”Ei mene jakeluun soskussa eikä kelassa että jatkuvasti myöhästyneet vuokrat on laillinen syy irtisanoa asunto”. Näin kirjoittaa yksi keskustelija Uuden Suomen Facebook-sivulla"
http://www.uusisuomi.fi/asuminen/73165-vuokralaisen-350-eun-ongelma-puhutti-ei-mene-jakeluun-sossussa
Kommentti liittyy uutiseen, joka kertoi toistuvasti vuokranmaksussaan myöhästyneen vuokralaisen vuokrasopimuksen purkamisesta. Hovioikeus päätti äskettäin, että vuokranantajalla oli oikeus purkaa sopimus jatkuvien viivästysten vuoksi, vaikka vuokralainen aina lopulta maksoikin 350 euron vuokransa.
Maksukyvytön vuokralainen oli pyytänyt vuokranantajaltaan eräpäivän muuttamista niin, että se olisi ajoittunut paremmin hänen saamiinsa tukiin. Vuokranantaja ei tähän suostunut.
Jaa nytten on laki vissiin sitten muuttunut ? Saimme joskus isännöitsijaltä viesti, että jatkuvien vuokramasun myöhästymisestä mielle tullaan hakemaan häätöä. Vuokra olisi pitänyt maksaa 1 päivä, mutta tili tuli vasta 15.pv jolloin hoidimme sen. Soitin Vuokralaisten keskusliitto, vaikka en kuulu heihin ja kysyivät kauanko tämä on jatkunut ? Kerroin että koko ajan yli vuoden ajan, johon sain vastaukseksi aanna mennä oikeuteen, teillä siitä on muodostunut vakiintunut tapa maksaa vuokranne 15.pv ja vuokranantaja on sen hyväksynyt omalla toiminnallaan. Soitin varmuuden vuoksi myös vuokranantajien keskusliittoon ja sain saman tapaisen vastauksen, että siitä oli tullut vakiintunut käytäntö.
Soitin isännöitsijälle kerroin nämä asiat ja se häätöuhka peruttiin. Kaiketi isännöitsiäkin oli soitellut lakimiehille ? Tosi emme eläneet sossuvaroilla vaan minun palkalla. Olisi varmaan pitänyt työnantajalle kertoa että, minun palkanmaksua pitää aikaistaa koska vuokranantaja niin vaatii.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.