Itseasiassa minun mielestä punkrokilla ja rokeneollilla/rockilla ei ole suurempaa eroa. Punkrockhan on itseasiassa riehakasta uudelleenlämmiteltyä rokenrollia , mutta moni ei sitä tahdo ymmärtää. Se on svengaavaa menomusaa. Esim. Sex Pistols , Ramones, Johnny Thunders & The Heartbreakers ovat "rokenrollia" mutta ne ovat "punk-ajalta". Monen mielestä kun puhutaan rokenrollista , erehdytään jostain Bill Haleysta ,mutta se sama kipinä saattaa olla ja onkin punkrockissa. Uskokaa tai älkää.
0Äänestä
Smith
Ei niillä juurikaan eroa ole. Varsinkaan amerikkalaispunkin ja rock'n'rollin välillä. 70-luvun amerikkalaispunkhan oli juuri sitä "juurille palaamista", haluttiin kuulostaa Beach Boysilta eikä Eaglesilta. Mutta aikakauden mukaan ne luokitellaan rockiksi ja punkiksi. Brittipunk on sitten toinen asia sen hakaneulapelleilynsä ja anarkiansa kanssa.
0Äänestä
Omaisuusvahinko
No kyllä ne brittipunkbändit on vähän toista luokkaa kun se jenkkien räpellys!
0Äänestä
crustpunk
Omaisuusvahinko kirjoitti:
No kyllä ne brittipunkbändit on vähän toista luokkaa kun se jenkkien räpellys!
Punkkiin kuuluu olennaisesti tee se itse ideologia, eli julkaistaan itse levyt (tai joku punk lafka julkaisee)ja jakelu tapahtuu ei kaupallisten jakelijoiden(ns.distrot)kautta. Tässä yksi sellainen distro: www.combatrockshop.com
0Äänestä
Ruittu
crustpunk kirjoitti:
Punkkiin kuuluu olennaisesti tee se itse ideologia, eli julkaistaan itse levyt (tai joku punk lafka julkaisee)ja jakelu tapahtuu ei kaupallisten jakelijoiden(ns.distrot)kautta. Tässä yksi sellainen distro: www.combatrockshop.com
Mun mielestä näytti ihan yhtä kaupalliselta kuin kaikki muutkin levykauppiaat, eli ei aitoa punk-meininkiä, yhtä kaupallisita, kuin muutkin. "Lokakuun myydyimmät" ei kuulosta ei kaupallisen myyntikanavan mainoslauseelta.
0Äänestä
hckidz
Ruittu kirjoitti:
Mun mielestä näytti ihan yhtä kaupalliselta kuin kaikki muutkin levykauppiaat, eli ei aitoa punk-meininkiä, yhtä kaupallisita, kuin muutkin. "Lokakuun myydyimmät" ei kuulosta ei kaupallisen myyntikanavan mainoslauseelta.
vertaapa esimerkiks jälleenmyyntipaitojen hintoja suurempien levykauppojen vastaaviin paitoihin. ei niist paljon poikien taskut täyty... mun mielest siin on aatetta...
0Äänestä
Omaisuusvahinko
hckidz kirjoitti:
vertaapa esimerkiks jälleenmyyntipaitojen hintoja suurempien levykauppojen vastaaviin paitoihin. ei niist paljon poikien taskut täyty... mun mielest siin on aatetta...
Tai katoppa paljon niitten julkaisemat levyt maksaa, tai muutenkin. Jos mie saan amerikasta tuodun 12"vinyylin johonkin 13 euroon, niin ei se paljoa ole
Vastaukset 8
Vanhimmat
punk: http://www.punk77.co.uk/
rock: http://www.rockhall.com/home/default.asp
vertaa - huomaat kyllä eron.
Itseasiassa minun mielestä punkrokilla ja rokeneollilla/rockilla ei ole suurempaa eroa. Punkrockhan on itseasiassa riehakasta uudelleenlämmiteltyä rokenrollia , mutta moni ei sitä tahdo ymmärtää. Se on svengaavaa menomusaa. Esim. Sex Pistols , Ramones, Johnny Thunders & The Heartbreakers ovat "rokenrollia" mutta ne ovat "punk-ajalta". Monen mielestä kun puhutaan rokenrollista , erehdytään jostain Bill Haleysta ,mutta se sama kipinä saattaa olla ja onkin punkrockissa. Uskokaa tai älkää.
Ei niillä juurikaan eroa ole. Varsinkaan amerikkalaispunkin ja rock'n'rollin välillä. 70-luvun amerikkalaispunkhan oli juuri sitä "juurille palaamista", haluttiin kuulostaa Beach Boysilta eikä Eaglesilta. Mutta aikakauden mukaan ne luokitellaan rockiksi ja punkiksi. Brittipunk on sitten toinen asia sen hakaneulapelleilynsä ja anarkiansa kanssa.
No kyllä ne brittipunkbändit on vähän toista luokkaa
kun se jenkkien räpellys!
Punkkiin kuuluu olennaisesti tee se itse ideologia, eli julkaistaan itse levyt (tai joku punk lafka julkaisee)ja jakelu tapahtuu ei kaupallisten jakelijoiden(ns.distrot)kautta.
Tässä yksi sellainen distro: www.combatrockshop.com