Mikä tarve näillä hävittäjäkaupoista

idiooteilla on tuon hölynpölyn syytämiseen? Ei siihen kukaan usko.

Hankinnan ensimmäiset alkuselvittelyt ollaan käynnistämässä ja kauppoja tehdään ehkä 10 vuoden kuluttua.
Kaikki on vielä auki ja selvittelyt vievät vuosia.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on vain yleinen, pakkomielteeksi muuttunut lännenvastaisuus. Suomen sitoutuminen länsimaihin on näille raukoille liikaa ja homma on läikkynyt yli.

Valehtelu tällaisella palstalla vaikuttaa aivan päinvastoin kuin nuo idiootit luulevat.

Äänestä
  • esittivät Sirola-opistosssa koulutetut stalinisti 70-luvulla. Silloin ne aina ilmoittivat milloin kenenkin syyllistyneen neuvostovastaiseen toimintaan.

    Nyt nämä valehtelevat jostain ihmeellsestä natotouhusta, Jutuissa ei ole päätä häntää.

    Äänestä

  • Samanlaista valetta kirjoitti:

    esittivät Sirola-opistosssa koulutetut stalinisti 70-luvulla. Silloin ne aina ilmoittivat milloin kenenkin syyllistyneen neuvostovastaiseen toimintaan.

    Nyt nämä valehtelevat jostain ihmeellsestä natotouhusta, Jutuissa ei ole päätä häntää.

    Tiltu on saanut palstalla meuhkatessaan ainakin minut kiinnostumaan F-35:sta ja siihen liittyvästä propagandasta. Aikaisemmin en ollut koneesta tuskin kuullutkaan. Jokin siinä koneessa venäläisiä pelottaa, koska palstan Tiltun lisäksi aiheesta ovat propagandaa levittäneet mm. Verkkomedia ja tuntematon taho Wikipedian artikkelia väärentäessään. Laitan tuohon linkin Wikipedian suomalaiselle sivulle, ja siitä voi lukea ylläpidon kommentit F-35 -artikkelin korjaamisesta.

    http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lockheed_Martin_F-35_Lightning_II&action=history

    Tiltu (ja tasokkaammat propagandan levittäjät) väittävät esimerkiksi seuraavia asioita F-35:sta:
    - Asekuorma on mitätön (todellisuudessa 18 tonnia 2 ripustimessa rungon sisällä ja kuudessa ulkouolella).
    - Lakikorkeus on vain 7 km (todellisuudessa yli 15 km).
    - Koko projekti on epäonnistunut (ongelmia on ollut paljon, mutta ei väitetyssä määrin).
    - F-35 on todettu taistelukyvyttömäksi Tyynenmeren simulaattoriharjoituksessa (juttu on perätön ja sen lähteenä on venäläinen propagandasivusto).

    Projektin ongelmista löytyy kattavasti tietoa Wikipedian kansainvälisestä artikkelista. Ero Tiltun väitteisiin on merkittävä.

    Äänestä

  • Satusedän tarinat kirjoitti:

    Ettei vaan kävis näin.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288751329356.html

    Tottakai ryssiä pelottaa F-22 Raptor ja F-35 Lightning II kaltaiset koneet, joille ryssän ilmavoimat ei mahda yhtään mitään. Oma lukunsa on vielä ne vielä paljastumatta olevat projektit, joiden koelennoista on saatu vihiä Nellisin ympäristössä USA:ssa. Ne ovat jotakin uskomatonta, jotka ovat vielä F-22 ja F-35 koneitakin kehittyneempiä ja tehokkuudessaan murskaavia ryssien 70-luvulle jämähtänyttä hävittäjäkalustoa vastaan.

    Äänestä

  • demokratiaa......... kirjoitti:

    Sopii toivoa. Tuo oli parasta mitä on tapahtunut Suomelle. Saimme oikeita todistetusti tehokkaista tappokoneita, eikä mitään ryssänmuseoromuja, ranskalaisten tuotannosta poistumassa ollutta vanhahtavaa konetta, tai ruotsalaisten vaiheessa ollutta kehitysprojektia.

    Vastaavaa kyvykästä päätäntävaltaa ja toimintakykyä odotan jatkossakin omilta päättäjiltäni! Miltään asiasta pihallaolijoilta ei pidä mennä hävittäjäasioita kyselemään demokratian varjolla...

    Äänestä

  • hgjhgjkhhj kirjoitti:

    asiantuntijavoimin. Poliittiset päättäjät tekevät lopullisen ratkaisun.

    Äänestä

jonkun muun aiheen ja esittävät mielettömiä väitteitä.
Kukaan ei niihin usko.

Äänestä
  • poskettomia yliäänilennoista ja Ruotsin touhuista.
    Ja välillä aina hävittäjähankinnoista. Samaa pötyä koko ajan.

    Äänestä

  • Nyt höpisevät kirjoitti:

    poskettomia yliäänilennoista ja Ruotsin touhuista.
    Ja välillä aina hävittäjähankinnoista. Samaa pötyä koko ajan.

    kyllä aika kummallista. Ei sukellusveneellä mennä saaristoon. Se on syvien vesien kala. Jos saaristoa halutaan tiedustella, mennään huviveneellä Ruotsin lippu ylhäällä.

    Äänestä

  • Ruotsin touhu on kirjoitti:

    kyllä aika kummallista. Ei sukellusveneellä mennä saaristoon. Se on syvien vesien kala. Jos saaristoa halutaan tiedustella, mennään huviveneellä Ruotsin lippu ylhäällä.

    Ryssät ajoivat sukellusveneenpaskansa karille Karlskronan edustalla Tukholman saaristossa vuonna 1981. Mitä outoa siinä nyt yhtäkkiä olisi? Outoa on vain ryssien ajelu toisen valtion aluevesillä sukellusveneillään.

    Äänestä

  • gfjhkhjkjfg kirjoitti:

    Ryssät ajoivat sukellusveneenpaskansa karille Karlskronan edustalla Tukholman saaristossa vuonna 1981. Mitä outoa siinä nyt yhtäkkiä olisi? Outoa on vain ryssien ajelu toisen valtion aluevesillä sukellusveneillään.

    yksinkertaisesti viallisesta kompassista aiheutunut purjehdusvirhe, Mikään vakoilu ei olut kyseessä silloinkaan,
    Nyt on kyse jonkun huviveneen aiheuttamasta väärästä hälytyksestä.

    Äänestä

saa valehtelija itsensä uskomaan juttuihinsa. Sitten voi odottaa jonkun muunkin lankeavan. Se pätee kuitenkin vain, jos ei tule vastainfoa. Ja täällä tulee. Sitä eivät tiltut tajua.

Äänestä

vain kieroutuneet luonteet. Kun riittävästi valehtelee, ei enää muuta osaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

valehtelevilla kirjoitti:

idiooteilla on tuon hölynpölyn syytämiseen? Ei siihen kukaan usko.

Hankinnan ensimmäiset alkuselvittelyt ollaan käynnistämässä ja kauppoja tehdään ehkä 10 vuoden kuluttua.
Kaikki on vielä auki ja selvittelyt vievät vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu