Suomalaisia miehiä pilkattiin jalkapallo-ottelussa

Kävin katsomassa Suomi-Kreikka-matsin paikan päällä. Ottelun lopputulos on loppupeleissä turhaa koska kaikki huippu-urheilu on loppupeleissä hyödytöntä viihdettä. Sen sijaan mielenkiintoista oli se että minä ja muutama muu hieman juopunut huutelimme kreikkailaisille faneille että "pay your debts fucking bums" ja "you're just aholiday place for us". No gigolot vastasivat että "all your sluts belong to us" ja se sai meidät ja myös muut suomalaisaisurit hiljaisiksi ja lannistuneiksi ja ottelu ei kiinnostanut enää ketään. 40 euroa tästä riemusta ja muutama kymppi baariin kun tuli ryypättyä suruun vaikka ottelun lopputulos (tasapeli) olikin ihan hyvä, ottaen huomioon miten hyvin Kreikka pärjäsi World Cupissa.

Ottelussa paikalla olleista suomalaisista naisista suurin osa tuntui kannattavan Kreikan gigoloita,mikä ei tietenkään yllättänyt ketään.
87445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Eikö sitä pitäisi olla jokaisella oikeus kannattaa just sitä joukkuetta, jota itse haluaa? Vai oletko sä joku sanomaan siitä, että mitä kenenkin kuuluisi kannattaa vai miten?

Pidin itsekin Kreikan puolia, koska en halunnut vaihtaa puolta, kun oon kannattanut Kreikkaa jo aikaisemmin futiksen arvokisoissa.

Äänestä
  • Niin sinoot poeka lutkuttanut sen yhen Yorgoksen kyrpää Varissuolla ja Liipolassa.

    Äänestä

  • Kreikkalaiset sen sijaan pitäisivät sinua säälittävänä miehen irvikuvana, useita naisia nussivat välimeren yt-sonnit halveksivat kaltaisiasi pohjolan kalpeita hc-ätmejä, joilla ei ole edes sitä miehen tärkeintä velvollisuutta, asevelvollisuutta suoritettuna, sitä toki helleenitkin arvostavat spartalaisten jälkeläisinä!

    Äänestä

  • Tässä faktaa kirjoitti:

    Kreikkalaiset sen sijaan pitäisivät sinua säälittävänä miehen irvikuvana, useita naisia nussivat välimeren yt-sonnit halveksivat kaltaisiasi pohjolan kalpeita hc-ätmejä, joilla ei ole edes sitä miehen tärkeintä velvollisuutta, asevelvollisuutta suoritettuna, sitä toki helleenitkin arvostavat spartalaisten jälkeläisinä!

    Eipä sitä arvostusta saa koskaan täällä Suomessa tai missään muussakaan maassa, niin ihan sama se mulle on, että kenen puolella sitä oikein on, kun sitä ei pysty kuitenkaan olemaan missään tarpeeksi muiden ihmisten mieliksi.

    Paras vaan kun katsoo sitä urheilua ja kannustaa sitä joukkuetta, mitä itse haluaa, niin saa siinä ainakin vähäksi aikaa ajatukset pois tältä palstalta.

    Varmasti niitä asepalveluksen suorittaneita löytyy kuitenkin enemmän täältä suomesta, kun mitä Kreikasta, niin siinä tapauksessa sitä voi olla ihan hyvillä mielin Kreikan puolella.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Kreikassa on väestömaarään suhteutettuna Euroopan toiseksi suurin armeija. 12 kuukautta kestävä asepalvelus on pakollinen kaikikille miehille.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikan armeija on yhdysvaltoja kiinaa ja syyriaa suurempi/a2004565

    Äänestä

Niin, ja sillä välin kun te ryyppäsitte miesten kesken, oli kreikan pojilla kivaa kun saivat kimppaseksiä sadoilta naisilta, ja kymmenet neitsyet täyttyivät etelän siemenillä samalla hetkellä kun sinä lähetit katkeran viestisi. Mieti sitä ja lähde kapakkaan ottamaan krapulaan lievitystä.

Äänestä

Mutta eikös ole yksi ja sama jos suomalaiset "sluts" ovatkin etelän miesten omaisuutta? Kunnon naiset sentään jäävät.

Äänestä
  • Joo muuten kyllä mutta kun niitä kunnon naisia on niin vähän niin ymmärrän kyllä suomalaiskannattajiin iskeneen apatian. Toiset tulee tänne meidän lähettämillä rahoilla naureskelemaan meidän huonoista naisista, ei ihme että masentaa.

    Äänestä

Tämä on totta, ja puoliajalla kaverini kanssa ihmeteltiin miksi tauolla taputetaan, mutta sitten tajusimme että naisten vessastahan se kuului kun Jorgokset antoivat tytöille kyytiä: LÄPS, LÄPS, LÄPS...

Äänestä

Kiitos suomalaiset lutkat tästäkin, hienoa elää tälläisessä aisurimaassa.

Äänestä
  • Ei kannata miehen ulkomailla sanoa olevansa suomesta. Jorget ja stavrokset nauraa päin naamaa:(

    Äänestä

Ette sitten tuota tiennyt, etta etelaeuroopassa ajatellaan nain kaikista vapaan seksuaalisuuden maan naisista? Tietenkin jos teilla olisi puolet aivot, teita vain huvittaisi nama urpot.

Äänestä
  • Etelä-eurooppalainen voittaja nussii nuoria suomalaisia tyttöjä ja saa EU:n kautta runsasta taloudellista tukea.

    Suomalainen häviäjä, kutsutaan häntä vaikka Aisuri Timpaksi, kustantaa tyttärensä lomareissut etelään ja maksaa kovia veroja etelä-euroopan maiden hyväksi. Lisäksi Timppa kiltisti ihailee tyttärensä adonista samalla kun Timpan vaimo muistelee oman nuoruutensa seksuaalipainotteisia etelän matkoja.

    Äänestä

Tosi törkeetä!

Äänestä

"Sen sijaan mielenkiintoista oli se että minä ja muutama muu hieman juopunut huutelimme kreikkailaisille faneille että "pay your debts fucking bums" ja "you're just aholiday place for us"."

No oliko pakko alkaa haastaa riitaa? Mielipiteensä saa ja pitääkin toki ilmaista, mutta voisi kuitenkin ehkä miettiä missä paikassa ja tilanteessa. Saatte päinvastoin olla tyytyväisiä että tällä kertaa pään aukomiseen vastattiin vain vastavittuilulla, noista etelän miehistä kun ei aina tiedä mitä tekevät kun kuuma temperamentti kiehahtaa. Pahimmassa tapauksessa olisitte voineet saada pahastikin turpiin, varsinkin jos vastapuolen "gigolot" olivat sellaisia stereotypioiden treenattuja ja lihaksikkaita etelän uroksia.

Äänestä
  • Juuri tuollainen asenne synnyttää Timppoja joiden tyttäret käyvät etelässä pillua jakamassa.

    Äänestä

  • Taisit vähän kostua kun kuvailit noita tempperamenttisia, tummia jännämiehiä.

    Äänestä

  • timppoja vastaan kirjoitti:

    Juuri tuollainen asenne synnyttää Timppoja joiden tyttäret käyvät etelässä pillua jakamassa.

    No ei se asioihin mitään auta eikä sillä suomalaisten rahojen valuminen muualle lopu, että mennään joillekin satunnaisille kreikkalaisille turisteille räyhäämään. Saati että loppuisivat lomaromanssit, niitähän harrastetaan ympäri maailmaa (muidenkin kuin suomalaisnaisten toimesta) ja on harrastettu siitä lähtien kun ihmiset ovat alkaneet ylittää maiden rajoja.

    Äänestä

  • pimppisi on märkä kirjoitti:

    Taisit vähän kostua kun kuvailit noita tempperamenttisia, tummia jännämiehiä.

    Jos pitäisi joku muu kuin suomalainen valita, niin kyllä ennemmin ottaisin italiaanon tai ranskalaisen (tietty ihmisestä itsestään riippuisi myös, mutta noin yleisellä tasolla ajateltuna) kuin jonkun turkkilaisen sukuisen kreikkalaisen. Sitä paitsi kreikkalaisilla ei ole sinisiä silmiä.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    No ei se asioihin mitään auta eikä sillä suomalaisten rahojen valuminen muualle lopu, että mennään joillekin satunnaisille kreikkalaisille turisteille räyhäämään. Saati että loppuisivat lomaromanssit, niitähän harrastetaan ympäri maailmaa (muidenkin kuin suomalaisnaisten toimesta) ja on harrastettu siitä lähtien kun ihmiset ovat alkaneet ylittää maiden rajoja.

    Mutta kuka nyt haluaisikaan olla jonkun suomalaisen huoran ja tämän gigolon kaveri? Niille vittuilusta tulee hyvä mieli.

    Äänestä

  • timppoja vastaan kirjoitti:

    Mutta kuka nyt haluaisikaan olla jonkun suomalaisen huoran ja tämän gigolon kaveri? Niille vittuilusta tulee hyvä mieli.

    Jos harrastat vittuilua työksesi, niin sitten et kyllä muuta ansaitsekaan kuin vastavittuilua. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. En muutenkaan ymmärrä miksi ketään kiinnostaa jonkun "suomalaisen huoran ja tämän gigolon" suhteet noin paljon että pitää täysin ulkopuolisena mennä päätä aukomaan, luulisi että sitä vain ignooraisi. Eri asia jos nämä gigolot olisivat riidan aloittaneet.

    Niitä suhteita on niin paljon ettei niitä voi täysin sivuuttaa. Kyseessä on vakava ongelma.

    Äänestä

  • timppoja vastaan kirjoitti:

    Niitä suhteita on niin paljon ettei niitä voi täysin sivuuttaa. Kyseessä on vakava ongelma.

    Niin paljon? Mistä olet tietosi kaivanut? Vaadimme tilastoja.

    Äänestä

Tarvitseeko sitä huudella ihan ventovieraille ihmisille tuollaisissa tapahtumissa? Antaa aika juntin kuvan siitä huutelijasta. Urheilun kuulemma pitäisi yhdistää ihmisiä ja kansoja.

SItä paitsi olit valmis maksamaan, että pääsit seuraamaan pallon perässä käveleviä YT-miehiä ihan livenä. Ajattele kuinka monta seksikumppania yhteensä on ollut niillä kentällä olleilla miehillä. Luultavasti satoja naisia.

Äänestä
  • Nämä saavat niin paljon suomalaista rahaa ja suomalaista nuorta pillua että olemme oikeutettuja vähän huutelemaan.

    Äänestä

  • ,kdsjfglkj kirjoitti:

    Nämä saavat niin paljon suomalaista rahaa ja suomalaista nuorta pillua että olemme oikeutettuja vähän huutelemaan.

    Aika huvittavaa puhua "suomalaisen nuoren pillun" saamisesta, kun vastaavasti taas suomalaisella miehelläkin käy "eksoottisena vaaleana poikana" hyvin flaksi esim. Etelä-Euroopassa, Brasiliassa ja osassa Aasian maita. Kas kun ette siitä ole pahoillanne kyseisten maiden miesten puolesta...

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    Aika huvittavaa puhua "suomalaisen nuoren pillun" saamisesta, kun vastaavasti taas suomalaisella miehelläkin käy "eksoottisena vaaleana poikana" hyvin flaksi esim. Etelä-Euroopassa, Brasiliassa ja osassa Aasian maita. Kas kun ette siitä ole pahoillanne kyseisten maiden miesten puolesta...

    Ero onkin siinä että etteivät brasilialaiset tai aasialaiset naiset valitse suomalaista miestä kiimavittunsa viemänä kuten suomalainen nainen valitsee etnomiehen vaan päästäkseen paremman elintason ääreen. Kyse on pelkästä kylmästä bisneksestä aasiattarien ja suomimiesten välillä eikä sitä voi verrata siihen jos joku suomilutka jahtaa etnokullia kiimapillu kosteana.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Brassit ja aasialaiset huoraavat koska ovat köyhiä mutta suomalaiset naiset huoraavat koska kiimaisia elukoita.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Ero onkin siinä että etteivät brasilialaiset tai aasialaiset naiset valitse suomalaista miestä kiimavittunsa viemänä kuten suomalainen nainen valitsee etnomiehen vaan päästäkseen paremman elintason ääreen. Kyse on pelkästä kylmästä bisneksestä aasiattarien ja suomimiesten välillä eikä sitä voi verrata siihen jos joku suomilutka jahtaa etnokullia kiimapillu kosteana.

    "Kyse on pelkästä kylmästä bisneksestä aasiattarien ja suomimiesten välillä"

    Jaa, itse tiedän useita tapauksia joissa hauskaa on pidetty nimenomaan huvin vuoksi kun on ollut eksoottinen Pohjois-Euroopan tai Ranskan/Belgian mies näkösällä, riippumatta siitä onko tämä pohjoismainen tai ranskalainen mies nähty elintason korottajana (lyhyissä suhteissa kun nyt muutenkin harvemmin varsinaisesti yhteen päädytään). Ulkomaisten kavereideni kanssa keskustellessani on nimenomaan tullut ilmi, että esim. monen aasialaisen ihanne on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen eurooppalainen ja usealla latinolla tai eteläeurooppalaisellakin sama juttu.

    "Ulkomaisten kavereideni kanssa keskustellessani on nimenomaan tullut ilmi, että esim. monen aasialaisen ihanne on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen eurooppalainen ja usealla latinolla tai eteläeurooppalaisellakin sama juttu."

    - ... ja paksu lompakko helppo höynäytettävyys.

    Äänestä

  • Aha... kirjoitti:

    Sitä ulkonäköä sinisine silmineen ja vaaleine hiuksineen (pituutta unohtamatta) olen kyllä enemmän heidän kuullut ihannoivan. Lisäksi osa on valittanut omia miehiään liian karvaisiksi.

    Äänestä

Kyllä on suomalaiset ämmät näreissään kun gigoloille vähän huudeltiin jalkapallo-ottelussa. Kertoo kaiken siitä millainen ilmainen huora suomalainen nainen on ulkomaalaisille miehille.

Äänestä
  • Olisin sanonut tasan saman, vaikka olisitte aukoneet päätä suomalaisille ilman mitään syytä. Pointti tässä nyt ei ollut se, että vastapuoli oli kreikkalaisia vaan se pään aukominen itsessään.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    Olisin sanonut tasan saman, vaikka olisitte aukoneet päätä suomalaisille ilman mitään syytä. Pointti tässä nyt ei ollut se, että vastapuoli oli kreikkalaisia vaan se pään aukominen itsessään.

    munalutku lässyttää..

    Äänestä

  • Ny pullukka hiljaa.. kirjoitti:

    munalutku lässyttää..

    Aika surkeantasoista argumentointia, jos se menee taas "pullukkakortin" esiin vetämiseen. Kun kanssakeskustelijan todellista painoa et sinä raukka edes tiedä.

    Äänestä

  • Mina olen nareissaan vain siita, etta naytitte epavarmuutenne naiden holmojen edessa, hitto mita nossoja, SAA haveta. Olisitte vaan nauranut niille, kun eivat ymmarra vapaata seksuaalisuutta, hitaita ovat, mutta seen sijaan pillititte.

    Äänestä

  • don't give a fuck kirjoitti:

    Mina olen nareissaan vain siita, etta naytitte epavarmuutenne naiden holmojen edessa, hitto mita nossoja, SAA haveta. Olisitte vaan nauranut niille, kun eivat ymmarra vapaata seksuaalisuutta, hitaita ovat, mutta seen sijaan pillititte.

    Tämä ns vapaan seksuaalisuuden salliminen naisille on heikkouden merkki. Eivät kreikkalaiset naiset samassa määrin harrasta miesten perässä ulkomaille matkustelua kuin suomihuorat. Me suomalaiset miehet olemme häviäjiä tässä.

    Äänestä

  • hfgfghfg kirjoitti:

    Sina oletkin kreikkalainen. Ja eikohan suomipukit tasta hyody eniten.

    Äänestä

  • don't give a fuck kirjoitti:

    Sina oletkin kreikkalainen. Ja eikohan suomipukit tasta hyody eniten.

    Jos olisin kreikkalainen niin suomiämmät imisivät munaani.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    Aika surkeantasoista argumentointia, jos se menee taas "pullukkakortin" esiin vetämiseen. Kun kanssakeskustelijan todellista painoa et sinä raukka edes tiedä.

    nuuhki läski homoseksuaalisen faijasi penistä! Tyypillistä LÄSSYTYSTÄ sulta BONZO!!!

    Jalkapallo-otteluissa eri kannattajakunnat kiusoittelevat toisiaan lauluilla, se on osa kansainvälistä fanikulttuuria. Mitä nokkkelampi vastaus toisen puolen huutoihin, sitä parempi..

    Äänestä

  • LÄSSYNLÄSSYNLÄSSYNLÄ kirjoitti:

    "Mitä nokkkelampi vastaus toisen puolen huutoihin, sitä parempi.."

    "nuuhki läski homoseksuaalisen faijasi penistä! Tyypillistä LÄSSYTYSTÄ sulta BONZO!!!"

    Ja tässä taas varsin oiva esimerkki siitä "nokkelasta" vastauksesta... Live-elämässä vastaavaa kuulee korkeintaan 7-vuotiaiden suusta.

    Sehän tässä vain on ikävää että kreikkalaisten fanien tölväisy on totisinta totta. Eipä paljoa kiinnostanut enää koko ottelua katsoa kun tärkeämmät asiat elämässä ovat suomalaisten miesten osalta niin huonosti.

    Ja lähiövalaan lässytys vaan jatkuu.. et osaa itse argumentoida ja osoitit ettet ymmärrä urheilusta ja katsomoasioista yhtään mitään.. silti lässytit joutavaa sontaa asiasta..

    Äänestä

  • mikä häpeä kirjoitti:

    Sehän tässä vain on ikävää että kreikkalaisten fanien tölväisy on totisinta totta. Eipä paljoa kiinnostanut enää koko ottelua katsoa kun tärkeämmät asiat elämässä ovat suomalaisten miesten osalta niin huonosti.

    No ei ole sullakaan kovin hyvin asiat, jos kerran et pysty keskittymään edes futispelin seuraamiseen vain sen takia, kun pitää miettiä niitä tämän palstan kertomuksia.

    Jos kerran suomalaisnaisissa on niin paljon sitä vikaa, niin mikset etsi itsellesi sitä naista ulkomailta? Vai oletko joku ahdasmielinen persujuntti, jonka mielestä suomalaisten kuuluisi pariutua vain keskenään, eikä ulkomaalaisten kanssa?

    Epäilen että taidat olla just tyypillinen persujuntti, joka ei hyväksy sitä ulkomaalaisten kanssa seurustelua sen oman ahdasmielisyytensä vuoksi.

    mitä sä homo-btm ja neitsyt-setä täällä oikein huutelet? Häh? Musta mies laittaa sut "konttaamaan" ja muutenkin pissaat istualtaan!!

    Äänestä

  • olet sosiaalitantta! kirjoitti:

    Ja lähiövalaan lässytys vaan jatkuu.. et osaa itse argumentoida ja osoitit ettet ymmärrä urheilusta ja katsomoasioista yhtään mitään.. silti lässytit joutavaa sontaa asiasta..

    Urheilua en seuraakaan, mutta onko sillä väliä? Känniääliöiden kun tulisi tilanteessa kuin tilanteessa tietää, että pään aukomisiin yleensä vastataan takaisin, ja silloinkin tosiaan käynyt vain hyvä säkä kun vastaavassa tilanteessa moni olisi saanut turpaansa.

    Maailma nyt ei vaan toimi sillä tavalla, että voi ensin uhoissaan huudella mitä vaan ja sitten pillahtaa itkuun kun tuleekin takaisin. Eikös muutenkin ole selvä, että se joka leikkiin ryhtyy leikin kestäköön? Menkää eduskunnan eteen vastaavia barrikadeilta huutamaan, jos oikeasti jotain muutosta haluatte. Ei sillä että se takaisi muutoksen, mutta ainakin haukkujen kohde olisi oikea eli Suomen päättäjät (tyhmähän ei ole se joka pyytää vaan joka maksaa).

    Onkohan näillä painon päästään vetävillä jotain omia paino-ongelmia, kun näkyy jatkuvasti pelkästään kilot pyörivän kaiken aikaa mielessä.

    Äänestä

  • HC-Ätmi DarkFear!!!! kirjoitti:

    mitä sä homo-btm ja neitsyt-setä täällä oikein huutelet? Häh? Musta mies laittaa sut "konttaamaan" ja muutenkin pissaat istualtaan!!

    Aika omituista kyllä, että tähän tullut vastakommentti poistettiin muttei kuitenkaan tätä kommenttia? Onhan tämäkin jo itsessään aika törkeä, vaikka ymmärränkin että toki 90 % kirosanoista koostuvat viestit poistetaan (vaikka olisivatkin vain vastaus jonkun provosointiin).

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    Aika omituista kyllä, että tähän tullut vastakommentti poistettiin muttei kuitenkaan tätä kommenttia? Onhan tämäkin jo itsessään aika törkeä, vaikka ymmärränkin että toki 90 % kirosanoista koostuvat viestit poistetaan (vaikka olisivatkin vain vastaus jonkun provosointiin).

    Niin ei ollut tosiaan ensimmäinen kerta, kun näitä mun vastakommenttejani oli täällä luvatta poistettu. Mutta eipä sitä koskaan poista ikinä palstasensuuri mitään näitä mulle tulleita vittuiluja. On se kyllä perkele, kun ei sitä saisi edeas takaisin mitään sanoa tollaisille vitun saatanan jätekasoille.

    No en mä sentään niin helpolla luovuta, että suostuisin kuuntelemaan tollaista selkeää vittuilua ja haukkumista. Mä kyllä annan näiden kusiaivojen jatkossakin kuulla kunniansa, silloin kun he ovat sen ansainneet.

    Etsä Neitsyt-Juice anna muutaku PERSIITÄ Yusufille..

    Äänestä

Jos ruma suomalaisnainen kohtaa urheilussa kauniin kreikkalaisnaisen, niin olen tuon suomalaisnaisen puolella.

Äänestä
  • Oot varmaan sitten joku ahdasmielinen persujuntti, kun pidät sitä suomalaisten kannattamista aina niin välttämättömyytenä ja kun selvästi koet sen urheilun jotenkin niin isänmaallisuuden hehkuttamiseksi.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Oot varmaan sitten joku ahdasmielinen persujuntti, kun pidät sitä suomalaisten kannattamista aina niin välttämättömyytenä ja kun selvästi koet sen urheilun jotenkin niin isänmaallisuuden hehkuttamiseksi.

    On luontevaa että suomalainen on urheilussa suomalaisen puolella. Tuo em. kommenttisi esim. paljastaa miksei sinusta täällä palstalla pidetä, kun heti olet tekemässä tuollaisia oletuksia vailla todisteita.

    Äänestä

  • Aitosuomalainen kirjoitti:

    No on toki luontevaa, mutta jos jotkut kannustavat jostain muusta syystä sitä eri maan joukkuetta tai ulkomaalaisia urheilijoita, niin ei kai se nyt niin tuomittavaa pitäisi olla vai?

    Jos nyt vertaa vaikka Kreikan futisjoukkuetta suomen joukkueeseen, niin kyllähän Kreikalla on sentään kokemusta jo useista arvokisoista ja on myös voittanut EM-kultaa vuonna 2004. Suomen joukkue sen sijaan ei ole ollut koskaan edes mukana missää arvokisoissa.

    Varsinkin futista aktiivisesti seuraavilla on yleensä aina ne omat suosikkijoukkueet arvokisoissa, joissa just Suomi ei ole koskaan edes mukana. Niin miksei sitä omaa joukkuetta saisi kannustaa myös silloin, kun se pelaa suomea vastaan?

    On ok jos suomalainen kannustaa Kreikkaa, kun samalla samassa ottelussa kannustaa enemmän Suomea.

    Äänestä

  • Aitosuomalainen kirjoitti:

    On ok jos suomalainen kannustaa Kreikkaa, kun samalla samassa ottelussa kannustaa enemmän Suomea.

    No itse olin kyllä ottelussa Kreikan puolella, koska olen kannattanut heitä arvokisoissa ennenkin ja koska Kreikan pelit vaan sytyttävät mua enemmän ja saavat mut elämään enemmän pelissä tunteella mukana, kun mitä suomen maajoukkueen pelit. Sori nyt vaan.

    Ensinnäkin Kreikan EM-kisojen voitto oli mulle paljon isompi juttu, kun joku suomen maajoukkueen voitto jossain heidän karsintamatseissa. Lisäksi myös viime kesän kisojen Kreikan tappio rankkarikisassa Costa Ricaa vastaan otti mua todella koville ja tuntui paljon pahemmalle, kun mitä joku suomen tappio jossain karsintapeleissä.

    Mä nyt vaan olen sitä mieltä, että jokainen kannustakaan sitä maata ja joukkuetta, jonka itse kokee itselleen parhaaksi ja joka sytyttää eniten sitä tunnetta itsessään.

    Ja se tunne, joka sisälläsi syttyy on homokiima. Haluat tulla pyllytetyksi kreikkalaisella nahkapaalulla.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No itse olin kyllä ottelussa Kreikan puolella, koska olen kannattanut heitä arvokisoissa ennenkin ja koska Kreikan pelit vaan sytyttävät mua enemmän ja saavat mut elämään enemmän pelissä tunteella mukana, kun mitä suomen maajoukkueen pelit. Sori nyt vaan.

    Ensinnäkin Kreikan EM-kisojen voitto oli mulle paljon isompi juttu, kun joku suomen maajoukkueen voitto jossain heidän karsintamatseissa. Lisäksi myös viime kesän kisojen Kreikan tappio rankkarikisassa Costa Ricaa vastaan otti mua todella koville ja tuntui paljon pahemmalle, kun mitä joku suomen tappio jossain karsintapeleissä.

    Mä nyt vaan olen sitä mieltä, että jokainen kannustakaan sitä maata ja joukkuetta, jonka itse kokee itselleen parhaaksi ja joka sytyttää eniten sitä tunnetta itsessään.

    Onneksi et koskaan tule Kreikassa käymään, voit vain ihailla kreikkalaisia miehiä televisiosta.

    Äänestä

  • Miehet kiinnostaa..? kirjoitti:

    Onneksi et koskaan tule Kreikassa käymään, voit vain ihailla kreikkalaisia miehiä televisiosta.

    No yksin kun en kyllä ainakaan tule Kreikkaan tai mihinkään ulkomaille koskaan lähtemään, kun kuitenkin siitä ihmiset vaan kaikkea negatiivista ajattelisivat, jos sitä nuori mies yksin matkustelisi.

    Ja mulla kun sitä ei ole mitään tarvetta miehiä telkkarista tai yhtään mistään ihailla, sillä mä kun en olekaan mikään vitun homopersehuorahinttari!!!!!!!!

    Äänestä

Pelin jälkeen saivat varmaan Kreikan gigolot suomalaista pillua. Jos olisi pelattu Kreikassa, niin suomipojat olisivat lähteneet hotelliin runkkaamaan, sillä toisin kuin suomihuora, kreikkalainen nainen ei ole ulkomaalaisten miesten ilmainen seksipalvelureikä.

Äänestä

Odotettavia vastauksia naisilta:
- Suomalaisten miesten syy
- Gigoloissa ei mitään vikaa
- Lutkissa ei mitään vikaa
- Seksuaalinen vapaus (=lutkailu) ihanaa ja aisurimiesten pitäis vaan nauraa sille faktalle miltä suomalaiset lutkat ovat saaneet koko maan kansalaiset näyttämään.

Äänestä
  • Finnish girls = Free prostitutes

    Its very cheap fucking in finland, u dont need 2 pay 4 whores!!!

    Äänestä

  • Demetrios kirjoitti:

    Finnish girls = Free prostitutes

    Its very cheap fucking in finland, u dont need 2 pay 4 whores!!!

    Raaka totuus. Suominaiset ilmaisia reikiä joka ulkomaan jannulle. Viimeinkin ymmärrän Thaimaalaisia isiä.

    Äänestä

  • "- Suomalaisten miesten syy"
    No jos suomalainen menee itse ensin aukomaan päätä, tottakai se on oma vika. Ja toimii toisinkin päin, eli silloin kun kreikkalainen alkaa ensimmäisenä aukoa päätä, on se kreikkalaisen vika. Yksinkertaista?

    "- Gigoloissa ei mitään vikaa"
    Kuka niin on sanonut? En ole kommentoinut gigolotouhua tässä ketjussa suuntaan enkä toiseen enkä ole huomannut muidenkaan naisten niin tehneen. Mutta kun nyt kerran naisten mielipiteestä puhuit, niin itse ainakin näen sekä suomalaiset (tosin heitä kutsutaan useimmiten sanalla pelimies) että kreikkalaiset gigolot yhtä limaisina ja epäaitoina.

    "- Lutkissa ei mitään vikaa"
    Jokainen saa päättää kuka hänen kroppaansa koskee tai on koskematta, kyllä. Mutta en nyt täysin allekirjoita tai ymmärräkään kummaltakaan sukupuolelta sellaista elämäntyyliä, jossa kumppani oikeasti vaihtuu jatkuvasti ja panoja alkaa olla jo kymmeniä, mutta ei mulla siltikään tarvetta ole sitä muilta kieltää.

    "- Seksuaalinen vapaus (=lutkailu) ihanaa ja aisurimiesten pitäis vaan nauraa sille faktalle miltä suomalaiset lutkat ovat saaneet koko maan kansalaiset näyttämään."
    Katso edellinen vastaus.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    "- Suomalaisten miesten syy"

    Missaat pointin.

    Kyseessä oli siis se, että suomalaiset lutkat pilaavat maailmalla meidän maineen (joten se siitä "ei vahingoita ketään").

    Noi kaksi pointtia puolestaan todistavat - lähes yllättäen - että olet 1. suomalaisia miehiä vastaan 2. gigoloiden puolella.

    Sinä jätät ne tuomitsematta ja puolustelet niiden reaktiota, etkä ota suomalaisten puolta.

    (Ja jos gigolot olisivat aloittaneet, niin totta kai silloin "suomalaisten miesten olisi pitänyt olla suurempia ihmisiä, ja ottaa kaikki vittuilu vastaan ja hyväksyä roolinsa aisankannattajina).

    Syynä tähän on tosin lienee vain se, että olet itsekin myöntänyt olevasi lutka.

    En vain tiennyt että olet kokeilut myös gigoloita.

    Äänestä

  • Ex PUA kirjoitti:

    Siis miten huono itsetunto voi olla, jos sen mitä jotkut muut suomalaiset tekevät pelkää pilaavan omankin maineensa? Ja käsittääkseni olet mies, eikös tuossa kuitenkin ole kyse ihan vaan "suomalaisten naisten maineesta"?

    Mitä väliä sillä on, mitä muu maailma ajattelee?

    "(Ja jos gigolot olisivat aloittaneet, niin totta kai silloin "suomalaisten miesten olisi pitänyt olla suurempia ihmisiä, ja ottaa kaikki vittuilu vastaan ja hyväksyä roolinsa aisankannattajina)."

    Mutta kun en ole tätä mieltä, mutta turha kai sitä enää sanoa kun ei sitä näemmä uskota kuitenkaan.

    "En vain tiennyt että olet kokeilut myös gigoloita."

    ??? Missä olen tuollaista sanonut? Olen ainoastaan sanonut, että jos valita pitäisi niin italialainen tai ranskalainen tulisi TODENNÄKÖISEMMIN olemaan enempi omaan makuuni kuin keskivertokreikkalainen.

    Ja taas tuo jokaisen naisen "itsetunto"-kortti, joka vedetään heti esille kun mies osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun ja omaan tahtoon. (Itsetunto miehellä = alttius alistua naiselle)

    Selvä, jos sinä laitat miehet aisureiksi ja vetoat itsetuntoon, niin tatuoidaan sinulle "lutka" otsaan ja elä sinä sen kanssa, koska itsetunto.

    "Mitä väliä sillä on, mitä muu maailma ajattelee? "

    Sanot sinä joka edustat lutkia, etkä heitä jotka niistä joutuvat kärsimään. :D

    Siis miten vitun itsekäs sinä voit olla?

    Tyypillinen narsistinen lutka joka ei piittaa mistään muusta kuin siitä että saako toteutettua estoitta sairaita himojaan.

    "??? Missä olen tuollaista sanonut? Olen ainoastaan sanonut, että jos valita pitäisi niin italialainen tai ranskalainen tulisi TODENNÄKÖISEMMIN olemaan enempi omaan makuuni kuin keskivertokreikkalainen."

    Koska olet tyypillinen itsekäs ämmä joka aina älähtää kun joku asia koskee sinua tai edustamaasi ryhmää. Asiaa ei ole vaikea päätellä.

    Tuskinpa muuten miesten pitäisi olla niitä joiden ei pidä välittää mitä muut ajattelevat. ;)

    "Ja taas tuo jokaisen naisen "itsetunto"-kortti, joka vedetään heti esille kun mies osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun ja omaan tahtoon.

    Itsenäistä ajattelua on pahoittaa mielensä ja pilata koko päivänsä sen vuoksi, että joku heittää jotain seksimatkailevista naisista?

    "(Itsetunto miehellä = alttius alistua naiselle)"

    Ei, vaan itsetunto miehellä = on välittämättä toisten naljailuista. Tulkitset vaan taas sanomisiani oman mielesi mukaisiksi.

    "Sanot sinä joka edustat lutkia, etkä heitä jotka niistä joutuvat kärsimään. :D Siis miten ***** itsekäs sinä voit olla?"

    Itsekäs? Siis mietipä nyt vähän kumpi sukupuoli yleensä noista huhuista kärsii ENEMMÄN. Naisia tullaan jossain päin maailmaa lähentelemään ihan vain siksi, että ovat pohjoismaalaisia, vain siksi että aikaisemmin on saatu joltain pohjoismaalaisilta turisteilta, ja yleensä tämän takia lähentely voi olla ihan sitä luokkaa ettei ihan vakavissaan sanottua ei:tä oikeasti uskota ei:ksi, vaan ollaan asenteella "munaa se huora kuitenkin haluaa". Samaten pohjoismaalaisia naisia pidetään jossain päin maailmaa myös automaattisesti tyhminä ja höynäytettävinä vain siksi, että sattuvat olemaan pohjoismaalaisia ja joku muu pohjoismaalainen on joskus ollut tyhmä ja höynäytettävissä.

    Versus miehet jotka lähinnä saattavat kuulla asiasta silloin tällöin vittuilua joltain epätasa-arvoisilta ja sivistymättömiltä muiden maiden miehiltä (varsinkaan kun sanat eivät tee haavaa jos ne osaa ottaa oikein, mutta fyysinen lähentely pahimmassa tapauksessa tekee), joiden arvostus tuskin on edes muutenkaan kovin tärkeää saada jos ovat kerran jotain vastapuolen jalkapallojoukkueen kannattajia? Joo kylläpä ne raukat vasta kärsivätkin paljon enemmän tosiaan...

    Ei muiden tekemiset silti minua hetkauta, vaikka tiedän että osa meistä lomaromansseja harrastamattomistakin naisistakin joutuu maineesta turhaan kärsimään. Varsinkaan kun nykyisin ainakaan tietyissä osissa Etelä-Eurooppaa (läntisessä osassa, Kreikasta ja muista en voi sanoa kun ei ole pitkäaikaisesta oleskelusta siellä kokemusta) ei tuosta maineesta joudu enää kuulemaan tai siitä kärsimään, se kun on muunkin maailman naiset saavuttamassa suuremman päätäntävallan omasta kehostaan ja osa heistä myös toteuttamassa sitä, vaikket sinä tätä tietenkään ole valmis myöntämään vaan ennemmin suljet silmäsi totuudelta ja syyllistät että tämä olisi vain suominaisten synti...

    "Koska olet tyypillinen itsekäs ämmä joka aina älähtää kun joku asia koskee sinua tai edustamaasi ryhmää. Asiaa ei ole vaikea päätellä."

    Älähtelen minä toisinaan muutenkin, vaikkei mua koskisi paskan vertaa jos koen palstalla harrastettavan taas perusteetonta vihaa jotain ryhmää tai toisinaan henkilöäkin kohtaan. Miten esimerkiksi DarkFear liittyy mitenkään minuun tai edes sukupuoleeni ja olen pari kertaa kyllä suoraan ilmaissut miten lapsellisena palstan homottelijoita pidän.

    "Ei, vaan itsetunto miehellä = on välittämättä toisten naljailuista. Tulkitset vaan taas sanomisiani oman mielesi mukaisiksi."

    No tuohan meni juuri kuten minä sanoin! :D

    Edelleenkin jos olisit johdonmukainen, niin tatuoisit l-sanan otsaasi jne.

    "Itsekäs? Siis mietipä nyt vähän kumpi sukupuoli yleensä noista huhuista kärsii ENEMMÄN"

    No miehethän niistä ei mitään kostu, mutta joutuvat leimatuksi aisuriksi näiden lutkien itsekkäiden ja eläimellisten himojen orjuuden vuoksi.

    Se että ne eivät osaa tätä hävetä, ei toki tarkoita sitä etteikö se olisi häpeällistä myös heille, mutta tässä vain nähdään miten tuo "se ei vahingoita ketään"-oikeutus ei vain toimi.

    "Naisia tullaan jossain päin maailmaa lähentelemään ihan vain siksi, että ovat pohjoismaalaisia, vain siksi että aikaisemmin on saatu joltain pohjoismaalaisilta turisteilta, ja yleensä tämän takia lähentely voi olla ihan sitä luokkaa ettei ihan vakavissaan sanottua ei:tä oikeasti uskota ei:ksi, vaan ollaan asenteella "munaa se huora kuitenkin haluaa". Samaten pohjoismaalaisia naisia pidetään jossain päin maailmaa myös automaattisesti tyhminä ja höynäytettävinä vain siksi, että sattuvat olemaan pohjoismaalaisia ja joku muu pohjoismaalainen on joskus ollut tyhmä ja höynäytettävissä."

    Joten SYYTÄ naisia!

    Itse ne ovat pilanneet oman ja muiden naisten maineen.

    Mutta femakon johdonmukaisuutta on tietysti itkeä ja syyttää miehiä ja vaatia näiltä tukea, ja heti kun naisille annetaan se ainoa ohje jolla tuon välttää eli "älä lutkaile", alkaa uliseminen itsetunnosta ja oikeudesta omaan kehoonsa.

    " Miten esimerkiksi DarkFear liittyy mitenkään minuun tai edes sukupuoleeni ja olen pari kertaa kyllä suoraan ilmaissut miten lapsellisena palstan homottelijoita pidän."

    En minäkään sen kiusaamista kannata, mutta pidän sitä mielenkiintoisena ilmiönä josta en ole varma onko se trolli vaiko tuollainen miltä se nyt vaikuttaa.

    Enkä totta puhuen tiedä miksi se itse aina lähtee mukaan noihin juttuihin.

    "ja syyttää miehiä ja vaatia näiltä tukea"

    En ole ketään seksimatkoista syyttänyt. Eivät miehet naisia niihin tietenkään aja (tai ajavat ehkä korkeintaan jotain epätoivoisia naisia, jotka ovat miehiltä oppineet etteivät kelpaa kellekään vakavampaan suhteeseen). Mutta syytin niiden seurauksista niitä kaikki pohjoismaiset samanlaisiksi yleistäviä gigoloita (mikä ei muuten tietääkseni ole synonyymi miehille eikä viittaa edes suurosaan miehistä, mutta täällä nyt tietyt nimimerkit muutenkin yleistävät asiat tyyliin "ihminen x tekee jotain" -> 99 % koko sukupuolesta tekee näin, joten ihmekös tuo jos sen noin lukevat).

    Tukea? Siis tukea mihin? Seksimatkoihinko? Ei niitä kenenkään tarvitse tukea, ainoa mitä "vaadin" ei ole seksiseikkailujen tukeminen vaan se että ymmärretään että oma seksielämä on jokaisen oma asia (eli tukemisen sijaan olen ihan tyytyväinen asian totaaliseen ignooraamiseen).

    Niin, tuo Darkkis olikin hyvä esimerkki siitä että kritisoin muutakin kuin itseäni koskevia juttuja. Ja tämä ketju on siitä vaan toinen esimerkki. Kävin muuten Kreikassa ekat ja vikat kerrat 8- ja 10-vuotiaana, joten ei ole tullut tosiaankaan Kreikan gigoloita pahemmin harrastettua. Turkissa taas en ole käynyt ollenkaan eikä edes tee mieli, juurikin niiden juttujen takia mitä olen paikallisista miehistä vähän liikaakin tutuilta kuullut.

    Äänestä

"pay your debts fucking bums"

****** mitä sä olet mennyt tekemään?

Oletko sä taas näitä perussuomalaisia Millwall Timo Soini juntteja?

Ensinnäkin, kreikkalaiset eivät ole mitään velkaa Suomelle, koska Kreikka ei ole lainannut Suomelta mitään.

EU on luonut tyhjästä rahaa ja antanut ne Kreikalle. EU ei ole ottanut Suomelta ja ei erityisesti suomalaiselta tavalliselta perussuomalaiselta yhtään mitään. Suomi on itse hyötynyt rahallisesti näistä kreikka tukipaketeista, sillä kun Kreikka on maksanut niitä takaisin, osa on mennyt myös suomalaisten taskuun.

Populismilla jotain rajaa.

Toisekseen. Älä ***** mene huutelemaan mitään tollaista. Yksi suomalainen meni huutelemaan Britanniassa jossain rikollisalueella jotain vastaavaa ja se ammuttiin. Se että täällä Suomessa voit huudella mitä sattuu ja täällä ei ole mitään tapakasvatusta, ei tarkoita sitä, että jossain ulkomailla voit tehdä niin.

Äänestä
  • Jalkapallo-otteluissa on ihan normaalia huudella tuollaisia herjoja. Sitä paitsi kreikkalaiset saavat niin paljon nuorta suomalaista pillua että ansaitsevatkin vihamme.

    Äänestä

  • 13fvdfgdfg kirjoitti:

    Jalkapallo-otteluissa on ihan normaalia huudella tuollaisia herjoja. Sitä paitsi kreikkalaiset saavat niin paljon nuorta suomalaista pillua että ansaitsevatkin vihamme.

    No kyllä sitä sitten on myös Kreikan kannattajilla oikeus huudella suomalaisille.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No kyllä sitä sitten on myös Kreikan kannattajilla oikeus huudella suomalaisille.

    Tottakai on. Ongelmahan oli se että ne kreikkalaisten huudot suomihuorista oli totta.

    Äänestä

  • gdtgfrdg kirjoitti:

    Tottakai on. Ongelmahan oli se että ne kreikkalaisten huudot suomihuorista oli totta.

    Jos tässä kerran on joku ongelma, niin mikset itse tai miksei suomalaismiehet voi koskaan seurustella niiden ulkomaalaisten naisten kanssa? Silloin olisi niin sanotusti puntit tasoissa, eikä tarvisi olla katkera siitä, jos suomalaisnaisilla on ollut suhteita ulkomaalaisten miesten kanssa.

    Vai oletko mahdollisesti joku ahdasmielinen persujuntti, jonka mielestä suomalaisten kuuluisi pariutua vain keskenään? Tällaisia miehiä kun tällä palstalla onkin todella paljon.

    No nämä miehet kun eivät uskalla lähestyä kuin suomalaisia... jos heitäkään.

    Rotujen sekoittuminen ainakin jossain määrin on vain hyväksi.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Jos tässä kerran on joku ongelma, niin mikset itse tai miksei suomalaismiehet voi koskaan seurustella niiden ulkomaalaisten naisten kanssa? Silloin olisi niin sanotusti puntit tasoissa, eikä tarvisi olla katkera siitä, jos suomalaisnaisilla on ollut suhteita ulkomaalaisten miesten kanssa.

    Vai oletko mahdollisesti joku ahdasmielinen persujuntti, jonka mielestä suomalaisten kuuluisi pariutua vain keskenään? Tällaisia miehiä kun tällä palstalla onkin todella paljon.

    Millä perusteella persut (tarkoittaako Perusuomalaiset puolueen jäseniä, Perussuomalaisten äänestäjiä vai muita?) ovat juntteja? Onko "ahdasmielisyydessä" jotain pahaa? Eikö perinteisyyden voi nähdä myös vakautena ja luotettavuutena?

    Äänestä

  • Aitosuomalainen kirjoitti:

    Millä perusteella persut (tarkoittaako Perusuomalaiset puolueen jäseniä, Perussuomalaisten äänestäjiä vai muita?) ovat juntteja? Onko "ahdasmielisyydessä" jotain pahaa? Eikö perinteisyyden voi nähdä myös vakautena ja luotettavuutena?

    No tarkoitin tässä nyt persuilla pääasiassa niitä puolueen äänestäjiä ja heidän kannattajiaan. En tosin ole ihan varma siitä, että miten ne itse puolueen poliitikot ja jäsenet suhtautuvat niihin suomalaisten ja ulkomaalaisten välisiin parisuhteisiin ja perheiden perustamisiin. Mutta ainakin kyllä suurin osa niistä persujen äänestäjistä on aina ihan ehdottomasti sitä vastaan, että suomalaiset seurustelisivat ulkomaalaisten kanssa.

    Onhan se hyvin nähty tämänkin palstan keskusteluissa, kun melkein kaikki palstan miehet ovat niitä persujen kannattajia ja kukaan heistä ei hyväksy sitä, että suomalaiset voisivat seurustella ulkomaalaisten kanssa, koska heidän mielestä sitä suomalaisten kuuluisi pariutua vain keskenään, eikä ulkomaalaisten kanssa.

    Ei sitä perinteisyyttä voi nähdä varsinkaan tässä asiassa mitenkään vakautena tai luotettavuutena, sillä se on vain sitä ahdasmielisyyttä ja ennen kaikkea sisäsiittoisuutta, jos suomalaisten pitäisi seurustella ja hankkia lapsia vain niiden oman kotipaikkakunnan miesten tai naisten kanssa.

    Aina tälläkin palstalla vaan itketään ja valitetaan vuodesta toiseen sitä asiaa, että suomessa on niin paljon miehiä ilman naisia. Mutta jos he alkaisivat etsiä sitä naista ulkomailta, niin varmasti niitä naisettomia miehiä olisi tässä maassa huomattavasti vähemmän. Monet heistä ovat vaan pitäneet jotenkin itsestään selvänä sitä asiaa, että heidän kuuluisi seurustella vain suomalaisen naisen kanssa, vaikka sellainen ei ole mitenkään välttämätöntä.

    Sinä olisit teoriassa se sisäsiittoisin, et koskaan käy ulkomailla, et tunne ulkomaalaisia, vain valkoisia suomalaisia ja hekin miehiä. Toisaalta et tule koskaan naista saamaan joten onneksi se on se ja sama.

    Kun vaan suomalaiset naiset osaisivat arvostaa sitä, että pääsääntöisesti suomalaiset miehet haluavat suomalaisen naisen niin seksi- kuin parisuhteeseen! Lopputulos on joka tapauksessa se, vaikka se johtuisikin jonkinlaisesta kyvyttömyydestä iskeä ulkomaalainen länsimaalainen nainen itselleen. Ei minunkaan korvaani juottolassa mamunaiset ole tulleet hunajaisia humalassa seireenimäisesti kuiskimaan ikinä. Toista olisi keskiverto- tai puhumattakaan sitä kauniimmalla naissinkkulla Suomessa. Ihmiset vaan yleisesti haluavat elää ja löytää puolison siitä maasta missä ovat syntyneet ja kansasta mitä he itse edustavat.

    Ketä kiinnostaa?

    Miksi pitäisi väkisin naida omasta maasta? Biologisesti kannattaa naida mahdollisimman kaukaa kotoisin oleva ihminen. Ja käypä joskus vaikka Ukrainassa, niin näet miten kauniita naiset voivat olla.

    Äänestä

  • Niin se on kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa?

    Miksi pitäisi väkisin naida omasta maasta? Biologisesti kannattaa naida mahdollisimman kaukaa kotoisin oleva ihminen. Ja käypä joskus vaikka Ukrainassa, niin näet miten kauniita naiset voivat olla.

    "Ketä kiinnostaa?"

    Osaa kiinnostaa.

    "Miksi pitäisi väkisin naida omasta maasta?"

    En ole väittänyt näin.

    "Biologisesti kannattaa naida mahdollisimman kaukaa kotoisin oleva ihminen."

    Nojautuuko tämä näkemus myös muuhun kuin periytyviin tauteihin? Enemmän tai vähemmän monikulttuuriset suhteethan yleensä kestävät huonomminkin. Puoliso kohtaa sekä perusteltuja että perusteettomia ennakkoluuloja ulkopuolisten taholta.

    "Ja käypä joskus vaikka Ukrainassa, niin näet miten kauniita naiset voivat olla. "

    Ukrainaanhan joutuisi lentämään. Lentäminen saatuttaa ja minulla on lentopelko. Varmasti Ukrainassakin on kauniita naisia, mutta niin on myös Suomessa! Ja ihan kiva ulkonäkö ei riitä

    Äänestä

  • Totuus sinusta DF kirjoitti:

    Sinä olisit teoriassa se sisäsiittoisin, et koskaan käy ulkomailla, et tunne ulkomaalaisia, vain valkoisia suomalaisia ja hekin miehiä. Toisaalta et tule koskaan naista saamaan joten onneksi se on se ja sama.

    Niin tällaista se just onkin, kun sitä ei pysty koskaan olemaan tarpeeksi muiden ihmisten mieliksi saatana!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Aitosuomalainen kirjoitti:

    "Ketä kiinnostaa?"

    Osaa kiinnostaa.

    "Miksi pitäisi väkisin naida omasta maasta?"

    En ole väittänyt näin.

    "Biologisesti kannattaa naida mahdollisimman kaukaa kotoisin oleva ihminen."

    Nojautuuko tämä näkemus myös muuhun kuin periytyviin tauteihin? Enemmän tai vähemmän monikulttuuriset suhteethan yleensä kestävät huonomminkin. Puoliso kohtaa sekä perusteltuja että perusteettomia ennakkoluuloja ulkopuolisten taholta.

    "Ja käypä joskus vaikka Ukrainassa, niin näet miten kauniita naiset voivat olla. "

    Ukrainaanhan joutuisi lentämään. Lentäminen saatuttaa ja minulla on lentopelko. Varmasti Ukrainassakin on kauniita naisia, mutta niin on myös Suomessa! Ja ihan kiva ulkonäkö ei riitä

    Ok. Voitit. Nai suomalaista tai mikä nyt sitten tuntuu parhaalta.

    Äänestä

Ei asiat ole mustavalkoisia. Kerran suutelin ulkomaalaista naista minäkin, kun suomalaisnaiset ei tulleet yksin ravintolassa olevan miehen juttusille. Ja kun menin erään suomalaisen näköisen naisen juttusille siellä ravintolassa, niin hän paljastui virolaiseksi. Ei vaan edennyt juttu sen pidemmälle.

Äänestä
  • Niin eipä sitä varmaan suomalaisnaiset tule koskaan baarissa yksin olevan miehen juttusille, kun he ajattelevat vaan mieluummin kaikkea negatiivista siitä miehen yksinolosta ja siitä, kun hänellä ei ole ketään kavereita siellä mukana.

    En kyllä tiedä yhtään, että suhtautuisiko sitten ulkomaalaiset naiset eri tavalla siihen miehen yksinoloon baarissa.

    Äänestä

En mennyt katsomaan tämän iltaista ottelua. Suomalaisten naisten huora käytös häiritsee elämääni.

Äänestä

Taas me suomalaiset runkkarit saamme hävetä kotona kun suomalaiset naiset huoraavat romaanien kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mikä häpeä kirjoitti:

Kävin katsomassa Suomi-Kreikka-matsin paikan päällä. Ottelun lopputulos on loppupeleissä turhaa koska kaikki huippu-urheilu on loppupeleissä hyödytöntä viihdettä. Sen sijaan mielenkiintoista oli se että minä ja muutama muu hieman juopunut huutelimme kreikkailaisille faneille että "pay your debts fucking bums" ja "you're just aholiday place for us". No gigolot vastasivat että "all your sluts belong to us" ja se sai meidät ja myös muut suomalaisaisurit hiljaisiksi ja lannistuneiksi ja ottelu ei kiinnostanut enää ketään. 40 euroa tästä riemusta ja muutama kymppi baariin kun tuli ryypättyä suruun vaikka ottelun lopputulos (tasapeli) olikin ihan hyvä, ottaen huomioon miten hyvin Kreikka pärjäsi World Cupissa.

Ottelussa paikalla olleista suomalaisista naisista suurin osa tuntui kannattavan Kreikan gigoloita,mikä ei tietenkään yllättänyt ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu