Jos vanhempia ei omien pikkuisten kullannuppusten kasvatus ole edes sen vertaa kiinnostanut, etteivät ole osanneet kouluttaa janipetterimussukoitaan käymättä viattomien ohikulkijoiden kimppuun, niin tällöin kyseiset valitettavat jälkikasvut tulee kitkeä yhteiskunnasta kokonaan "jälkiabortti"-nimisellä toimenpiteellä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jälkikasvu lopetetaan tuskaa aiheuttamatta eli esim. eutanasiatoimenpiteellä, ja kasvatuksen täydellisesti laiminlyöneiltä vanhemmilta poistetaan lisääntymismekanismit niin, ettei enempää surullisia tapauksia pääse pilaamaan yhteiskuntaa tulevaisuudessa.
Lisäksi huonoksi vitsiksi muodostunut Suomen lakikirja kirjoitetaan uusiksi niin, että terve fyysinen kuri palautetaan takaisin sallittujen kasvatusmetodien joukkoon.
Lisäksi huonoksi vitsiksi muodostunut Suomen lakikirja kirjoitetaan uusiksi niin, että terve fyysinen kuri palautetaan takaisin sallittujen kasvatusmetodien joukkoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivottavasti tämä koskee myös maahanmuuttajia.