Tuletko katumaan jotain näistä 50v. tai

Varmaan katuisin jos en taistelisi loppuun saakka. Jos en puolustaisi oikeutta ja totuutta viimeiseen senttiin saakka. Mieluummin nälkäkuolema kuin totuudesta lipeäminen.

En osaa sano, mutta epäilen ettei noista mikään tule kaduttamaan. Tähän mennessä olen katunut vain huonoja ihmissuhde juttuja ja sammakoita joita joskus olen suustani päästänyt tai käytöstäni jotain ihmistä kohtaan. Ammatinvalinta ei kaduta, sille on vielä jotain tehtävissä. En muutenkaan ole mikään uraihminen jolle ura olisi tärkeintä elämässä. Eli se on vain elinkeinoa varten työ ja ammatti, ei koko elämä.

Noista ei mikään, ainakaan vielä kaduta, näin 40 ikäisenä.

On vaikea katua asioita, koska vastoinkäymisistäkin on yleensä oppinut, eikä voi tietää, missä olisi nyt, jos olisi valinnut toisin. Mutta jotain mitä olen joskus katunut on se, että opiskelin aika nuorena,18-22 v. päästyäni heti yo:ksi päästyäni opiskelemaan haluamani kouluun. Olis voinut tehdä hyvää, opiskella jotain ei-niin kiinnostavaa vaikka ensin, esim. yliopistossa tai olla töissä, pitää välivuosi tms. Olisi saanut ehkä opiskeluvuosista vielä enemmän irti ja osannut hyödyntää niitä tulevaisuutta silmälläpitäen. Kurssin nuorimpana ja ainoana tyttönä, oli ajoittain aikas pihalla.

No eiköhän mua sitte tuu kaduttamaan se kun olin niin vityn ääliö saamaton luuseri enkä saanu itseäni niskasta kiinni vaikka kiinnostuneita naisia oli nokan edessä, sitten kuolen parisuhdekokemattomana nysvänä. Vain sen takia ku ei muka uskalla.

Tuski tuun katuu jotai, kaik kokemukset o rikastuttanu laiffiani.

Näin jälkiviisaana olisin koulun jälkeen olisin hakeutunut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja jättänyt taakseni entisen elämäni. Ajatuskyky ei ollut silloin samaa luokkaa mitä nyt.

Joskus nuorempana kaduin, etten ollut koulussa ahkerampi, jolloin olisin päässyt parempiin hommiin. Sitten aloin miettimään niissä paremmissa hommissa olevia ihmisiä. Ne on fiksumpia, esiintymistaitoisempia ja ennen kaikkea ahkerampia kuin minä. Ei olisi riittänyt, että olen ahkera lukiossa. Sen jälkeen olisi pitänyt olla ahkera opinnoissa ja työelämässäkin. Ja minä olen laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen.

Tupakanpolton aloittamista kaduin 20 vuotta, kunnes lopetin. Parisuhteitani, lapsettomuuttani tai raha-asioiden hoitamista en ole koskaan katunut.

Jo tähänkin ikään mennessä on tullut kaduttua yhtä ja toista. Jos viisikymmentä on joku lopullisuusmittari niin elämä jäänee sitten harmillisen lyhyeksi.

Ei se katuminen riitä. Enempi pitäisi käyttää aikaa niiden asioiden muokkaamiseen, mitkä ovat harmittaneet. Ei myöskään tule elää siinä harhassa, että viidenkymmenen jälkeen ei enää mitään ennätä tehdä tai korjata. Kyllä voi, niin kauan kuin henki pihisee.

.

Jokaisen elämä on sen oma eikä se kuulu muille jokainen elää niin kuin parhaaksi näkee

.