Eli välitän yhdestä tytöstä todella paljon ja kiinnostusta mollemminpuolin on ollut jo jonkin aikaa. Ainut asia joka pitää meitä erossa on ikäero (Itse en ole edennyt vaikka tyttö haluaisikin). Täytin tässä syyskuussa 19 ja tyttö täyttää 16 vasta tammikuun alussa, jolloin se olisi ehkä enemmän hyväksyttävää paperilla. Tyttö on mun mielestä henkisesti ikäisiään vanhempi ja hän viettää paljon aikaa myös 17-19 vuotiaitten poikien ja tyttöjen kanssa, välillä jopa vähän vanhempien.
Haluan kuulla mielipiteitä ennen kuin etenen tässä yhtään mihinkään. Toistaiseksi ollaan kavereita.
Haluan kuulla mielipiteitä ennen kuin etenen tässä yhtään mihinkään. Toistaiseksi ollaan kavereita.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos kiinnostus on molemminpuolista niin eihän tuossa pitäisi juuri olla ongelmaa jos lain mukaan tilanne on ok?
Joo-o, lain mukaan saatte olla hyviä kavereita ja se on muutenkin hyvä asia tuossa kohdassa elämää - molemmille. "Ikäisiään vanhempi" tarkoittanee että hänen ulkomuotonsa ja -kuorensa on jo kuten aikuisilla. Sisältö sen sijaan on vielä lapsen kengissä - kuten sinullakin.
"tyttö on mun mielestä henkisesti ikäisiään vanhempi" eikös tämä juuri tarkoita sitä että sisältö ei ole enää niin lapsen kengissä? ja ap:lle ei tuo ikero ole paha, että ei muuta kuin talla pohjaan ja edistymään ;)
Osaatko sinä ymmärtää? Ts. lukeminen ei riitä, täytyy tietää ja tajuta: 19-v. miehenalku ei tiedä eikä tajua sen enempää kuin 16-v. teinikään. Tietoa uupuu paljosta muustakin, mutta kaikista eniten henkisyydestä, jota tulee vasta vuosien myötä - jos on tullakseen.
No mutta siinä tapauksessahan he ovat samassa pisteessä. Ainoa ero on siinä että mies pääsee baariin, nainen ei pääse. Kyse on tässä vaiheessa siitä että nuorina näkemys maailma saattaa olla hyvinkin paljon erilainen eri ikäisten keskuudessa, mutta jos katselee maailmaa samasta pisteestä kuin toinen, niin ei kai se ikäero niin paljoa merkkaa tässä tapauksessa?
Aha. Paitsi että toinen on lain mukaan ala-ikäinen ja toisesta tulee rikollinen, jos sekaantuu ...
Toinen on kyllä alaikäinen, mutta toisesta ei todellakaan tule rikollista, mikäli he ovat suhteessa. Kyllä ihmiset nyt sen verran katsoo sormien läpi. Älä ala pätemään mulle laista, olen sitä ihan tarpeeksi joutunut lukemaan. Tämä ikäero ei ole niin suuri, että tekoa pidettäisiin rangaistavana, mikäli he ovat suhteessa, tai alkavat suhteeseen, eri asia olisi sitten jos mies olisi vaikka 22 vuotias. Ja tyttö muuten on alaikäinen vielä 16 vuotta täytettyäänkin. Sitäpaitsi voiko ihmistä kieltää koskemasta tyttöystäväänsä? Etenkään kun ikäero ei ole suuri. Ja vaikka he alkaisivat seurustelemaan, ei heidän ole mikään pakko sekaantua toisiinsa ennen tammikuuta.
Se on ihan sama vaikka tyttö olisi 16 ja mies 56. Siinä ei ole enää mitään laitonta jos vanhemmalla osapuolella ei ole auktoriteettiasemaa nuorempaan.
Suojaikä on 16.
Näitä samanikäisyyksiä ja suhteen laatua jne. pohditaan silloin kun nuorempi on alle 16.
Eikä tässä nyt ole kyse siitä " Kyllä ihmiset nyt sen verran katsoo sormien läpi" vaan mitä laki ja oikeus on mieltä lopulta. Ihmiset sanoo -osastolla vaan luotetaan siihen ettei kukaan nosta syytettä.
Ei teidän ikäero nyt mikään ongelma ole. Tuo on aivan normaali aikuisten kesken. Mutta ehkä se, että tyttö on just 16, niin.... merkkaatte toisenne, niin vuoden päästä ei ole enää mitää ongelmaa.
Kolmella vuodella ei ole mitään suurta merkitystä, mutta tietysti lain mukaan tyttö on alaikäinen. Mutta mikäs pakko on mennä heti sänkyyn, odotatte sinne tammikuuhun saakka?
Ei ole todellakaan paha ikäero. Anna mennä, mutta pidä kikkeli housuissa kunnes kaikki on lain puolelta ok.
Kahden vuoden päästä olette täysin samalla viivalla, viiden vuoden päästä tyttöystävääsi kypsyttää sun kypsymättömyys.
Go for it. Ikäeroa on kolme vuotta. Teet asiasta nyt todella hankalaa.