitäänsanomattomalta?

Äänestä

minä teen noin.. ihan vain ujouttani. äääääh minua ujoa tyhmää tyttöä.
vaikka näkisinkin jonkun ihanan näkösen jätkän, vilkasen ehkä kauempaa ja mietin sitten kotona kuinka ihana tää oli.

Äänestä

Minä vilkuilen kyllä kun kiinnostavan näköinen nainen tulee vastaa.
Ja myös minua vilkaistaa, joskus jopa otetaan kiinteä katsekontaktikin.

Saahan sitä vilkuilla jos tykkää näkemästään.

Naurattaa, kun nuoret tytöt hakevat huomiota pukeutumalla ihku näyttävästi ( paljastavasti) Ja sitten tytöt seuraavat millaisia katseita saavat :)

Kyllä tyylikäs pukeutuminen on aina seksikkäämpää kuin paljastelu.

Äänestä

Vältän katsekontaktia, sen on saanut oppia suurkaupungeissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä ongelma kirjoitti:

Sitä olen tässä alkanut pohtimaan, kun kävelen kadulla tai missä nyt vaan voi kävellä ja näen naisen tulevan vastaan, huomaan kyllä että nainen sieltä kaukaa toteaa että minä tulen vastaan, jo paljon ennen kun kohdataan nainen katsoo vain eteen tai osoittaa ettei ole minua huomioinut mitenkään? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Ovatko naiset niin ujoja etteivät luo katsettaan kohdalla vai mistä kiikastaa moinen julmuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu