Hoksasin tässä yhtenä sateisena iltana, että mieheni oli katsonut naisten pornokuvien lomassa homokuvia! Tekeekö kaikki miehet noin vai seurustelenko homon/bin kanssa? Itse sanoi että vain mielenkiinnosta katsoi mutta seurustelumme alkuaikoina kertoi että olisi ihan mielenkiintoista olla miehen kanssa ja yhtenä iltana otin suihin ja työnsin sormea sen persereikään, ei kuulemma tykännyt (onneksi). Hä, kertokaa!
Ounou!
Homoko?!
3781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lienee aika yleistä, että heteromiehetkin katselevat joskus homokuvia, ehkä niistä kiihottuenkin. Se on kuitenkin vain semmoinen fantasiajuttu. Fantasioissa ja kuvitelmissa kun voi helposti käydä läpi sellaisiakin asioita, mitä ei todellisuudessa ikinä harkitsekaan toteuttavansa. Seksi oman sukupuolen kanssa on näissä jutuissa vielä kevyttä tavaraa, seksuaalisuus kun on melkoinen viidakko ihmisen sisällä.
Vieläkin todennäköisempää on, että miehesi on katsellut homoilua silkkaa uteliaisuuttaan. Että kuinka ne kaverit hommat hoitavat. Ei se tarkoita, että itseä kiinnostaisi kokeilla.
itselläni on homokammo en pystyisi katsomaan homokuvia, alan voida pahoin yäk.......
Homokammoasi voit lievittää asteittain katselemalla vaikkapa miesten alusvaate mainoksia. Niistä voit pikku hiljaa siirtyä kovempiin kuviin ja fantasioimaan parrun ruuvaamisesta hanuriin.
Muista, että päätös vilkaista homokuvia on peruuttamaton. Jos sille tielle lähdet, muutut puppelipojaksi eikä elämäsi ole enää entisensä.