Avoin kirje elämästäni herättääkseeni ajatuksia naisissa ja miehissä, tuomitsematta ketään sukupuolen perusteella. Tämä voi tapahtua kenelle tahansa riippumatta sukupuolesta.
Annoin parhaimman ajan elämästäni miehelle, joka tuhosi identiteettini kokonaisvaltaisesti naisena. Hänelle nainen oli kodinhoitaja, hänen satujensa kuuntelija, hänen tarpeittensa täyttäjä (johon ei kuulunut seksuaaliset tarpeet koska ne täytettiin muualla). Hänelle olin vain madonnamainen äitihahmo.
Mikä tekee ihmisestä niin itseensä täynnä olevan, mutta kuitenkin täysin "pihalla" olevan narsistin? Vai käytänkö liian helposti nimikettä narsisti kun en ole pätevä tekemään kenellekään diagnoosia? Uskon että moni ajattelee nyt lukiessaan tätä, että olen tyhmä ja sisinisilmäinen, mutta rakkaushan tekee sinisilmäiseksi, emme näe koko totuutta silloin tunteitten huumassa....
Nyt on kulunut kohta vuosi erosta, mies menee ja porskuttaa ja itse yritän kerätä elämäni sirpaleita. Aika tulee näyttämään, pystynkö enää koskaan avaamaan sydäntäni kenellekään. Tällä hetkellä olen löytänyt sen verran tasaista maata jalkojeni alle, että pystyn nauttimaan elämän arjen pienistä iloisista hetkistä.
Sinua joka ehkä elät samantapaisessa tilanteessa kuin kertomani, haastan miettimään onko elämäsi ja päätöksesi omia vai täytätkö jonkun muun tarpeita? Sinulle on annettu vain yksi elämä, älä anna elämäsi mennä hukkaan elämättömän elämän takia!
Annoin parhaimman ajan elämästäni miehelle, joka tuhosi identiteettini kokonaisvaltaisesti naisena. Hänelle nainen oli kodinhoitaja, hänen satujensa kuuntelija, hänen tarpeittensa täyttäjä (johon ei kuulunut seksuaaliset tarpeet koska ne täytettiin muualla). Hänelle olin vain madonnamainen äitihahmo.
Mikä tekee ihmisestä niin itseensä täynnä olevan, mutta kuitenkin täysin "pihalla" olevan narsistin? Vai käytänkö liian helposti nimikettä narsisti kun en ole pätevä tekemään kenellekään diagnoosia? Uskon että moni ajattelee nyt lukiessaan tätä, että olen tyhmä ja sisinisilmäinen, mutta rakkaushan tekee sinisilmäiseksi, emme näe koko totuutta silloin tunteitten huumassa....
Nyt on kulunut kohta vuosi erosta, mies menee ja porskuttaa ja itse yritän kerätä elämäni sirpaleita. Aika tulee näyttämään, pystynkö enää koskaan avaamaan sydäntäni kenellekään. Tällä hetkellä olen löytänyt sen verran tasaista maata jalkojeni alle, että pystyn nauttimaan elämän arjen pienistä iloisista hetkistä.
Sinua joka ehkä elät samantapaisessa tilanteessa kuin kertomani, haastan miettimään onko elämäsi ja päätöksesi omia vai täytätkö jonkun muun tarpeita? Sinulle on annettu vain yksi elämä, älä anna elämäsi mennä hukkaan elämättömän elämän takia!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rakkaus tekee sinisilmäiseksi, toki se myös. Ennen muuta katsoisin, että ihmisen omat tunteet, tarpeet, ja ennen kaikkea traumat, lapsuuden perheen sosiaalinen ilmapiiri, riippuvuussuhteet jne tekevät hänestä "sinisilmäisen". Ihminen uskoo ja kestää vain sen mitä haluaa, tai minkä hän henkisesti tarvitsee. Parinvalinnassa pätee sanonta "vakka kantensa valitsee". Jokainen vakka tarvitsee omanlaisen kantensa.
Normaalisti ihmisen pitäisi kyseenalaistaa ja epäillä. Etenkin jos itsellä on huono olo puolison kanssa. Onko puoliso sittenkään se oikea? Miksi suostun vain kodinhoitajaksi ym? Jos nyt tapaisin puolisoni, rakastuisinko häneen? Miksi en/miksi joo? Mitä hyvää hänessä on? Mitä huonoa? Kannattaako jatkaa/erota, miksi?
Erittäin hyvin vastattu.
Aloittajalle joko eroryhmä tai narsistien uhrien vertaistukiryhmä on hyvä keino päästä vähän eteenpäin.