Lokakuun 14. päivänä tulee kuluneeksi puoli vuotta, Kiovan hallinnon ns. terrorisminvastaisen operaation aloittamisesta, Donetskin ja Luhanskin alueiden väestöä vastaan.
Donetsk ja Luhansk eivät tunnustaneet Washingtonin innoittamaa, helmikuun 22. päivänä Kiovassa tehtyä aseellista vallankaappausta. Puoli vuotta kestäneessä, venäjänkielisen väestönosan kapinan tukahduttamisessa, on kuollut tuhansia ja pakolaisen asemaan on joutunut satoja tuhansia ihmisiä. Lisäksi alueelle on aiheutettu miljardien dollarien vahingot.
Kaikkein varovaisempien arvioiden mukaan, noin neljä tuhatta siviiliasukasta on kuollut. Ukrainalaisen osapuolen antamien virallisten tietojen mukaan, konfliktissa on kuollut alle tuhat sen sotilasta. Mutta, Venäjä-mieliset kapinalliset ilmoittavat 10 000 kaatuneesta ukrainalaisesta. Se, että Kiovan hallinto salaa todelliset tappioluvut, puhuu siitä, että monien kaatuneiden sotilaiden omaiset ovat saaneet ilmoituksen siitä, että heidän poikansa on kadonnut tai on sotilaskarkuri.
Syyskuun alussa Minskissä allekirjoitettiin pöytäkirja tulitauosta ja tämän jälkeen muistio välirauhasta Donbassissa. Sopimuksen mukaan, osapuolien oli vedettävä raskas tykistö rintamalinjalta 15 kilometrin päähän. Ukrainan kasalliskaartin ja yksityisten joukkojen osastot ovat rikkoneet tätä sopimusta päivittäin tulittamalla Donetskia ja Luhanskia. Kukaan ei rohkene ennustaa, kunka pitkään tällainen tulitauko voi kestää.
Ukraina on käytännössä USA:n ulkoisen hallinnon alaisuudessa, kertoi ukrainalainen yrittäjä ja poliitikko Igor Markov. Kiovassa rauhasta ollaan kiinnostuneita ainoastaan väliaikaisena vaiheena ja valmistautumisaikana uuteen sotaan.
Kiovan hallinto ei käytännössä päätä mistään. Kaikki ratkaisut tehdään Ukrainan ulkopuolella. Jos USA:lle, joka harjoittaa äärimmäisen kyynistä politiikkaa, olisi edullista lopettaa sota, niin se antaisi määräyksen sen lopettamisesta. Jos, tämä taas ei ole edullista sille, niin sota jatkuu. Surullista on se, että USA onnistui toteuttamaan kaikkein vastenmielisimmän ja huonoimman skenaarion. Se asetti slaavilaiset slaavilaisia vastaan, ukrainalaiset tappavat venäläisiä ja päinvastoin. Kristityt tappavat kristittyjä. Aiemmin tämän olisi voinut nähdä vain painajaisessa. Mutta tänään se on täyttä todellisuutta Ukrainassa.
Donetskin ja Luhanskin alueen Venäjä-mieliset kapinalliset, jotka vapauttivat alueen Ukrainan kansalliskaartin sotilaista, ovat jo löytäneet muutamia salaisia joukkohautoja. Niihin on haudattu kymmeniä ruumiita, joissa on merkkejä julmista kidutuksista. Venäjä, yhdessä Donetskin ja Luhanskin edustajien kanssa, aikoo nostaa asiasta syytteen kansainvälisissä tuomioistuimissa ja syyttää ukrainanalisia joukkoja ja ukrainalaisten oligarkkien yksityisten armeijoiden osastoja sotarikoksista.
http://finnish.ruvr.ru/2014_10_13/Puoli-vuotta-sotaa-Ukrainassa-miljardien-vahingot-ja-tuhansia-kuolleita-1382/
Puoli vuotta sotaa Ukrainassa: miljardien vahingot ja tuhansia kuolleita

Vastaukset 2
Vanhimmat
Valitettavasti Pooshenkon kopla ei joudu tuomiolle ainakaan vielä.Vaikka sotaikoksia on tapahtunut lukuisia.
Ehkä joskus myöhemmin,kun länsimaisten idioottien silmät lopulta aukeaa.
Ukrainan kansalliskaartin sotilaat ovat järjestäneet mielenosoituksen presidentin hallintorakennuksen edustalla Kiovassa vaatien mobilisaation purkamista. Sotilaat kieltäytyvät palaamasta tukikohtiinsa pääkaupungin ulkopuolella. Noin 200 sotilasta on piirittänyt presidentti Poroshenkon kanslian rakennuksen ja sanovat, että he ovat palvelleet kuusi kuukautta kauemmin kuin heidän sopimuksensa on määritellyt. Sotilaat vaativat "demobilisaatiota", ja "kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta". Sotilaat sanovat jatkavansa mielenosoitusta kunnes viranomaiset vastaavat heidän kysymyksiinsä. He haluavat tietää milloin pääsevät kotiinsa. Presidentinhallinto on vaatinut sotilaita palaamaan välittömästi takaisin tukikohtiinsa. Varusmiehinä palvelukseen astuneet sotilaat ovat palvelleet jo lähes kaksi vuotta, ja yli puoli vuotta kansalliskaartissa. Palkka on ollut vaivaiset 11,5 dollaria kuukaudessa ja haastatellun sotilaan mitta on täyttynyt: "Me olemme palvelleet jo melkein kaksi vuotta, emmekä me tiedä kuinka monta vuotta meidän pitää palvella, kolme, neljä?" Sotilaiden äidit ovat myös yhtyneet poikiensa vaatimuksiin heidän saamiseksi takaisin kotiin.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=10&id=11920