Seuraavan viestin esilletuomisessa sovelletaan ympäröivän yhteiskunnan ilmoittamia uskon-, omantunnon- ja sananvapauksia:
Lehtimajajuhlan viimeisenä, kahdeksantena päivänä, 15.-16.10.2014:
Välttäkää ja estäkää Luojan luomakunnan ja luotujen vahingoittamista!
Kaikkivaltiaan Luojan luomakunnan ja sen luotujen varjeleminen on ollut Aadamin eli ihmisen alkuperäinen päätehtävä viljelemisen ohella Eedenissä eli Paratiisisssa, mutta myös sieltä karkottamisen jälkeenkin, minkä Jumalan Pyhä Sana ja Laki vahvistaa.
Aiheellinen kysymys on, että ketä vastaan Aadamin piti Eedeniä varjella? Tuota tunnettua kapinallista ja hänen joukkojansako vastaan näkymättömässä ja näkyväisessä ulottuvuudessa? Tänä päivänä suurin uhka Kaikkivaltiaan Luojan luomakunnalle ja sen luoduille näyttää edelleenkin olevan juuri tuo sama taho, joka pyrkii turmelemaan, saastuttamaan, riistämään ja tuhoamaan eli vahingoittamaan Luojan luomakuntaa ja sen luotuja mitä moninaisimmin keinoin, joskus selvemmin, mutta usein kätketysti ja hyödyllisyyden valekaapuun puettuna.
Ihmisen kehittämä, valmistama ja käyttämä tekniikka niihin liittyvine elämäntapoineen on ollut enemmän taikka vähemmän Jumalan Pyhän Sanan ja Lain vastaista eli syntistä eli väärää seurauksineen vahingoittaen siten myös luomakuntaa ja sen luotuja. Ja moni tekniikka siihen liittyvine, väärine elämäntapoineen on todellisuudessa suunniteltu, kehitetty ja rakennettu jo alunperin SIJAISUHRAAMISEEN, siis vahingoittamaan Luojan luomakuntaa ja sen luotuja.
Tämä on suuri salaisuus, joka kätketään visusti ihmisten tietoiselta ymmärrykseltä: SIJAISUHRAAMINEN.
Yhteiskunnat, jotka eivät hyväksy pääkseen Kaikkivaltiasta Luojaa ja Hänen Sanaansa, Kristusta niin kuin on säädetty ja siltä osin, kun ne eivät tähän alistu, rakennetaan enemmän taikka vähemmän SIJAISUHRAAMISEN periaatteelle, silloin kun eivät siis hyväksy sitä yhtä ainoata uhria aidon katumuksen, syntien anteeksisaamisen ja tämän mukaisen elämäntavan myötä.
Tämä SIJAISUHRAAMINEN on näiden Jumalan Sanan ja Lain vastaisten yhteiskuntien tärkein kehittämisen ja rakentamisen ja niissä elämisen periaate eikä suinkaan jonkun hyödyn tuottaminen niiden ihmisille tai muille luoduille.
Sen jälkeen, kun tämä suuri salaisuus on paljastunut, yhteiskunnat näyttävätkin jo aivan erilaisilta. SIJAISUHRAAMINEN näkyy ja tuntuu jokapäiväisessä elämässä. Näin ihmiskunta elää suurelta osin edelleen saatanallisessa kapinassa ja teeskentelyssä Luojaansa ja Hänen Kristustaan vastaan.
Kenties pahin ja saatanallisin luonnon vahingoittamisen muoto on happea tuottavan kasvillisuuden, etenkin puiden ja metsien kaataminen ja hävittäminen sekä niiden mukana aluskasvillisuuden, hedelmällisen maaperän ja eliöstön väheneminen ja katoaminen. Puut ja metsät ovat ratkaisevia niin ikään kasvillisuudelle ja muulle eliöstölle elintärkeän veden toimittamisessa ja paljon muussakin.
Lehtimajajuhlan viimeisenä, kahdeksantena päivänä, 15.-16.10.2014:
Välttäkää ja estäkää Luojan luomakunnan ja luotujen vahingoittamista!
Kaikkivaltiaan Luojan luomakunnan ja sen luotujen varjeleminen on ollut Aadamin eli ihmisen alkuperäinen päätehtävä viljelemisen ohella Eedenissä eli Paratiisisssa, mutta myös sieltä karkottamisen jälkeenkin, minkä Jumalan Pyhä Sana ja Laki vahvistaa.
Aiheellinen kysymys on, että ketä vastaan Aadamin piti Eedeniä varjella? Tuota tunnettua kapinallista ja hänen joukkojansako vastaan näkymättömässä ja näkyväisessä ulottuvuudessa? Tänä päivänä suurin uhka Kaikkivaltiaan Luojan luomakunnalle ja sen luoduille näyttää edelleenkin olevan juuri tuo sama taho, joka pyrkii turmelemaan, saastuttamaan, riistämään ja tuhoamaan eli vahingoittamaan Luojan luomakuntaa ja sen luotuja mitä moninaisimmin keinoin, joskus selvemmin, mutta usein kätketysti ja hyödyllisyyden valekaapuun puettuna.
Ihmisen kehittämä, valmistama ja käyttämä tekniikka niihin liittyvine elämäntapoineen on ollut enemmän taikka vähemmän Jumalan Pyhän Sanan ja Lain vastaista eli syntistä eli väärää seurauksineen vahingoittaen siten myös luomakuntaa ja sen luotuja. Ja moni tekniikka siihen liittyvine, väärine elämäntapoineen on todellisuudessa suunniteltu, kehitetty ja rakennettu jo alunperin SIJAISUHRAAMISEEN, siis vahingoittamaan Luojan luomakuntaa ja sen luotuja.
Tämä on suuri salaisuus, joka kätketään visusti ihmisten tietoiselta ymmärrykseltä: SIJAISUHRAAMINEN.
Yhteiskunnat, jotka eivät hyväksy pääkseen Kaikkivaltiasta Luojaa ja Hänen Sanaansa, Kristusta niin kuin on säädetty ja siltä osin, kun ne eivät tähän alistu, rakennetaan enemmän taikka vähemmän SIJAISUHRAAMISEN periaatteelle, silloin kun eivät siis hyväksy sitä yhtä ainoata uhria aidon katumuksen, syntien anteeksisaamisen ja tämän mukaisen elämäntavan myötä.
Tämä SIJAISUHRAAMINEN on näiden Jumalan Sanan ja Lain vastaisten yhteiskuntien tärkein kehittämisen ja rakentamisen ja niissä elämisen periaate eikä suinkaan jonkun hyödyn tuottaminen niiden ihmisille tai muille luoduille.
Sen jälkeen, kun tämä suuri salaisuus on paljastunut, yhteiskunnat näyttävätkin jo aivan erilaisilta. SIJAISUHRAAMINEN näkyy ja tuntuu jokapäiväisessä elämässä. Näin ihmiskunta elää suurelta osin edelleen saatanallisessa kapinassa ja teeskentelyssä Luojaansa ja Hänen Kristustaan vastaan.
Kenties pahin ja saatanallisin luonnon vahingoittamisen muoto on happea tuottavan kasvillisuuden, etenkin puiden ja metsien kaataminen ja hävittäminen sekä niiden mukana aluskasvillisuuden, hedelmällisen maaperän ja eliöstön väheneminen ja katoaminen. Puut ja metsät ovat ratkaisevia niin ikään kasvillisuudelle ja muulle eliöstölle elintärkeän veden toimittamisessa ja paljon muussakin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
(jatkoa edelliseen)
Tämän päivän energiakeskustelun keskipisteessä EU-Suomessa kuin laajemminkin ympäri maanpiirin olevat, luonnon toimintaa pahasti häiritsevät ja vahingoittavat isot tuulivoimalat, metsiä syövät biovoimalat ja seuraavankin sukupolven elämää vaarantavat ydinvoimalat ovat kaikki Jumalan Pyhän Sanan ja Lain vastaisia eli syntisiä ja samalla kirottuja energiantuotantomuotoja keskitettyine, käyttäjiä sitovine jakeluineen ja niihin liittyvine, väärine elämäntapoineen.
Näitä kehittelevillä, rakentavilla ja käyttävillä sekä tähän luvan antavilla ei ole todellisuudessa siihen mitään auktoriteettia Kaikkivaltiaalta Luojalta, ei Hänen Kristukseltaan eikä Luojan apostoliselta seurakunnalta Kristuksessa eikä tämän alaiselta Kristuksen maanpäälliseltä kuningaskunnalta, ei minkäänlaista auktoriteettia, ei mitään lupaa, vaan kapinaa ja vihollisuutta Kaikkivaltiaan Pyhää Säätämystä vastaan.
Kukaan Kaikkivaltiaan Luojan ja Hänen Sanansa, Kristuksen (Messiaan) oikea palvelija ei voi mitään muutakaan tämänkaltaista, Jumalan Pyhän Sanan ja Lain vastaista, elämälle vaarallista sekä samalla luontoa vahingoittavaa ja häiritsevää tekniikkaa elämäntapoineen hyväksyä, vaan kieltää ne ja pyrkii välttämään osallistumista niiden aikaansaamiseen ja käyttämiseen ja niihin liittyviin, vääriin elämäntapoihin sekä vaatii niistä vastuussa olevia tilille aikomuksistaan ja aikaansaannoksistaan Luojan ja Kristuksen edessä.
Kaikkivaltias Luoja, Hänen Kristuksensa (Messiaansa) ja muut lähettiläänsä sekä Jumalan ja Kristuksen oikeat opetuslapset ovat olleet tunnettuja etenkin siitä, että he ovat pyrkineet varjelemaan Luojan luomakuntaa ja sen luotuja sekä elämään sitä vahingoittamatta. Ja kuinka helppoa onkaan tämän ominaispiirteen perusteella paljastaa teeskentelijät ja Luojan ja Kristuksen viholliset.
Kehotan Kaikkivaltiaan Luojan ja Kristuksen palvelijana itsekutakin ryhtymään toimiin myös käytännössä Kaikkivaltiaan Luojan ja Hänen luotujensa varjelemisessa Hänen säätäminsä keinoin alkaen oman asennoitumisensa muuttamisesta sekä pyrkien estämään Hänen luomakuntansa ja sen luotujen kaikenlaista vahingoittamista ja saattamaan sellaiseen ohjaavat, niistä päättävät ja niistä syntistä hyötyä riistävät vastuuseen aikaansaamisistaan myös takautuvasti.
Sitäpaitsi Kaikkivaltiaalla Luojalla on varmasti tarjolla sellaista tekniikkaa, joka toimii mahdollisimman hyvässä tasapainossa Hänen luomakuntansa kanssa. Etsittäköön siis sellaista.
(jatkoa edelliseen)
Kiitos, Ylistys ja Kunnia Iankaikkisesti Mahtavalle Täydelliselle Luojalle! On suuri kunnia saada palvella Häntä! Kuinka kauniit ja ihailtavat ovatkaan Hänen luomistekonsa, jotka paljastavat sen todellisen Luojan, yhden ainoan Jumalan!
"Ja JHVH Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
Ja JHVH Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun." (1.Ms.2:8-9)
"Ja JHVH Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä." (1.Ms.2:15)
"Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai Aadamin poika (ihmislapsi), että pidät hänestä huolen?
Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet,
taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee. (Ps.8:3-8)
”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?”
Niin Hän (Kristus) sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?”
”Hän (lainoppinut) vastasi ja sanoi: ”Rakasta JHVH:a, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Hän (Kristus) sanoi heille: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää.”
(Luuk.10:25-28) & (Matt.22:36-40) & (Mark.12:28-33)
”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” (Matt.7:12)
"Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en Minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Sillä totisesti Minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman, mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa." (Matt.5:17-19)
"Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk.16:17)
"Taivas ja maa katoavat, mutta Minun sanani eivät katoa." (Luuk.21:33)
(jatkoa edelliseen)
"Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja (uhraamalla) tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh.10:10)
"Ja (pakana)kansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat." (Ilm.11:18)
"Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.
Ja hänen päällänsä lepää JHVH:n Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja JHVH:n pelon henki.
Hän halajaa JHVH:n pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta,
vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa väärintekijät (jumalattomat) huultensa henkäyksellä.
Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.
Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.
Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas.
Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä JHVH:n tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren." (Jes.11:1-9)
"Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat JHVH:n siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo JHVH." (Jes.65:17-25)
"... mitä kansat (pakanat) uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista.
Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä." (1.Kor.10:20-21)
(jatkoa edelliseen)
Kuka on se suuri Luojan luomakunnan ja sen luotujen vahingoittaja, mikä henkivalta ja minkä yhteiskuntajärjestelmän kautta hän toimii? Mitä tapahtuu luomakunnassa, kun Luoja hävittää hänet joukkoinensa? Ja mikä on hänen lastensa palkka Jumalan maksamana?
"Sillä JHVH armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon.
Kansat ottavat heidät ja tuovat heidät heidän kotiinsa, ja Israelin heimo saa heidät JHVH:n maassa omiksensa, orjiksi ja orjattariksi, ja he vangitsevat vangitsijansa ja vallitsevat käskijöitänsä.
Ja sinä päivänä, jona JHVH päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin,
sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: "Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta!
JHVH on murtanut väärintekijäin (jumalattomain) sauvan, valtiaitten vitsan,
joka kiukussa löi kansoja, löi lakkaamatta, joka vihassa vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä.
Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun.
Kypressitkin sinusta iloa pitävät sekä Libanonin setrit: 'Sinun maata mentyäsi ei nouse kukaan meitä hakkaamaan'.
Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltansa kaikki kansojen kuninkaat.
Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: 'Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme'.
Alas tuonelaan on vaipunut sinun komeutesi, sinun harppujesi helinä; sinun allasi ovat vuoteena madot, toukat ovat peittonasi.
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.
Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.
Jotka sinut näkevät, ne katsovat pitkään, tarkastavat sinua: 'Onko tämä se mies, joka järisytti maan, järkytti kuningaskunnat,
joka teki maanpiirin erämaaksi ja hävitti sen kaupungit, joka ei päästänyt vankejansa kotiin?'
Kansojen kuninkaat kaikki lepäävät kunniassa, kukin kammiossansa.
Mutta sinä olet kaukana haudastasi, poisviskattuna niinkuin hylkyvesa, olet peittynyt surmattujen, miekalla lävistettyjen, kiviseen kuoppaan suistuneitten alle, olet kuin tallattu raato.
Et sinä saa yhtyä heidän kanssaan haudassa, sillä sinä olet maasi hävittänyt, kansasi tappanut. Ei ikinä enää mainita pahantekijäin sukua.
Laittakaa hänen lapsillensa verilöyly heidän isiensä pahain tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omaksensa maata ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla."
Minä nousen heitä vastaan, sanoo JHVH Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset, sanoo JHVH.
Minä teen sen tuonenkurkien perinnöksi ja vesirämeeksi, minä lakaisen sen pois hävityksen luudalla, sanoo JHVH Sebaot." (Jes.14:1-23)
(jatkoa edelliseen)
"Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on JHVH Jumala, joka on hänet tuominnut."
Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!"
Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"
Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!"
Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".
Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat (uhraamalla) tapetut." (Ilm.18:1-24)
(jatkoa edelliseen)
Kaikkivaltiaan Luojan lähettiläiden, profettojen sinetti, profeetta Muhammad on tunnettu myös väkevänä luonnonsuojelijana, äärimmäisyyttä edustavana. Hän kielsi kaikenlaisen tarpeettoman luonnon ja luotujen vahingoittamisen kuten puiden tarpeettoman kaatamisen (esimerkiksi voiton ahnehtimisen vuoksi), eläinten huvikseen tappamisen, veden saastuttamisen ja kaikenlaisen haaskaamisen.
Hän perusti myös asuinyhteisöjen kuten Medinan ympärille pyhiä alueita, eräänlaisia luonnonsuojelualueita, joissa puiden kaataminen ja muun kasvillisuuden hävittäminen samoin kuin eläinten tappaminen oli kiellettyä.
Profeetta Muhammadin Kaikkivaltiaalta Luojalta saama Pyhä Ilmoitus, Koraani suhtautuu erittäin suojelevasti Luojan luomakuntaan ja sen luotuihin sekä langettaa äärimmäisen kovat rangaistukset Hänen luomakuntansa ja luotujensa vahingoittamisesta. Nämä Luojan määräykset ovat siis edelleenkin voimassa ja vahvistavat samalla Luojan Lain (Tooran) ja muun Sanan.
"Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni. En halua heiltä mitään ravintoa enkä vaadi, että he ruokkisivat Minua. Jumala on totisesti ravinnon jakaja, Herra, jonka on valta ja voima." (Koraani 51:56-58)
”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava taikka toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva (hylkivä). Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt.6:24)
Silloin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'JHVH:a, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja Häntä ainoata palveleman (Hänelle ainoalle työtä tekemän).' (Matt.4:10)
”Minulle on annettu kaikki auktoriteetti (valta) taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään, mitä Minä olen käskenyt pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28:18-20)
Ja Jumala sanoi:
»Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte.
Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa.»
Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. Jumala ei rakasta väärintekijöitä. (Koraani, 3:54-56)
(jatkoa edelliseen)
Koraanin ilmoituksia Kaikkivaltiaan Pyhään Järjestykseen luomakunnassa liittyen:
2:164. "Katso, taivasten ja maan luomisessa/ järjestyksessä (arabiaksi khalqi, englanniksi creation, origination), yön ja päivän vaihtelussa, laivojen purjehtimisessa merellä niiden kuljettaessa sellaista, joka hyödyttää ihmisiä, vedessä, jonka Jumala taivaasta lähettää ja jolla hän elvyttää maan sen horrostilan jälkeen, kaikenlaisten eläinten leviämisessä yli maan, tuulten suunnassa ja pilvien nöyrässä kulussa taivaan ja maan välillä, on totisesti tunnusmerkkejä (Jumalan kaikkivaltiudesta) ihmisille, joilla on ymmärrystä."
2:11-12. Kun heille [teeskenteleville epäuskoisille] sanotaan: "Älkää aiheuttako turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidū, englanniksi spread corruption) maan päällä", he vastaavat: "Mehän vain uudistamme asiat oikeiksi." Eivätkö juuri sellaiset tosiaan ole itse niitä, jotka levittävät turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-muf'sidūna, englanniksi who spread corruption)? Mutta he eivät sitä tajua.
2:26-27. Hän (Jumala) sillä [totuuden sisältävällä vertauksella] eksyttää monta ja opastaa monta, mutta muut eivät eksy eivätkä joudu kadotukseen kuin (uhmaavasti) tottelemattomat/jumalattomat (arabiaksi l-fāsiqīna, englanniksi the defiantly disobedient)
jotka rikkovat (arabiaksi yanquduna, englanniksi break) liiton (arabiaksi 'ahda, englanniksi the covenant) Jumalan kanssa, sen jälkeen kuin se on vahvistettu (arabiaksi mīthāqihi, englanniksi ratification), erottavat, mitä Jumala on määrännyt yhdistettäväksi, ja aiheuttavat turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi wayuf'sidūna, englanniksi spread corruption) maan päällä, he ovat niitä, jotka ovat häviäjiä (arabiaksi l-khāsirūn, englanniksi the losers).
2:29-30. Hän on se, joka on luonut teille kaiken, mitä on maan päällä. Sitten Hän nousi taivaaseen ja muodosti sen seitsemäksi taivaaksi; niin, Hän on kaikkitietävä.
Ja kun Herrasi puhui enkeleille: "Katso, Minä aion totisesti asettaa sijaisen maan päälle", he kysyivät: "Aiotko asettaa sinne jonkun, joka siellä aiheuttaa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi yuf'sidu, englanniksi spread corruption) ja vuodattaa verta, meidän ylistäessämme Sinua ja julistaessamme Sinun pyhyyttäsi?" Hän vastasi: "Minä tiedän totisesti, mitä te ette tiedä."
2:60. Entä kun Mooses pyysi vettä janoiselle kansalleen, ja Me sanoimme: "Lyö sauvallasi kallioon!" ja kaksitoista lähdettä pulppusi kivestä, niin että joka sukukunta tiesi juomapaikkansa? "Syökää ja juokaa Jumalan antimista, älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maan päällä levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidīna, englanniksi spreading corruption )."
2:205. Ja niin pian kuin hän [Jumalan lähettilästä vastustava teeskentelijä] on kääntänyt selkänsä, kiiruhtaa hän saamaan aikaan turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi liyuf'sida, englanniksi spread corruption) tässä maassa ja tuhotakseen (arabiaksi wayuh'lika, englanniksi destroy) sekä kylvöt että karjan, mutta Jumala ei rakasta turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasāda, englanniksi corruption).
3:63. Mutta jos he [joille lähettilään ilmoitus on annettu] kääntyvät pois, niin totisesti Jumala tuntee turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajat (arabiaksi bil-muf'sidina, englanniksi the corrupters).
4:117. Paitsi Häntä he rukoilevat epäjumalia, nimittäin naispuolisia, mutta siten he turvautuvat vain kapinalliseen Saatanaan,
jonka Jumala on kironnut ja joka uhkasi: "Olen totisesti anastava määrätyn osan Sinun palvelijoistasi, olen johdattava heidät harhaan ja herättävä heissä himoja; olen totisesti käskevä heitä leikkaamaan (merkitsemään) kotieläinten korvia ja olen käskevä heitä pilaamaan/muuttamaan (arabiaksi falayughayyirunna, englanniksi alter) Jumalan luomia." Mutta se, joka ottaa Saatanan suojelijakseen Jumalan sijasta, hukuttaa sielunsa ilmeiseen kadotukseen.
(jatkoa edelliseen)
5:32. Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai turmeluksen/epäjärjestyksen (arabiaksi fasadin, englanniksi (for) spreading corruption) ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset;
ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen. Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.
5:33-34. "Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi fasādan, englanniksi spreading corruption) maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus, lukuunottamatta niitä, jotka katuvat, ennenkuin te saatte heidät valtaansa. Sillä tietäkää, että Jumala on pitkämielinen, laupias."
5:64 Ja juutalaiset sanovat: "Jumalan kädet ovat sidotut." Heidän kätensä sidotut ovat, ja he ovat jääneet ilman Jumalan suosiota, koska niin sanovat. Ei, Hänen molemmat kätensä ovat ojennetut, mutta Hän jakelee niin kuin Hän suvaitsee. Ja sekin, minkä Herrasi on sinulle ylhäältä ilmoittanut, vain yllyttää useimpia heistä kapinointiin/rikkomiseen (arabiaksi tugh'yanan, englanniksi rebellion, transgression) ja uskottomuuteen/epäuskoon (arabiaksi wakufran, englanniksi disbelief).
Siksi Me olemmekin kylvänyt kaunaa ja vihaa heidän keskuuteensa aina ylösnousemuksen päivään asti. Joka kerta, kun he sytyttävät sodan liekin, Jumala sammuttaa sen, ja he harhailevat maan päällä turmelusta/epäjärjestystä levittäen
(arabiaksi fasadan, englanniksi spreading corruption), eikä Jumala rakasta niitä, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia
(arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) .
7:56. "Älkää aikaansaako turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidū, englanniksi cause corruption) maan päällä senjälkeen, kun kaikki on saatettu (uudelleen) järjestykseen (arabiaksi is'lāhihā, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation), vaan rukoilkaa Häntä peläten ja kaivaten. Jumalan armo on totisesti niitä lähellä, jotka hyvää tekevät."
7:74. "Ja muistakaa Jumalan armolahjat älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidīna, englanniksi spreading corruption)!"
7:85. Hän (Soeib) sanoi: "Kansani, palvelkaa Jumalaa! Teillä ei ole muuta Jumalaa kuin Hän; luoksenne on jo tullut selvä todistus Herraltanne. Antakaa siis täysi mitta ja täysi paino, älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasū, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyāahum, englanniksi things, goods) älkääkä aikaansaako maan päällä mitään turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidū, englanniksi cause corruption) kaiken tultua (uudelleen) järjestetyksi (arabiaksi is'lāhihā, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation). Tämä on teille parasta, jos olette uskovaisia."
7:86. "Älkääkä väijykö kaikilla mahdollisilla teillä, uhaten ja kääntäen pois Jumalan tieltä niitä, jotka uskovat Häneen, älkääkä pyrkikö sitä tekemään mutkaiseksi! Ja muistakaa, että ollessanne vähälukuisia Hän enensi teidän [Midianin kansan] joukkonne, ja katsokaa, minkä lopun saivat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajat (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters)."
(jatkoa edelliseen)
7:142. "Me määräsimme Mooseksen kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi yksinäisyyteen ja lisäsimme niitä kymmenellä, niin että hänen Herransa määräämä aika oli neljäkymmentä vuorokautta. Ja Mooses sanoi veljelleen Aaronille: "Ole sijaisenani kansani keskuudessa! Tee, mikä oikein on, äläkä antaudu turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajien (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) tielle!""
8:73. "Uskottomatkin ovat toistensa liittolaisia. Jos te ette auta toisianne, syntyy vaino ja suuri turmelus/epäjärjestys (arabiaksi wafasadun, englanniksi corruption) maan päällä."
10:40. "Jokunen heistä [ihmiskunnan ihmisistä] tosin siihen (Koraaniin) uskoo, ja jokunen heistä ei siihen usko; mutta Herrasi tuntee parhaiten ne, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi bil-muf'sidina, englanniksi the corrupters)."
11:85. "Oi kansani! Antakaa täysi mitta ja punnitkaa rehellisesti. Älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasū, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyāahum, englanniksi things, goods) älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidīna, englanniksi spreading corruption)."
11:116. "Miksi ei siis ennen teitä eläneiden sukupolvien keskuudessa ollut ihmisiä, joilla olisi ollut kylliksi viisautta kieltääkseen toisia aiheuttamasta turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasadi, englanniksi corruption) maan päällä, lukuunottamatta niitä harvoja heistä, jotka pelastimme; mutta väärämieliset seurasivat varakkaita, ja he olivat syntisiä."
13:25. "Mutta niitä, jotka rikkovat sopimuksensa Jumalan kanssa, ensin siihen sitouduttuaan, ja erottavat, minkä Jumala on määrännyt yhdistettäväksi, ja levittävät turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi wayuf'sidūna, englanniksi spread corruption) maan päällä, heitä kohtaa kirous ja heille on varattu tuskien koti."
16:88. "Niille, jotka valitsevat epäuskon ja estävät ihmisiä Jumalan tietä vaeltamasta, niille Me lisäämme tuskaa tuskan päälle, koska he ovat levittäneet turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi yuf'sidūna, englanniksi spread corruption)."
17:4. "Kirjassa Me ilmoitimme tämän Israelin lapsille näin sanoen: "Totisesti, te aiheutatte maan päällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi latuf'sidunna, englanniksi cause corruption) toistamiseen ja tulette peräti pöyhkeiksi."
(jatkoa edelliseen)
18:94. He sanoivat: "Oi Kaksisarvinen, totisesti, Goog ja Maagog ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi muf'siduna, englanniksi the corrupters) maan päällä; onko meidän suoritettava sinulle veroa sillä ehdolla, että rakennat muurin heidän ja meidän välillemme?"
23:71. "Jos totuus olisi mukautunut heidän [Jumalan lähettilään ilmoitukset hylänneiden] himoihinsa, niin varmasti taivaat ja maa ja kaikki, mitä niissä on, olisivat sortuneet sekasortoon/epäjärjestykseen (raunioiksi) (arabiaksi lafasadati, englanniksi surely (would) have been corrupted). Ei, olemme tuonut heille varoittajan, mutta he kääntävät hänelle selkänsä."
26:146-152. "Tahdotteko saada turvassa jatkaa nykyistä elämäänne? Puutarhoissa ja lähteitten äärillä, viljapelloilla ja hienohedelmäisten palmujen luona, hakattuanne suurella taidolla asuntonne kallioihin.
Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua [Jumalan lähettilästä], älkääkä noudattako syntisten kutsuja.
He [Jumalan lähettilästä vastustavat] levittävät maassa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi yuf'siduna, englanniksi spread corruption) eivätkä totuutta rakenna."
26:183. "Älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasū, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyāahum, englanniksi things, goods) älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidīna, englanniksi spreading corruption)."
28:77. "Vaan sen avulla, mitä Jumala on sinulle antanut, etsi tulevaisuuden kotia, mutta älä unohda osaasi tässä maailmassa. Tee hyvää, kuten Jumalakin on hyvää tehnyt sinulle, äläkä tavoittele maassa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasada, englanniksi corruption).
Totisesti, Jumala ei rakasta niitä, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters)."
28:83. "Tulevaisuuden kodin Me määräämme niitä varten, jotka eivät halua korottaa itseään maan päällä eivätkä halua aiheuttaa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi fasadan, englanniksi corruption). Parhaimman osan saavat viimein hurskaat."
29:28-30. Ja Loot lausui kansalleen: "Totisesti, te harjoitatte siveettömyyttä (riettautta), jollaista ei kukaan ennen teitä maailman kansojen joukossa eläneistä ole tehnyt.
Te menette miesten luokse (lähentelette miehiä), te katkaisette tien (harjoitatte maantierosvousta) ja teette vääryyttä (pahaa) kokoontumisissanne."
Eikä hänen kansallaan ollut muuta vastausta kuin tämä: "Langeta päällemme Jumalan tuomio, jos puhut totta!"
Hän lausui: "Herra, auta minua turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) vastaan!"
29:36. "Midianin heimon luokse Me lähetimme heidän veljensä Shuaibin. Hän lausui: "Kansalaiseni, palvelkaa Jumalaa ja luottakaa ylösnousemuksen päivään älkääkä turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajina (arabiaksi muf'sidina, englanniksi the corrupters) maata kiertäkö.""
30:41. "Turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasādu, englanniksi corruption) on ilmennyt/tapahtunut maalla ja merellä ihmiskätten tekemisten seurauksena, jotta Hän antaisi ihmisten maistaa osaa tekojensa seurauksista, niin että he kääntyisivät."
38:28. "Vai olisiko meidän kohdeltava uskovia (arabiaksi amanu, englanniksi believe), hyvää tekeviä (arabiaksi l-salihati, englaniksi righteous deeds) samoin kuin turmeluksen/epäjärjestyksen levittäjiä (arabiaksi kal-muf'sidina, englanniksi who spread corruption) maan päällä? Tai rinnastaisimmeko oikeamieliset/vanhurskaat/jumalaapelkääväiset (arabiaksi l-mutaqīna, englanniksi the righteous) väärintekijöihin (arabiaksi l-fujāri, englanniksi the wicked)?"
47:22. "Mutta jos teillä [Jumalan johdatuksesta luopuvilla] olisi valta, aiheuttaisitte varmasti turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidu, englanniksi cause corruption) ja katkoisitte sukulaisuussiteenne."
(jatkoa edelliseen)
6:141. "Hän se on kasvattanut puutarhat, sekä ihmisten suunnittelemat että luonnolliset, palmut ja erilaiset viljalaihot, öljypuut ja omenat, joitten maku ja muodot ovat erilaisia - syökää niitten hedelmiä, kun ne hedelmän kantavat, ja antakaa mikä on kohtuullista elonkorjuupäivänä, mutta älkää tuhlatko; Hän ei totisesti rakasta tuhlaavaisia -"
7:31. "...älkää tuhlatko,sillä Hän ei rakasta tuhlaavaisia."
17:26. "Tee sukulaisillesi oikeutta, samoin tarvitseville ja vaeltajille, mutta älä antaudu tuhlailuun."
17:27. "Totisesti, tuhlarit ovat saatanan veljiä, ja saatana on kiittämätön Herraansa kohtaan."
25:67. "Armahtajan palvelijoita ovat myös ne, jotka eivät tuhlaa eivätkä ole itaria, vaan kulkevat keskitietä."
46:20. "Sinä päivänä, jolloin epäuskoiset saatetaan tulen eteen, kuuluu sana: "Te tuhlasitte kaiken hyvän maallisessa elämässänne, nauttien siitä lyhyen ajan, mutta tänään palkitaan teidät masentavalla kurituksella, sentähden että olitte ilman syytä ylpeitä maan päällä ja teitte syntiä.""
Koraanin arabiankielisen alkutekstin sanajuuri f-s-d eri muodoissaan tarkoittaa useiden selitysteosten mukaan turmelusta (turmiota), epäjärjestystä, rappeutumista, vahinkoa yms., tällaisen aiheuttamista ja/tai levittämistä sekä tällaisen aiheuttajia ja/tai levittäjiä.
Merkintöjen selityksiä:
/ = vaihtoehtoinen, kutakuinkin samanveroinen suomenkielinen käännös
( ) = arabiankielinen sana Koraanin alkutekstissä ja sen englanninkielinen käännös, tai selittävä viittaus suomeksi käännetylle sanalle
[ ] = tarkempi selitys sille, mihin suomeksi käännetty sana viittaa