"Tanskalaiset taistelukoneet lensivät Irakissa"
"Kaksi tanskalaista F-16 -konetta on ensimmäistä kertaa osallistunut kansainväliseen sotilasoperaatioon jihadistijärjestö "Islamilaista Valtiota" vastaan. Vajaat kaksi viikkoa sitten Tanska lähetti seitsemän taistelulentokonetta osallistumaan tehtävään."
"Puolustusministeri Nicolai Wammen (S) selvitti, että lentokoneet osallistuivat maajoukkojen tukemiseen Pohjois-Irakissa, mutta eivät pommittaneet mitään kohteita."
"Vajaat kaksi viikkoa sitten Tanska lähetti seitsemän taistelukonetta Kuwaitiin, jotta ne sieltä käsin voisivat osallistua operaatioon "Islamilaista Valtiota" vastaan."
(HBL 17.10. 2014)
Tämänhetkisen tiedon mukaan "Islamilaisen Valtion" joukoissa on noin viitisenkymmentä Suomen kansalaista. Heitä vastaan taistelevissa joukoissa ei tiettävästi yhtään.

Vastaukset 8
Vanhimmat
On tanskalaiset muuttuneet niistä ajoista, kun Irwin lauloi kööpenhaminasta
http://www.youtube.com/watch?v=e1Mzs3fhcdg
Ei ne tosiaan ole kuin ennen..
tanskalaiset poimivat juuri heidät maaleikseen?
"Tämänhetkisen tiedon mukaan "Islamilaisen Valtion" joukoissa on noin viitisenkymmentä Suomen kansalaista. Heitä vastaan taistelevissa joukoissa ei tiettävästi yhtään. "
Jos menee terroristien joukkoon, niin asettuu myös alttiiksi tulitukselle.
Mitä Suomen hallitus aikoo tehdä kansalaistensa suojelemiseksi?
No aika hyvä aloitus olisi ottaa suomen kansalaisuus islamisti taistelijoilta lopullisesti pois ja ongelma poistuisi luonnollisesti !
Ei taida olla juuri ennakkotapauksia, joissa palkkasotilaaksi lähtenyt Suomen kansalainen menettäisi kansalaisuutensa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2022270
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisista_vapaaehtoisista_Espanjan_sisällissodassa
http://www.studio55.fi/vapaalla/article/uskoisitko-nain-monta-suomalaista-muukalaislegioonassa-on-palvellut-ja-karannut/137104
liittyminen on riittävä syy kansalaisuuden perumiseen.
Ja aina parempi, jos tanskalaiset ja muu 30 maan liittokunta ottaisi näiltä nirrin pois.
Isikseen liittyminen osoittaa suurta typeryyttä, ihan Tiltun ja Asdertsonin tasoista.
tuollaiset. Jos palaavat, niin linnaan ja vähintään parikymmentä vuotta. Kyse on rikollisista.
Tanskalaislentäjille voisi luvata Suomen Leijonan jokaisesta niitatusta suomalaisjihadista! Niitä jaetaan paljon turhemmastakin!