Hei vaan kaikille,
olen reilu 3-kymppinen suomalainen mies. Kerron nyt oman tarinani, joka aika voimakkaasti liittyy tähän uskottomuus -aiheeseen.
Tapasin netissä vuosi sitten kivan naisen. Olimme molemmat varattuja, mikä tekikin asiasta entistä jännempää. Tuota jännitystä on jatkunut siitä lähtien...
Sovimme melkein saman tien tapaamisesta, joka toteutuikin muutama viikko netissä tapaamisemme jälkeen. Kuvio oli molemmille harvinaisen selvä - seksiä. Kumiallergiaansa vedoten kumppanini halusi ehdottomasti suojaamatonta seksiä - jostain kumman syystä luotin tuohon naiseen sekä terveyden että ehkäisyn suhteen - ehkäisynä hänellä oli katkaistut munajohtimet.
No eipä siinä mitään, se "luonnollinen" asia tapahtui kerran ja se riitti tekemään nettikumppanini raskaaksi. Olimme toistemme kanssa yhteydessä - ei kuitenkaan sukupuoliyhteydessä - tuon yhden kerran jälkeen. Pari kuukautta sekstailustamme nettikumppanini ilmoitti olevansa raskaana - luonnollisesti se oli järkytys meille molemmille.
Emme tietenkään olleet suunnitelleet mitään tuollaista, kumpikin meistä elää sentään vakituisesta parisuhteessa ja kummallakin on lapsia jo ennestään (-sarkasmia-). Niinpä... Siinä sitä sitten käytiin läpi kaikki vaihtoehdot alkaen asian paljastamisesta puolisoillemme päätyen aborttiin. Mutta abortti oli tälle naiselle täysin tekemätön paikka - hän ei mitenkään voinut hyväksyä tekevänsä sitä. Siispä... tämä nainen, sanottakoon häntä vaikka Liisaksi, päätti synnyttää lapsen.
Kumpikin meistä eli yhä raskaampia hetkiä elämässään, minä tykönäni peläten koko ajan sitä, että vaimoni saa kuulla asiasta, Liisa omassa perheessään peläten täysin samoja asioita, mutta sillä erolla että hän ei pystyisi pitämään asiaa salassa loputtomiin - luonnollisista syistä... raskaus tulisi väistämättä ilmi... ennemmin tai myöhemmin.
Oli kulunut noin neljä kuukautta hedelmöittymisestä. Liisa ilmoitti minulle odottavansa kaksosia, voi luoja - kaiken järkytyksen keskellä koin kuitenkin jonkinlaista ylpeyttä, olisin kohta neljän lapsen isä. Kohtalo puuttui Liisan raskauteen ja hän synnytti identtiset kaksoset vain viiden kuukauden raskauden jälkeen. Lapsista toinen painoi alle neljäsataa grammaa ja isompi vähän yli viisisataa grammaa.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin ennen synnytystä Liisa sairastui vakavasti, minkä seurauksena hän hakeutui itse sairaalaan. Ja samalla reissulla syntyivät nuo lapset. Edelleen uskomattomia asioita - Liisan mies ei ollut huomannut Liisan raskautta eikä saanut tietää asiasta myöskään synnytyksen jälkeen - itse asiassa hän - kuin moni muukaan - ei tiedä tästä asiasta yhtään mitään... edelleenkään...
Kaksoset olivat niin pieniä, että heidät luonnollisesti laskettiin keskosiksi ja he saivat myöskin tuon kokoisten pienokaisten edellyttämää hoitoa. Valitettavasti pienempi kaksosista ei jaksanut selvitä tähän elämään, vaan hän kuoli reilun kahden viikon ikäisenä.
Liisa ei missään vaiheessa halunnut minun tulevan tapaamaan häntä ja lapsia - hän halusi estää tunnesiteen syntymisen minun ja lasten välille. Olimme kuitenkin yhteydessä toisiimme päivittäin puhelimella ja sähköpostilla. Silti hän halusi pitää minut erossa kaksosista, myöhemmin vain siitä eloon selvinneestä.
Kului taas pari kuukautta, vahvempi kaksosista selviytyi voittajana. Liisa toivoi kaiken aikaa pystyvänsä ottamaan hänet luokseen, mutta hänen terveytensä ei sitä mahdollistanut. En käy tässä luettelemaan ja paljastamaan noita "vaivoja", jotka estivät häntä ryhtymästä oikeaksi äidiksi lapsellemme, mutta ne olivat kuitenkin niin itsestään selviä asioita, ettei äidiksi ryhtymisestä voinut järkevästi edes puhua, ainakaan tällä hetkellä. Sisimmässään hän rukoili ja toivoi sitä kaiken aikaa, toivoi ihmettä tapahtuvaksi, kuten varmaan tekee edelleenkin.
Kysytte varmaan tässä vaiheessa, että eikös Liisalla ollut lapsia ennestäänkin, miksi hän ei muka niitä voisi hoitaa... No he olivat jo aikuisia ja tulivat toimeen niin kuin aikuisten oletetaan tulevan... No entäs minä sitten, miksi en paljastanut asiaa vaimolleni ja kysynyt häneltä, josko ottaisimme perheeseemme yhden uuden jäsenen... Niin, rakastan lapsia - myös tätä, joka taisteli tähän elämään, mutta jota en tänäkään päivänä ole nähnyt.
Rakastan luonani olevia lapsia kuitenkin niin paljon, että paljastaessani asian vaimolleni uskoisin hänen hakevan eroa minusta ja se murtaisi minut lopullisesti. En voisi olla isä enää edes nykyisille lapsillenikaan siten kuin haluan heille nyt olla.
Voitte vaan kuvitella kuinka raskas asia tämä on ollut meille molemmille - Liisalle ja minulle, mutta voimme syyttää vain itseämme - vaikka ei se tässä asiassa mitään autakaan.
Vanhempi kaksosista elää ja voi hyvin sijaisvanhempien luona. Adoptiota ei ole vielä (tietääkseni) tehty, Liisa elättelee vielä toiveita äitiyden onnesta ja rukoilee ihmettä tapahtuvaksi...
olen reilu 3-kymppinen suomalainen mies. Kerron nyt oman tarinani, joka aika voimakkaasti liittyy tähän uskottomuus -aiheeseen.
Tapasin netissä vuosi sitten kivan naisen. Olimme molemmat varattuja, mikä tekikin asiasta entistä jännempää. Tuota jännitystä on jatkunut siitä lähtien...
Sovimme melkein saman tien tapaamisesta, joka toteutuikin muutama viikko netissä tapaamisemme jälkeen. Kuvio oli molemmille harvinaisen selvä - seksiä. Kumiallergiaansa vedoten kumppanini halusi ehdottomasti suojaamatonta seksiä - jostain kumman syystä luotin tuohon naiseen sekä terveyden että ehkäisyn suhteen - ehkäisynä hänellä oli katkaistut munajohtimet.
No eipä siinä mitään, se "luonnollinen" asia tapahtui kerran ja se riitti tekemään nettikumppanini raskaaksi. Olimme toistemme kanssa yhteydessä - ei kuitenkaan sukupuoliyhteydessä - tuon yhden kerran jälkeen. Pari kuukautta sekstailustamme nettikumppanini ilmoitti olevansa raskaana - luonnollisesti se oli järkytys meille molemmille.
Emme tietenkään olleet suunnitelleet mitään tuollaista, kumpikin meistä elää sentään vakituisesta parisuhteessa ja kummallakin on lapsia jo ennestään (-sarkasmia-). Niinpä... Siinä sitä sitten käytiin läpi kaikki vaihtoehdot alkaen asian paljastamisesta puolisoillemme päätyen aborttiin. Mutta abortti oli tälle naiselle täysin tekemätön paikka - hän ei mitenkään voinut hyväksyä tekevänsä sitä. Siispä... tämä nainen, sanottakoon häntä vaikka Liisaksi, päätti synnyttää lapsen.
Kumpikin meistä eli yhä raskaampia hetkiä elämässään, minä tykönäni peläten koko ajan sitä, että vaimoni saa kuulla asiasta, Liisa omassa perheessään peläten täysin samoja asioita, mutta sillä erolla että hän ei pystyisi pitämään asiaa salassa loputtomiin - luonnollisista syistä... raskaus tulisi väistämättä ilmi... ennemmin tai myöhemmin.
Oli kulunut noin neljä kuukautta hedelmöittymisestä. Liisa ilmoitti minulle odottavansa kaksosia, voi luoja - kaiken järkytyksen keskellä koin kuitenkin jonkinlaista ylpeyttä, olisin kohta neljän lapsen isä. Kohtalo puuttui Liisan raskauteen ja hän synnytti identtiset kaksoset vain viiden kuukauden raskauden jälkeen. Lapsista toinen painoi alle neljäsataa grammaa ja isompi vähän yli viisisataa grammaa.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin ennen synnytystä Liisa sairastui vakavasti, minkä seurauksena hän hakeutui itse sairaalaan. Ja samalla reissulla syntyivät nuo lapset. Edelleen uskomattomia asioita - Liisan mies ei ollut huomannut Liisan raskautta eikä saanut tietää asiasta myöskään synnytyksen jälkeen - itse asiassa hän - kuin moni muukaan - ei tiedä tästä asiasta yhtään mitään... edelleenkään...
Kaksoset olivat niin pieniä, että heidät luonnollisesti laskettiin keskosiksi ja he saivat myöskin tuon kokoisten pienokaisten edellyttämää hoitoa. Valitettavasti pienempi kaksosista ei jaksanut selvitä tähän elämään, vaan hän kuoli reilun kahden viikon ikäisenä.
Liisa ei missään vaiheessa halunnut minun tulevan tapaamaan häntä ja lapsia - hän halusi estää tunnesiteen syntymisen minun ja lasten välille. Olimme kuitenkin yhteydessä toisiimme päivittäin puhelimella ja sähköpostilla. Silti hän halusi pitää minut erossa kaksosista, myöhemmin vain siitä eloon selvinneestä.
Kului taas pari kuukautta, vahvempi kaksosista selviytyi voittajana. Liisa toivoi kaiken aikaa pystyvänsä ottamaan hänet luokseen, mutta hänen terveytensä ei sitä mahdollistanut. En käy tässä luettelemaan ja paljastamaan noita "vaivoja", jotka estivät häntä ryhtymästä oikeaksi äidiksi lapsellemme, mutta ne olivat kuitenkin niin itsestään selviä asioita, ettei äidiksi ryhtymisestä voinut järkevästi edes puhua, ainakaan tällä hetkellä. Sisimmässään hän rukoili ja toivoi sitä kaiken aikaa, toivoi ihmettä tapahtuvaksi, kuten varmaan tekee edelleenkin.
Kysytte varmaan tässä vaiheessa, että eikös Liisalla ollut lapsia ennestäänkin, miksi hän ei muka niitä voisi hoitaa... No he olivat jo aikuisia ja tulivat toimeen niin kuin aikuisten oletetaan tulevan... No entäs minä sitten, miksi en paljastanut asiaa vaimolleni ja kysynyt häneltä, josko ottaisimme perheeseemme yhden uuden jäsenen... Niin, rakastan lapsia - myös tätä, joka taisteli tähän elämään, mutta jota en tänäkään päivänä ole nähnyt.
Rakastan luonani olevia lapsia kuitenkin niin paljon, että paljastaessani asian vaimolleni uskoisin hänen hakevan eroa minusta ja se murtaisi minut lopullisesti. En voisi olla isä enää edes nykyisille lapsillenikaan siten kuin haluan heille nyt olla.
Voitte vaan kuvitella kuinka raskas asia tämä on ollut meille molemmille - Liisalle ja minulle, mutta voimme syyttää vain itseämme - vaikka ei se tässä asiassa mitään autakaan.
Vanhempi kaksosista elää ja voi hyvin sijaisvanhempien luona. Adoptiota ei ole vielä (tietääkseni) tehty, Liisa elättelee vielä toiveita äitiyden onnesta ja rukoilee ihmettä tapahtuvaksi...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tuntuu siltä kuin tuo ei voisi olisi totta. Ja silti se varmasti onkin. Jostain syystä. Sinulla ja Liisalla on varmasti ollut tosi rankkaa. Ihmettelen, kuinka te olette jaksaneet varsinkin jos siitä ei ole voinut puhua. Raskaus avioliiton ulkopuolella, kaksosten syntymä, ja vielä se että he syntyivät niin aikaisin ja aivan pieninä. Toisen lapsen piti varmasti olla sairaalassa pitkän aikaa kasvaakseen. Kuinka ihmeessä Liisa on jaksanut ja selviytynyt. On vaikea käsittää mistä hän on saanut voimia. Kun vielä on joutunut luopumaan lapsesta.
Kiitos kun kirjoitit meille. Toivottavasti kirjoittaminen myös helpottaa jollain tavalla myös sinua, kun sait kertoa ja purkaa sydäntäsi. En voi muutakuin toivoa sinulle voimia elämääsi.
Jos olisit tässä vieressäni, haluaisin ottaa sinut syliini ja halata sinua. Ja pitää sinua sylissä hetken aikaa ihan rauhassa.
Kiitos Sinulle noista lohdutuksen sanoista. Monta monituista yötä on mennyt vain itkiessä ja surkutellessa omaa heikkoutta ja sitä miksi näiden asioiden piti sattua. Koen edelleen olevan vastuussa tapahtumista - yhä edelleen. Varsinkin nyt kun Liisan elämänhalu on alkanut pikku hiljaa hiipua.
Olen ollut Liisan ainoa "ymmärtäjä" tässä asiassa. Yritän auttaa hänet selviytymään myös tämän ajan ylitse, myös siitä jos hän joutuu luopumaan lapsestaan - niin paljon kuin hän äiti haluaisi ollakin. Äidinrakkauden tukahduttaminen ei varmasti ole niitä helpoimpia tehtäviä.
Yksi ihminen on jo kuollut tässä tarinassa, en todellakaan halua enää kenenkään kuolevan tämän asian vuoksi - en itseni ja vielä vähemmän Liisan. Voin sanoa, että tähän "juttuun" liittyy vielä niin monia ja kipeitä yksityiskohtia mutta myös uskomattomia elämyksiä ja väkeviä tunteita, että voin sanoa eläneeni Elämää isolla E:llä. Ja niin mielelläni kuin kertoisinkin noita yksityiskohtia, niin paljastuvuus syistä johtuen en halua kirjoittaa niistä enää tässä yleisellä palstalla.
Kiitos Sinulle ystäväni siitä, että sain olla hetken sylissäsi... Voin sanoa, että kirjoittaminen helpottaa. Olen kyllä saanut tukea yhdeltä niin ikään netissä tapaamaltani ihmiseltä. Häntä en ole tavannut, mutta ilman häntä en ehkä olisi selvinnyt tästä kaikesta!!
P*skan jauhantaa. Provo mikä provo!
Ei varmaan tämän Lissun ukko ollu huomannu raskautta. Mitäs se on siellä sairaalassa selostanut miehelleen? Huoh..
Niinpä niin,
kunpa tilanne olisikin se, että voisin keksiä tällaisen tarinan omasta päästäni. Mutta kiitos kuitenkin sinulle "joku*", nyt todellakin tiedän kuinka uskomattomalta tämä asia toistenkin korvissa kuulostaa. Niin... miksi Lissun ukko ei sitten huomannut raskautta, siihen ei ole yhtä eikä kahta syytä, enkä mene siinäkään yksityiskohtiin, koska en missään nimessä halua loukata Lissua paljastamalla hänen yksityisyyttään. Mutta mietippä myös sitä, miten pieniä tuon kokoiset keskoset ovat, ei maha todellakaan ole mikään jalkapallo muutaman kuukauden raskauden jälkeen. No, mitäpä minä tätä sinulle selitän, kun et kerran usko.
Täytyy kyllä sanoa, että uskomattomalta se kyllä kuulostaa. Siksi itsekin ensin ajattelin, että on provo, mutta voiko sittenkään niin sanoa, kun ei tiedä ja voi olla toisen ihmisen tunteista ja elämästä kyse.
Kaksosista kun kyse on alkavat näkyä jo jonkin verran, mutta riippuu paljon vaatetuksesta.Uikkareissa jo huomais. Ja yleensä ensimmäisenä huomaa kasvojen pyöreydestä, pahoinvointisuudesta ja väsymyksestä, että on raskaana. Kaikki miehet eivät ole tarkkanäköisiä. Toisaalta jos saman katon alla asuu.
Mitä ajattelit tehdä, kun lapsi kasvaa, kerrotko sitten vaimollesi lapsesta? Onhan lapsella oikeus tietää oikea isänsä?
Sitä jäin miettimään, miten Liisan lapsi pysyi salassa mieheltään syntymän jälkeen, jos lapsi oli sairaalassa keskoskaapissa niin että hän kasvaisi riittävästi, eli 3-5 kuukauteen. Jos hän kävi sairaalassa katsomassa lasta. Kyllähän ihmiset tuntevat toisensa tarkoitan hoitajia.
On teillä ollut vaikeata. Salailu on varmasti ollut myös tosi vaikeata. Luuletko, että suhteesi vaimoosi kestäisi jos kertoisit tästä hänelle?
En minä olisi loukkaantunut vaikka kertomukseeni olisi tullut ainoastaan epäileviä kommentteja - "provo mikä provo". Tuollaisia kommentteja vasten on toisaalta antoisaakin peilata omia kokemuksiaan - ei niitä hevillä tosiksi uskoisi, niin mahdottomilta nuo asiat kuulostaa.
Niin... mitä oikein uskaltaisin sanoa ilman että paljastan kovin paljon "salaisuuden verhoa". No ensinnäkin Liisa kävi synnyttämässä lapset aivan eri puolella Suomea kuin missä hän itse asuu. Näin ollen Liisan mies ei käynyt katsomassa kertaakaan vaimoaan tuona noin viikon pituisena aikana, jonka hän sairaalassa vietti. Aikaisempiin vaivoihinsa vedoten hänellä oli tarpeeksi tekosyitä ja selityksiä sille, miksi hän lähti käymään "jatkotutkimuksissa". Ja niin kuin aikaisemmin sanoinkin hänellä oli ihan todellisiakin vaivoja, joiden vuoksi hän joutuikin hakeutumaan sairaalaan. Suoraan sanottuna Liisankin henki oli synnytyksessä vaarassa. Ja toisekseen Liisan ja hänen miehensä suhde ei ole siinä määrin kovin läheinen, että he jakaisivat saman vuoteen tai muutenkaan olleet paljoa intiimissä kanssakäymisessä - Liisan sanojen mukaan raskausaikana ei kertaakaan. En tarkoita tällä suoraan sitä, että heidän välinsä olisivat erityisen huonot - tuo oli vaan heidän parisuhteessaan vallitseva tilanne, joka ei välttämättä johtunut heidän huonoista väleistään.
Liisa reissasi ainakin pari kuukautta lähes kerran viikossa nähdäkseen lastaan - osittain tekosyynä matkusteluun omaan terveyteensä liittyvät asiat.
En todellakaan tiedä vielä mitä tekisin tuon asian suhteen, eli kertoisinko siitä jossain vaiheessa vaimolleni. Tiedän sen, että tuolle lapselle tullaan jossain vaiheessa - lähempänä aikuisikää - kertomaan kuka hänen biologinen isänsä on, minusta ei voi sanoa "oikea isä" - ymmärrän tuon termin aika paljon toisella tavalla.
Vaikeata on ollut, se on varmaan helppo ymmärtää - ja nimenomaan tämä salailu... mutta pelkään niin kovasti suhteemme päättyvän eroon, jos kertoisin tästä vaimolleni. Ymmärrän tietenkin, että vielä pahemmat seuraukset aiheutuisivat siitä, mikäli vaimoni saisi tietää tästä asiasta ensin muilta kuin minulta.
....oot kuukauden satusetä, hohhoijaa.....ettet peräti uus topelius....:o)
Joskus elävässä elämässä on uskomattomia asioita.
Toisaalta vaikka kokeekin että on elänyt elämän isolla E:llä, voi silti pitää huolen ehkäisystä. Onhan lisänä nykyaikana myös sairaudet.
Millaiset välit teillä Liisan kanssa tällä hetkellä on? Kaikki yhteinen koettu on varmasti myös lähentänyt toisianne. Jos Liisa saisi vielä elämän halunsa takaisin.
Harkitse tarkoin, miten teet vaimosi kanssa. Niinkuin itse sanoit, on parempi, että hän kuulee tämän sinulta kuin ulkopuolisilta. Naiset kyllä vaistoavat monia asioita. Voivat loukkantua tietämättään.
Voi hyvää päivää. Että olet oikein netistä saanut uuden lohduttajan. Älä nyt vaan sitäkin saata raskaaksi!!!!
Miltäs tuntuisi jos oma vaimosi tekisi jollekkin muulle munattomalle lapsen avioliittonne aikana? Minulta et mitenkään saa myötätuntoa niinkuin ei "liisasikaan". Ottakaa typerykset vastuu teoistanne. Olette kun pahaset kakarat jotka juoksevat pakoon kun ovat pahojaan tehneet. Luuletko ettei tämän viattoman lapsen sukujuuret koskaan selviä? Ne kuule selviää viimestään perinnönjaossa. Mahtaa olla aikamoinen uutinen "virallisille" lapsillesi!Täytyy ihmisen olla todellakin kaksinaamaisuuden ruumiillistuma että voi tällä tavoin perheellensä ja viattomalle lapselle tehdä!!
Just joo, ja tämäkö on nyt sellainen palsta, jonne ei saakaan kirjoittaa. Voi anteeksi maalaisuuteni, menen huomenna kaupunkiin...
Olen kai minä sitäkin, kaksinaamaisuuden mestari vai miten sinä sen nyt sanoitkaan. Tuntuisi muuten saatanan pahalta, jos vaimoni tekisi tenavan jonkun toisen miehen kanssa, ei siitä pääse mihinkään. Siitäkään ei kyllä pääse mihinkään, mitä olen mennyt tekemään ja mitä on sen jälkeen sattunut ja tapahtunut. Ei kai tämä nettipalsta ole varmaan järkevin paikka puida omia ongelmiaan, mutta saapahan edes jotain kaikua tukahdetuille tunteille.
Perinnönjaosta en menisi sanomaan mitään. Miten juuret voisi johtaa mihinkään, jos missään papereissa ei ole minun nimeäni. En ole missään vaiheessa isyyttä tunnustanut, sitä kun ei ole minulta suoraan edes vaadittu, ei ole testattu DNA:ta, mutta enpä ole kyllä saanut nähdäkään yhtään lasta tähän mennessä.
Sen vaan sanon sinulle, että missään vaiheessa en ole ollut juoksemassa karkuun. Olen kaiken aikaa ollut Liisalle tukihenkilönä ja hän on saanut tehdä kaikki tähänastiset päätökset tässä asiassa. Itse asiassa olin jo kertomassa näistä jutuista vaimolleni, mutta Liisa sanoi että älä kerro... pelkää vaimoni ottavan hänestä selvää ja ehkä ottavan yhteyttäkin. Siksi en kerro. Vaikka eivät nuo naiset (Liisa ja vaimoni) toisiaan edes tunne, ainakaan vielä...
Totta joka sana... mikä sitten houkuttelee ihmisen suojaamattomaan seksiin, kun kerran tähän ikään mennessä on varmasti tiedostanut kaikki riskit. Näköjään sitä oppii vasta kantapään kautta.
Liisan kanssa on aika lailla vaihtelevat välit. Sanotaanko näin, että Liisa on jopa rakastunut minuun ja tullut aika paljon riippuvaiseksi minusta, kun olen ollut koko ajan hänen "saatavillaan" - tarkoitan sitä että olen yrittänyt auttaa häntä selviytymään tästä kaikesta. Kyllä Liisan mukaan olen ollut hänelle todella suuri apu tässä asiassa. Mutta myös melkoisia yhteentörmäysiä ja suoraan sanoen jopa raadollisuutta on ollut välillämme - ymmärtäköön tuon itse kukin niin kuin haluaa... on ollut kaikenlaista. Liisa ei itse asiassa haluaisikaan minun "poistuvan" missään vaiheessa hänen elämästään ja siitä ne suurimmat ylilyönnit ovat saaneetkin alkunsa.
Edelleen koen vastuullisuutta, mutta haluaisin ajatella jo muitakin asioita - tämä on hallinnut niin tiiviisti elämääni viimeisen vuoden aikana, että on se syönyt voimia ja lyönyt leimansa mieheen. Liisa on niin kuin on, voin sanoa että en oikeastaan tunne mitään häntä kohtaan. Tunteitani häneen voisi kuvata sillä, että olen aika lailla turtana, niin kuin joka paikka olisi "henkisesti puudutettuna". Hän vain on ja minun pitää tulla toimeen hänen kanssaan.
oletkos ajatellut, että hän olisi voinut tehdä sen tahallaan, koska halusi sitoa itsensa sinuun.
Tarkoitan, ettei siitä ehkäisystä ole huolehdittu.
Tulet olemaan jatkossakin kainalosauvana Liisalle. Voitko viettää enää normaalia elämää? Vai aiotko sitten jatkaa suhdetta häneen jatkossa?
Olen ajatellut sitäkin, että hän on saattanut tehdä sen tahallaankin - sitä hän ei ole kuitenkaan koskaan tunnustanut enkä varmaan koskaan saa tietääkään lopullista totuutta.
Tällä hetkellä voin elää suht normaalia elämää, vaikka välillä onkin aika synkkiä hetkiä. Minun puoleltani suhteeni Liisaan ei enää koskaan tule olemaan tätä "virallista" yhteydenpitoa kummempaa. Voi olla, että jonain päivänä kumpikaan meistä ei koe tarvitsevansa olla yhteydessä toiseen. Omasta puolestani olisin jo "kypsä" lopettamaan yhteydenpitoni häneen, mutta Liisa kokee edelleen tarvitsevansa minua. Lisäksi Liisalla on (taas) meneillään sellainen vaikeampi hetki ja hän haluaisi olla yhteydessä minuun päivittäin. Tiedostan sen, että näin menetellessäni Liisa kasvaa kiinni minuun ja irtautuminen minusta on aina vaan vaikeampaa.
Niin helvetin itsekkäältä kuin se kuulostaakin, niin teen koko ajan töitä senkin eteen, että saisin Liisaa satuttamatta hänet irtautumaan minusta.
Mitäs läksit. Jos jotenkin ihmeen kaupalla tuo paskatarinasi olisikin muka totta, niin toteaisin siinä tapauksessa vaan että sitä saa mitä tilaa. Vittuako lähdit. Eli ihan oikein sulle, paskaako täällä iniset. Sitä teidän äpäräänne vaan käy sääliksi, ei kovin hyvät lähtökohdat elämälle.
Tuli vaan lähdettyä, ei se sen kummempaa vaadi. Ihan niin kuin moni muukin täällä kertoo omasta uskottomuudestaan, niin kyllähän tämäkin aika raadollisesti siitä kertoo. Se että "inisen" täällä, niin ehkäpä vituiksi mennyt syrjähyppyni kenties estää jotakin onnetonta kokeilemaan kepillä jäätä. Oikeinhan se kyllä minulle oli, seuraukset on vaan kestettävä.
Juu-u... elämä on rankka juttu... muutama vuosi on vierähtänyt... Joku sanoi, että "provo mikä provo", mutta sitä tämä ei TODELLAKAAN ole.
Jos joku haluaa kuulla, "mitä sitten tapahtui", niin kirjoitan siitä, ok?!
että miten ihmeessä se liisa aikoi järjestää asian niin että miehensä ei olisi huomannut raskautta?? siis varmasti hän ei osannut odottaa sairastuvansa, ja synnyttävänsä samalla lapset. Ettekö siis ollenkaan miettineet mitä teette kun raskaus alkaa näkyä..???
Aika erikoista.
Joten laittoi miettimään, että onko koko lapsia edes olemassa??? ettei tämä liisa keksinyt koko juttua, kun haluaa jostain syystä pitää sinusta kiinni. Mahdollisesti jotenkin vinksahtanut ihminen.
Homma meni niin, että pari viikkoa tuon alkuperäisen viestin kirjoittamisen jälkeen rupesin irrottautumaan koko hommasta. Olin aivan lopussa henkisestä helvetistä... Aluks en saanu tavata minulle väitettyjä lapsia, vaikka kuinka anelin - sanoi vaan minulle, että "hän ei halua, että minulle syntyisi tunnesidettä noihin lapsiin". Aikaa myöten homma kääntyi niin, että "Liisa" (nimi muutettu... tekis mieli kiroittaa tähän tuon ihmisen oikea nimi) rupes peräämään isällisiä velvollisuuksiani tyyliin "on se ihme kun ei oma lapsi isää kiinnosta".
Sitten totesin, että antaa olla koko homman - sillä seurauksella että tuo "Liisa" soitti vaimolleni isänpäivänä väittäen että "miehelläsi on muitakin naisia ja muitakin lapsia"... Siinä vaiheessa paljastin vaimolleni mistä on kysymys, mitä olen salannut vuoden päivät...
"Liisa" jatkoi soittelua vaimolleni ja kävi jopa tuomassa vaimoni työpaikalle kirjeen, jolla todisteli minun niin kovasti rakastuneen häneen. Todisteina oli meidän välistä kirjeenvaihtoa ja minun "Liisalle" kirjoittamia eroottisia sähköposteja - minun "velvollisuus kun oli palauttaa Liisalta viemäni seksuaalisuus"...
Tein asiasta poliisitutkinnan häirinnän lopettamiseksi, jolloin sain tietää, että mitään lapsia ei ole edes olemassa. Se oli vain tuon sairaan, narsistisen ihmisen keino saada minut koukkuun ja hänen totaaliseen valtaansa.
"Liisa" teki minusta rikosilmoituksen. Väitti minun uhanneen hänen henkeään. Kävin kuulusteluissa, mutta - totta kai - todettiin syyttömäksi.
"Liisa" tuomittiin kunnian loukkauksesta sakkoihin - eli hän väitti muille ihmisille (vaimolleni) että minulla on muita lapsia.
Häirintä jatkui sähköpostien merkeissä. Hän esiintyi jonain toisena henkilönä väittäen olevansa semmoisessa asemassa, että on työnsä puolesta järjestänyt niin, että rekistereistä ei löydy tietoa lasten syntymästä. Tein uuden tutkintapyynnön ja hain lähestymiskieltoa, jonka käräjäoikeus myönsikin. Häirintä loppui siihen.
"Saldo" tästä oli se, että kävin reilun vuoden verran psykoterapiassa ja söin masennuslääkkeitä. Tapauksesta on nyt viisi vuotta - elämä on...
Miten vaimosi reagoi tapahtuneeseen? Oletteko vielä yhdessä?
Olihan se kieltämättä pysäyttävä kokemus molemmille. Kaipa siinä lähellä eroa käytiin. Toisaalta vaimoni näki minut tässä tapauksessa ennemminkin uhrina kuin koko homman pääarkkitehtinä - se oli tämä "Liisa", joka seksuaalisuutensa palauttamiseksi vaati minulta seksuaalisia palveluja. Toimin hänen seksiorjanaan noin puolen vuoden ajan tuon väitetyn synnytyksen jälkeen.
voi kun olisin huomannut aiemmin tän ketjun, niin olisin voinut jo aiemmin kehottaa sua selvittämään onko niitä lapsia olemassakaan!!
Koska sellainen tunne tuli kun lueskelin nämä viestit. Osuin sitten näköjään oikeaan.
Kamala tapaus... voimia sulle nyt jatkossa! toivottavasti nyt otit opiksesi etkä haksahda enää moisiin naikkosiin.
Et ansaitse vaimoa etkä lapsiasi ,Et ole mies etkä mikään olet surkea raukka.
Oikeestaan aika näppärä pikku opetus uskottomalle miehelle.
Mutta on se liisa aika pakkaus, et huomannut sitten mielenterveysongelmaansa ajoissa. Harmi. Ehkä seuraavan liisukan kanssa kannattaa olla varovaisempi. ;)
Vai olet sinä sitä mieltä - olet oikeutettu mielipiteeseesi. Oletko samaa mieltä kun puhutaan kaikista vieraissa käyneistä ihmisistä. Eipä silloin kovinkaan montaa puolisoaan ja lapsiaan ansaitsevaa ihmistä täällä olisi - tai edelleen yhdessä olevaa perhettä. En provosoidu heitostasi, hyvää päivänjatkoa vaan sinullekin...
Kyllä, huomasin nuo mielenterveysongelmat heti ekan kerran jälkeen, jolloin tuo sairas ihminen otti aseekseen heti tuon raskaaksi tulemisensa, ja sitten tätä miestä vietiin kuin pässiä narussa.
Opetus oli sen verran pysäyttävä, että seuraavaa Lissukkaa ei tule.
Jos jotain positiivista haetaan, niin tästä mylläkästä selvinneenä voin kertoa olevani melkoisen paljon vahvempi ja viisaampi ihminen. Muut elämän ongelmat on pikkuasioita tämän rinnalla, mikä ei tapa niin se vahvistaa. Näin se vaan on!
Saisitko kokemuksistasi kirjan? Osaat kirjoittaa hyvin.
On tietenkin väärin pettää, mutta hinta siitä on ollut sinulle kohtuuton.
Ihan näin paljon ei pettämisestä pitäisi maksaa.
Tavalliset narsistitkaan eivät ole näin sairaita,"Liisa" on psykopaatti.
Kyllä vaan, kaiken maailman kauniit ja rohkeat sekä salkkarit kalpenee sen rinnalla mitä olen kokenut. Olisihan se lisäksi vielä sellaista jälkiterapiaa muutaman vuoden jälkeen tapahtuneesta. Voisi kai sen nimettömänäkin / pseudonyyminä julkaista, jos kustantaja jostain löytyy.
Hermot onneksi säilyi ja mielenterveyskin. Jotain arpia se varmaan jätti, mutta ei mitään isompaa, onneksi...
Naiselle jolle on tehty munajohtimien katkaisu ja silti tulee raskaaksi on kysymyksessä kohdun ulkopuolinen raskaus. Ja voi olla ja onkin yleensä vaarallinen tila naiselle.
Mikään sairaanhoitopiiri ei maksa erikoissairaanhoitoa vieraassa sairaalassa, kuin pakollisen ajan ja sen jälkeen siirretään hoitoa saamaan oman alueen sairaalaan. Eli Tamperelaisen vauva syntyy Turussa. Saa vauva tarvittavan hoidon ja heti kun on mahdollista siirretään vauva Turusta Tampereelle saamaan hoitoa. Erikoissairaanhoito vieraassa sairaanhoitopiirissä on aina kallimpaa, kuin sairaanhoitopiirin itse tuotettuna.
Joskus on hyvä pysähtyä miettimään mitä toinen sanoo ja tehdä omat päätelmät. Itselläni olisi jo ihan alussa soinut hälytyskellot todella lujaa.
Sinulle ap toivon todella hyvää jatkoa ja olen iloinen puolestasi, koska olet selvinyt todella raastavasta asiasta ja ihmisestä. Itselläni olisi mennyt hermot.
Juu-u, täytyy sanoa, että olen kuullut näistäkin asioista jälkikäteen. Siinä tilanteessa missä olin, niin ei siinä osannut ajatella järkevästi - sitä pysyi vaan sairaan ihmisen henkisessä kuristusotteessa ja yritti tehdä kaikkensa, että asia ei paljastuisi muille - ja sehän nimen omaan hänelle sopikin niin kauan, kunnes halusin pois tuosta helvetin oravanpyörästä.
Kaikkea sitä sattuukin. Ei varmaan tee mieli käydä vieraissa tuollaisten kokemusten jälkeen...
Kyllä on vieraissa käynnit jäänyt tekemättä tämän rumban jälkeen. Ei kellään toisella sattuis olemaan vastaavia kokemuksia psykopaatti-narsisteista, jotka käyttäneet toista hyväkseen seksuaalisesti?!