Sananvapaus on uhattuna Suomessa ja muualla lännessä?

Mietin mitkä ovat suurimmat uhkatekijät ihmisoikeuksien toteutumiselle täällä. Mieleeni tulee sananvapauden rajoittaminen. Suomessa saattaa olla esim. nettiblogien pitäjiä, jotka kokevat että heidän sananvapautta häiritään ja mahdollisesti yritetään vaikuttaa siihen että heidän mielipiteitä ei saisi tuoda vapaasti julki siten kun se ihmisoikeusperiaatteissa on todettu oikeutetuksi.

Mitä ajattelette tästä?
18117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Itse en ole havainnut selkeitä sananvapauden kaventamisen yrityksiä Suomessa. Tapaukset jotka ovat olleet esillä ovat liittyneet vain siihen että joku ei ole saanut esittää luokkaavia leimaavia ja virheellisiä tietoja/vihjauksia esim. jostain kansanryhmästä. Yhtään oikeasti täysin asiallisen ja hyvin perustellun mielipiteen en ole nähnyt joutuneen sensuurin kohteeksi.

Äänestä
  • "Itse en ole havainnut selkeitä sananvapauden kaventamisen yrityksiä Suomessa."

    ???Miten ylipäätään kukaan muu kuin rajoituksen kohteeksi joutunut voisikaan haavaita?

    Ja kyllä aivan aikuisen oikeasti, suuri osa ihmisistä elää illuusiossa, että mm.iltapäivälehdisssä, ylessä muissa suurisssa medioissa muka olisi vallalla jonkinlainen sananvapaus. Ne kuitenkin ovat hyvin hyvin tarkasti ohjailtuja medioita.

    Kannattaa joskus kokeilla, testailla! Hämmästystyttävän selvästi niiden sensurointilinja tulee esille, ja sitä mukaa paljastuu kenen suulla ne puhuvat.

    Äänestä

  • vai niin?

    Äänestä

  • Vaikka lyhyt lainaus, mitä asia koskee, itse ei jaksa mennä tuonne sivustolle, kun se tökkii ja toimii nykyisin tolkuttoman hitaasti.

    Äänestä

  • Eikä tuo ole läheskään ainut tapaus.
    - Pieksämäen lääkäri Kauppinen kyörättiin mielisairaalaan, kun hän epäili paikkakunnalla leviävän legionellaepidemian. Myöhemmin selvisi, että legionellaa se oli. Kauppisen myöhemmistä vaiheista ei minulla ole tietoa.
    - Muuan Saloran henkilö teki verottajalle ilmiannon, että aloran johto möi televisioita verottajan ohi. Mies kyörättiin mielisairaalaan. Tutkimukset osoittivat, että näin oli tehty. Saloralle tai sen johdolle ei tullut sanktioita, ilmiantajalle jätettiin mielisairaan status.
    - Seppo Lehto rienasi Poliisia. Aiheesta tai aiheetta, mutta tökerösti. Seppo Lehto kyörättiin tekaistuin syin vankilaan.
    - Joku Marko, sukunimeä en muista, ja muita järjesti mielenosoituksen eduskuntatalon eteen kaikkien lakien, asetusten ja muitten määräysten mukaisella tavalla. Helsingin Poliisi vei porukan väkivalloin putkaan ja tuholsi täysin laillisen mielenosoituksen. Tästä oli netissä videoitakin. Markon ja muitten myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoja ja mielenosoitukset tuolla alueella kiellettiin tekaistuin syin.
    - Paljon muutakin löytyy netistä, vaikka paljon on sensuroitu poiskin.
    - Minuakin on varoitettu ilmaisemasta mielipiteitäni.

    Äänestä

  • Hei sitroen tuo oli matalamielistä sananvapauden nimen halpaa huoraamista.Totuus,kuin
    me sen subjekteina koemme näissä keskusteluissa on vähintäänkin epämääräinen käsite.
    -Ja tätä soppaa siun valejuutalaiset pyörittää,oi pyöritä,tanssita pellavapäätä,,,
    Halusit tai et,mutta sen uutisten varaan näköjään perustat itsekin tietosi.

    Äänestä

Mediakin syöttää ihmisille vaikka mitä puppua ja ihmiset sitten uskoo niitä juttuja täyttä päätä. Ikävä juttu. Siihenkin tulisi suhtautua kriittisesti.

Äänestä

Lainaan seuraavassa tilapäivitystä sosiaalisesta mediasta:

""Facebook estää toistaiseksi kaikkien Verkkomedia uutisten julkaisemisen Verkkomedia.org uutispalvelusta. Olemme nähdäksemme joutuneet kattavan sensuurin kohteeksi.
Mitään ilmoitusta palvelujemme estämisestä emme ole saaneet. Esto kaikkien uutistemme jakamiseen on havaittu keskiviikkona aamulla eikä jo kymmenistä yrityksistä huolimatta yhtään uusia julkaisuja saada näkymään facebookin linkkijaossa.
Tällaista ei ole tapahtunut aiemmin noin 12 000 uutista julkaistaessa.
Olemme havainneet vimeaikoina yksittäisten ja suosituimpien uutistemme joutumisen sensuurin kohteeksi facebookissa niiden oltua jonkin aikaa uutisjaossa, mutta ainakaan toistaiseksi emme kykene saamaan enää mitään sisältöä näkyviin.
Toivottavasti kyse on vain väliaikaisesta häirinnästä.
Muistutamme yhteisöpalvelun ylläpitoa, ettei Verkkomedian uutisista ole koskaan tehty virallista kantelua, meitä ei ole tuomittu tai edes syytetty rikoksista, taikka todettu, että sisältömme rikkoisi millään tavoin julkisen sanan (JSN) eettisiä ohjeita.
Tähän on sitten tultu.. ""

Tiedän että muitakin tahoja halutaan sensuroida. Tälläkään palstalla ei tietyistä asioista ei saa puhua. Hiljattain poistettiin siihen liittyviä keskusteluita, johon tuli paljon kommenteja. Alammeko lähestyä vaikeita aikoja, jolloin ihmisoikeudet olivat muisto vain....?

Äänestä
  • Onko tosiaan noin? Juuri äsken katselin verkkomedian kautta mainion juutuubipätkän paviaanien elämästä. En tosin koske ikinä mihinkään facebookiin, vaan ihan googlen kautta menin.

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=6&id=11902

    Suoraan sanottuna joskus alkaa tuntua että nuo salaliittopuheet illuminaateista yms. taitaa sittenkin olla osittain totta.

    Äänestä

  • Tuo asia näyttää nyt korjautuneen

    ""Jouduimme väliaikaisesti keskeyttämään uutistyön, koska tärkeä yhteys Verkkomedian ja Facebookin välillä esti uutisten julkaistumisen sosiaalisessa mediassa. Tekninen ylläpito sai torstaina tarvitsemansa tiedot ja yhteys palvelujen välillä on palautettu normaaliksi." "


    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=11949

    Äänestä

Räikeästi asioita yksikertaistavien ja tunnekuohun vallassa kirjoittelevien kirjoituksia, on ihan hyvä välillä sensuroida.
Netti on antanut mahdollisuuden esittää mielipiteitään vaikkei olisi ihan tosissaankaan, tai edes perehtynyt koko asiaan.....

En sitten tiedä vaatiiko sanavapaus tosissaan olemista?

Äänestä

Kyllähän sananvapaus kaikessa yksinkertaisuudessaan käsittää sen että jokaisella kansalaisella on vapaus puhua mistä hyvänsä jollei uhkaile tai solvaa eikä kiihoita erityisryhmiä vastaan.

Joka on toista mieltä niin kannattaa sensuuria. Aivan simppeliä.

Vallanpitäjien etu vaatii tietenkin kansan suuta suppuun, erimieliset ovat heille kauhistus.

Yhtenä esimerkkinä mainitsen alkaneen keskusteluketjun salaliittoteoriat palstalla.
Siellä ryhdyttiin keskustelemaan Helsingin kaupungin johdon kansan tahtoa vasten tekemistä päätöksistä. Aiheena Malmin lentoaseman lakkautus ja Guggenheim- museon suunnittelukilpailun aloitus. Se tullaan myös rakentamaan sanoi kansa aivan mitä tahansa.

Näistä tulevista hankkeista tulee kaupungin johto ansaitsemaan aika mukavia summia. Malmille tulee 20 000 asukkaan lähiö eikä museon rakennusbudjettikaan ole vähäinen.

Viestiketju poistettiin kai päivän sisällä. Sisälsi kai sitten kaupungin johdon kannalta epämieluisaa tekstiä.

Sananvapauttako suomi 24:llä?

Äänestä

Minun puolestani vapaan sanan keskustelu internetissä voisi loppua kokonaan.
OLisi hyvä!

Äänestä
  • suomi24 jne. ovat pelkkää p askanjauhantaa...

    internet sopisi paremmin kauppapaikaksi... ei keskustelupaikaksi.

    irkatkaa kadulla, ei netissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko sana vapaa? kirjoitti:

Mietin mitkä ovat suurimmat uhkatekijät ihmisoikeuksien toteutumiselle täällä. Mieleeni tulee sananvapauden rajoittaminen. Suomessa saattaa olla esim. nettiblogien pitäjiä, jotka kokevat että heidän sananvapautta häiritään ja mahdollisesti yritetään vaikuttaa siihen että heidän mielipiteitä ei saisi tuoda vapaasti julki siten kun se ihmisoikeusperiaatteissa on todettu oikeutetuksi.

Mitä ajattelette tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu