Kaikkien ryöstettyjen ja hakattujen pitäisi..

..nyt kertoa tarinansa somessa niin että ne tulisivat kaikkien nähtäväksi koska näyttää siltä että poliisi on jälleen kerran linjansa valinnut, sen mukaan ei jengejä olekaan ja kaikki onkin paremmin kuin ennen:

http://yle.fi/uutiset/poliisi_helsingissa_ei_ole_katujengia_eika_rikosaallon_taustalla_ole_yksittainen_jengi/7520779

Ei tämä nyt niin saisi taas mennä että uhrit jäävät ilman tukea ja rikolliset luikkii kuin koira veräjästä, siksi olisi tärkeää että kansa saa nähdä myös sen uhrin osan ja oikeasti painostaisi poliisin toimimaan hyssyttelyn sijaan, muuten ollaan kohta tilanteessa jossa ruotsissa jo ollaan.
1275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Poliisi toimii täsmälleen saamiensa ohjeiden mukaisesti. Ei poliisi pamputa lapsia. Siihen tarvitaan muut tahot.

Miksi niiden raukkojen, jotka ei osanneet puolustautua, tarinoita pitäisi lukea. No, ehkä naisten ja vanhusten.

Nyt tarvitaan tarnoita siitä, miten hakattiin hakkaaja lasarettiin. Kyllä sitten yhteiskunta herää. Nuorten miesten tulee vaan saattaa tämä asia konfliktin tasolle eikä juosta karkuun. Pari raatoa siinä ehkä syntyy, mutta puolustautujat siitten nostetaan sotaveteraaniluokkaan. Siinäkö ratkaisu?

Äänestä
  • Sivistyneen ihmisen ei pidä joutua alentumaan väkivaltaiseksi rikolliseksi.
    Lain ja sen toimeenpanijoiden pitää hoitaa se että pahoinpitelijä saa sen mikä sille kuuluu - eli tuntuvan rangaistuksen!

    Äänestä

  • 767 kirjoitti:

    Sivistyneen ihmisen ei pidä joutua alentumaan väkivaltaiseksi rikolliseksi.
    Lain ja sen toimeenpanijoiden pitää hoitaa se että pahoinpitelijä saa sen mikä sille kuuluu - eli tuntuvan rangaistuksen!

    Onhan se nähty ettei oikeusjärjestelmä toimi. Ihmisillä on oikeus puolustautua ja hakkaajille on paras rangaistus kun ne itse hakataan.

    Äänestä

  • Jos tappanut jonkun, sitten jotenkin ymmärtäisi, varsinkin jos uhkaisi edelleen aseella. Poliisin ei kuulu edes hakata eikä kostaa toisten puolesta, näkee USA:stakin millaiseksi menee kun idiootit alkaa jakaa oikeutta ja ampuvat syyttömiä.

    Tässä ampuvat aseellisen, mutta olisi riittänyt taser tai ampuminen esim. jalkaan.

    http://www.youtube.com/watch?v=9Z0rBt9qjLs

    Äänestä

Jonkun pitää nähtvästi kuolla hakattuna että loppuu hyssyttely..ei luultavasti riitä sekään

Äänestä

On katsos varmaan laissa kriminalisoitu kertoa jos rikollinen kuuluu vähemmistöön.

Ainoa mikä oikeasti auttaa on kostaminen, ja niin lujaa ettei kukaan heistä kävele koskaan

Äänestä
  • Eli et luota että oikeus hoitaa hommansa ja jakaa kyseisille rikollisille heidän ansaitsemansa tuomiot?

    Äänestä

  • 9uyhgv kirjoitti:

    Eli et luota että oikeus hoitaa hommansa ja jakaa kyseisille rikollisille heidän ansaitsemansa tuomiot?

    Kuka tässä enää pysty luottamaan? tai on pystynyt enää vuosiin kun aina ne rikolliset selviää pälkähästä ja uhi saa nuolla haavansa yksinään.

    Äänestä

  • 9uyhgv kirjoitti:

    Eli et luota että oikeus hoitaa hommansa ja jakaa kyseisille rikollisille heidän ansaitsemansa tuomiot?

    Pari kuukautta täysihoidossa kun ovat vuosikausia saaneet rauhassa ryöstää ja hakata ihmisiä. Mitä rangaistuksia nuo muka ovat, pois maasta tai sitten kansalaiset saa tehdä niin kuin parhaaksi näkevät.

    Naurettavaa väittää ettei olisi jengejä, ihan sama miksi itseään nimittävät. Ennen on ollut reiluja tappeluja sellaisten kanssa, jotka ovat itsekin halunneet, nyt hakkaavat täysin sivullisia tajuttomiksi ja potkivat maassa olevaa, ei sitäkään ennen ole tehty. Myös ryöstöt aivan selvästi lisääntyneet.

    Mamu on mamu vaikka olisi syntynyt Suomessa, turha sitäkään on kierrellä. Hakkaavat ja ryöstävät myös nimen omaan suomalaisia, eivät toisiaan. Ei nuo tarvitse turvapaikkaa, pois vaan vanhemmatkin maasta.

    Täysin järjetöntä touhua yleensäkään tuoda niitä tänne erilaisesta kulttuurista ja miksi ottaa pieni osa länsimaihin loisimaan kun paljon tehokkaammin autetaan samalla rahalla hädässä olevia lähialueilla, mistä palaavat takaisin kotiinsa.

    Äänestä

Poliisi on alkanut puolustelemaan toimettomuuttaan mamujengien kuriin saattamisessa. Ryöstettyjen ja hakattujen pitäisi tehdä ilmiantoja poliisin tahaliseta piittamattomuudesta mamujengien rötöstelyyn. Jos asia olis nostettu ajoissa esille moni olisi jäänyt hakkaamatta ja ryöstmättä.

Äänestä

Osahan niistä pahoipitelijöistä on iältään nuoria osa nuoria-aikuisia, ihan sama kuri pitää löytyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhrin osa kirjoitti:

..nyt kertoa tarinansa somessa niin että ne tulisivat kaikkien nähtäväksi koska näyttää siltä että poliisi on jälleen kerran linjansa valinnut, sen mukaan ei jengejä olekaan ja kaikki onkin paremmin kuin ennen:

http://yle.fi/uutiset/poliisi_helsingissa_ei_ole_katujengia_eika_rikosaallon_taustalla_ole_yksittainen_jengi/7520779

Ei tämä nyt niin saisi taas mennä että uhrit jäävät ilman tukea ja rikolliset luikkii kuin koira veräjästä, siksi olisi tärkeää että kansa saa nähdä myös sen uhrin osan ja oikeasti painostaisi poliisin toimimaan hyssyttelyn sijaan, muuten ollaan kohta tilanteessa jossa ruotsissa jo ollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu