Mitä tämä on

Eka treffeillä pussaillaan ja muutenkin kivaa, sovitaan seuraavat treffitja toinenkin vaikuttaa innostuneen. Menen katsomaan eräänkin saitin ja siellähän se seuranhaussa ollut aktiivisena. Omat tietoni poistin kun kerran lähdin livenä tapaamaan ja seuraavatkin treffit sovittu.

Olenkohan minä tässä se mustasukkainen hullu vai kannattaako luovuttaa? En jaksaisi enää kertaakaan että tunteillani pelleillään.
Vituttaa kyllä toisaalta lähteä enää toisille treffeille.

Molemmat olimme puhuneet että tositarkoituksella etsimme...

Miten muut näkevät tilanteen?
15284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minusta on outoa, että jo ensimmäisillä treffeillä pussaillaan. Siis sopii varmasti muille ja sinullekin, mutta itse sen kokeneena se tuntui kummalliselta. Kukin tavallaan.

Se, että joku suutelee, menee vaikka jopa sänkyyn asti, ei kerro, että olisi tosisssaan kiinnostunut. Nettideittailu on vähän niinkuin karkkikaupassa. Muitakin herkkuja tarjolla. Voi olla sinusta kiinnostunut, mutta ei ainakaan tässä vaiheessa tahdo sulkea pois muita, jos jatkaa seuranhakua. Hyvin tyypillistä, kun ihmiset netin kautta tutustuvat. On toki heitä harvinaisempiakin ihmisiä, jotka eivät sen jälkeen enää tahdo kurkkia muuta tarjontaa.

Äänestä

Älä nyt heti blokkaa kaveria. Käy ne toiset treffit, ja voithan kysyä, onko vielä siellä palstalla haku auki.
Itse kävin aivan hrrrrr-ihanan miehen kanssa kahvitreffeillä, ja sovittiin uusi tapaaminen heti seuraavaksi päiväksi. Tämä itse kertoi olevansa vielä siellä palstalla, mutta poistavansa ilmon jos tämä meidän juttu toimii. Poisti parin pv päästä sen, kuten minäkin. Nyt ollaan happy :)
Se nettideittailu voi koukuttaa, eikä se silti tee miehestä/naisesta pettäjää, siitä voi vain olla vähän vaikea irroittautua, kuten makean syönnistä tai jostain muusta huonosta tavasta.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Ellei ole yhdessä sovittu, että poistetaan profiilit, ei mikään etiketti vaadi etteikö sivuilla saa käydä.

    Yksien treffien jälkeen on hyvin hankalaa alkaa lupailemaan kuuta taivaalta, tuntuu hieman kohtuuttomalta ja jopa ahdistavalta että pitäisi alkaa tehdä isojakin lupauksia vaikka kuinka tykkäisi toisesta.

    Mielestäni tuon keskustelun aika on, parista riippuen tietenkin, 3-4 tapaamisen jälkeen.

    t: Heli E-kontakti.fistä

    Äänestä

  • old_profile_83650 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Ellei ole yhdessä sovittu, että poistetaan profiilit, ei mikään etiketti vaadi etteikö sivuilla saa käydä.

    Yksien treffien jälkeen on hyvin hankalaa alkaa lupailemaan kuuta taivaalta, tuntuu hieman kohtuuttomalta ja jopa ahdistavalta että pitäisi alkaa tehdä isojakin lupauksia vaikka kuinka tykkäisi toisesta.

    Mielestäni tuon keskustelun aika on, parista riippuen tietenkin, 3-4 tapaamisen jälkeen.

    t: Heli E-kontakti.fistä

    En ymmärrä, miksi pitäisi yhdessä sopia profiilien poistosta. Jos itse on ihastunut, niin miksi pitäisi väenväkisin jatkaa hakua? Eihän se ole reilua niitäkään kohtaan, jotka kenties toiveikkaana lähettävät viestejä.

    Jos toinen haluaa edelleen pitää profiilia niin sehän vain kertoo, että hänellä ei "kolahtanut" yhtä kovaa. Tosin en liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä vetäisi ensimmäisten treffien jälkeen vaan katsoisin vielä toiset, mutta jos toisella haku selvästi edelleen jatkuu niin jättäisin hänet hakemaan parempaa, nuolisin haavani ja kenties joskus taas palauttaisin oman profiilini, jos siltä tuntuu.

    Äänestä

Vaikka itselläni olisi kolahtanut treffeillä en juokse poistaa profiilia. Ketä se siellä ylipäätään häiritsee? Minulla profiili roikkuu jo vuoden ja käyn joskun kerran viikossa tarkastamassa. Jos ei ole ihmiseen tippaakaan luottamista älä aloita mitään. Ei voi kuitenkaan määrätä toisen tekemisiä, ajatuksia ja tunteita. Tästä myös näkee kuinka järkevä ja omistushaluinen ihminen on, jos ekojen treffien jälkeen jo hermona toisen ihmisen menoista. Turn-off ja pysyisi kaukana sellaisesta.

Äänestä

Ainainen ikuisuusaihe.

Suurin osa ensitreffeistä ei johda mihinkään, käydään vain katsomassa että mikäs se toinen on miehiään tai naisiaan. Toisetkaan treffit ei aina johda kolmansiin jne. jne. suhteeseen.

Ei kukaan realistisesti ajatteleva ala poistelemaan tai piilottelemaan profiileitaan ja katkaisemaan muiden kanssa käymiään keskusteluja yksien tai kaksien treffien jälkeen tai jopa ennen ensimmäisiäkään.

Sitten kun on muutamat takana ja homma näyttää toimivan, kannattaa yhteisesti sopia että kokeillaan "tosissaan" eli poistetaan profiilit eikä tapailla muita.

Äänestä

Pussailua ekoilla treffeillä? En lähtisi tuollaiseen jos parisuhdetta katselisin.
Kannattaisiko sun pikkuisen kaataa jäitä pöksyihin ettet anna itsestäsi liian helppoa kuvaa?
Anna ukon pörrätä nyt palstalla mutta pidä sä yhteyttä muuta kautta, jos olette tietojanne jakaneet.
Älä kyttää äläkä ahdistele, te ette seurustele.

Äänestä

Jos mies 3-5 treffien jälkeen vielä notkuu palstalla, antaisin hänen mennä tai kysyisin asiasta. Silloin selkeästi et ole kolahtanut ja hän etsii parempaa.

Ekoilla treffeillä ei pussailla (tai minäkään en) eikä luvata vielä yhtään mitään vaikka sovittaisiin seuraavatkin treffit. Sitä paitsi ainahan luvata voi mutta tuleeko teillä ne toiset treffit yleensä??

Äänestä
  • "Ekoilla treffeillä ei pussailla (tai minäkään en) eikä luvata vielä yhtään mitään vaikka sovittaisiin seuraavatkin treffit. Sitä paitsi ainahan luvata voi mutta tuleeko teillä ne toiset treffit yleensä??"

    Tuo on tietysti yksi tapa huolehtia että seuraavia treffejä ei tule,

    Äänestä

Eipä kyllä ole tullut ekoilla treffeillä pussailtua, ellen sitten ole ollut miehestä vain ns. kevyemmässä mielessä kiinnostunut.

Ei kai kukaan nyt vielä yksien treffien jälkeen sulje omaa profiiliaan. Itse olen sulkenut/piilottanut profiilini vasta joskus 3-5 tapaamisen jälkeen kun homma on oikeasti alkanut tuntua siltä että siitä voisi jotain syntyäkin. Jos toinen roikkuu vielä 3-5 treffien jälkeen nettideiteissä, niin ainahan asiasta voi kysyy mieheltä että mitä hän oikein aikoo sun suhteen kun vieläkin nettideiteissä näkyy pyörivän.

Äänestä

Olet jakorasia joita miehes etsii päivät pitkät. Selvä pelimies ja naiset on tyhmiä kun antavat heti lääppiä.

Äänestä

Itse oli vuodenpäivät sellaisen kanssa, joka roikkui ties missä saitilla. Itse jankkasi olevansa parisuhteessa kanssani, kun sanoin että se mikään parisuhde ole, kun vonkaa eri saiteilla. Mä laitoin kans sitten itseni lähes vuoden tauon jälkeen, koska hänkin oli.. Menipä hermo äijältä, mutta minulta hän sai lopulta lähdöt!

Äänestä
  • Oikein teit :)

    Äänestä

  • Femakkomainen kostomentaliteetti taas jyllää. Miehelle on yks ja sama vaikka roikkuisi vuosia treffi palvelussa samalla kun seurustelee sillä miehet kun ei yleensä saa viestejä ja toisekseen miesten viesteihin ei yleensä vastata. Ei se mitään pettämistä ole. Mutta naiselle riittää kuvaton profiili pelkällä hymiöllä ja hän saa kymmenittäin viestejä viikossa joten naisen roikkumisen palstalla näen pettämisenä ja vaan paremman hakemisena kun huono roikkuu helmoissa. Naiset muutenkaan eivät poista profiileitaan vaikka alkaisi seurustelemaan koska pitää olla jatkuvasti haku päällä ja kohottamassa itsetuntoaan saaden kehuja yms.

    Äänestä

  • Et sinä kyllä ole millään järjellä pilattu. Taidat edelleen olla ilman naista, jos noin ajattelet?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Itkutulitaaskerran kirjoitti:

Eka treffeillä pussaillaan ja muutenkin kivaa, sovitaan seuraavat treffitja toinenkin vaikuttaa innostuneen. Menen katsomaan eräänkin saitin ja siellähän se seuranhaussa ollut aktiivisena. Omat tietoni poistin kun kerran lähdin livenä tapaamaan ja seuraavatkin treffit sovittu.

Olenkohan minä tässä se mustasukkainen hullu vai kannattaako luovuttaa? En jaksaisi enää kertaakaan että tunteillani pelleillään.
Vituttaa kyllä toisaalta lähteä enää toisille treffeille.

Molemmat olimme puhuneet että tositarkoituksella etsimme...

Miten muut näkevät tilanteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu