Olen 30-vuotias nainen, nyt noin vuoden sinkkuna elellyt. Takana on avioliitto ja sen jälkeen yksi seurustelusuhde. Kun sinkkuuteni taannoin alkoi, koin sen pelottavana ja ahdistavana, enhän koko aikuisikänäni ollut ollut ilman parisuhdetta. Päätin kuitenkin lujasti olla sortumatta epätoivoon ja elää yksin, vaikka se kuinka kiperältä välillä tuntuikin. Aluksi toisinaan olisi tehnyt mieli takertua johonkin mieheen vain saadakseni karkoitettua yksinäisyyden tunteen. Onneksi sain pidettyä päätökseni, ja uskalsin elää ilman miestä.
Noin puoli vuotta oltuani sinkkuna alkoi itsenäinen elämä maistua hyvältä. Ei enää tuntunut siltä, kuin olisin jotenkin "vajaa" ilman kumppania. Oli ihanaa vastata vain omista menoistaan ja tekemisistään. Tässä vaiheessa tapasin varsin mielenkiintoisen miehen, mutta suhde jäi ystävyydeksi, koska en kokenut olevani valmis enempään.
No, nyt on taas kulunut lisää aikaa ja olen entistä enemmän tyytyväinen ratkaisuuni, koska tämä aika "yksin" on ollut tarpeen, jotta olen oppinut tuntemaan itseni. Siksi minun ei tarvitse epätoivoisena saalistaa miestä tai suhdetta peittämään yksinäisyyden tuskaani, vaan olen valmis kohtaamaan miehen (jos sellainen tulee vastaan) omana itsenään, vailla vaatimuksia.
Totta on, että toisinaan on kovin hankalaa elää ilman seksiä. En kuitenkaan halua ryhtyä yhdenillansuhteisiin, koska tiedän, etten saisi niistä tyydytystä. Minulle naisen ja miehen välinen fyysisyys on kuitenkin niin merkittävä asia, että en halua vesittää sitä yhdentekevillä kohtaamisilla. Kaikella on aikansa:)
Noin puoli vuotta oltuani sinkkuna alkoi itsenäinen elämä maistua hyvältä. Ei enää tuntunut siltä, kuin olisin jotenkin "vajaa" ilman kumppania. Oli ihanaa vastata vain omista menoistaan ja tekemisistään. Tässä vaiheessa tapasin varsin mielenkiintoisen miehen, mutta suhde jäi ystävyydeksi, koska en kokenut olevani valmis enempään.
No, nyt on taas kulunut lisää aikaa ja olen entistä enemmän tyytyväinen ratkaisuuni, koska tämä aika "yksin" on ollut tarpeen, jotta olen oppinut tuntemaan itseni. Siksi minun ei tarvitse epätoivoisena saalistaa miestä tai suhdetta peittämään yksinäisyyden tuskaani, vaan olen valmis kohtaamaan miehen (jos sellainen tulee vastaan) omana itsenään, vailla vaatimuksia.
Totta on, että toisinaan on kovin hankalaa elää ilman seksiä. En kuitenkaan halua ryhtyä yhdenillansuhteisiin, koska tiedän, etten saisi niistä tyydytystä. Minulle naisen ja miehen välinen fyysisyys on kuitenkin niin merkittävä asia, että en halua vesittää sitä yhdentekevillä kohtaamisilla. Kaikella on aikansa:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samoja ajatuksia. Kunpa jokainen ymmärtäisi saman asian.
Yksinäisyys on kuin intiaani. Pelottava ja arvaamaton. Mutta kun sen ottaa kaverikseen, viereen istumaan, polttelee aikansa sen kans rauhanpiippua, istuskelee nuotiolla sen seurassa ja kuuntelee mitä sillä on sanottavaa ei se enää olekaan niin pelottava. Sitten kun siihen tutustuu riittävän hyvin ja uskaltaa luottaa siihen, se esittelee ujon kaverinsa sinulle. Sen nimi on mielenrauha.
Hyvää jatkoa !!
olipa hyvää tekstiä Duram!yksinäisyys on kuin intiaani...minäkin välillä pelkään olla itseni kanssa-miksi?Pelko yksinäisyydestä,aiheuttaa turhaa kärsimystä ihmisille.
inkkari on paras ystäväni, mutta hänen kaverinsa kanssa en oikein tule toimeen..
Huomaatko ajattelevasi "Minä olen yksinäinen"? Miksi et ajattele, "minä tunnen olevani yksinäinen" tai "minä tunnen yksinäisyyttä"? Huomaatko eron. "Minä olen jotain", on fakta jolle ei voi mitään. "Minä tunnen jotain", on tekemistä, johon voi vaikuttaa. "Minä tunnen" sisältää tekijän ja tehtävän asian.
Kun TUNNET yksinäisyyttä, niin ryhdy tarkkailemaan sitä. Kiihkottomasti, arvostelematta, salailematta, yrittämättä vaikuttaa ajatuksiisi ja tuntemuksiisi. Anna sen vain olla. Miltä se näyttää kun pistät silmät kiinni, missä se tuntuu, onko sillä muoto, väri, kosketus, mitä tahansa. Vain tarkkailet.
Huomaatko, nyt sinua on kaksi. Ihminen, joka tuntee yksinäisyyttä ja ihminen joka tarkkailee yksinäistä ihmistä. Juuri se tarkkailija olet SINÄ. Todellinen itsesi, joka tuntee tunteita ja joka tarkkailee tuntemiaan tunteita. Ja se Sinä ei ole koskaan yksin, koska se kuuluu maailmankaikkeuteen ja on yhtä kaiken kanssa. Emme vain aina löydä sitä tai pysty olemaan yhteydessä siihen osaan itseämme. Yksinäisyys on vain tunne, et sinä itse. Kokeile, tee tuttavuutta. Hakeudu yksinäisyyteen, jos haluat tietää kuka Sinä olet.
...täällä uskomattoman sonnan joukossa.
Se on kauhean yleistä tuo, että ihmiset kokee jotenkin löytävänsä itsensä uudelleen kun seurustelusuhde päättyy. Se on saanut miettimään,että mikä ihme siinä on kun ei itsellä tunnu siltä? TOttakai, tilanteet muuttuu ja itsekksin muuttuu jatkuvasti, mutta en ole kokenut mitään valtaisaa muutosta persoonassani.
TOki, uusia tuntemuksia ja tunnetiloja on kyllä pitkä lista mitä on tullut mutta en koe niinkään muuttuneeni.
Johtuukohan tämä siitä, että sellaiset suhteet on tuomittu epäonnistumaan, missä toisesta tulee jotainm uuta kuin mitä ne oikeasti on? Tarvitseeko oikeasti parisuhteessa muuttua niin paljoa? Vaikkakin parisuhteessa elämäminen on täynnä kompromisseja niin ei kai sen kuulu omaan persoonaan vaikuttaa kovinkaan paljoa.... Olenko mä nyt täysin hakoteillä vai kuulostaako tää jollekin edes hieman järkevältä....?
Joo mä luulen kanssa, että se "muutos" jonka tuntee, on siihen uuteen tilanteeseen tottuminen ja alkuperäinenhän pelkäsi yksinoloa, oppien nauttimaan siitä. Näin ollen hänellä on hyvä olla ja hyvä niin.
Ihmiset tosiaan kasvavat ja muuttuvat sekä yksin että yhdessä, riippuu ihmisestä itsestään tietenkin kuinka paljon. Yksin ollessa joutuu tekemään niin paljon jokapäiväisiä asioita yksin, joita parisuhteessa ei koskaan joutunut tekemään.. eräänlaista kasvamista sekin.
Mun mielestäni vanha sanonta: "parisuhde on hyvä paikka kasvulle", pätee siinä missä yksinoleminenkin toisille, varsinkin sellaiselle, joka ei ole aikaisemmin ollut yksin.