Olen tässä lueskellut että oliiviöljy auttaisi parantamaan kuivia, elottomia etc. hiuksia niin kysyisin että laitetaanko sitä kuiviin vai puolikuiviin hiuksiin ja paljonko olisi hyvä vaikutus aika kuiville värjätyille hiuksille?
Oliiviöljy
Kiinnostunut
31102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eli siis kuiviin hiuksiin. hyvä vaikutus.
Öliiviöljyä voi laittaa sekä kuiviin että pyyhekuiviin hiuksiin! Itse kokeilin näin: ensin pesin hiukset, laitoin niihin oliiviöljyä ja annoin vaikuttaa jonkin aikaa. Tämän jälkeen pesin öljyn huolella pois. Kuivuttuaan hiukset olivat kiiltävät ja näyttivät terveemmiltä. Tuota kannattaa kokeilla varsinkin jos hiukset ovat päässeet "palamaan" auringossa ja siten tosi kuivat.
Eräässä italialaisessa lehdessä neuvottiin laittamaan hiuksiin yöksi oliiviöljyä, käärimään hiukset pyyhkeeseen ja vaikuttamaan yön yli. Tuo on hyvä todella kuiville hiuksille. Aamulla hiukset sitten pestään. Kannattaa todellakin pestä öljyiset hiukset huolella, sillä kun ne ovat kuivuneet, joissakin kohdissa saattaa olla vielä märältä näyttäviä hiuksia joissa on vielä jonkin verran öljyä.
Miksi käyttää oliiviöljyä sellaisenaan, kun on olemassa oliiviöljypohjaisia hiustenhoitotuotteita? Itse olen käyttänyt oliiviöljy & kamomilla-shampoota, joka voittaa kaupan tököttimet mennen tullen =)
En tiedä, myydäänkö näitä oliiviöljypohjaisia saippuoita kaupoissa, mutta omani tilasin netistä: http://www.cretanfood.net/catalog/index.php?cPath=21_26