Päänirroitus suorana lähetyksenä

On edennyt isoin askelin kohti odotettavaa tulevaisuutta. Jo nyt on olemassa tekniikka ja menetelmät. Tarvitaan vain pari asiaan vihkiytynyttä joilta päiden leikkely sujuu. Ja päidenleikkelyyn rutinoituneita "suomalaisia" onkin jo kymmeniä. Määrä kasvaa..

Eräässä vaiheessa taktiikkaa ISIS-järjestölle tulee suorastaan tarve todistaa kykenevänsä vääräuskoisten päiden irtileikkelyihin missä tahansa vakaaksi luullussa läntisessä demokratiassa. Se on taktiikassa pelkkä luonnollinen vaihe, kun sen aika tulee. Lisäksi tekijöitä on likimain mahdotonta selvittää.

Kun irtopäät pyörivät kolmen sepän patsaalla, voimme jälleen onnitella itseämme, kuinka suuresti on kulttuurimme rikastunut. Enää emme asu impivaarasssa.
375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun rauhanturvaajat palaavat Syyriasta niin siten meillä on taitavia kurkunleikkauksen ammattimiehiä. Saa nähdä kuolevatko kukkahattulesbotädit pelkästä onnesta vai pitääkö hieman veitsellä auttaa.

Äänestä

tuo jo tapahtui entiselle sotilaalle parin nigerialaismuslimin toimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helsingin kadulta kirjoitti:

On edennyt isoin askelin kohti odotettavaa tulevaisuutta. Jo nyt on olemassa tekniikka ja menetelmät. Tarvitaan vain pari asiaan vihkiytynyttä joilta päiden leikkely sujuu. Ja päidenleikkelyyn rutinoituneita "suomalaisia" onkin jo kymmeniä. Määrä kasvaa..

Eräässä vaiheessa taktiikkaa ISIS-järjestölle tulee suorastaan tarve todistaa kykenevänsä vääräuskoisten päiden irtileikkelyihin missä tahansa vakaaksi luullussa läntisessä demokratiassa. Se on taktiikassa pelkkä luonnollinen vaihe, kun sen aika tulee. Lisäksi tekijöitä on likimain mahdotonta selvittää.

Kun irtopäät pyörivät kolmen sepän patsaalla, voimme jälleen onnitella itseämme, kuinka suuresti on kulttuurimme rikastunut. Enää emme asu impivaarasssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu