Ratkaisuko Helsinkin mamunuorisorikollisuuteen?

Ihmeellistä on ettei kukaan ole kysynyt näiden aloittelevien rikollisten vanhemmilta asiasta mitään, vai onko kysytty?
Kyselynhän voisi tehdä julkisestikin siksi vaarallisia nuo rikoliset ovat.
Onhan somaleilla ja muillakin muslimeilla henkelliset ja maallisetkin edustajansa ja heihin vaikuttamalla ja ottamalla yhteyttä ongelman voisi oikeasti ratkaista.

Nyt näyttää siltä ,että ongelmaa ei edes haluta ratkaista ,koska se näyttää käyvän yhteen jonkun poliittisen liikkeen asian kanssa ja heidän ratkaisunsa tähän on ainoastaan : kaikki mamut pois Suomesta ja kerätään rikollisjengi hakkaamaan nämä kurittomat lapset.
Mamut ja somalit ennemuuta voisivat tehdä sen itsekin jos ovat järkeviä.
38212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Joo kuullostaa järkevältä.
90-luvulla oli v astaavia somalitaouksia ja ne saatiin silloin kuriin yhteisöön vetoamalla.
He pistivät itse nuoret kuriin, mutta se ei kaikille käy ,koska ongelmat sopivat joidenkin äärioikeistolaisten agendaan.
Heille sopii vielä enemmän väkivaltaa jotta porukka sirtyisi heidän puolelleen.

äärivasemmisto ja oikeisto on aina turvautunut väkivaltaan ja heille sopii vaikeat ajat.
Silloin kun on kaikki hyvin ,niin heitä ei kukaan kannata

Äänestä
  • Susikoira suojelukoulutuksen saanut repii raivokkaammaltakin hyökkääjältä pallit irti ja yksinään pystyy taltuttamaan isommankin sotavamma joukkueen, eikä sakemanni tarvitse aseenkantolupaa hampaillensa.

    Äänestä

  • Maail,manJätkä kirjoitti:

    Susikoira suojelukoulutuksen saanut repii raivokkaammaltakin hyökkääjältä pallit irti ja yksinään pystyy taltuttamaan isommankin sotavamma joukkueen, eikä sakemanni tarvitse aseenkantolupaa hampaillensa.

    Ratkaisuna sinun mielstäsi olisi saksalainen koira joka purisi hyökkääjiä-
    Sen jälkeen tai lopputulokseksi sun koirasi lopetetttaisiin viranomaisten taholta..

    Seuraava vastaus::::;;;;

    Äänestä

  • juuri näin: ei kukaan äänestäis ääriryhmiäi tai liittyisi jonkinlaisiin vastarintaryhmiin jos olisi hyvät ja rauhalliset ajat.

    Äänestä

  • saksalainen rotukoir kirjoitti:

    Ratkaisuna sinun mielstäsi olisi saksalainen koira joka purisi hyökkääjiä-
    Sen jälkeen tai lopputulokseksi sun koirasi lopetetttaisiin viranomaisten taholta..

    Seuraava vastaus::::;;;;

    Ei tulisi vahinkoa riippumatta kummat häviäisi, rakit vai mamut.

    Äänestä

  • saksalainen rotukoir kirjoitti:

    Ratkaisuna sinun mielstäsi olisi saksalainen koira joka purisi hyökkääjiä-
    Sen jälkeen tai lopputulokseksi sun koirasi lopetetttaisiin viranomaisten taholta..

    Seuraava vastaus::::;;;;

    Ja sinun ratkaisusi olisi touhun jatkuminen, lopputulokseksi vapautettaisiin agitaattorit...

    Seuraava edes ehdotus...

    Äänestä

http://ipu.fi/jengivakivallasta-ja-rasismista/


Jengiväkivallasta ja rasismista

Nuorisojengin väkivalta puhuttaa, ja ilman muuta aiheesta. Tarvitaan toimivia vastauksia – ja niiden löytämiseksi taas oikeita kysymyksiä.

Suomalaista tapaa käsitellä omaa historiaamme leimaa usein kysymys ”mitä tapahtui?” Menneisyyden käänteiden ymmärtämisen ja niistä oppimisen kannalta on kuitenkin oleellista etsiä vastausta myös kysymykseen ”miksi?” Miksi suomalaiset tappoivat toisiaan ja miksi sodittiin?

Tänä päivänä on syytä kysyä miksi jotkut pojat ja nuoret miehet ovat mukana väkivaltaisissa jengeissä? Mikä aiheuttaa tuollaista typerehtimistä?

Ymmärtäminen ei ole hyväksymistä. Ymmärtäminen tekee mahdolliseksi ongelmien syihin puuttumisen. Sairauksienkin hoitaminen perustuu niiden syiden selvittämiseen. Tehdyistä rikoksista kuuluu saada Suomen lain mukainen rangaistus. Samalla on pyrittävä siihen, että vastaavien ilmiöiden synty voitaisiin estää jatkossa.

Äänestä

Nyt on kiireellisten toimenpiteiden aika.Poliittiset päätökset ei tähän nyt auta.
Jos halutaan ettei lisää uhreja tule asialle on tehtävä jotain tänä viikonloppuna,tai viimeistään ensi viikolla.
Helppoa,kun tekijät on jo tiedossa.

Äänestä
  • Aivan, kiire on koska ei vielä ole tiedossa onko vakavasti loukkaantuneita uhrien joukossa ja rikollisiakin täytyy peloietlla ja rangaista nopeasti, koska näillä asioilla on taipumus vain pahentua kun vauhtiin päästään.
    Ottakaa jo yhteyttä somaliyhteisöön niinkuin 90-luvulla tehtiin.Pahin rangasitus olisi somalipojille yhteisöstä karkoittaminen.laumasielulle se olisi myrkkyä

    Äänestä

Ainoa oikea hoito noille etnistä alkuperää oleville mellastajille on "kotiutus" siis "KOTIUTUS" ei "kotoutus" joka sanana jo oksettaa. Elikkä takaisin vaan sinne mistä noiden vanhemmatkin ovat tulleet tänne ja nämä vanhemmat samantien samaan koneeseen!

Äänestä

Yhteisörangaistus tehoaa, kun laitetaan koko suku kärsimään. Toimi se joukkokuri armeijassakin loppui muutaman hevosen potkimiset nopeasti. Että silleen.

Äänestä
  • Sinuakin pitäisi rangaista läheistesi tekemistä virheistä. Ei siinä mitään, toimin mieluusti pyövelinä, kun sinä olet "saamapuolella".

    Äänestä

Noita saastoja on vaikea opettaa käyttäytymään, koska heillä on äärimmäisen pieni äo.

Äänestä

Suurin rangaistus noille roistoille on joutua pois Suomesta " Taika seinän
suojasta ". No kun minun läheiseni ei mene järjettömästi hakkaamaan ketään kadulla. Nähtävästi tuo toiminta kuuluu sinun lähipiirisi tapoihin, kun olet noin pöyvelin ammattista haaveileva. Että silleen.

Äänestä
  • Niin sinähän olisit vain ulkoistamassa vastuun, minkä näkee passiivista: "laitetaan kärsimään". Mutta ok, sinun sukusi on virheetön.

    Äänestä

  • Kusi on kirjoitti:

    Niin sinähän olisit vain ulkoistamassa vastuun, minkä näkee passiivista: "laitetaan kärsimään". Mutta ok, sinun sukusi on virheetön.

    Eli rikolliset eivät saa kärsiä, uhreista ei niin väliä...
    Tiedän missä sinun tapauksesi "kusi on"...

    Äänestä

Eikö riitä, että tuo väkivaltainen mamujengi on täynnä vajaaälyisiä, miksi heidän pitää olla vielä niin helvet1n rumia?

Äänestä

Imaanit ja vanhemmat. Eihän meidän Jussuf... (se sama)

Äänestä

Suomineito kaipaa eksotiikkaa, ihanaa. Raiskaukset ihmetyttää. Jos jengiin mennään tussu tyrkyllä, mitä pitäs odottaa?

Äänestä

Halonenhan se sai aikaan tämän monikulttuurikaaoksen!

Äänestä

Suurin huoli on nyt siitä, kun Suomalaiset ovat netissä tuominneet nuo roistot.
Kukaan suvaitsevaisista hysäreistä ei ole sanallakaan tuominnut noita tekijöitä.
Eikä ollut huolissaan noista ihan fyysistä vammoista joita nuo uhrit ovat saaneet tuon jengin teoissa. Jo pitää olla olla todella saitasta porukkaa nuo hyysärit.
Että silleen.

Äänestä

Moniko teistä on käyny Tapulissa kyselemässä "pojilta"? Minä olen.

Äänestä

Porukkaa, joka pystyy lopettamaan mamujengin ylimielisen uhoamisen!

Äänestä
  • Sen jälkeen olisi uusi ongelma suomalainen aktiivinen ääriryhmä.
    niitäkö täälä tarvitaan? Ääriryhmillä on taipumus ja tarve jatkaa viharikoksiaan jopa aseiden kanssa.Mikä olisi seuraava kohde natsiryhmille?

    Eiköhän olisi parempi pistää nuo n 30 mamua jotka ovat Suomen kansalaisia vaan painostuksen ja normaalin rangaistuksen alle?

    Äänestä

Ei varmaan

niitä otetaan tänne vaan säilöön

ajattelematta ETTEI NE TODELLAKAAN sulaudu
tähän kulttuuriin kuin kala veteen
ei niiden vanhemmilla ole välttämättä sitäkään vähän miitään eväitä
sopeuttaa itseään tai auttaa lapsiaan

Äänestä
  • Nuo 30 somalitaustaista eivät välttämättä edusta koko samaliyhteisöä-
    Muista se!

    Äänestä

Ettekö edellenkään uskalla tulla Tapuliin?

Äänestä
  • Tapuli on slummi.

    Äänestä

  • jou jou "hiphopgänstämothafuka", tee lisää paskaa piriräppiä. Tai herää todellisuuteen, hanki koulutu, lopeta sekakäyttö ja hanki duuni.

    Äänestä

  • cheek on mun idoli kirjoitti:

    jou jou "hiphopgänstämothafuka", tee lisää paskaa piriräppiä. Tai herää todellisuuteen, hanki koulutu, lopeta sekakäyttö ja hanki duuni.

    Cheek on suomalainen, tekee suomalaista musaa, maksaa Suomeen verot jne.
    Mitä muuta voi keneltäkään muultakaan kunnon kansalaiselta odottaa?

    Äänestä

Onko tapulissa varmasti sitä jengiä joka hakkaa nuorisoa.Eiköhän asia hoidu tänä viikonloppuna.

Äänestä

Poliisijohtaja Paaterollakin ymmärrys loppunut noiden suhteen.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288749677985.html

- Turha paapominen ja surkuttelu siitä, että nuori on esimerkiksi syrjäytynyt, ei saa olla mitenkään hyväksyttävä syy, että tapahtuu sitä sun tätä, Paatero viittaa esimerkiksi pahoinpitelyihin.

Äänestä
  • pelkkää sanahelinää kun jo 70 uhria somalijengillä ja poliisi ei tee mitään-
    Poliisit vain yrittää sakottaa autoilijoita ihmeellisistä piiloista käsin ja rosvot, raiskaajat ja pahoinpitelijät saavat puuhailla rauhassa.
    Maan kattavaa kamerasysteemiä suunnitellaan koko maahan valvomaan autoilijoita ja muita normaaleja kansalaisia,kustannuksista välittämättä,,,huhhh
    Jotain rajaa nyt sillä mikä on tärkeää ja mikä ei ole.
    Pahoinpitelyt ja ryöstöt nostettava poliisin tutkinnan ykköasiaksi ja nyt!

    Äänestä

  • Taaperon aikana poliisista on tullut määkivä lammaslauma hyysärin aitaukseen.

    Äänestä

Coccaiden 44 yritystenedustaja Arkadianmäellä ovat löytäneet ilmeisesti uuden rahoittajan turva-alabisneksestä.

Nyt pitää luoda riittävästi rikollisuutta ja katkenneita hampaita, jotta kauppa lähtee käyntiin. Samalla kotouttamisteollisuus saa uuden vaihteen päälle, kun kaikki jotka osaavat heiluttaa pesäpallomailaa pääsevät näihin turvayrityksiin valtion maksamiksi ilmaisiksi harjoittelijoiksi.

Äänestä

Tapuliin ei vaan uskalleta, eli puntti tutisee

Äänestä

Paatero on oikeassa

vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu omista pennuistaan

kaikkea syytä ei saa sysätä yhteiskunnalle
eikä kasvatusta saa jättää tekemättä
siksi että nuori sen vuoksi syrjäytyy

kuri olla pitää
nyt pitää näyttää rajat

vanhemmat laistaa omaa vastuutaan

JA NETTIKANSAA ON TURHA SYYTTÄÄ VIHAISUUDESTA
JOS VANHEMMAT EIVÄT HOIDA HOMMAA
jonkun täytyy sanoa missä kulkee sietoraja

Kiitos Paaterolle
joku puhuu asiaa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288749677985.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SB4232323 kirjoitti:

Ihmeellistä on ettei kukaan ole kysynyt näiden aloittelevien rikollisten vanhemmilta asiasta mitään, vai onko kysytty?
Kyselynhän voisi tehdä julkisestikin siksi vaarallisia nuo rikoliset ovat.
Onhan somaleilla ja muillakin muslimeilla henkelliset ja maallisetkin edustajansa ja heihin vaikuttamalla ja ottamalla yhteyttä ongelman voisi oikeasti ratkaista.

Nyt näyttää siltä ,että ongelmaa ei edes haluta ratkaista ,koska se näyttää käyvän yhteen jonkun poliittisen liikkeen asian kanssa ja heidän ratkaisunsa tähän on ainoastaan : kaikki mamut pois Suomesta ja kerätään rikollisjengi hakkaamaan nämä kurittomat lapset.
Mamut ja somalit ennemuuta voisivat tehdä sen itsekin jos ovat järkeviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu