PARISUHTEEN ARKI

Saman verran minulla seurustelua takana, ja pari vuotta opiskeluakin toisella paikkakunnalla. Näemme kuitenkin aika usein, sillä paikkakunnat ovat kuitenkin melko lähellä toisiaan, eli mitään 500 kilometrin välimatkoja ei ole. Kutakuinkin melkein joka viikko näemme.

Ei pelota, että miehen rakkaus lopahtaisi, ei enää. Pidimme "taukoa" (miehen ehdotuksesta) muutaman kuukauden, sen aikana tulikin sitten mietittyä asioita aika hyvin ja kunnolla, itkettyäkin hyvin paljon. No, mies halusi tulla takaisin, ja olemme siitä lähtien olleet yhdessä, eikä eroa ole näköpiirissä, eikä toivottavasti tulekaan. Ilmeisesti "tauon" aikana mies sai varmuuden omista tunteistaan, ja minulle kävi selväksi, mitä tapahtuu jos minut jätetään (eli suomeksi sanottuna sen, että elämähän jatkuu).

Asiat ovat nyt paremmin kuin ennen taukoa. Minä en pelkää enää jätetyksi tulemista (toivottavasti ei miehenikään) ja arjeksikaan ei yhteistä matkaamme voi oikein sanoa, kun näemme niin harvoin, tarpeeksi usein kuitenkin, että suhde pysyy yllä ja lämpimänä. Hyvänä asiana se, että kun sitten näemme, niin todella harvoin tulee riitaa mistään, eli se on sitten tulevaisuuden ja yhteiselon haaste. Tunnemme toisemme kuitenkin jo sen verran hyvin, että en usko mitään hirveämpiä konflikteja siitä seuraavan.

En tiedä, miten sitten suhteen käy, kun välimatka kasvaa niin suureksi, että toisen luokse on jo vaikea mennä. Mutta tämä nyt oli minun kokemukseni opiskeluajan suhteesta, kyllä se joskus voi onnistuakin. Ja jos kumppanisi pysyy rinnallasi opiskelun ajan, vaikka ette samassa kaupungissa asu, niin varmaan hän on rinnallasi myös myöhemmin. :)

...on aivan samanlaisia tuntemuksia! Olen jo jonkun aikaa yrittänyt karistella niitä mielestä ja ajatella "järkevästi". Olen seurustellut kohta vuoden ja lähiaikoina on tuntunut että suhde on muuttunut todella arkipäiväiseksi. Olemme edenneet jo alusta asti nopeaan tahtiin;yhteen muutettiin 3kk seurustelun jälkeen, se pelotti ja kyllä siitä jossain vaiheessa tulikin ongelmia eli en tiennyt haluanko asua yhdessä vai saada enemmän omaa aikaa. Pitkään kaikki onkin mennyt todella hyvin, mutta sitten pelko miehen kyllästymisestä alkoi vaivaamaan. Tottakai suhde muuttuu nopeasti arkipäiväiseksi kun yhdessä asutaan ja se kyllä välillä harmittaa. Haluaisin että mies olisi samalla tavalla pussailemassa ja halailemassa, pitäisi ihmeellisen ihanana olentona niinkuin alkuaikoina...en ole aiemmin kokenut tällaisia tuntemuksia, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen kyllä kertonut miehelleni että pelkään hänen pitävän minua itsestäänselvyytenä ja tylsänä, hän vain sanoo ettei se ole totta..se ei tod.poista epävarmuuttani. Meillä on edessä luultavasti muutto ensi syksynä tai viim.ennen ensi vuodenvaihdetta opiskelujeni takia. Olemme suunnitelleet kaiken ja poikaystävä muuttaa mukana..hain syksyllä kouluun elikä se alkaisi jo tammikuussa, mutta ajattelin että jos pääsen sisään, lykkäisin sitä vuodella niin voisimme muuttaa yhdessä. Aloin kuitenkin uudemman kerran pohtimaan olisiko järkevää lähteä kouluun jo vuodenvaihteen jälkeen, voisiko välimatka tehdä suhteelle hyvää?! Poikaystävä sanoi että kannattaisi lähteä heti ettei hukkaa aikaa odotteluun, sellaisia uhrauksia vain pitää tehdä tässä elämänvaiheessa...
Oisin tosi kiitollinen jos joku kokeneempi fiksu ihminen osais sanoa jotain tähän tilanteeseen, miten kannattaisi toimia?!?