jumala hylkäsi oman poikansa. rakkautta?

en kyllä yhtään välitä jumalasta joka hylkäsi oman poikansa. ei pystynyt antamaan antaaksi syyllisille ennen syyttömän kiduttamista. ottasko jumalasta mallia ja antas syylliselle anteeksi vasta kun on käynyt koppaamassa jotain syytöntä sivullista?
2589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

jumalan oli pakko hylätä oma poikansa koska jumalakaan ei pysty kaikkeen ja hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. hän ei kykene eikä pysty antamaan anteeksi ilman sijaisuhria. jumalan kädet oli sidottu.

Äänestä
  • NIinpä, näinhän monet sanovat ettei Jumalalla muka ollut muuta keinoa. Ensin hän vaati mielettömät määrät eläimiä tapettaviksi ja muka antoi anteeksi kun joku eläin surmattiin. Ei järjen hiventäkään.

    Miksi Jumalan ylipäänsä pitäisi antaa anteeksi ihmisille? Ei ihminen tee pahoilla teoillaan mitään Jumalalle, toisille ihmisille ja eläimille ja myös itselleen ihminen tekee pahaa. Muistaakseni tuo sanotaan jossain kohdassa Raamatussakin, Jobissa? Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet ja jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat? Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

    Jeesus muuten antoi ihmisille anteeksi syntejä, vaikka ei ollut vielä tapettu, eikä hän sanonut että saat anteeksi sitten kun minut on naulittu ristille ja kun uskot että minut tapettiin sinun syntiesi takia. Uhrioppi on karmea. Olisitteko te uhriuskovaiset valmiit itse surmaamaan jonkun viattoman ihmisen (tai vaikka eläimen) omien pahojen tekojenne takia? On varmaan hienoa että uhraaminen tapahtui jo kauan sitten toisten toimesta, hurraa, te saatte kaikki anteeksi ja ne jotka osallistuivat Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen - Jumalan suunnitelman mukaan! - ovat ilmeisesti kadotuksessa, ja teidän mielestänne se on oikein. Onneksi ne pahat Juudas Iskariot, Kaifas ym. lurjukset saivat Jeesuksen tapetuksi että uskovaiset saavat syntinsä anteeksi. ???

    Äänestä

  • seia kirjoitti:

    NIinpä, näinhän monet sanovat ettei Jumalalla muka ollut muuta keinoa. Ensin hän vaati mielettömät määrät eläimiä tapettaviksi ja muka antoi anteeksi kun joku eläin surmattiin. Ei järjen hiventäkään.

    Miksi Jumalan ylipäänsä pitäisi antaa anteeksi ihmisille? Ei ihminen tee pahoilla teoillaan mitään Jumalalle, toisille ihmisille ja eläimille ja myös itselleen ihminen tekee pahaa. Muistaakseni tuo sanotaan jossain kohdassa Raamatussakin, Jobissa? Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet ja jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat? Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

    Jeesus muuten antoi ihmisille anteeksi syntejä, vaikka ei ollut vielä tapettu, eikä hän sanonut että saat anteeksi sitten kun minut on naulittu ristille ja kun uskot että minut tapettiin sinun syntiesi takia. Uhrioppi on karmea. Olisitteko te uhriuskovaiset valmiit itse surmaamaan jonkun viattoman ihmisen (tai vaikka eläimen) omien pahojen tekojenne takia? On varmaan hienoa että uhraaminen tapahtui jo kauan sitten toisten toimesta, hurraa, te saatte kaikki anteeksi ja ne jotka osallistuivat Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen - Jumalan suunnitelman mukaan! - ovat ilmeisesti kadotuksessa, ja teidän mielestänne se on oikein. Onneksi ne pahat Juudas Iskariot, Kaifas ym. lurjukset saivat Jeesuksen tapetuksi että uskovaiset saavat syntinsä anteeksi. ???

    Miksi Jumalan ylipäänsä pitäisi antaa anteeksi ihmisille? Ei ihminen tee pahoilla teoillaan mitään Jumalalle, toisille ihmisille ja eläimille ja myös itselleen ihminen tekee pahaa. Muistaakseni tuo sanotaan jossain kohdassa Raamatussakin, Jobissa? Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet ja jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat? Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

    ÖÖ, jokuko vielä luulee, ettäkö hyvällä sitten jotenkin sikapaljon pienempi kärsimys kuin pahiksilla, siksihän kaikki tavalliset eläimet ja ihmiset alistuvatkin, pelkkään luodun pahiksen asemaan, koska niin ei ole...

    Äänestä

Et ymmärrä edes mitä kirjoita ei kyllä hyljännyt,sun syntis takia hän vapaehtoisesti kärsi kun minunkin synninti vuoksi.Nyt olen pelastettu hän armonsa kautta.

Äänestä
  • miten niin vapaaehtoisesti. ihmiset jeesuksen tappoi ja jumala oli juonessa mukana. jos ihmiset ei olisi jeesusta tappaneet, jumala olisi ollut murheen murtama. eikä se ristille riiputtaminen kenenkään tekoja pyhitä tai korvaa.

    Äänestä

  • ristillänaulat kirjoitti:

    miten niin vapaaehtoisesti. ihmiset jeesuksen tappoi ja jumala oli juonessa mukana. jos ihmiset ei olisi jeesusta tappaneet, jumala olisi ollut murheen murtama. eikä se ristille riiputtaminen kenenkään tekoja pyhitä tai korvaa.

    Jeesus sanoon minut annetaan syntisten käsiin,jota tappavat minut ja ristiin naulitsevat.
    Näin hän sovitti koko maaiman synnit omassa ruumiissaan.

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Jeesus sanoon minut annetaan syntisten käsiin,jota tappavat minut ja ristiin naulitsevat.
    Näin hän sovitti koko maaiman synnit omassa ruumiissaan.

    oli se onni että ihmiset tappoi jeesuksen. jeesuksentappajat pelasti meidän synneistämme. kaikki kiitos siis murhaajille

    Äänestä

  • ristillänaulat kirjoitti:

    miten niin vapaaehtoisesti. ihmiset jeesuksen tappoi ja jumala oli juonessa mukana. jos ihmiset ei olisi jeesusta tappaneet, jumala olisi ollut murheen murtama. eikä se ristille riiputtaminen kenenkään tekoja pyhitä tai korvaa.

    Heh, Jumala oli Jeesuksen omassa ruumiissaan, tilavuutena allaan, ja otti "käsillään" hänet vastaan, ja Jumala hieman oli vihainenkin, koska vammansa niinkin pieneksi jäi....
    SIttenhän Jeesus heräsi unestaan, missä Haadeksen kuolleet kävi vapauttamassa, kalliohaudassaan, heräsi, ja enkeli vieritti kiven pois, vaikkapa kirjanoppineet ja farisijat väittivät Jeesuksen opetuslapsien käyneen kolkkaamassa ne Roomalaiset aseistuneet vartijat, ja pöllineen Jeesuksen ruumiin.
    Ei Jeesukselle aiheutettu sitä vammaa, johon olisi jo lopullisesti menehtynyt, että sääriluut murskaksi, vain verta oli vähän kropassa, ja reijä käsissä ja jaloissa, mutta ottihan Jeesus sen jälkeen melko pitkän kävelyreissunkin, joidenkin juutalaisten kanssa, ja ilmestyi opetuslapsilleen ja Tuomaalle, ja kohta meni perustamaan lammasfarmia, ja nussi Magdaleenan kanssa muutaman lapsen muistaakseni väitettiin, että 1 poika 2 tyttöä, mutta voin muistaa väärinkin....Roomalaiset sitten tulivat ja tuhosivat uudestaan Israelinsa, ja Jeesuskin taidettiin surmata siinä tilanteessa uudestaan.... No, sempä jälkeen hän oli se normaali Tuonelan pilvien asukki, ja manalankin, vaikka ei Jeesus manalaa ole kokonaan tutkinut, koska pilvissä voi kuvitella ja luoda joillakin "kvarkeilla" mitä tahansa, hän rakastaa Taivasta enemmän...

    Äänestä

  • kiitos mordare kirjoitti:

    oli se onni että ihmiset tappoi jeesuksen. jeesuksentappajat pelasti meidän synneistämme. kaikki kiitos siis murhaajille

    Kiitoksesi, voisi olla oikeinkin, mutta tosiasia on, että Jeesus murhasi Raamattunsa opetuksilla myöskin tämän maailman ruhtinaan.....
    Tasapeli? Ehkä.

    Äänestä

  • kiitos mordare kirjoitti:

    oli se onni että ihmiset tappoi jeesuksen. jeesuksentappajat pelasti meidän synneistämme. kaikki kiitos siis murhaajille

    Pelasti koska oli Jumalan suunitelmissa,hänet luovutettiin syntistenkäsiin.
    Eivät edes tieneet mitä tekivät koska oli heiltä salattu.

    Äänestä

"jumala hylkäsi oman poikansa. rakkautta? "

Toisaalta, Jumala nosti Jeesuksen kuolleista, joten en nyt välttämättä sanoisi Jumalan hylänneen Jeesusta, vaikka antoikin hänen kuolla.

Äänestä
  • esitti siis itselleen uhraavansa jotain mutta ei kuitenkaan uhrannut. eikä jeesuskan antanut henkeään kuin hetkeksi. menee mielenkiintoiseksi

    Äänestä

  • tsisusskraist kirjoitti:

    esitti siis itselleen uhraavansa jotain mutta ei kuitenkaan uhrannut. eikä jeesuskan antanut henkeään kuin hetkeksi. menee mielenkiintoiseksi

    "esitti siis itselleen uhraavansa jotain mutta ei kuitenkaan uhrannut. eikä jeesuskan antanut henkeään kuin hetkeksi. menee mielenkiintoiseksi "

    Jeesus uhrasi elämän ihmisille, koska käytti aikansa täällä ihmisten hyväksi.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    ÖÖ, mitä tarkoitatte? Antoi hänen kuolla? EIhän ruumis ole kuin tavallaan talo asukkalleen, Pyhän Hengen temppeli, jos ja kun se menee rikki ja puretaan, niin tokihan meistä on 10^120 grdin verran massamme alla tilavuudessa tietoja, ei meistä katoa paljonkaan kuolemassa, mutta se että kuinka pian saamme uuden "talon", uuden ruumiin, sitä en jaksa nyt miettiä, varmaan melkein heti....
    Onko tietonne todella noin pieni, siitä mitä tapahtuu kuolemassa? Usko ja luule jotain ihan mitä tahansa, kyllä Jumala ja Jeesus haluaa kuulla sen, millä idealla SINÄ haluat voittaa kuoleman!

    Äänestä

  • Veikko. kirjoitti:

    Ainoastaan aistittomuus on kuolemassa kiusallinen ajatus, siihenhän ruumista tarvitaan, että sen avulla havaitaan materia. Mutta Paavali sanoi, että kuoleman jälkeen kristitty saa HETI uuden ruumiin. Näkymättömyydessä, massan alla tilavuudessa se likkuu, ja sille on melkein kaikki mahdollista.

    Äänestä

  • tsisusskraist kirjoitti:

    esitti siis itselleen uhraavansa jotain mutta ei kuitenkaan uhrannut. eikä jeesuskan antanut henkeään kuin hetkeksi. menee mielenkiintoiseksi

    Annan henkeni ottaakseni sen takaisin.

    Äänestä

Muutama näkökulma:
Abraham oli ensimmäinen,kantaisä,siis uskoville. Häneltä vaadittiin kuuliaisuutta tappaa oma poikansa! VT:stä kyllä tulee hyvin selville Raamatun jumalan veriorgiat monissa tilanteissa!
Juudaksesta: Miksi syyntakeeton henkilö tuomittiin ikuiseen kidutukseen,Jumalahan itse valitsi Juudaksen tehtäväänsä? Miksi esim.mieleltään sairastuneet tuomitaan helvettiin,jos eivät kestä piinaansa maanpäällä ja päättävät lopettaa elämänsä?
Jobista:Se on sit hei jumalallenne ihan ok,että ensin saatana leikittelee hänen kanssaan ja tuhoaa miehen elämän,kun kuiteskin se sit saa takasin uusia lapsia ja nautoja,ihan järkeenkäypää,justjoo...
Juutalaiset ovat väkivaltainen ja rahanahne kansa,joka luulee olevansa maailman napa,kuten narsistitkin! Ja kaikkien pitäisi vain ymmärtää,että suvereeni Jumala nyt vaan tahtoi yhden porukan nimetä omikseen ja muut eivät saa kuin tulta ja tulikiveä päällensä! Lahkolaisuus siis kunniaan,vain harvat on tarpeeksi Jessen mieleen?
Tässä vain pari tuumausta,aika paksua...

Äänestä
  • Jumalille tulee hyvin kummallia ja kaistapäisiä päätöksiä, silloin kun Jumalat joutuvat olemaan syntisten läheisyydessä... Kaikki sellaisten Jumalien pyynnöt on silloin pelkkää kaaosta, siinä he tarvitsevat Jeesusta, että henkensä satunnaisuus järjesteltäisiin oikein, ja puhtaasti.... Kaikki se, mitä vanhassa testamentissa saamme ihalla Jumalan puheena, oli kauheiden syntien saastuttaminen ihmisten tilavuuksista tänne vuotamassa, ja ihme, ettei ne sen pahempaakin piruilua siinä keksineet, vaikka Suomessa on ollut pahempiakin puheita, mitä Raamatun profeetoilla, onneksi he eivät olleet kirjailijoita.

    Äänestä

Jumala on hyvä. Hän vihaa kaikkea pahaa, hän vihaa siis syntiä. Ihminen on langennut, ja siis syntinen. Siitä huolimatta Jumala antoi meidän puolestamme oman poikansa kuolla, jotta meidän ei tarvitsisi. Hän rakasti meitä niin paljon, että antoi oman poikansa meidän puolestamme, vaikka vielä olimme syntisiä, että me saisimme elää. Myös Jeesus rakasti meitä ja myös Jumalaa, Isäänsä, ja sen takia toteutti tämän tahdon.

Jeesuksen ollessa ristillä, hänet joutui eroon Jumalasta ja kantoi päällään kaikki maailman synnit, niin menneet kuin tulevat. Hän, joka oli ollut kuningas, syntyi maan päälle ihmiseksi ja kärsi meidän puolestamme kuoleman.

Jeesus oli täydellinen. Hän eli täydellisesti ja oli synnitön, niin kuin kukaan muu ihminen ei pystynyt. Sen takia hän nousi kuolleista, koska kuolemalla ei ollut valtaa häneen. Ja nyt, meille syntisillä, on hänen kauttaan pelastus - jos haluamme ottaa sen vastaan.

Mutta tämän kaiken ymmärtämiseksi tarvii Jumalaa, ihminen ei sitä pysty itse käsittelemään. Jos haluat tulla osalliseksi tästä pelastuksesta, rukoile Jumalaa.

Mikä kohta tässä kertoo sinulle rakkaudettomuudesta?

Äänestä
  • Jumala on hyvä. Hän vihaa kaikkea pahaa,

    Ei. Jumala vihaa vain sitä, että paha voittaisi hyvän, ei sitä, että se palvelee hyvää, silloinkun paha on vielä normaali, eikä edes langennut, paha on Jumalallekin hyvä palvelija, mehän kaikki olemme LUODUN stauksessa, pelkkiä pahiksia, jos emme hyvää luojaominaisuuttamme keksi....

    Äänestä

Ymmärrä tämä: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme." (Joh.1:14) Tämä mekanismi toimii kaikessa. Se mitä hengen maailmassa tapahtuu, tulee aina jollain tavalla näkyviin lihan maailmassa. Meidän pahat teot kohdistuu joka tapauksessa kipeästi Jumalaan. Jeesuksessa se vain tuli näkyviin! Jeesus ON Jumala, ei joku sivullinen. Hän on Herra.

Äänestä

Herran kädet oli sidotut. Kaikkeen hän ei pysty, esimerkiksi antamaan anteeksi ihmisille ilman verenvuodatusta. Halleluja...

Äänestä

Muhammedille, Islamissakin oli kummallinen ajatus se, että joku kantaisi ystävänsä taakkkoja, eikö jokaiselle ole oma taakkansa? Jeesuksen kortti oli, että heitäpä kaikki taakkas pois, jota lavella tiellä ollessasi kannoit, heitä ne helevettiin, ne joutavat ongelmasi...
Ei Jumala hyljännyt poikaansa, Taivaan Isä teki vitsiksi koko idean "kuolema", kun Jeesus tulikin jo kohta takaisin Israeliin, ja Jeesuksen kuolema taisi olla lopulta aika tavallinen, lammasfarmari-isukin kuolema, kun roomalaiset sotilaat sinne uudelleen tulivat, ja pistivät paikan matalaksi....Ja tavallinen kuolemammehan on pelkkä vitsi idänmailla, koska ei siellä ole montaa, joka ei usko inkarnaatioon....
Haudan vakavaille ihmisille Jeesus on ongelma, heidän syntinen syytöksensä on suuri, enkä tiedä, voiko kukaan heitä pelastaa....

Äänestä
  • Kyllähän syntisille kuolema on järkyttävä asia, sitä etsitään koko elämän ajan, katsotaan kaikki murhaelokuvat, ja synkkyys jatkuu viinajuotteloissaan päivästä toiseen, koska synti vetää unessakin heitä jopa Hellvettiä jo etukäteen näkemään... Miksi ette helposti siitä luovu? Onko teille hyötyä niistä kavereistanne, jotka vihaavat ja vituttavat ajatuksessaan Jeesusta ilman yhtään hyvää syytä, eivätkä anna kenenkään muunkaan kristityn tai muun muhammedinkaan nimessä teidän pelastua siltä kohtalolta?
    Mutta en minä tiedä, miksi Taivaassa muka helpompaa olisi?

    Äänestä

daanielama

Noinkohan se todella mahtoi mennä? Onneksi on totuus asiasta vallan erilainen, ja siksi Jumalaa voikin RAKASTAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

daanielahma kirjoitti:

en kyllä yhtään välitä jumalasta joka hylkäsi oman poikansa. ei pystynyt antamaan antaaksi syyllisille ennen syyttömän kiduttamista. ottasko jumalasta mallia ja antas syylliselle anteeksi vasta kun on käynyt koppaamassa jotain syytöntä sivullista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu