olen seurustellut muutaman kuukauden ja minua väliin ahistaa, kun ei ole juurikaan omaa aikaa. Ja kumppani ajattelee sen niin, että silloin etääntyy, siitä ei kuitenkaan ole kyse minun kohdallani. olen tottunut itsenäiseen elämään oltuani sinkkuna monta vuotta. miten saan sanottua aiheuttamatta riitaa ja tuntematta syyllisyyttä asiasta. olemme puhuneet siitä, mutta kumppani ei siltikään tunnu ymmärtävän, vaan hänellä on takertumisen merkkejä. Jos ehdotan , että tapaamme x päivänä, hän sanoo tulevansa jo aiemmin. Olemme olleet jo nyt hyvin tiiviisti yhdessä.
oma aika
happi loppuu
296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikea tilanne, kun toinen on itsenäinen ja toinen takertuja. Ei kai siinä auta muuta kuin todeta reilusti että olette erilaisia, toinen tarvii huomiota, turvaa, seuraa jatkuvasti ja toinen kaipaa omaa aikaa, itsenäisyyttä. Voi olla vaikea sovittaa noin erilaisia yhteen etenkin jos toinen ei ymmärrä luonteiden eroa vaan hermostuu.
Ehkä sun pitäis alkaa puhumaan juurikin tuosta teidän erilaisuudesta yksilöinä. Jos toinen ei kestä erossa oloa niin eipä hänestä ole kumppaniksikaan sulle. Mielestäni vaihtoehdot on siis joko sopeutuminen toisen erilaisuuteen tai ero. Sinun kannaltasi katsottuna siis. Toisesta suunnasta katsottuna asia näyttää päinvastoin samalta mutta hänpä ei kysynytkään mitään. (eli sinua ahdistaa, häntä ahdistaa mutta päinvastaisesta syystä, sovitteko siis toisillenne lainkaan?).
Juuri tämä rikkoo suhteet, kun oletetaan, että pitää aina olla yhdessä ja lähetellä monia viestejä päivän mittaan, monia se alkaa ahdistaa.
Luottamuksellinen ja hyvä suhde antaa sitä omaa tilaa, se tarkoittaa että voi avoimesti kertoa että menee tapaamana kavereita tai harrastamaan harrastustaan, ei elämä ole suhteessa sitä, että kaikki entinen pitää unohtaa ja jatkuvasti olla yhdessä tai tunkea joka paikkaan mukaan.
Saattaa kestää tuon rakastumisen ajan, silloin ihminen ei ajattele
hän elää vain tuolla tunteella ja harha haihtuu kun rakastuminen muuttuu hiljalleen syväksi luottamukseksi toista kohtaan, jossa voidaan kulkea yksinkin ja tavata kavereita.
Oikea rehellinen suhde kestää tämän, mutta se ei kestä koskaan yksin bilettämistä, se luo aina epävarmuuden. Sillä yhdessä vietetään hauskaa kavereita vain tavataan muutoin.