Tahtoisin kuulla asiallisia mielipiteitä eräästä parisuhdetta koskevasta asiasta. Miten suhtaudutte jos oma kultanne säilyttää pöytälaatikoissaan entisten kumppaneidensa valokuvia tai heidän rakkauskirjeitä tai muuta vastaavaa? Onko se teidän mielestänne OK,vai pahoitatteko mielenne? Olen itse kihloissa ja itsestäni tuntui rehellisesti sanoen hyvin pahalta löytää kihlattuni laatikosta ja valokuvakansiosta sellaisia kuvia joissa hän on yhdessä hyvinkin läheisesti exänsä kanssa.Ja samoin vanhoja,todella kiihkeitä ja pervoja viestejä hänen exiltään. Ymmärrän toki,että ne ovat menneitä juttuja eikä niillä ole mitään tekemistä enää nykytilanteen kanssa,mutta itse en ainakaan säilyttäisi tuollaisia enää kun olen jo vakavassa suhteessa. Omasta mielestäni se on jopa hiukan loukkaavaa huomata että tuollaiset kuvat ja kirjeet merkitsevät kumppanilleni ilmeisesti edelleen jotain,kun haluaa kerran vieläkin säästää niitä. Kertokaa mielipiteitänne,kiitos.
onko oikein?
suhteessa
322319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Pitäisikö mielestäsi siis kaikki dokumentit entisestä, ehkä pitkäaikaisestakin seurustelukumppanista valokuvia ja kirjeitä myöten hävittää aina uuden suhteen alkaessa? Aika Orwellilainen näkemys toisen henkilökohtaisesta historiasta.
Eli mielipiteeni tästä asiasta varmaan tulikin jo ilmi. Kenelläkään ei ole oikeutta vaatia ketään hävittämään muistojaan, konkreettisiakaan. Sinä olet hänen kumppaninsa, sinun on otettava hänet muistoineen ja menneisyyksineen päivineen. Ei ihmistä voi "siivota" mieleisekseen.
Kumppanisi kirjeet ja valokuvat ovat sitäpaitsi yksityisasioita, eivätkä kuulu sinulle, ellei hän sitä itse halua. Lakkaa penkomasta niitä laatikoita.
Ei nyt ihan noinkaan! Kyllä itse ainakin olen haudannut nuo valokuvat ja varsinkin kirjeet jonnekkin kaapin perukoille, en halua näytellä niitä nykyiselle miehelleni.
Eli kyllä niitä muistoja saa toki olla, mutta ei niitä tarvitse siinä toisen nokan edessä pitää! Luulen ettei poikaystäväsi ole vain tajunnut asiaa eikä siksi ole "älynnyt" laittaa niitä johonkin toiseen paikkaan. Pyydä häntä tekemään se, hermostumatta ja kertomalla että ne loukkaavat sinua. Näin tein minäkin kun huomasin vastaavaa seurustelun alkuaikoina (mm. hääkuva hyllyssä..)
Minä taas ymmärsin tuota avausta niin, että valokuvat ja kirjeet olivat tulleet esille toisen laatikoita tonkiessa. Ne eivät siis olleet sijoitettuna mitenkään "nokan alle".
Samaa mieltä olen siitä, että hienotunteisuuteen ja kunnioittavaan käytökseen uutta kumppania kohtaan kuuluu, että omalla menneisyydellä ja varsinkaan entisillä kumppaneilla ei tarvitse mitenkään erityisesti fiilistellä.
Samoin kuuluu se, että toisen henkilökohtaisia tavaroita ei pengota.
Asiallisesti ja sen kummemmin yksityiskohtiin tai yksittäisiin tuntemuksiin puuttumatta voi tietysti jutuista kysyä jos kiinnostaa, ja toinen voi kertoa, jos haluaa.
Ihmeellisiä noi Cajun vastaukset. Taitaa olla todella katkera naikkonen, ainakin viestiensä perusteella.
Kyllähän se on niin, että jos pari on kihloissa ja asuvat yhdessä, niin ei laatikoiden 'penkominen' mikään rikos ole! Ja saahan sitä omassa kodissaan käydä laatikoita läpi. Täytyyhän ne joskus siivotakin!!! Eli ei se kenenkään 'yksityisyyttä' loukkaa.
Luulen, että kihlattusi on unohtanut jo kokonaan entisen suhteensa ja samalla on unohtanut myös sen, missä ne kuvat ym. ovatkaan. Eli hänelle on varmaan ihan sama missä ne ovat, vaikka sitten varastossa jos ei roskiin halua heittää. Jutelkaa asiasta!
Minä ajattelen asiasta niin, että on ihan hyväksyttävää säilyttää jotain entisistä suhteista. Siis jos haluaa säilyttää. Itse olen käynyt edellisistä suhteista kertyneet 'krääsät' läpi ja säilyttänyt joitain, joilta en syystä tai toisesta vain halua heittää roskiin.
MUTTA en säilytä niitä tavaroita asunnossani, jonka jaan nyt uuden miehen kanssa. Tämä siksi, etten halua mieheni pahoittavan mieltään, jos sattuisi kyseisen laatikon löytämään. Eli laatikko on varastossa kaiken muun roinan seassa. Siellähän kaikki muukin tavarat ym. ovat, jotta ei jokapäiväisessä (jos edes joka vuosikaan) tarvita.
Tai sitten toinen vaihtoehto (hyvä sellainen) on viedä tuollaiset tavarat esim. lapsuudenkotiin. Siellä on kuitenkin muitakin vanhoja, ennen minulle kuuluneita mutta nykyisin tarpeettomia tavaroita, joita ei kuitenkaan halua heittää pois. Onhan niissä sentään tunnearvoa! Ja voihan niitä sitten joskus vuosien päästä käydä joutaessaan läpi ja katsoa sitten, että heittäisikö ne jo roskiin vai vieläkö tuntuu siltä, että niitä haluaa säilyttää...
olen samaa mieltä! eikö jos asutaan yhdessä ja niin eikö kaikki ole yhteistä?? vai onko minulla mennyt jotain ohi?
Yhteen muuttaminen ei muuta tavaroita yhteiseksi. Eikä muuta naimisiin menokaan. Ihmisellä on oikeus yksityisyyteen - myös parisuhteessa ollessaan. On tietysti jokaisen parin asia, miten yksityisyyden määrittelee. Minulla on tallessa vanhoja kirjeitä, tekstareita ja meilejä, joita olen saanut ystäviltäni. Niissä on asioita, jotka eivät vaimolleni kuulu. Niitä varten minulla on omat laatikot, joita vaimo ei käy läpi. Hänellä on omat juttunsa, ja minä kunnioitan hänen yksityisyyttään.
Ja jokaisella on oikeus menneisyyteen ja muistoihin. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että tuota menneisyyttä kaipaisi takaisin. Jos koet kihlattusi muistot uhkana, todennäköisesti omassa itsetunnossasi on parantamisen varaa. Suhteeton mustasukkaisuus ei ole hyväksi - kohta huomaat jo tutkivasi kihlattusi kännykästä mahdollisia tekstiviestejä/puheluita...
"Yhteen muuttaminen ei muuta tavaroita yhteiseksi. Eikä muuta naimisiin menokaan."
Naimisiin meno muuttaa juridisesti kaiken omaisuuden yhteiseksi. Tietysti aviopuolisot voivat keskenään sopia, että pitävät myös yksityisiä juttuja jos niin haluavat.
Minä ja poikaystäväni (vaikka emme ole edes naimisissa) kuitenkin jaamme avoimesti aivan kaiken, myös menneisyytemme. Miehelläni on valokuvia exästään muistolaatikossa ja myös exän kirjeitä, joita hän ei yritäkään piilotella. Juuri se, että saan halutessani tutustua kaikkeen hänen omaisuuteensa (ja myös vaikka kännykän sisältöön), saa minut luottamaan siihen että menneisyys ei ole hänelle minua tärkeämpää - elettyä elämää vain. Samasta syystä en ole koskaan edes tullut kurkanneeksi tuohon muistolaatikkoon/kännykkään. Uskon, että ne asiat ovat miehelle itselleen paljon mielenkiintoisempia kuin minulle.
Mieheni on kuitenkin joskus näyttänyt laatikostaan joitakin itselleen rakkaita muistoja eräänä iltana kun keskustelimme menneisyydestämme. Minusta niitä oli mukava nähdä ja kuulla samalla miehen kertovan miksi ne ovat hänelle tärkeitä. Oli ihanaa huomata, että hän kykenee kokemaan voimakkaita tunteita ja säilyttämään hienoja muistoja. Se tekee hänestä hyvän miehen myös minulle (ei vain niille exille)! Enkä epäile yhtään, etteivätkö muistot minusta olisi hänelle ihan yhtä tärkeitä (joitakin yhteisiä juttuja on jo muistolaatikkoon päätynytkin).
Yhteisen omaisuuden, kaiken jakamisen ja tätä kautta "yhdeksi tulemisen" lisäksi avioliittoon kuuluu muitakin periaatteita, jotka meidän mielestämme ovat hienoja ja toteuttamisen arvoisia siitäkin huolimatta että emme vielä naimisissa olekaan. Niiden mukaan eläminen on lisännyt onnellisuutta parisuhteessamme.
Minusta jokaisen kannattaisi ainakin miettiä, miksi avioliiton periaatteet ovat juuri sellaisia kuin ovat ja voisiko niistä olla jotakin hyötyä omassakin parisuhteessa.
Itse asiassa avioliitossa mikään EI muutu yhteiseksi, vaan kumpikin pitää oman omaisuutensa. Vasta kun tulee avioero, lasketaan puolisoiden omaisuudet yhteen ja jaetaan puokkiin. Jos siis ei ole avioehtoa. Avioliitto ei siis tarkoita, että yhtäkkiä puolet siippasi tavaroista ja omaisuudesta olisi sinun.
Niin, siis avioeron tullessa yhteinen omaisuus jaetaan puoliksi, jolloin toisesta puolikkaasta tulee toisen henk. koht. omaisuutta ja toisesta toisen. Jos omaisuus pysyisi henkilökohtaisena avioliiton aikana, kumpikin vain yksinkertaisesti ottaisi erotilanteessa oman omaisuutensa ja lähtisi. Eikö?
Täytyy myöntää, että en ole lain kiemuroiden asiantuntija, joten en halua kiistellä kanssasi avioliiton aikana omaisuutta koskevista lainkohdista. Voin hyvin olla pointissani juridisessa mielessä väärässäkin, mutta henkisessä mielessä asia lienee kuten yllä esitin. Muutenhan avioehtoja ei tarvittaisi!
Alkuperäisestä avauksesta ei mitenkään käynyt ilmi, että kyseinen pari asuisi yhdessä. Päin vastoin, kirjoittaja nimesi penkomansa laatikot kumppaninsa laatikoiksi. Ja hehän siis olivat kihloissa, mikä ei juridisesti tarkoita yhtään mitään.
Ja avioliittokaan ei todellakaan muuta miksikään sitä seikkaa, että jokaisella ihmisellä on oikeus esimerkiksi yksityiskirjeisiin, jotka kuuluvat vain ja ainoastaan kyseiselle henkilölle itselleen.
On surullista, miten toiset käsittävät parisuhteen, oli se sitten lain vahvistama avioliitto tai jokin muu, sellaiseksi, että kaikki toisen elämässä on suhteen alusta lähtien molempien omaa. Ihmiset ovat eri yksilöitä. Jos toisen yrittää omistaa ajatuksia ja menneisyyttä myöten, se hyvin pian tukehduttaa joko toisen tai molemmat osapuolet, ja jokatapauksessa kyseisen suhteen.
"On surullista, miten toiset käsittävät parisuhteen, oli se sitten lain vahvistama avioliitto tai jokin muu, sellaiseksi, että kaikki toisen elämässä on suhteen alusta lähtien molempien omaa. Ihmiset ovat eri yksilöitä."
Ei se ole ollenkaan surullista meidän tapauksessamme - päin vastoin! Ja jos luet viestini hiukan tarkemmin, huomaat että minustakin kaikenlaisissa suhteissa elävät voivat HALUTESSAAN päättää, että jotkut jutut ovat heidän yksityiasioitaan joita ei toiselle kerrota/näytetä. Me vain emme sitä halua.
En siis yrittänyt painostaa kaikkia toimimaan minun tavallani - kerroinpa vain mielipiteeni avioliittoon (vähintään henkisellä tasolla) kuuluvasta "kaiken jakamisen" periaatteesta (jota me siis noudatamme vaikka emme eläkään avioliitossa). Se on hieno ja hyvä juttu, jota en soisi kenenkään sellaisen arvostelevan, joka ei ole sitä itse kokeillut.
"Jos toisen yrittää omistaa ajatuksia ja menneisyyttä myöten, se hyvin pian tukehduttaa joko toisen tai molemmat osapuolet, ja jokatapauksessa kyseisen suhteen."
Itse en kuvailisi esimerkiksi meidän tilannettamme niin, että "yritämme omistaa" toisemme vaan ennemmin niin että haluamme jakaa itsemme toisen kanssa. Minä haluan kertoa asioistani toiselle ja olen iloinen kun häntä kiinnostaa - ja toinen haluaa kertoa asioistaan, myös menneisyydestään, minulle.
Mikä tässä sinun mielestäsi on niin tukahduttavaa?
Tarkoitukseni ei tosiaan ollut kritisoida tapaasi olla suhteessasi. Jos voi jakaa kaiken molempien suostumuksella ja iloksi, niin sehän on hienoa ja varmasti ennemminkin yhdistävä kuin tukahduttava kokemus.
Tarkoitin tilanteita, joita tiedän olevan olemassa, -ja jonka voisi helposti ajatella liittyvän myös alkuperäiseen avaukseen- joissa toinen osapuoli vaatii kaiken, yksityistä kirjeenvaihtoa ja päiväkirjoja myöten "julkiseksi" parisuhteen sisällä, ja toinen ei ole valmis menemään niin pitkälle. Minkä ymmärrän paremmin kuin hyvin.
Tällaisessa tilanteessa vaatija on väistämättä moraalisena altavastaajana. Kenelläkään ei ole oikutta vaatia toiselta tällaisia asioita. Yksilöllisyyden kokemus ja toteuttaminen ovat korvaamattoman tärkeitä asioita ihmisen kehitykselle, minuudelle ja viimekädessä mielenterveydelle.
Tällainen suhde, jos jompi kumpi ei ymmärrä sitä ajoissa itselleen sopimattomaksi -kuten monesti käy- saattaa pahimmillaan muodostua tuhoisaksi vainon ja alistamisen kierteeksi.
Asia on siis luonnollisesti eri, jos suhteen osapuolet ovat asiasta samaa mieltä.
Sivuasiana tarkoitukseni oli korjata avioliiton oikeuksiin ja mm. kirjesalaisuuteen liittyviä väärinkäsityksiä, mutta kuten sanottu, se lienee sivuseikka tässä keskustelussa.
Mihin kaikkeen ihmisellä onkaan "oikeus"? Tuntuu, että se sana vedetään mukaan ihan joka paikkaan. Todellinen oikeus johonkin on laissa todettu. Onko esim. tämä asia siellä?
Jos sitä yksityisyyden oikeutta niin vahvasti peräänkuuluttaa, niin miksi ihmeessä vaarantaa sen muuttamalla asumaan samaan talouteen jonkun toisen kanssa???? Onhan oikeus olla muuttamatta?
"joissa toinen osapuoli vaatii kaiken, yksityistä kirjeenvaihtoa ja päiväkirjoja myöten "julkiseksi" parisuhteen sisällä, ja toinen ei ole valmis menemään niin pitkälle. Minkä ymmärrän paremmin kuin hyvin."
Jos toinen ei ole valmis parisuhteessa menemään "niin pitkälle", ei mitään parisuhdetta ole, olipa menemisessä sitten kyse sitten mistä asiasta tahansa. Mitä sitten on? On vain ystävyys, jokoa on maustettu seksillä. Ja sen lisäksi asutaan kämppiksinä, kuin opiskelijat. Ja miksi tehdään näin? Odotellaan "sitä oikeaa", mutta ei vain kerrota siitä odottelusta toiselle. Onhan se mukavampaa odotella kaksistaan kuin yksin!
Olen täysin samaa mieltä 'auringon' kanssa! Seksiä kämppiksen kanssa sitä oikeaa odotellessa ;) Ja sitä oikeaahan ei tule koskaan! Ainakaan jos asiat näkee noin, niin kuin nykyään niin monet näkevät, valitettavasti :) Hahhaa, haa.
Ja heti perään toinen hieno viesti! Eli samaa mieltä olen myös tästä.
Kertaan vielä, että en ole kritisoinut muiden ihmisten tapaa olla suhteissaan. Jokainen tulkoon autuaaksi omalla tavallaan, tietysti. Sehän on hyvä, jos tästä äärimmäisestä avoimuudesta on samaa mieltä, homma toimii. Etkä sinäkään mielestäni voi arvioida toisella tavoin ajattelevien ihmisten suhteen syvyyttä, kun et asioita tunne kuin omasta näkökulmastasi.
Ihmisiä on paljon ja kaikenlaisia. Itse esimerkiksi en tiedä ketään, joka ajattelisi sinun laillasi näistä asioista, ja tunnen kuitenkin koko joukon täysipäisiä kansalaisia.
Tunnetaan laissa mm. nimikkeeillä kirje- puhelu- ja viestisalaisuus. Koskee kaikenlaista yksityistä viestintää. Tällaisten tietojen ja niihin liittyvien dokumenttien omistussuhteeseen eivät vaikuta esimerkiksi aviolitto tai työsuhteet.
Tarkoitin vain sitä, että avioliiton aikana kummallakin on yksinoikeus omaan omaisuuteensa, eikä esim. omissa nimissä olevan talon, mökin, auton tms. myyntiin tarvitse toisen lupaa eikä muutenkaan rahat yhtäkkiä muutu yhteisiksi ellei niin keskenään sovita (esim. yhteinen tili tms.). Miehen omaisuus ja tulot ovat hänen ja hänen hallinnassaan, samoin naisen. Vasta avioeron tullen tähän tulee muutos. Silloin kummankin omaisuus kartoitetaan, lasketaan yhteen ja summa jaetaan puoliksi.
Viimeinen kommenttihan sitten selvensi kaiken.... koska Sinä et tunne ketään, joka... niin sitten Sinäkin olet viisas ja toimit oikein! Onnittelut!
Kokeile muuten joskus tehdä jotain omaa, älä kopioi kaikkea kavereiltasi!
Kaikesta päätellen rakastatte toisianne ja olette löytäneet itsellenne hyvän kumppanin. Vilpittömästi onnittelen!
Kirjoituksesi vaikuttaa minun avioliitto- ihanteeltani johon olen lähes päässyt monen (oman) erehdykseni kautta.
kaikki ole yhteistä vaikka asutaan yhdessä, siinä on selvä ero. Kummallakin on omat henkilökohtaiset esineensä ja asiansa, jotka eivät kuulu toiselle.
juridisestikin avioliitossa vallitsee erillisyysperiaate. Minun auto, sinun auto, minun sukellusvene, sinun helikopteri jne. Omaisuus kuvitellaan yhteiseksi varmaankin siksi, että avioliiton purkautuessa on avio-oikeus toisen omaisuuteen, ellei avioehtoa ole.
Omaisuus puolittuu avioerossa, kun toinen maksaa suuremmasta omaisuudestaan tasinkona puolet toiselle (ellei avioehtoa ole). Mikäli molempien omaisuus on yhtäsuuri niin mitään tasinkoja ei lasketa. Ja jos kumpikaan ei omista mitään niin molemmat pakkaavat vähäiset henkilökohtaiset tavaransa muovikassiin ja muuttavat eri osoitteisiin.. .
Miksi ihmeessä sitten pitää muuttaa yhteen, jos kerran asiat eivät kuulu toiselle? Eihän tuollaisessa ole mitään järkeä.
Mikä noita ihmisiä vaivaa?
Itse en voisi ajatellakaan jakavani vuosien aikana kertyneitä päiväkirjojani kumppanini kanssa. Syynä se, että tuskinpa kukaan puhuu toiselle TÄYSIN KAIKKEA aiemmasta elämästään. Etenkään jo kauan sitten vanhentuneita tunteita ja tunnelmia jostain nyt unohtuneista ja epäoleellisiksi jääneistä asioista. Päiväkirjatekstit ovat täynnä vanhoja kokemuksia, silloisia ohimenneitä tuntemuksia, tunnelmia, nöyryytyksiä, tuskia.
Ystävien ja keskustelukavereiden puuttumisen takia päiväkirja on toiminut "terapeuttisena" purkautumisväylänä. Sieltä löytyy asioita jotka ovat muokanneet minusta sellaisen ihmisen kuin juuri nyt olen. Jos joutuisin tekemään sen että antaisin toisen lukea kirjoitukseni, ilman että toinen näyttäisi vastaavia muistiinpanojaan minulle (koska niitä kai loppujen lopuksi on aika harvoilla, etenkään miehillä), olisin sen jälkeen hänen edessään täysin suojaton, henkisesti alaston, kun hän tietäisi minusta KAIKEN. Elämänkokemusteni perusteella en voi paljastaa persoonani ydintä toiselle, vaan on voitava valita itse mitä kertoo, sillä vielä kukaan ei ole todistanut olevansa niin 100% luotettava, että voisin enää olla huoletta tuollaisen paljastumisen jälkeen. Ehkä en kehtaisi enää katsoa toista silmiin sen jälkeen. Ne ovat kuitenkin asioita jotka ovat olleita ja menneitä ja jääneet unohduksiin jo kauan sitten. Kyseessä on vain ihan tavallinen (ujon ihmisen) elämä, mitään rikollista tai hämäräpuuhia en ole koskaan harrastellut, joten olen puhdas siltä osin. Mutta kun olen kokemukseni paperille kirjoittanut, ne säilyvät muillekin näkyvässä muodossa. Haluan silti pitää päiväkirjani käden ulottuvilla, onhan niitä joskus hauskaa tai hyödyllistä selaillakin. Niinpä minulla tulee olla oikeus pitää niitä asunnossa jossa elän, mutta tietenkin vähän piilotettuna ja toisen koskemattomana.
Samoin albumissani voi olla kuvia elämässäni aiemmin olleista ihmisistä, se on vain luonnollista. Nykyhetki on se joka merkitsee ja joka on tärkeintä.
Ok, myönnetään, en ole koskaan elänyt parisuhteessa toisen kanssa saman katon alla, joten en tiedä miten tämä asia käytännössä menisi. Periaate on kuitenkin selvä, ja tuskinpa siitä lipsuisin. Ei lapsuudenkodissakaan kenelläkään ollut lupaa kaivella päiväkirjojani ja muita henkilökohtaisia papereitani, joita heidän ei ollut tarvetta nähdä. Lasten ja vanhempien välillä kuitenkin on tavallaan vieläkin kiinteämpi yhteys, ja silti kaikilla pitää olla oikeus "omiin juttuihin", ilman että kaikkea pitää näyttää ja paljastaa toiselle/toisille. Eikä se siltikään millään tavalla ole pois "meiltä", tai rajoita ihmissuhdetta tai luottamusta. Jos minulla olisi lapsi, en lukisi hänenkään päiväkirjaansa luvatta tai väkisin vaatimalla, vaikka lasten päiväkirjat ovatkin omistajilleen vielä suhteellisen "turvallisia", verrattuna omiin sydänverellä vuodattamiini sepustuksiin. Ainoastaan tietysti saattaisin etsiä päiväkirjoista selityksiä tapahtumiin äärimmäisestä pakosta äärimmäisissä tilanteissa: esimerkiksi huume-epäily- tai itsemurhayritystilanteissa tai kuolemantapauksessa.
Toiselle kuuluu vain ne asiat, jotka halutaan jaettavan! Kumppani on kumppani eikä esimerkiksi roskapönttö tai psykologi.
Mun mies on samanlainen. kaikenmaailman ihme pikkuviestit on kirjoitettu ylös pikkukirjasiin ja lappusiin. Viestit on tyyliin" Valuu sisäreisille kun olen niin märkä ajatellessani sua jne jne". Eihän se kivalta tunnu, ku tietää miten tärkeä ihminen exä on joskus ollut. Mekin asutaan yhdessä, sitä ei ole exän kanssa tehnyt. Mutta se vaatii kovaa itsetuntoa ajatella, että ei tuo ihminen olisi minun kanssani, jos ei haluaisi. Muuttomme yhteydessä hän vei exien kuvat ja rakkauskirjeet varastoon. Kämppään jäi pari kuvaa ja kirjettä, surutta poltin ne, koska minusta mies ei tarvitse mitään pervoviestejä tai kuvia. Tavalliset rakkauskirjeet jne.hyväksyn, koska ne ovat osa hänen menneisyyttään. Lopulta eipä hän ole noita kyllä kysellytkään, että tuskin on edes huomannut. Joten ei ne kovinkaan tärkeitä/ahkerassa käytössä ole olleet.
Ehkä teidän suhteessanne on kyseessä ennemmin luottamus?Se meillä ainakin joskus oli, kun loukkaannuin näistä lippusista ja lappusista. Nykyään en edes mieti asiaa, koska mies näyttää rakastavan minua todella ja pitää minua kuin kukkaa kämmenellä.
Miten sitten pitäsi suhtautua exän ottamiin pornokuviin, jotka edelleen komistavat seiniä? "Ne ovat vain kuvia" ei taida kuitenkaan olla koko totuus. Vai?
Ei exien kuvien tai viestien säilyttäminen ole mielestäni ollenkaan pahasta, mutta jos kyseessä on jotain erityisen yksityisiä (!!!!) kuvia, juttu on toinen. Itselläni on kuvia edellisen poikaystävän ajoilta, enkä ole niitä sen enempää erityisesti nykyiselleni esitellyt. Vanhat kuvat ovat kuitenkin osa minua ja menneisyyttäni, enkä katso että minun pitäisi luopua niistä. Meillä ei asiasta ole koskaan noussut meteliä, koska en esittele kuvia tms. vaan ne makaavat hyllyllä mahdollista omaelämänkertaa odotellen...
Poikaystävälläni oli joitain exän antamia juttuja ja tämän tekemä valokuva-albumi heistä. En hyväksynyt näitä tavaroita, vaan vaadin että ne heitetään pois. Tästä ei syntynyt minkäännäköistä kiistaa ym, vaan mies oli heti että tottakai, eikä itsekään halunnut säästää niitä.
Tässä yksi kerta siivottiin myös kellarikaappi, ja sieltäkin heitettiin pois kaikki exän lähettämät kirjeet ym, ja mies oli itse varmaankin yhtä tyytyväinen kuin minä että niistä päästiin eroon