Naiset!

Paljastan oman kokemattomuuteni ja samalla "heikkouteni", mutta kerron nyt kuitenkin ja kysyn samalla neuvoa. Toivon minimaalista vittuilua.

Eli:

Olen elämässäni seurustellut kaksi kertaa.

Ensimmäinen tyttö oli juuri täyttänyt 16 vuotta, kun aloimme olemaan yhdessä, itse olin tuolloin 18-vuotias. Erosimme kolmen kuukauden jälkeen.

Toinen tyttö oli 1,5 kk VAILLE 16 vuotta, kun aloimme olemaan yhdessä, itse olin tuolloin 20-vuotias. Erosimme 5-6 vuoden seurustelun jälkeen.

Ja sitten se kysymys tai kysymykset:

En ole siis koskaan tehnyt aloitetta "aikuiselle" naiselle, omaikäisistä puhumattakaan, joten kuinka nainen isketään?

Lisäksi, eksäni ollessa 21 vuotias erotessamme, mitä olisi huomioitava vanhemman naisen kanssa seurustelussa?
590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No vanhemman naisen kanssa seurustellessa pitää tajuta ettei niitä voi hyväksikäyttää. Kunnioitus on tärkeä osa suhdetta. Jos naista ei arvosta ja kunnioita ja osoita rakkautta, on ihan turha mies.
Osaan kuvitella millaisia ätmit on koska olen käynyt niiden kanssa treffeillä...mutten ole antanut niille. Ne kohtelevat naista kuin toista jätkää vaikkei nainen ole jätkä. Naista pitää katsoa määrätyllä tavalla, hemmotella kaikin tavoin ja osoittaa kiintymystä ja välittämistä. Ei silti saa heittäytyä kuolaavaksi kaikkensa antaneeksi rääpäleeksi koska nainen ei halua sellaista miestä joka on menettänyt kaiken itsehillintänsä vaan nainen haluaa miehen joka pystyy pitämään tunteensa kurissa.
Ja jos menet heti sänkyyn niin nainen uskoo että menet kaikkien muidenkin kanssa heti sänkyyn.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos asiallisesta kommentista.

    Äänestä

  • Tarttuisin tuohon viimeiseen virkkeeseen.

    Ei välttämättä ole huono asia, että nainen uskoo sinun menevän muidenkin kanssa sänkyyn. Naisella on hyvä olla tunne, että kelpaat myös muille. Se on todiste siitä ettei ole ATM. Vasta sitten kun on alettu seurustelemaan, nainen alkaa olettaa, että et mene muiden kanssa sänkyyn.

    Äänestä

  • Näin on marjat kirjoitti:

    Tarttuisin tuohon viimeiseen virkkeeseen.

    Ei välttämättä ole huono asia, että nainen uskoo sinun menevän muidenkin kanssa sänkyyn. Naisella on hyvä olla tunne, että kelpaat myös muille. Se on todiste siitä ettei ole ATM. Vasta sitten kun on alettu seurustelemaan, nainen alkaa olettaa, että et mene muiden kanssa sänkyyn.

    Ätmeillä on se suurin kiire sänkyyn koska eivät ole aikoihin pillua nähneet. Jos ytmi haluaa parisuhteen ei hänellä ole mitään syytä pyrkiä välittömästi sänkyyn koska karisma säilyy ja näkyy ilman seksiäkin.

    Äänestä

  • "Osaan kuvitella millaisia ätmit on koska olen käynyt niiden kanssa treffeillä...mutten ole antanut niille. Ne kohtelevat naista kuin toista jätkää vaikkei nainen ole jätkä. Naista pitää katsoa määrätyllä tavalla, hemmotella kaikin tavoin ja osoittaa kiintymystä ja välittämistä."

    Vittu mitä paskaa.

    Vältä näitä.

    Ne ovat juuri näitä rusinat pullasta naisia jotka eivät koskaan tyydy mihinkään. Sen takia tämäkin aikuinen nainen on täällä palstalla.

    "hemmotella kaikin tavoin".

    Nuole takapäätäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10858275 kirjoitti:

Paljastan oman kokemattomuuteni ja samalla "heikkouteni", mutta kerron nyt kuitenkin ja kysyn samalla neuvoa. Toivon minimaalista vittuilua.

Eli:

Olen elämässäni seurustellut kaksi kertaa.

Ensimmäinen tyttö oli juuri täyttänyt 16 vuotta, kun aloimme olemaan yhdessä, itse olin tuolloin 18-vuotias. Erosimme kolmen kuukauden jälkeen.

Toinen tyttö oli 1,5 kk VAILLE 16 vuotta, kun aloimme olemaan yhdessä, itse olin tuolloin 20-vuotias. Erosimme 5-6 vuoden seurustelun jälkeen.

Ja sitten se kysymys tai kysymykset:

En ole siis koskaan tehnyt aloitetta "aikuiselle" naiselle, omaikäisistä puhumattakaan, joten kuinka nainen isketään?

Lisäksi, eksäni ollessa 21 vuotias erotessamme, mitä olisi huomioitava vanhemman naisen kanssa seurustelussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu