Suomessa maailmankirjat ihan sekaisin ?

Aika erilaista on reaalielämä tämän hetken Suomessa kuin mitä tämän palstan äärioikeisto inisee. Hehän inisevät miten stalinistit olisivat Venäjän ylimmät ystävät. Totuus on tietenkin päinvastoin, oikeisto on Venäjän ylintä ystävää ja suorastaan veriveljiä ja mitä oikeammalle mennään niin sitä suurempaa ja syvempää näyttäisi se keskinäinen rakkaus olevan.

Todiste tästä on suhtautuminen Fennovoimaan tai paremminkin Rosatomin läsnäoloon siinä. Vasemmisto ja (puna)vihreät vastustavat henkeen ja vereen Rosatomia ja oikeisto puolustaa yhtä raivokkaasti.

Ilmeisesti on palattu takaisin kesän 1917 asetelmiin. Niinhän oli tuolloinkin, vasemmisto halusi etäisyyttä Venäjään mutta oikeisto syleili Venäjää eikä olisi halunnut millään päästää siitä irti. Putin tämän on saanut aikaan eli on se todellinen ihmemies.

Saa nähdä mitä seuraavaksi, jo on käymässä mielenkiintoiseksi Suomen ulkopolitiikka kun historia nousee kumpujen yöstä kummittelemaan, sadan vuoden takaa. Oikeisto valehtelee Fennovoimasta niin, että korvat Stubbillakin ihan päässä heiluu.
43173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kyllä Fennövöimän pitää vöidä säädä räkentää vöimälä, kyn räkentäminen työ työtä mönille

Äänestä
  • No meinaatkos että jonkun muun toimijan, vaikkapa Fortumin, ydinvoimala tai korvaava muu voimala syntyy ihan ilman työtä? Ei kai sentään.

    Äänestä

  • Valtion kanssa joka miehittää toisen valtion itsenäisiä alueita ei pidä tehdä minkäänlaista kauppaa.

    Äänestä

  • ei pidä kirjoitti:

    Valtion kanssa joka miehittää toisen valtion itsenäisiä alueita ei pidä tehdä minkäänlaista kauppaa.

    Mahdoitkohan suositella 2003 kaupankäynnin katkaisemista Irakin alueita miehittäneiden kahden suurvallan kanssa? Millä foorumilla tämän vaatimuksen esititkään?

    Äänestä

  • Kyllä Фенновойма очень хорошо hyvä valinta Finlandialle. Da.

    Kysy vaikka minulta.

    Äänestä

  • kerro lisää kirjoitti:

    Mahdoitkohan suositella 2003 kaupankäynnin katkaisemista Irakin alueita miehittäneiden kahden suurvallan kanssa? Millä foorumilla tämän vaatimuksen esititkään?

    Ja taas tämä Irak-kortti. Hussein kaasutteli siellä kurdeja kaikessa rauhassa ja oli muutenkin Putinin kaltainen häirikkö. Hyvä kun tapettiin ja Venäjän aseteollisuuden tuottoisat yhteydet Irakiin tuhottiin.

    Äänestä

  • maailmanpoliisi kirjoitti:

    Ja taas tämä Irak-kortti. Hussein kaasutteli siellä kurdeja kaikessa rauhassa ja oli muutenkin Putinin kaltainen häirikkö. Hyvä kun tapettiin ja Venäjän aseteollisuuden tuottoisat yhteydet Irakiin tuhottiin.

    ,,,,,Ja taas tämä Irak-kortti.,,,,,

    Oi oi, sattuiko kalikka pahastikin omaan nilkkaasi kalahtamaan? Mutta tuossahan se nähdään, länsimaiden tekosista ei ole sallittua puhua pukahtaa sanaakaan.

    Äänestä

  • olet tyhmä kirjoitti:

    ,,,,,Ja taas tämä Irak-kortti.,,,,,

    Oi oi, sattuiko kalikka pahastikin omaan nilkkaasi kalahtamaan? Mutta tuossahan se nähdään, länsimaiden tekosista ei ole sallittua puhua pukahtaa sanaakaan.

    Mielihyväähän se herätti miten Putin joutui leikkamaan venäläisiltä paskoilta sosiaalitukia kattaakseen Irakin asekaupan romahduksesta syntyneet tappiot. Irakin sotahan itseasiassa nosti öljyn hintaa. Eikö sinun Vieno pitäisi olla iloinen Venäjän "vahvistumisesta". Bush oli kyllä typerin paskakasa Herbert Hooverin jälkeen, nosti öljyn hintaa ja lainasi rahat sotaansa Kiinalta.

    Äänestä

Kiihkovenäläisyys ja vainoharhaisuus ovat nime omaan niitä tauteja joista sinä kärsit. Johan Bäckmanillahan järki on jo lopullisesti mennyt.

Äänestä
  • ,,,,,Johan Bäckmanillahan järki on jo lopullisesti mennyt,,,,,

    Siinä suhteessa olettekin ällistyttävän samanlaisia, revi siitä.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    ,,,,,Johan Bäckmanillahan järki on jo lopullisesti mennyt,,,,,

    Siinä suhteessa olettekin ällistyttävän samanlaisia, revi siitä.

    Sinä ja se? Jooh totta tosiaan. Sinä et kuitenkaan venäläisiltä mummeleilta leikattujen eläkkeiden avulla tule saamaan omaa autonkuljettajaa.

    Äänestä

,,,,,mitä oikeammalle mennään niin sitä suurempaa ja syvempää näyttäisi se keskinäinen rakkaus olevan.,,,,,

Malliesimerkki (ääri)oikeiston ja Venäjän veljeydestä on Unkarin oikeistopuolue Jobbik. Ovat jo kuin paita ja prcee. Onhan Unkarin komissaarikin jo lähes todistettu myyräksi EU-komissiossa, kaiken tiedon se viestittää Venäjälle.

Rosatom-touhu on todellakin malliesimerkki Suomessa, voi sitä oikeiston itkua jo ennakkoon jos Rosatom ei pääsisikään osakkaaksi Suomen perusinfrastruktuurista.

Äänestä
  • Kyse on enemmänkin suomalaisten poliitikkojen munattomuudesta. Sinun suurin pelkosi on se, että suomalaisille poliitikoille kasvaa pallit vuoden 1939 esimerkin mukaan. Tästä nykyisestä munattomuudesta ovat hyviä esimerkkejä miljardien eurojen "lähialueyhteistyö", tuhansien venäläisten sossupummien hyväksyminen kansalaisiksi joka vuosi ja nyt Rosatom. Jos meillä olisi vähän munaa, niin oltaisi liitytty NATOON jo 1994, suljettu rajat ja käsketty ryssiä painumaan takaisin aroille.

    Äänestä

Euroopan, siis myös Suomen, äärioikeistosta on tullut suurin ruskin peeceen nuolija. Putin on heidän ihanteensa, kurin ja järjestyksen mies joka vastustaa demokratiaa. Kaikki nämähän ovat äärioikeiston opinkappaleita.

Äänestä
  • Vastustaa demokratiaa ja tykkää sotimisesta. Siitähän äärioikeisto ihan erityisesti tykkää. Siinä äärioikeistolle lisää porkkanaa.

    Äänestä

  • Putin on teidän mielisairaiden kiihkovenäläisten ihanne. Se nyt on ihan yhdentekevää mitä muutama idiootti ajattelee. Ongelma on lähinnä siinä, ettei iso osa Euroopasta tunne suomalaisten ja baltien tavoin venäläisten oikeaa luontoa. Kesä 1940 Baltian maissa on hyvä esimerkki siitä mihin iivanat pystyvät innostuessaan.

    Äänestä

  • äärihavainnoitsija kirjoitti:

    Vastustaa demokratiaa ja tykkää sotimisesta. Siitähän äärioikeisto ihan erityisesti tykkää. Siinä äärioikeistolle lisää porkkanaa.

    selkeästi EU:n kannalla ja siis Putinin hyökkäystoimia vastaan. EU kannattaa demokratiaa ja vastustaa asevoimien käyttöä.

    Äärioikeistosta en tiedä. Jos sellainen on Suomessa, niin se on merkityksetön.

    Äänestä

Ketkä sitä äärioikeistoa oikein täällä ja Suomessa oikein ovat?

Vanhat Stallarit samaistuivat Neuvostoliittoon niin lujasti, että he siirtyivät luontevasti putinisteisi. Malliesimerkki on otto-ville, eikä huttilat ja erkkitkään suhtaudu Putiniin vastahakoisesti.

Ydinvoima asia on ensisijaisesti talouspolitiikkaa, ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomen johto haluaa pitää energian saannin suomalaisten päätettävänä. Ulkopolitiikkaa siinä on sen verran, että EU:n ja Venäjän väliset pakotteet ovat pelästyttäneet monet sitä mitä Rosatom mahdollisesti tulevaisuudessa tekee.

Oikeiston yrityssiipi kannattaa ydinvoimaa koska sillä saadaan tuotettua halvimmalla sähköä eikä Suomelle ole oikein mitään muita tapoja saada kohtuuhintaista energiaa.

Vasemmiston vastustuksen syytä en tiedä. Voimalat kun rakennettaessa tarjoavat työpaikkoja ja halpa energia tarjoaa yrityksille mahdollisuuden toimintaan Suomessa. Tämä tarjoaa jälleen työpaikkoja.

Äänestä
  • Tämän takia kaikki kehitysapu ja muu ilmainen namu Itä-Euroopan paskasakille tulisi lopettaa ja lännen tulisi keskittyä keksimään vaihtoehtoisia energianlähteitä joilla vähennettäisi riippuvuutta tuosta häiriköstä. Mikäli Euroopassa Venäjä-myönteinen linja voitta, niin ei hyvää päivää.

    Äänestä

  • ------että he siirtyivät luontevasti putinisteisi-----

    Siltäkö näytti eilenkin telkussa kun oli Fennovoiman lähetekeskustelu? Tuollaista sontaa suollat kun et seuraa mitään etkä muutenkaan tiedä mistään mitään. Vanha nuotti ja vanhat veisut vaikka maailma on keikahtanut itärajan takana aivan uuteen asentoon. Mutta kun olet tyhmä niin mitä sille kukaan mahtaa, huoh.

    ,,,,,,Vasemmiston vastustuksen syytä en tiedä,,,,,,

    Ensin toteat vanhan vasemmiston olevan putinisteja ja nyt sopotat aivan muuta. Taidat olla pikkasen jakomielinen, hei haloo. Mutta minäpä kerron, vasurit eivät tykkää Putinlandian menosta, oikeisto tykkää,häh hää.

    Äänestä

  • sissssuu kirjoitti:

    Tämän takia kaikki kehitysapu ja muu ilmainen namu Itä-Euroopan paskasakille tulisi lopettaa ja lännen tulisi keskittyä keksimään vaihtoehtoisia energianlähteitä joilla vähennettäisi riippuvuutta tuosta häiriköstä. Mikäli Euroopassa Venäjä-myönteinen linja voitta, niin ei hyvää päivää.

    lännen tulisi keskittyä keksimään vaihtoehtoisia energianlähteitä joilla vähennettäisi riippuvuutta tuosta häiriköstä

    No niinhän meillä haluttaisiinkin mutta kun pääministeri Rolexsankari ei salli sitä. Aivan väkisin pitää ottaa Ruskiatomi tekemään osakkaana ydinvoimaa. Meillä olisi kyllä tarjolla kotimaistakin vaihtoehtoa mutta se estetään porvarien toimesta.

    Äänestä

  • hekoti hee kirjoitti:

    Fennovoima juuri vähentää sähkön tuontia Venäjältä.
    Mikään ei estä rakentamasta muita voimaloita.

    Äänestä

  • Höpöhöpö!! kirjoitti:

    Fennovoima juuri vähentää sähkön tuontia Venäjältä.
    Mikään ei estä rakentamasta muita voimaloita.

    YYA:sta alkanut munattomuus. Pelottavaa näyttää olevan miten huttilan syöttämä paska uppoaa etenkin Amerikan poliittisesti aktiiviseen nuorisoon. Venäläisethän yleensä kestitsevät kaksinaamaisesti ulkomaisia vieraita paljastamatta todellisia aikeitaan.

    Äänestä

  • sun sopotukses kirjoitti:

    ------että he siirtyivät luontevasti putinisteisi-----

    Siltäkö näytti eilenkin telkussa kun oli Fennovoiman lähetekeskustelu? Tuollaista sontaa suollat kun et seuraa mitään etkä muutenkaan tiedä mistään mitään. Vanha nuotti ja vanhat veisut vaikka maailma on keikahtanut itärajan takana aivan uuteen asentoon. Mutta kun olet tyhmä niin mitä sille kukaan mahtaa, huoh.

    ,,,,,,Vasemmiston vastustuksen syytä en tiedä,,,,,,

    Ensin toteat vanhan vasemmiston olevan putinisteja ja nyt sopotat aivan muuta. Taidat olla pikkasen jakomielinen, hei haloo. Mutta minäpä kerron, vasurit eivät tykkää Putinlandian menosta, oikeisto tykkää,häh hää.

    Tietosi ovat kovin rajalliset. Sen jälkeen kun Suomessa on päästy vaalikauden istuviin hallituksiin rivikansanedustajien rooli on napin painaminen äänestyksissä. Varsikin nyt kun vaalit ovat lähellä edustajat puhuvat uudelleen valintaansa varmistellen. Eduskunnan keskustelut ovat sellaista pas kan jauhamista ettei sitä viitsi kuunnella. Vain päätökset merkitsevät, ja ne tehdään muualla kuin lähetekeskustelussa. Muta sitä et näytä ymmärtävän. Seuraan lehdistä ja yleltä mitä ISOT pomot sanovat ja tekevät.

    Et vastannut kysymykseen ketkä nyky Suomessa ovat äärioikeistoa.

    Et myöskään vastannut siihen, miten joillekkin on tärkeämpää venäläisyys kun suomalaisuus. Ja nämä löytyvät vanhoista stallareista, joille NKP/SKP olivat auktoriteettejä joita ei saanut arvostella.

    " Mutta minäpä kerron, vasurit eivät tykkää Putinlandian menosta, oikeisto tykkää,häh hää. "

    ????? Jos tarkoitat oikeistolla yritysjohtajia, niin he ovat vetämässä yritystoimintansa pois Venäjältä kovaa vauhtia.

    Miten se vasureiden tykkäämättömyys näkyy?

    Äänestä

  • sun sopotukses kirjoitti:

    ------että he siirtyivät luontevasti putinisteisi-----

    Siltäkö näytti eilenkin telkussa kun oli Fennovoiman lähetekeskustelu? Tuollaista sontaa suollat kun et seuraa mitään etkä muutenkaan tiedä mistään mitään. Vanha nuotti ja vanhat veisut vaikka maailma on keikahtanut itärajan takana aivan uuteen asentoon. Mutta kun olet tyhmä niin mitä sille kukaan mahtaa, huoh.

    ,,,,,,Vasemmiston vastustuksen syytä en tiedä,,,,,,

    Ensin toteat vanhan vasemmiston olevan putinisteja ja nyt sopotat aivan muuta. Taidat olla pikkasen jakomielinen, hei haloo. Mutta minäpä kerron, vasurit eivät tykkää Putinlandian menosta, oikeisto tykkää,häh hää.

    Tuossa sinulle tietoa päätöksenteosta

    ELÄMÄKERTA Keskiviikkona ilmestynyt ministeri Elisabeth Rehnin elämäkerta Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä kertoo, miten "kolmen kopla" sai aikaan päätöksen Hornetien hankinnasta.
    Hornetit päätettiin hankkia vuonna 1992, jolloin synkät pilvet jo varjostivat Suomen taloustilannetta. Kirjan mukaan hävittäjähanketta ajoi voimakkaasti kolmen kopla: puolustusministeri Elisabeth Rehn, pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

    Kirjan mukaan kolmen kopla piti muun hallituksen tylysti hävittäjähankinnasta sivussa.

    "Elisabethin mukaan hallituksen johdossa oli katsottu, että tässä alkaa taloustilanne olla niin huono, että aikaa ei ole mihinkään mutinoihin tai informointeihin. Päätös valmisteltiin pimennossa ja vietiin läpi pikavauhtia, poikkeuksellisella tavalla", kirja kertoo.

    Äänestä

  • sun sopotukses kirjoitti:

    ------että he siirtyivät luontevasti putinisteisi-----

    Siltäkö näytti eilenkin telkussa kun oli Fennovoiman lähetekeskustelu? Tuollaista sontaa suollat kun et seuraa mitään etkä muutenkaan tiedä mistään mitään. Vanha nuotti ja vanhat veisut vaikka maailma on keikahtanut itärajan takana aivan uuteen asentoon. Mutta kun olet tyhmä niin mitä sille kukaan mahtaa, huoh.

    ,,,,,,Vasemmiston vastustuksen syytä en tiedä,,,,,,

    Ensin toteat vanhan vasemmiston olevan putinisteja ja nyt sopotat aivan muuta. Taidat olla pikkasen jakomielinen, hei haloo. Mutta minäpä kerron, vasurit eivät tykkää Putinlandian menosta, oikeisto tykkää,häh hää.

    Arhimäki haluaa homojen fyrkat tänne. San Francisco on rikasta aluetta, mutta ei ne perkele Venäjälle mene.

    Äänestä

"Aika erilaista on reaalielämä tämän hetken Suomessa kuin mitä tämän palstan äärioikeisto inisee. Hehän inisevät miten stalinistit olisivat Venäjän ylimmät ystävät. Totuus on tietenkin päinvastoin, oikeisto on Venäjän ylintä ystävää ja suorastaan veriveljiä ja mitä oikeammalle mennään niin sitä suurempaa ja syvempää näyttäisi se keskinäinen rakkaus olevan."

Äärioikeistosta en tiedä. Palstan stallarit ja muut kremlistit puolustavat Venäjän laittomia toimia Ukrainassa, eivät oikeistolaiset. He tuntuvat olevan aika tiukasti EU:n ja Suomen virallisen politiikan takana ja Ukrainan puolella.

"Todiste tästä on suhtautuminen Fennovoimaan tai paremminkin Rosatomin läsnäoloon siinä. Vasemmisto ja (puna)vihreät vastustavat henkeen ja vereen Rosatomia ja oikeisto puolustaa yhtä raivokkaasti."

Hölynpölyä. Vastakkain eivät ole oikeisto ja vasemmisto, vaan ydinvoiman kannattajat ja vastustajat. Hallitus demareineen puolustaa hanketta yhdessä suuren kepulais- ja persujoukon kanssa.
Oppositio vastustaa, koska kyseessä on hallituksen hanke, ja oppositiossa on runsaasti ydinvoiman vastustajia sekä kaksi vasemmistopuoluetta.

"Ilmeisesti on palattu takaisin kesän 1917 asetelmiin. Niinhän oli tuolloinkin, vasemmisto halusi etäisyyttä Venäjään mutta oikeisto syleili Venäjää eikä olisi halunnut millään päästää siitä irti. Putin tämän on saanut aikaan eli on se todellinen ihmemies."

Paksua valetta taas. Vasemmisto ja osa oikeistosta halusi valtalailla palauttaa autonomian entiselleen. Venäjä vastusti sitä ja oli liian voimakas suomalaisille.
Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi heti kun Venäjä vallankumouksessa heikkeni riittävästi. Vasemmisto vastusti.

Palstan stallarit yrittävät sitkeästi valehdella sekä historiasta että nykypäivästä. Valeiden toisto vain ei tee niitä tosiksi.

Äänestä
  • He tuntuvat olevan aika tiukasti EU:n ja Suomen virallisen politiikan takana ja Ukrainan puolella.

    Olosuhteiden pakosta nyt näytellään mutta Unkarin Jobbik kertoo todellisuuden. Ja kun Putin on äärioikeaa niin miksi Suomen äärioikea häntä vastustaisi, ei ole syytä.

    Äänestä

  • mietis tätä, häh kirjoitti:

    He tuntuvat olevan aika tiukasti EU:n ja Suomen virallisen politiikan takana ja Ukrainan puolella.

    Olosuhteiden pakosta nyt näytellään mutta Unkarin Jobbik kertoo todellisuuden. Ja kun Putin on äärioikeaa niin miksi Suomen äärioikea häntä vastustaisi, ei ole syytä.

    kuuluvat sille itselle. Suomen oikeisto on EU:n linjoilla ja sen toimien kannalla, ei siis kannata Putinia.
    Venäjän toimia puolustavat palstalla nimenomaan huttilat ja muut äärivasemmistolaiset.

    Palstan stallarit yrittävät sitkeästi valehdella sekä historiasta että nykypäivästä. Valeiden toisto vain ei tee niitä tosiksi.

    Äänestä

  • Unkarin asiat kirjoitti:

    Venäjän toimia puolustavat palstalla nimenomaan huttilat ja muut äärivasemmistolaiset

    Miksi äärivasemmisto puolustaisi äärioikeistoa, kerro? Juttusi ovat pelkkää trollausta äärioikeiston likaisuuden peittämiseksi.

    Kukaan ei ole niin hullu, että uskoisi juttujasi, että äärivasemmisto muka puolustaa äärioikeistoa, hah haa. Olet aivan sekaisin, mene hoitoon ennenkuin viedään pakkolähetteellä.

    Ei ole missään sellaista ihmettä nähty, että nämä ääripäät komppaisivat toisiaan. Koeta keksiä jokin parempi trolli niin josko joku tyhmä sen sitten vahingossa uskoisikin.

    Äänestä

  • olet sinä sekaisin kirjoitti:

    Suur-Venäjä on kuulunut aina vasemmiston unelmiin ja ilmeisesti äärioikeistonkin Hitlerin kukistumisen jälkeen. Miksikö? Nooh yksi asia on varmasti tuntemasi suunnaton psykoottinen viha suomalaisuutta kohtaan.

    Äänestä

Suomessa ei löydy oikeistopuoluetta.

Äänestä

Tuo oli hyvä pointti, että 1917 juuri porvaripuolueet pitivät Venäjän hallintoa Suomen ylimpänä hallitsijana, kun taas sosialistit halusivat siirtää vallan Suomen eduskunnalle. Mannerheiminkin mielestä Suomi olisi kuulunut keisarilliseen Venäjään, mutta sen option umpeuduttua Suomesta tuli hänelle työrukkanen bolsevismin tuhoamisessa ja siis keisarillisen Venäjän palauttamisessa.

Äänestä
  • Halusivat luoda sopivat olosuhteet vallankumoukselle. Mitään tekemistä asialla ei ollut isänmaallisuuden kanssa. Tämäkin valheesi on kumottu jo useita kertoja palstalla.

    Äänestä

  • "Tuo oli hyvä pointti, että 1917 juuri porvaripuolueet pitivät Venäjän hallintoa Suomen ylimpänä hallitsijana, kun taas sosialistit halusivat siirtää vallan Suomen eduskunnalle."

    Tasan päinvastoin. Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi 6.12. 17 vasemmiston vastustaessa. Se halusi pitää Suomen bolsevikki-Venäjään sidottuna.

    "Mannerheiminkin mielestä Suomi olisi kuulunut keisarilliseen Venäjään, mutta sen option umpeuduttua Suomesta tuli hänelle työrukkanen bolsevismin tuhoamisessa ja siis keisarillisen Venäjän palauttamisessa. "

    Mannerheim johti itsenäisen Suomen asevoimia, jotka lopullisesti katkaisivat yhteyden Venäjään. Bolsevismin tuhoamiseen ei löytynyt resursseja. Mannerheimin vaatimus oli koko ajan Suomen säilyminen itsenäisenä ja jopa Itä-Karjalan liittämien muun Suomen yhteyteen. Tämä ei sopinut valkoisille venäläisille.

    Äänestä

  • Valehtelet taas!! kirjoitti:

    "Tuo oli hyvä pointti, että 1917 juuri porvaripuolueet pitivät Venäjän hallintoa Suomen ylimpänä hallitsijana, kun taas sosialistit halusivat siirtää vallan Suomen eduskunnalle."

    Tasan päinvastoin. Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi 6.12. 17 vasemmiston vastustaessa. Se halusi pitää Suomen bolsevikki-Venäjään sidottuna.

    "Mannerheiminkin mielestä Suomi olisi kuulunut keisarilliseen Venäjään, mutta sen option umpeuduttua Suomesta tuli hänelle työrukkanen bolsevismin tuhoamisessa ja siis keisarillisen Venäjän palauttamisessa. "

    Mannerheim johti itsenäisen Suomen asevoimia, jotka lopullisesti katkaisivat yhteyden Venäjään. Bolsevismin tuhoamiseen ei löytynyt resursseja. Mannerheimin vaatimus oli koko ajan Suomen säilyminen itsenäisenä ja jopa Itä-Karjalan liittämien muun Suomen yhteyteen. Tämä ei sopinut valkoisille venäläisille.

    ,,,,, Porvaristo julisti Suomen itsenäiseksi 6.12. 17 vasemmiston vastustaessa.,,,,

    Kyse oli kesästä 1917, silloin porvaristo vastusti itsenäisyyttä koska Venäjällä ei vielä silloin ollut bolsuvalta vaan oli valkoinen Venäjä.

    ,,,,Se halusi pitää Suomen bolsevikki-Venäjään sidottuna,,,,,

    Tuo lauseesi onkin sitten jo härski vale. Vasemmisto ei nimenomaan niin halunnut vaan esitti tuossa yhteydessä, että asiasta pitää käydä sopimassa bolsuhallituksen kanssa ja niin lopulta jouduttiin tekemäänkin, ihan kuten vasemmisto oli vaatinut. Porvaristo meinasi vihassaan, että bolsujen kanssahan ei neuvotella mistään mutta ulkovallat pakottivat siihen, muutoin ei tunnustuksia olisi tullut.

    Äänestä

  • kestä totuus kirjoitti:

    "Kyse oli kesästä 1917, silloin porvaristo vastusti itsenäisyyttä koska Venäjällä ei vielä silloin ollut bolsuvalta vaan oli valkoinen Venäjä."

    Valehtelet. Valtalaki ei ollut itsenäisyysjulistus, vaan sisäisen autonomian palautus. Huomattava osa porvareistakin oli lain takana. Venäjän hallitus oli vielä silloin liian vahva uhmattavaksi.

    "Vasemmisto ei nimenomaan niin halunnut vaan esitti tuossa yhteydessä, että asiasta pitää käydä sopimassa bolsuhallituksen kanssa ja niin lopulta jouduttiin tekemäänkin,"

    Vasemmisto siis vastusti itsenäisyyttä, kuten rehellisyyden puuskassa erehdyit tunnustamaan. Tietysti itsenäisyydelle oli sitten saatava Venäjän tunnustus, vaikka bolsuilta. Hehän tukivat sitten laillista hallitusta vastaan tehtyä kapinaa, mikä kertoo todellisen asenteen.

    Itsenäisyyden tunnustamiseen bolsut pakotti Saksa.

    -----Vasemmisto siis vastusti itsenäisyyttä, kuten rehellisyyden puuskassa erehdyit tunnustamaan.-----

    Olet kova poika valehtelemaan kuten kyllä kaikki sen tiedämme. Nimimerkki kestä totuus nimenomaan ei niin sano vaan kertoo vain historiallisen totuuden. Porvaristo joutui menettelemään ihan niin kuin vasemmisto oli vaatinutkin, neuvottelemaan Leninin hallinnon kanssa.

    Vasemmisto oli silloinkin oikeassa, oikeisto väärässä. Menin kuten aina.

    Äänestä

Vasaaraa ja alasintahan ne heilutteli siellä Krimin paskaluukussa "vapautuksen" jälkeen.

Äänestä

Kansa on tämän jo huomannutkin ja sen takia Sekoomuksen kannatus laskee kirivauhtia. Kohta päähallituspuolueet ovat molemmat n. 15 % puolueita ja hyvä niin.

Äänestä

Sekoomus-puolueen ja muunkin oikeiston märkä uni on saada Venäjän valtio osaomistajaksi Suomen perusvoiman tuotantoon. Mikähän onni siitäkin meille koituu, kun ei tällainen tavallinen maaseudun ukko ole vielä keksinyt.

Äänestä

Oikeisto häpeää ystävyyttään Putiniin ja koettaa sakealla valehtelulla kääntää asian päinvastaiseksi. Onneksi maailman vapaa media kertoo tosiasiat.

Äänestä

Jos Ukrainan sotaa ei olisi niin tämä hallitus ohjaisi Suomen suoraan Venäjän syliin. Vasemmistoa tarvitaan hallituksissa takaamaan Suomen riippumattomuus Venäjästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aivan kummallista kirjoitti:

Aika erilaista on reaalielämä tämän hetken Suomessa kuin mitä tämän palstan äärioikeisto inisee. Hehän inisevät miten stalinistit olisivat Venäjän ylimmät ystävät. Totuus on tietenkin päinvastoin, oikeisto on Venäjän ylintä ystävää ja suorastaan veriveljiä ja mitä oikeammalle mennään niin sitä suurempaa ja syvempää näyttäisi se keskinäinen rakkaus olevan.

Todiste tästä on suhtautuminen Fennovoimaan tai paremminkin Rosatomin läsnäoloon siinä. Vasemmisto ja (puna)vihreät vastustavat henkeen ja vereen Rosatomia ja oikeisto puolustaa yhtä raivokkaasti.

Ilmeisesti on palattu takaisin kesän 1917 asetelmiin. Niinhän oli tuolloinkin, vasemmisto halusi etäisyyttä Venäjään mutta oikeisto syleili Venäjää eikä olisi halunnut millään päästää siitä irti. Putin tämän on saanut aikaan eli on se todellinen ihmemies.

Saa nähdä mitä seuraavaksi, jo on käymässä mielenkiintoiseksi Suomen ulkopolitiikka kun historia nousee kumpujen yöstä kummittelemaan, sadan vuoden takaa. Oikeisto valehtelee Fennovoimasta niin, että korvat Stubbillakin ihan päässä heiluu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu