Venäjä pohtii jo hintojen jäädyttämistä
Torstai 09.10.2014
Venäjä voisi jäädyttää väliaikaisesti kuluttajahinnat joidenkin elintärkeiden tuotteiden osalta, jos kuluttajahintainflaatio lähtee laukkaaman.
Näin arvioi maan kauppaministeri Denis Manturov. Asiasta kirjoittaa Reuters.
Voimakkaasti heikentynyt rupla yhdessä Venäjän vastaisten pakotteiden ja Venäjän asettamien vastapakotteiden kanssa ovat nostaneet maan inflaation kahdeksaan prosenttiin.
Kun kauppaministeri Manturovilta kysyttiin, mitä hallitus voi tehdä hintojen nousulle, hän totesi valtiolliselle Rossijskaja gazetalle, että ”meillä on huomattavasti valtaa, joka on hallinnollista laatua”.
”Esimerkiksi kauppaa koskeva laki määrää, että hallituksella on oikeus jäädyttää hinnat 90 päivän ajaksi erityisten elintärkeiden tuotteiden osalta”, hän sanoi.
”Jos dataseuranta osoittaa dramaattisia muutoksia hinnoissa, esimerkiksi yli 30 prosentin hinnan nousua, seurattujen 40 elintärkeän tuotteen osalta, voidaan ajatella hätätoimia hintojen vakauttamiseksi.”
Ministeri ei yksilöinyt, mitä tai miltä sektorilta elintärkeät tuotteet ovat.
Venäjän keskuspankki on ennustanut maan tämän vuoden inflaation nousevan yli kahdeksaan prosenttiin, selvästi yli vuoden alussa asetetun tavoitteen, joka oli 5 prosenttia plus miinus 1,5 prosenttia.
Maan tilastoviranomaisen mukaan voin kallistuminen oli viime kuussa hintojen nousutilaston kärjessä: sen hinta on kivunnut 22,5 prosenttia. Meijerituotteet ovat kallistuneet 17,7 prosenttia.
Kauppalehti

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikö Sitä kukaan onnitellut?
http://www.talouselama.fi/venaja/putin juhli synttareita talla tavalla eurooppa reagoi/a2269930
muistiko esim. Annika Lapintie? LIn .... tää ent. pikkupioneeri , no mikä vasemmistolais- pikkuämmä .... sukunimi? Entäs ent. STALLARIT ja sinipaidat?
EUR 1 = RUB 50.5925