Mies heitti sormuksen

sitten vitsailee

Riitelimme miehen kanssa käytännön asioista (patistin miestä tekemään jotain, mikä on pakko tehdä). Mies heitti kihlasormuksen nurkkaan, eikä ole tehnyt elettäkään sen etsimiseksi.

Nyt se käyttäytyy, niin kuin ei mitään. Vitsailee ja kysyy mielipidettäni joutaviin asioihin (saako lähteä baariin).

Mitä tuollaisen kanssa kannattaa tehdä? Minulle sormukset eivät ole mikään leikkikaluja. Emme edes ole mitään nuoriso-osastoa enää.

10

640

Äänestä

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvästikin

      Noh, teillä näkyy olevan lapsi jo valmiina. Säästyy tekemisen vaiva

    • Vai baariin...

      Hankkiudu nyt nopeasti eroon tuollaisesta.!

    • Mietin, asia kannattaisi ehkä nostaa avoimesti pöydälle. Kysyä, miksi miehesi heitti kihlasormuksen nurkkaan ja mitä hän halusi sillä viestittää. Mitä kihlautuminen hänelle merkitsee.

      Toisaalta on ehkä hyvä myös kertoa hänelle, miltä sinusta hänen tekonsa tuntui.

      Sanoit myös, että riita lähti aivan käytännön asioista. Voisiko kodin eri tehtäviä jakaa yhdessä niin, että kummankaan ei tarvitse sen jälkeen patistaa toista ja kantaa erityisesti vastuuta siitä, että asiat tulevat hoidetuksi?

      Vilppu H.
      pappi

    • ldnnspp

      Varoitan vakavasti! Minulla oli mies joka teki noin. Tiesi että loukkasi, silti jatkoi. Käytös ei tule muuttumaan ja baariin on menossa.

      Osoittaa kunnioituksen puutetta. Vaihda mies, ei parane vaan pahenee. Hajoitat itsesi.

      t. Kokemuksen syvä rintaääni

    • 10 + 3

      Sitä ei mikään metallinpala ratkaise, pysyykö ihminen toisen kanssa vai ei.

      • kuvat roviolle

        jos heittää sitoutumista symboloivan metallinpalan nurkkaan ja antaa sen olla siellä on vähän sama kuin polttaisi vihkikuvan kostoksi sitten, olisko kiva, mitäs yhdestä liitosta, se on vain paperia?


    • Maailmamiehiätäys

      Kokeeko miehesi, että "käskytät" häntä määrätessäsi tehtäviä hänelle. Oletteko sopineet miten kotityöt jaetaan.
      Mielestäni tuollaista suhdetta ei kannata jatkaa, jossa nainen joutuu käskyttämään miestä ja jossa mies ei ole oma-aloitteinen ja tee itsekin jotain.
      Saa vaikutelman siitä, että olette sopimattomia toisillenne.
      Siinä tunnut vaativan häneltä asioita joita hän ei mielellään haluaisi tehdä ja hän ei ole sinulle sellainen huomaavainen mies jollaisen haluaisit.
      Etsi sopivampi.....

    • Oppeliini1

      Mies kuulostaa hiukan alikehittyneeltä. Hän ei tajua metallipalan ( kihlasormuksen) arvoa - mitä sormus edustaa.

      Onkohan tuon tason mies edes vakavissaan yhteisestä tulevaisuudesta? Pystyykö hän koskaan oppimaan avioliiton tarkoituksen?

      Sinulla on useita vakavia kysymyksiä edessäsi päättäessäsi tulevaisuutta tuon miehen kanssa.

    • naurettavaaa

      älä tee mitään, älä puhu mitään
      menee ilmeisesti etsimään uutta
      yrittää koukuttaa sua satuttamalla ja aiheuttamalla lapsellista epäilystä
      älä ota junnua

    • nainen222

      Itse olen niin äkkipikainen että voisin suutuksissani vaikka polttaa vihkiluvan. Se on sitä epäonnea kun ei osaa suunnata vihaansa oikeisiin asioihin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2037
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      26
      1081
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      94
      772
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      125
      751
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      717
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      675
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      60
      644
    Aihe