Punainen aalto

Niin pitkälle kuin silmäni kantoivat, niin näin autojen kimaltavia rubiinivaloja ketjuina ja käätyinä. Heidän yllään liikenteenvalvonta bunkkereissaan napsutteli kytkimiä. Oli ruuhka. Oli aamuruuhka.

Jokaisella solullani kaupunkilaistunut maalaisminäni - siinä nykiessään hitaasti eteenpäin - kirkui. Käytän sanaa "kirkua" vain kirjaimellisissa kriiseissä, joissa joudun vastakkain vapaustaisteluni kanssa. Tilanne on kaoottinen ja epäselvä. Osa minusta kuuluu tähän virtaan ja osa ei. Osien summa on aina sama, niiden tasapaino vain heilahtelee ja horjahtelee, ollen luonteeltaan varsin indifferentti.

Puren rattia. Näen veden solisevan kaukaisuudessa kuin kulta. Missään en ole mitään muuta ääntä kuin tuo veden ja sydämen solina. Kaiken värjää sisäinen loisto, lämmin tunne siitä, että ei enää senttiäkään.

(Ruuhka-reps)
1360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tää on vanha.

Äänestä
  • Mä olen ihan liikaa liikenteessä. Tämä esimerkkikeissini on melkein kolme tuntia vanha, ja tuntuu olevan peräisin epygtin ensimmäiseltä vuosituhannelta. Ruuhka ei ole ihan uusi keksintö, sillä kaikkialla missä elämä taapertaa, taapertaa vierellä toinen.

    Jos lahna makaa kesälaiturilla tunnin, niin se on mielestäni jo vanha.

    (naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Mä olen ihan liikaa liikenteessä. Tämä esimerkkikeissini on melkein kolme tuntia vanha, ja tuntuu olevan peräisin epygtin ensimmäiseltä vuosituhannelta. Ruuhka ei ole ihan uusi keksintö, sillä kaikkialla missä elämä taapertaa, taapertaa vierellä toinen.

    Jos lahna makaa kesälaiturilla tunnin, niin se on mielestäni jo vanha.

    (naurua)

    Viisitoistakesäisenä en ajatellut ikääni lainkaan. Se on ikä, jossa kaikki on yhtä lailla muotissaan kuin on levällään. Se on täydellinen olotila aivoille. Muusta en nyt niin tiedä.
    Sittemmin (eli nyttemmin) kaikki aika keskittyy vain yhteen focukseen, ikään.

    (reps)

    Veturitielle Länsi-Pasilaan ollaan rakentamassa toista ylimenosiltaa. Siinä on kaikenlaista härdelliä ja värkkiä, vilkkua ja valoa. Pylonit törröttävät maaperästä ilman kantta. Ilman syytä.

    Siinä pusikossa on rähjäinen tönö. Siis näiden toimistohirviöiden ja rataliikenteen puristuksessa elää jokin omaperäinen idea monine yksityiskohtineen (Piha on täynnä ties mitä romua, pölykapselia ja vannetta. On asuntovaunu, traktori ja postilaatikko.

    Kaveri on kuulemma vanha skönäri. Siis merimies.

    On siinä struktuuria ja kontrastia kyllikseen.

    (Naurua)

    Mua ei niin kiinnosta mikään roju. Rojua on kaikki paikat kaikilla väärällään. Jos kaveri ei saa kamojaan kantoon viidessä minuutissa, niin hän on vaarallinen sekä itselle että muille (lainaus). Mutta jos funtsitaan merimiehiä, niin he ovat ainoa ammattiryhmä (sotilaiden lisäksi), jotka pystyvät nämä materiakriteerit saavuttamaan.

    Mutta kuinka määritellään roju? Eli näkökulma rojuun.

    Kun elämme retroillen, niin emme juuri tule ajatelleeksi sitä roinaa, jonka tungemme L&T:lle retroilumme tieltä. Myös Sortti syö kuormasta osansa.

    Ja sitten on tällainen skönäri jossain pusikossa, miljardihankkeiden puristuksessa häädettävänä ja jyrättävänä. Kaveri, joka ripustaa puihin pölykapseleita ja lastenlastensa savitaidetta.

    Eeppistä. Lähes lyyristä.

    (taputtaa)

    Suomalainen kansantarusto on yhtä lailla ylistänyt sekä insinööritaitoa että kylähulluutta. Ja samaan hengenvetoon.

    Itse en keksi minkään maailman kontekstia tässä, jotta se futaisi. Se on silkka yhteentörmäys.

    Ehkä Pasila on hyvä konteksti. Böle on niin kaukana kaikesta, että toisinaan ihmettelen, kuinka siellä riittää ilma.

    (Reps)

    Ehkä näin:

    Ootsä kuullu tätä? No siis tässä mentaalisairaalassa järjestettiin pihatalkoot. Kaikille annettiin jotain hommaa. Kun valvova naissilmä huomasi yhden potilaan kärräävän kottikärryissään ees & taas tyhjää, niin hän kysäisi.

    - Kuinkas nuo kärryt nyt vallan tyhjät ovat?

    - Luuleeko täällä joku, että olen niin hullu, että kärrään täällä ympäriinsä täysiä?

    Nasdaq on suvereeni. Nasdaq on ilmiö, protokolla.

    (reps)

    https://www.youtube.com/watch?v=lTxDEu1mw68

    Tuo eteeni arvo, ja nollaan sen. Kehitä minulle idea, ja tyrmään sen.

    Keksi elämä uudelleen, ja minä takaan sen.

    (posttraumaattista naurua)

    Äänestä

OTSAKKEESTA AJATTELIN SINUN KUUNTELEVAN TUNTEMATONTA SOTILASTA, SIINÄ PUHUTTIIN PUNAISESTA VEDESTÄ... kas cl meni päälle

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2342867

Äänestä
  • Protokollat eivät puhu, eivät edusta.

    Torit ovat täynnä hälinää.

    (erilaista naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Protokollat eivät puhu, eivät edusta.

    Torit ovat täynnä hälinää.

    (erilaista naurua)

    Kun kysymykseen ei koskaan saa vastausta, niin se on tehtävä itse, se vastaus.

    Wastine

    En lähtenyt liikkeelle, vaan muutos vei minut. Sellainen (tällainen) minusta siten tuli.

    Salaa rakastan sanojani, vaikka vuosien tuolta.

    (pro)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

Niin pitkälle kuin silmäni kantoivat, niin näin autojen kimaltavia rubiinivaloja ketjuina ja käätyinä. Heidän yllään liikenteenvalvonta bunkkereissaan napsutteli kytkimiä. Oli ruuhka. Oli aamuruuhka.

Jokaisella solullani kaupunkilaistunut maalaisminäni - siinä nykiessään hitaasti eteenpäin - kirkui. Käytän sanaa "kirkua" vain kirjaimellisissa kriiseissä, joissa joudun vastakkain vapaustaisteluni kanssa. Tilanne on kaoottinen ja epäselvä. Osa minusta kuuluu tähän virtaan ja osa ei. Osien summa on aina sama, niiden tasapaino vain heilahtelee ja horjahtelee, ollen luonteeltaan varsin indifferentti.

Puren rattia. Näen veden solisevan kaukaisuudessa kuin kulta. Missään en ole mitään muuta ääntä kuin tuo veden ja sydämen solina. Kaiken värjää sisäinen loisto, lämmin tunne siitä, että ei enää senttiäkään.

(Ruuhka-reps)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu