LIDL hinnoissa Saksassa/Suomessa iso ero!

"..Lidlin hinnoissa Saksassa ja Suomessa on suuret erot. Kassin hinnaksi tuli Suomessa lähes 26,92 euroa, kun taas Saksassa se maksoi vain 20,18 euroa"

Satakunnan Kansa: Karu totuus Lidlin hinnoista paljastui

Testaajat ostivat samanlaisen ruokakassin sekä suomalaisesta että saksalaisesta Lidlistä, Satakunnan Kansa kertoo.
Vertailussa ruokakassiin ostettiin mahdollisimman samanlaiset peruselintarvikkeet Tampereen ja Berliinin Lidl-myymälöistä. Mukaan otettiin muun muassa lihaa, vihanneksia, leipää, maitotaloustuotteita, kahvia ja suklaata.

Vertailu paljasti, että Lidlin hinnoissa Saksassa ja Suomessa on suuret erot. Kassin hinnaksi tuli Suomessa lähes 26,92 euroa, kun taas Saksassa se maksoi vain 20,18 euroa. Saksassa kaikki oli halvempaa kananmunia ja voileipäkinkkua lukuun ottamatta, Satakunnan Kansa kertoo.

Samassa jutussa kerrotaan, että Lidl tekee Suomessa loistavaa tulosta. Sen liikevaihto kasvoi vuoden aikana yli 24 prosenttia, kun samaan aikaan päivittäistavarakaupan keskiarvo oli 3,2.

Lehdessä kyselläänkin Lidlin toimitusjohtajalta Lauri Sipposelta, eikö vertailu todista, että hinnat ovat Suomessa liian korkeat.

Sipponen ei myönnä, vaan tarjoaa selitykseksi muun muassa volyymeja, jotka ovat Saksassa selvästi Suomea suuremmat.

-Suomessa toimitaan niin pienten määrien kanssa, että yksikkökustannukset ovat väkisin isommat ja kertautuvat kaikessa, esimerkiksi energian hinnassa, palkoissa ja kuljetuksissa. Saksassa etäisyydet ovat pienemmät, ostetaan isompia eriä ja ajetaan täydemmillä rekoilla. Suomeen tullessa on merikin välissä, Sipponen perustelee lehdessä Suomen korkeampia hintoja.

Toinen keskeinen syy hintaeroon on verotus. Sipponen mainitsee lehdessä esimerkkinä kahden litran Freeway-limsan, josta Saksassa menee veroihin noin 6 senttiä, Suomessa liki 70.

Saksassa Lidlillä on myös paljon enemmän kilpailijoita kuin Suomessa.
Lisäksi Sipponen sanoo Satakunnan Kansassa, että Lidlin hyvä tulos perustuu tehokkuuteen: myymälät ovat pieniä ja hallinnossa on hänen mukaansa työntekijöitä vähemmän kuin kilpailijoilla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288750208828.html
41250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Myös tavaroiden eri suuruinen verotus Suomessa ja Saksassa vaikuttaa hintoihin. Joka tapauksessa Lidl on Suomen edullisin elintarvike kauppa.

Äänestä
  • Nimenomaan noin, ei voida tuon uutisen tavalla vertailla Lidlien hintoja.
    Sama kuin ihmettelisi miksi saksalaiset autot maksavat Suomessa
    enemmän kuin Saksassa. Otsikon olisi pitänyt olla "Karu totuus
    Suomen hinnoista".

    Ilmeisesti K- ja S-kartellit alkavat olla todella huolissaan.

    Äänestä

  • Väiski evp. kirjoitti:

    Nimenomaan noin, ei voida tuon uutisen tavalla vertailla Lidlien hintoja.
    Sama kuin ihmettelisi miksi saksalaiset autot maksavat Suomessa
    enemmän kuin Saksassa. Otsikon olisi pitänyt olla "Karu totuus
    Suomen hinnoista".

    Ilmeisesti K- ja S-kartellit alkavat olla todella huolissaan.

    E sarjan uusi diesel mersu maksaa Saksassa 41000 € ja Suomessa 50000 €.

    Moni asia maksaa Suomessa enemmän kuin Saksassa.

    Jos haluaa ostaa halvempaa ruokaa niin kannattaa muuttaa asumaan Saksaan :)

    Äänestä

  • 13112015 kirjoitti:

    E sarjan uusi diesel mersu maksaa Saksassa 41000 € ja Suomessa 50000 €.

    Moni asia maksaa Suomessa enemmän kuin Saksassa.

    Jos haluaa ostaa halvempaa ruokaa niin kannattaa muuttaa asumaan Saksaan :)

    "Moni asia maksaa Suomessa enemmän kuin Saksassa."

    Nih, pienempiä ainoastaan palkat. Sitäkin asiaa media yrittää vääristellä.

    Äänestä

Väiski evp:n kanssa täysin samaa mieltä.
Mitä väliä on Lidlin Saksan ja Suomen hintojen välisellä erolla. Olkoon vaikka viisinkertainen ero. Ainoa merkitys millä todella on väliä on Lidlin edullisuus muiden kauppaketjujen hintoihin täällä Suomessa. Puhukaa siitä!
Järki ohoi!

Äänestä

"Vertailu paljasti, että Lidlin hinnoissa Saksassa ja Suomessa on suuret erot. Kassin hinnaksi tuli Suomessa lähes 26,92 euroa, kun taas Saksassa se maksoi vain 20,18 euroa."

Ja samanlainen kassi Citymarketissa n.40-45 €.

Äänestä
  • "Ja samanlainen kassi Citymarketissa n.40-45 €."

    Nimenomaan näin! Mutta sitähän ei toki saa mediassa sanoa.

    Äänestä

Ei lidl:ssä ole halvempaa kuin muissa suomalaisissa merketeissa
paikoin jopa kalliimpaa

Liiteri ei tarjoa mitään tuotteiden tai hintoensa puolesta mitä en saisi kotimaisesta lähikaupasta.
Meillä on lähikauppana Alepa ja sen on kenties e-suomen siistein ja toimivin myymälä. Mukava porukka, hyvät tuotteet ja sopuisa hintataso.
Ainoa lisäys jonka toivoisin olisi, että he voisivat ottaa myyntiin jotain paikalliselta tuottajalta.

Ainoa positiivinen yllätys Liiterissä oli erittäin suomalainen juusto, mutta en halua että sitä myydään pilkkahintaan. Tuottajalle pitää jäädä oma osuus. Ja liiteri osaa ottaa omansa.

Liiterin myymäläpäälliköillä saattaa olla kilpailu keskenään kuka saa paremmat tuotot myymälästään, joten he nostavat katteita.

Ei hintojen kalleutta voi muuten perustella.
ihan turha vedota volyymeihin
liiteri alkaa olla kylän kallein pulju

en haluaisi töihin sinne...mihinkään hommaan.

Äänestä
  • ...kirjoituksesi on täyttä pas kaa.

    Äänestä

  • Hehheh, S-/K-ryhmän 'tiedottaja' ilmaantui palstalle.

    Äänestä

Mikään pakko ei ole mennä Lidliin ostoksille jos Lidl ei miellytä jostain syystä. Nykyisin voi jo ostaa hyviä ja edullisia ulkolaisia elintarvikkeita muistakin kaupoista.

Äänestä

Liideli hakkaa K- ja S-ketjut aina vaan selvemmin. Rovaniemellä tais olla viimeinen tutkimus. Nyt kilpailun ensi kerran kohtaavat K- ja S-ketjut on rakenteeltaan niin raskaita, ettei ne voi olla tehokkaita.

Äänestä

Mikä hemmetin uutinen tämä on olevinaan? Tuo on tiedetty aina. Puhutaan mielummin Saksalaisten asuntojen ja Helsinkiläisten asuntojen hintaeroista. Siinä erot ovat uskomattomia. Samalla rahalla kuin saat Helsingin kalliosta kaksion, saat Berliinin keskustasta 100-120 neliöisen kämpän takorautaisilla parvekkeen kaiteilla ja marmorirappusilla. Huonekorkeus 4 metriä. Siitä on hyvä lähteä tekemän vertailua.

Äänestä
  • Sitä minäkin ihmettelen. Miksi meitä hölmöläisiä yritetään sumuttaa kaikilla
    mahdollisilla (ja mahdottomilla esim. tuo Satakunnan Kansan "uutinen").

    Äänestä

  • Tässäpä muutama esimerkki vuokra-asuntojen hinnoista keskellä Berliiniä, siis useamman miljoonan asukkaan kaupungissa.

    marktplatz.immobilienscout24.de/ergebnisliste/32195911/1?ftc=3093UKS&sid=nj0qbgirov6b12g5ir0u3cn7s6

    Äänestä

suomalainen maksaa itsensä kipeäksi. saksalainen muuttaa kauppaa ja paikkakuntaa jos hinnat nousee.

Äänestä

Suomessa on maailman korkeimmat maataloustuet.

Saksassa ruuan ALV on 7 % ja Suomessa ruuan ALV on 14 %.

Suomessa on 5-kertaiset maataloustuet verrattuna Saksan maataloustukiin
joten ei ole lainkaan ihmeellistä että Saksassa ruuan hinta on edullisempaa
kuin Suomessa ruuan hinta.

Lidl on julkisesti ilmoittanut että heillä on varaa laskea ruuan hintaa
mutta kun S-kaupat ja K-kaupat pitävät korkeampaa ruuan hintatasoa
niin siihen ei ole tarvetta.

Jos K-kaupat ja S-kaupat laskevat ruuan hintaa niin Lidl laskee myös ruuan hintaa.

Äänestä
  • Saksalainen maajussi saa huomattavasti enemmän hehtaarilta hinnanalennuskorvausta koska siellä hehtaarisadot ovat paljon suurempia.

    Äänestä

Saksassa asuva tuttuni tekee samaa työtä kuin minä.
Palkka ja muut edut on hänellä huomattavasti paremmat.

Olivat vasta Työnantajan tarjoamalla etelänmatkalla.
No saatiin mekin Firman Lippahatut...

Äänestä

maa jussit itse ovat sanoneet että voisi itse hinnotella tuoteen. eikä niin että saa tukia kun viljely ei kata kustannuksia koska hinta liika pieni.maito purkin hinnasta lähemmäs 1euro on muita kuluja kuin maatalous.

Äänestä

Elintarvikeet edullisia ? Auton korjaajien liikke ainakin torstaista lähtien ja kuntoilijoiden.

http://www.lidl.fi/fi/2522.htm

Eikun lenkkipolulle juoksuhanskoissa ja pipossa.

Äänestä

Lidlissä on alkanut hinnat nousemaan. Ilmeisesti nyt aletaan rahastamaan ja pidetään vain hiukan halvempana kuin vanhoissa ketjuissa. Eli nyt sitten hintoja seuraamaan ja jos ei ala Litli laskemaan niin kauppa vaihtoon..

Äänestä
  • Pienen ketjun tarvitsee vain myydä hieman halvemmalla kuin kaksi suurta ja kauppa käy. Voitotkin ovat muhkeita.

    Äänestä

  • Mihin? Toivottavasti joku toinenkin ulkomainen kauppaketju ilmaantuu Suomen
    markkinoille. Tästä ainakin huhuttiin. http://wallmart.com/
    Ja tästä. http://www.aldi-nord.de/

    Olisi Lidlilläkin varteenotettavia kilpailijoita.

    Äänestä

Veroja verojen päälle, niistä korkeat hinnat johtuvat.

Äänestä

suomainen maan tapa on myydään ulos halvenpaan hintaan oli sitten ruoka teräs tai kodinkoneet kyseessä.

Äänestä

Saksalaiset yrittävät ovelaakin ovelammin houkutella meidät Saksanmaalle ostoksille.

Äänestä
  • S ja K.ketjut ei halvenna hintoja,vaan mielummin irtisanoo.

    Mutta kohta on pakko,kun asiakkaat hävii.

    Äänestä

  • Väärin. Meidän päättäjämme pakottavat meidät siihen. Eikä ainoastaan
    Saksaan vaan myös moniin muihin maihin.

    Äänestä

Mieluummin kai suomalaiset sijoittaa saksalaiseen, ilman vastakaikua tietenkin.

Että on suomalaiset tyhmiä.

Äänestä
  • TÄH? Mitäs sijoittamista ruuan ostaminen muka on?

    Äänestä

  • mitähäh? kirjoitti:

    TÄH? Mitäs sijoittamista ruuan ostaminen muka on?

    Kyllä se vaan on sijoittamista, kaikki kaupankäynti on sijoittamista, ostit vaikka vessapaperia, mutta eiköhän sekin sinulle selviä sitten aikanaan kun saat oikeata rahaa käyttöön, eurot tosin ei ole sitä mutta paluu oikeaan rahaan eli markkaan on hyvällä alulla.

    Äänestä

  • tyhmät suomalaiset kirjoitti:

    Miksi suomalaiset sijoittavat enemmän rahaa ruokaan kuin saksalaiset?

    Entä vessapaperiin? Kakitaanko Suomessa enemmän?

    Äänestä

  • tyhmät suomalaiset kirjoitti:

    Kyllä se vaan on sijoittamista, kaikki kaupankäynti on sijoittamista, ostit vaikka vessapaperia, mutta eiköhän sekin sinulle selviä sitten aikanaan kun saat oikeata rahaa käyttöön, eurot tosin ei ole sitä mutta paluu oikeaan rahaan eli markkaan on hyvällä alulla.

    Onko vessapaperi hyvä sijoitus? Onko odotettavissa suurikin voitto jos nyt
    sijoitan 20k€ vessapaperiin ja myyn vuoden päästä?

    Äänestä

Sitäpaitsi Saksan Lidleissä on paljon isompi tuotevalikoima.

http://www.lidl.de/de/search?query=weißwein&filterCategoryPathROOT/Lebensmittel & Drogerie/Weine=Weißwein&filterType=Produkte

Äänestä

kohtu hyvät palkat kun ottaa huomioon maan elämis kulut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tämä tiettyä: kirjoitti:

"..Lidlin hinnoissa Saksassa ja Suomessa on suuret erot. Kassin hinnaksi tuli Suomessa lähes 26,92 euroa, kun taas Saksassa se maksoi vain 20,18 euroa"

Satakunnan Kansa: Karu totuus Lidlin hinnoista paljastui

Testaajat ostivat samanlaisen ruokakassin sekä suomalaisesta että saksalaisesta Lidlistä, Satakunnan Kansa kertoo.
Vertailussa ruokakassiin ostettiin mahdollisimman samanlaiset peruselintarvikkeet Tampereen ja Berliinin Lidl-myymälöistä. Mukaan otettiin muun muassa lihaa, vihanneksia, leipää, maitotaloustuotteita, kahvia ja suklaata.

Vertailu paljasti, että Lidlin hinnoissa Saksassa ja Suomessa on suuret erot. Kassin hinnaksi tuli Suomessa lähes 26,92 euroa, kun taas Saksassa se maksoi vain 20,18 euroa. Saksassa kaikki oli halvempaa kananmunia ja voileipäkinkkua lukuun ottamatta, Satakunnan Kansa kertoo.

Samassa jutussa kerrotaan, että Lidl tekee Suomessa loistavaa tulosta. Sen liikevaihto kasvoi vuoden aikana yli 24 prosenttia, kun samaan aikaan päivittäistavarakaupan keskiarvo oli 3,2.

Lehdessä kyselläänkin Lidlin toimitusjohtajalta Lauri Sipposelta, eikö vertailu todista, että hinnat ovat Suomessa liian korkeat.

Sipponen ei myönnä, vaan tarjoaa selitykseksi muun muassa volyymeja, jotka ovat Saksassa selvästi Suomea suuremmat.

-Suomessa toimitaan niin pienten määrien kanssa, että yksikkökustannukset ovat väkisin isommat ja kertautuvat kaikessa, esimerkiksi energian hinnassa, palkoissa ja kuljetuksissa. Saksassa etäisyydet ovat pienemmät, ostetaan isompia eriä ja ajetaan täydemmillä rekoilla. Suomeen tullessa on merikin välissä, Sipponen perustelee lehdessä Suomen korkeampia hintoja.

Toinen keskeinen syy hintaeroon on verotus. Sipponen mainitsee lehdessä esimerkkinä kahden litran Freeway-limsan, josta Saksassa menee veroihin noin 6 senttiä, Suomessa liki 70.

Saksassa Lidlillä on myös paljon enemmän kilpailijoita kuin Suomessa.
Lisäksi Sipponen sanoo Satakunnan Kansassa, että Lidlin hyvä tulos perustuu tehokkuuteen: myymälät ovat pieniä ja hallinnossa on hänen mukaansa työntekijöitä vähemmän kuin kilpailijoilla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288750208828.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu