Sain työkaverin. Pitkän yksin olon jälkeen. Oli mukavaa. Lupasin että töitä on tämän vuoden... vaikutti oikein tekevältä ja mukavalta tyypiltä. Mutta, nyt kuukauden jälkeen on osoittautunut täysin sekopääksi. Jupisee itsekseen ja valittaa narisevalla äänellään koko ajan. On täysin neuroottinen omien työtapojensa kanssa, eikä pysty elämään muuttuvissa työtilanteissa.
Vedän itse työn kuvaa, joten ohjeistus tulee myös minulta. Alussa kuunteli, nyt tuntuu että haluaisi itse tehdä kaikki toisin. Tuntuu että arvioi jokaista päätöstäni mitä teen. Asenne on siis kaikkea muuta kuin mitä mukavalta työkaverilta voi vaatia.
Ja pahinta.... kaverin puheen tuottokyky on todella hidas. Narisee, ennen kuin saa muodostettua sanoja ja ne sanat tulee suusta kuin todellisen pitkän harkinnan tuloksena. Eli puhe on laahaavaa ja hakevaa, eikä siitä tule heti loppua. Tuntuu että käy vähän hitaalla koko ajan.
Mitä teen, Töitä olisi, mutten enään jaksa tätä hullua hengen hapattajaa. Voinko kertoa, että työtilanne on muuttunut, ja joudun jättämään hänet pois. Tämä tarkoittaa itselleni pitkiä päiviä ja yksin, mutta tämäkin tuntuu mukavammalta vaihtoehdolta tässä tapauksessa.
Hengen hapattaja työkaverina
nyt riittää
3
261
Vastaukset
- lmc
Entä sitten? Otitko lääkkeet?
- dfjhxcv
Jos työsopimuksessa on mainita koeajasta niin ei muuta kuin näytät tyypille ovea. Ensin olisi kuitenkin kohteliasta, mikäli et vielä ole asiasta maininnut, antaa tyypille varoitus ja sanoa, että tapojen on muututtava, mikäli haluaa töitä jatkaa. Asian puheeksi ottaminen kertoo myös siitä, että sinulla on selkärankaa.
- reipas tilalle
Mitäs otit nariseva-äänisen valittajan töihin. Pistä se pois se on pelkkä työjarru.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103