asiaa

7667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Monikulttuurisuus ei sinänsä ennusta liiton kestävyyttä suuntaan tai toiseen, mutta joitakin riskitekijöitä näyttää olevan. Jos aviomies tulee Marokosta tai Turkista, eron todennäköisyys on jopa kymmenkertainen suomalaispareihin verrattuna. Toisaalta liitoissa, joissa toinen osapuoli on esimerkiksi italialainen, britti, virolainen, ruotsalainen, yhdysvaltalainen tai saksalainen on eroja keskimääräistä vähemmän."

Äänestä
  • Näin on, itse olen turkkilaisen miehen kanssa naimisissa ja asumme turkissa. Moni liian hätäisesti lomaromanssin perusteella solmittu avioliitto näyttää olevan jo alusta asti vaakalaudalla. Tuntuu että erityisesti naiselle tästä naimisiin menosta ja miehen "pelastamisesta" tulee ihan pakkomielle, ruusuisia ovat kuvitelmat tulevan miehen kotimaasta ( aurinkoa, ruusuja päivittäin ja ihanan romanttista elämää...arki on arkea täälläkin). Monikulttuurinen suhde on aina vaikea mutta erityisesti tälläinen liitto toisen kulttuurin lisäksi vielä toisesta uskontokunnastakin olevan kaksinkerroin monimutkaisempi. Sopeutuminen toiselle uuteen kulttuuriin, kumman maassa sitten asutaankin on jo vaikeaa ja samalla avioliitto, huh. Jos mahdollista olisi hyvä venyttää sitä liiton solmimista ainakin muutama vuosi, siinä vaiheessa alkaa jo vähän hahmottua toisen todellinen minä ja elämä yhdessä noin yleensä. Monikulttuurinen liitto on rikas mutta mutkia täynnä.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Näin on, itse olen turkkilaisen miehen kanssa naimisissa ja asumme turkissa. Moni liian hätäisesti lomaromanssin perusteella solmittu avioliitto näyttää olevan jo alusta asti vaakalaudalla. Tuntuu että erityisesti naiselle tästä naimisiin menosta ja miehen "pelastamisesta" tulee ihan pakkomielle, ruusuisia ovat kuvitelmat tulevan miehen kotimaasta ( aurinkoa, ruusuja päivittäin ja ihanan romanttista elämää...arki on arkea täälläkin). Monikulttuurinen suhde on aina vaikea mutta erityisesti tälläinen liitto toisen kulttuurin lisäksi vielä toisesta uskontokunnastakin olevan kaksinkerroin monimutkaisempi. Sopeutuminen toiselle uuteen kulttuuriin, kumman maassa sitten asutaankin on jo vaikeaa ja samalla avioliitto, huh. Jos mahdollista olisi hyvä venyttää sitä liiton solmimista ainakin muutama vuosi, siinä vaiheessa alkaa jo vähän hahmottua toisen todellinen minä ja elämä yhdessä noin yleensä. Monikulttuurinen liitto on rikas mutta mutkia täynnä.

    Elämän ja yhteiskunnan vaatimukset ovat nykyään muutenkin aika kovat, joten ne yleiset ihmissuhteisiin ja avioliiton harkintaan pätevät säännöt koskevat samalla tavoin myös toisesta kulttuurista tulevan henkilön kanssa solmittavaa avioliittoa. En itse menisi kuukauden lomatuttavuuden jälkeen naimisiin kenenkään kanssa, mutta jokainen taaplaa tyylillään ja kantaa itse tekojensa seuraukset.

    Harkiten hyvä tulee.

    Äänestä

  • zkelvin kirjoitti:

    Mikä se nyt sitten on oleellista erojen kannalta? Sekö, että mies on turkkilainen vai se, että on avioiduttu lähes tuntemattoman ihmisen kanssa? Väitän, että erojen yleisyys johtuu ennemminkin siitä, että ihmiset eivät tunne toisiaan avioituessaan kuin siitä, että mies on turkkilainen ja kulttuurit erilaisia. Aina, ja ikuisesti ilmeisesti, tulee olemaan pätevä selitys avioerolle se, että kulttuurierot oli ylitsepääsemättömät. Ja katinkontit! Kyse on ennemminkin siitä, että ei haluata myöntää sitä tosiasiaa, ettei parisuhde yksinkertaisesti toimi monista muistakaan syistä kuin kulttuurieroista. On vaikea sanoa, että mä erehdyin tyypistä, mä en sitä tuntenutkaan, se olikin ihan pässi jne. Helpompaa mollata koko kansa, niin ei tarvi ottaa vastuuta omasta epäonnistuneesta liitosta. Minä menin naimisiin lyhyen tuttavuuden jälkeen ja vielä turkkilaisen kanssa. Eroon ei ole päästy toisistamme, turpaan ei ole tullut ja vieläkin aioitaan yhdessä olla. Yhteisiä vuosia on takana jo kolmekymmentä. Avioliitto on AINA tahdosta kiinni! Jos molemmilla on sama tahto, liitto kuin liitto onnistuu. Minä tiedän, että meillä on myös ollut paljon onnea matkassa. Kahden kulttuurin onnistunut liitto vaatii aina kahden ihmisen vahvaa halua, suurta joustavuutta ja kärsivällisyyttä. Se ei ole ns. tyhmien blondien juttu eikä siinä onnistu junttieinaritkaan.
    Olen samaa mieltä siitä, että harkiten hyvä tulee. Kaikki ei voi lotossakaan voittaa.
    Tämä nyt tuli tämän viestin jälkeen, mutta on tarkoitettu vastaukseksi useampaankin ketjun viestiin.

    Äänestä

  • Elma kirjoitti:

    Mä olen aina ihmetellyt sitä paatosta ja puhetta kulttuuri eroista suhteen kariutumisen syynä. Ei yleensä pahin ongelma ole kulttuurien erilaisuus, vaan yhteisen puute.

    Kulttuuri erot kestää, jos on tarpeeksi yhteistä jaettavaa henkisellä puolella! Arjen tunkiessa elämään pitää olla jotain mikä yhdistää; suomalais-suomalaisissa liitoissa (jos kummpanit suurin piirtein samaa ikäluokkaa) on edes jollain lailla yhteinen kokemus samanlaisista asioista esim. juhannustunnelma, äänestäminen kunnallisvaaleissa, nuoruuden musiikki jne. Täälaisista asioista syntyy polku ymmärrykseen. Mutta ihan samoin voi olla suomailais-xxx suhteissakin yhteistä, mutta nyt sen pitää olla persoonallisuus tai elämänfilosofia puolella. Jos yhteistä ei löydykään voi erilaisuus ajaa sisäiseen yksinäisyyteen parisuhteessa ja toisen erilaisuus alkaa tuntua liian vieraalta.

    Oma suhteeni on kärsinyt enemmän yhteisen historian puutteesta, kuin kulttuuri eroista!! Parisuhteessa mielestäni tärkeämpää onnen kannalta on se mikä yhdistää eikä se mikä erottaa.

    Äänestä

  • Pauliina kirjoitti:

    Terveisiä monikulttuurisesta liitosta. Kyllä ne kulttuurierot ja ongelmat kestetään kun on tavoitteita ja päättäväisyyttä rakkauden lisäksi. Meilläkin suurimpia mutkia ovat tuottaneet nuo menneen elämän puuttuvat asiat, yhdistävät tekijät. Niitä on pitänyt koota itse. On puhuttu ja kerrottu nuoruuden ja aikuisuuden alkumetrien kokemuksista, oman elämän käännekohdista ja tuntemuksista. On tärkeää tietää mitkä asiat kumppanin elämässä ovat muokanneet hänestä ihmisen jota minä rakastan. Alkukarikoiden jälkeen meille alkoi hiljalleen hahmottua meidän oma ystäväpiiri, niin Suomessa kuin tämän hetkisessä kotimaassammekin Turkissa. Tärkeää oli myös tutustuminen perheisiin ja sukulaisiin puolin ja toisin, se taas loi uudenlaista varmuutta ja ymmärrystä että tälläinen on hänen kotitaustansa. Alusta asti loimme myös yhteisiä perinteitä, pyöräreissu aika ajoin johonkin mukavaan paikkaan, ravintolaillallinen tai elokuvissa käynti toisinaan. Yhteisiä intressejä ja keskustelun aiheita kaivataan kaikissa suhteissa, särmät ja mielipiteet hiotuvat ajan myötä kun rakkaus ja kumppanuus säilyy. Kyllä siinä unohtuu että keittiön pöydän toisella puolella istuu ihonväriltään astetta tummempi mies.

    Äänestä

Hyviä kirjoituksia. Olen samaa mieltä siitä, että ei se kulttuuri ratkaise, vaan niin monet muut asia. Yhteisiä asioita pitää olla. Minä jo teini-iässä ihmettelin, kun ei nämä kaikki suomalaiset jutut oikein innostaneet. Vuosien myötä ihmettelin vaan entistä enemmän ja sitten kun olin ollut ulkomailla töissä ja opiskelemassa, niin Suomi tuntui vaan niin omituiselta. Viihdyin aina vaan paremmin ulkomaalaisten parissa, heidän kanssaan minulla tuntui olevan enemmän yhteistä kuin suomalaisten kanssa.
Parisuhde vaatii aina paljon, vaikka kyseessä olisi kahden samasta kulttuurista olevan suhde. Jos epäonnistuu ulkomaalaisen kanssa, niin yhtä lailla voi epäonnistua suomalaisen kanssa. Jos lähtökohta on se, että yhdessä ollaan ja sen eteen tehdään töitä, niin kyllä se liitto onnistuu. Itse olen sitä mieltä, että ihmiset vaan kuvittelevat, että kaikki menee omalla painollaan, kaiken pitäisi olla niin helppoa (taidetaan katsoa liikaa saippuasarjoja!). Heti erotaan, kun joku mättää. Tämä koskee ihan kaikkia parisuhteita.
Itse olen marokkolaisen kanssa naimisissa ja ihan alusta asti olen tehnyt selväksi, että minä olen minä, Suomessa kasvanut, ja jos en tällaisena kelpaa, niin saa aivan vapaasti hankkia itselleen muuta seuraa. Alkuaikoina sain välillä muistuttaa, että millainen minä olen ja mistä minä pidän ja mistä en. Hyvin on mies sisäistänyt ja nykyään lähinnä naureskelemme alkuaikojen kädenväännöille. Meinaan vaan sitä, ehkä tietyistä kulttuureista lähtöisin olevat miehet saattavat yrittää "hallita" naista, mutta kun tekee selväksi, ettei tarvitse, niin kyllä ne oppii toimimaan toisella tavalla ja parisuhde voi toimia ihan niinkuin kenellä tahansa - tasa-arvoisesti toinen toistaan kunnioittaen.
Oman kokemukseni pohjalta ainakin voin sanoa, että enpä vaihtaisi miestäni toiseen, niin hyvin tämä yhteiselo suttaantuu! Niin ne särmät vaan hioutuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suhteista kirjoitti:

http://www.kepa.fi/uutiset/kulttuuri/3187

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu