Koko elämä (25 vuotta) on ollut tähän asti yhtä kidutusta, ahdistusta ja synkkyyttä. Vihaan tätä paskaa! Mun elämällä ei oo mitään tarkoitusta. Nytkin oon itsekseni kotosalla kun muut ihmiset pitävät kumppaninsa tai kavereidensa kanssa hauskaa. Kävin turhaat koulut enkä saa työpaikkaa ja tulevaisuus näyttää täysin toivottamalta kun ei ole rahaa eikä mitään. Silti pitäisi vaan jaksaa tätä paskaa päivästä toiseen.
Jos kuoleminen olisi helppoa ja kivutonta niin olisin tapattanut itseni jo aikoja sitten. Kuinka pitkään tätä ahdistusta ja surua pitää vielä sietää? Miksi en saisi kuolla kun minulla on niin paha olo joka päivä? Olen jo väsynyt lohdutuksiin "koita nyt vaan kestää, tulevaisuudella on sulle vielä paljon annettavaa
Jos kuoleminen olisi helppoa ja kivutonta niin olisin tapattanut itseni jo aikoja sitten. Kuinka pitkään tätä ahdistusta ja surua pitää vielä sietää? Miksi en saisi kuolla kun minulla on niin paha olo joka päivä? Olen jo väsynyt lohdutuksiin "koita nyt vaan kestää, tulevaisuudella on sulle vielä paljon annettavaa
Vastaukset 46
Vanhimmat
haluatko halin ?
Onhan sulla käsi? Se kelpaa kumppaniksi.
Näin on. Ei tervekätinen mies naista kaipaa.
Ei tullut katsottua tuota mutta ihan mielenkiintoinen aihe, et kai vaan käytä mielialalääkkeitä? Tuollakin kaverilla menee nyt ihan hyvin vaikka välill on ollut mustaa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288751996128.html
Viime aikoina on ollut paljon epäonnistuneita itsemurhayrityksiä lääkkeillä, yksikin mies kertoi itsemurhayrityksen jälkeen että ei halunnut kuolla yksin joten soitti ambulanssin..
Voit mennä feelarilla tai järjellä. Pespektiiviä, kelaa mitä jotkut ovat käyneet läpi, eivätkä silti itke peilikuvan kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=tMnV173z62U
Itsesääli on myös synti. Enkä sano tätä ilkeyttäni.
Avaan hieman: itsesääli nähdään kristillisissä kulttuureissa usein samankaltaisena paheena kuin ahneus tai hillittömyys. Syy on se, että se vahingoittaa ihmistä itseään.
Hetkellinen paha olo ei kuitenkaan ole todellista itsesääliä, vaan paha tunne sisällä, joka todellisuudessa kertoo, että suunta ei ole oikea.
Sinulla on sellainen tunne? Älä siis anna sen kehittyä itsesääliksi, jossa todellinen kärsijä olet sinä itse. Itsesäälissä sinulta häviää ihmisen luontainen kyky pohtia vaihtoehtoja ja suhteuttaa----eli esim. nähdä, että olet nuori, olet siksi haluttua työvoimaa, ja maailma on käytännössä sinulle avoimempi monin eri tavoin, kuin vanhemmalle ja mahdollisesti jopa sairauksia omaavalle.
Jos taas olet kehittänyt itsesi sisälle itsesäälin möykyn, niin yritä miettiä ja tutkia ajatuksiasi ilman tunnelatausta. Yritä löytää syitä syiden takana. Nimittäin joskus on niinkin, että esim. et saa työpaikkaa, koska aina tapahtuu jotain, mitä et rekisteröi omaan tajuntaasi (esim. et edes oikeasti haluaisi hakemaasi hommaa, mutta et halua asiaa myöntää).
Englanninkielisissä maissa viljellään paljon itsesäälinvastaisia vanhoja sananlaskuja.
En tiedä onko asiaa tutkittu, mutta veikkaisin, että asia liittyy teollistumiseen ja kaupungistumiseen. Meillä metsäläisillä kohtalonusko ja epätoivo jäivät kulttuuriin, koska oli isompiakin asioita käsiteltävänä (siis ihan jo hallinnollista hommaa) kirkolla. Ja kirkolla oli täysi työ tukahduttaa pakanauskontojen tavat ja käytännöt, samaan aikaan kun muualla Euroopassa keskusteltiin jo hienosäädöstä.
Tätä taikauskon puolta ei ajoissa suitsittu, ja se on aika kauan näkynyt suomalaisten ihmisten toimissa alakulon iskiessä. Ja tämä on vain oma ajatukseni siitä, miksi itsemurhaluvut ovat niin korkealla meillä Suomessa.
Sinulle toivon herätystä jossain muodossa. Sitä, että huomaisit, että a) elämä ei ole suoritusta ja b) löydät sen asian, mikä toisi iloa. Mutta tärkein huomio olisi se, että itsensä sääliminen on umpikuja: siksi eläimetkään eivät sitä tee.
Tuosta viestistä tulee jotenkin mieleen Danten Jumalaisen Näytelmän opetukset erityyppisten ns. helvetin piirin syntien välttelemisestä. Lainaan vähän.
"And I, who stood there looking down intently,
Saw people covered in mud there in the swamp,
All naked, and with anger in their faces.
They struck each other, and not only with their hands,
But with their heads and chests and with their feet,
Biting each other to pieces bit by bit.
The good master said, `Son, now you see
The spirits of those who were overpowered by anger;
And I would also like you to understand
That underneath the water are people sighing;
It is they who make the water bubble on top,
As you can see, whichever way you turn.
Stuck in the slime, they say, `we chose to be sad´
In the sweet air enlivened by the sun,
And our hearts smouldered with a sullen smoke:
Now we are sad instead in this black filth.´
That is the hymn they gurgle down their throats
And cannot even get the words out properly.´"
-Dante, Inferno
Osaltaan oma kuvauksensa. Meillä on enemmän keskitytty muihin kauhukuviin, eli meillä on oikeasti _edelleen_ totta epäjumalat.
Tontut, maahiset, jopa Louhi...
Metsänjumalat ovat pääasiassa hyviä, mutta myös tuomitsevia ja väkivaltaisia(omavaltaisia) paskoja.
Ei se mikään totuus olllut, että "hyvä voittaa"".
Danten liittäminen puheisiini on Danten mielstä varmaan törkeä loukkaus, kerettiläinen törkeys. Mutta Dante tänään näkisi maailman myös toisin, siis uskoisi jopa aikalaisnaisiaan.
Dantehan kopioi Vergiliuksen Aeneen (Jumalaiseksi näytelmäksi) omilla pikku keskiaikaisilla vaikutteilla lisättynä, eli ei liene paljon "Danten näkemystä".
erkki-täti täti on lukenut kirjan ja tuli pätemään jollain ihan aiheeseen liittymättömällä.
Tilallasi on nimi. Sen nimi on masennus. Siihen saa apua.
Aloita soittamalla tänne: http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua/kriisipuhelin
Ja sitten aika "puoskarille" 15 minuuttia?
Hän sitten kirjoittaa ihmiselle ihmepillerin, jolla menee kaikki vielä enemmän vituiksi?
Me ihmiset olemme maapallolla, ja koemme toisinaan tuskaa. Se on kemiallista toimintaa aivoissamme. Ihan samoin kuin on vastakkainenkin tuntemus.
Lääketeollisuus ei kykene mallintamaan edes sitä vastakkaista tuntemusta, joten miten kukaan uskoisi, että hoitokin on pillerillä tehty?
Lääketeollisuudelle nauretaan vajaan sadan vuoden kuluttua.
Mielenterveysseuran auttavassa puhelimessa saa kyllä ensisijaisesti keskusteluapua. :)
"Puhelinauttamisen tavoitteena on helpottaa asiakkaan henkistä hätää tarjoamalla hänelle mahdollisuus puhua yllättävästä tapahtumasta tai vaikeasta elämäntilanteesta sallivassa ja tukevassa ilmapiirissä."
Se, että miettii itsemurhaa on juuri tuollainen kriisi, jossa tuonne kannattaa soittaaa. Ei tarvitse olla elämässä sen ihmeempää tapahtunut sillä hetkellä.
Mjoo, olin väärässä, luulin että oli suurinpiirtein ambulanssista kyse.
Hyvähän se on keskustella.
Mutta sellainen keskusteluapu, missä toinen ei kysy ja _kyseenalaista_, jättää yksilön turvattomaksi. Mutta tämä on vain minun mielipide.
Miksi oletat, ettei keskusteluapu esim. SOS-puhelimessa "kysy ja kyseenalaista"? Miten tuo turvattomaksi jääminen ilman kyselyä ja kyseenalaistamista syntyy?
Luettua nuo ylläolevat kommenttisi en voi olla kysymättä, että oletko kännissä?
Kirjoitin jo yhden vastauksen, mutta se hävisi näköjään johonkin(olin kyllä muualla, mutta ihmettelen).
Uudestaan nyt: ammattiauttajilla on tietyt kuviot miten edetään. Kommentointi on miltei kielletty (siis kommunikoinnilla tarkoitan kahden- tai useammanvälistä vilpitöntä puhetta tilanteesta, ilman vaikenemista _tilanteesta__), ja kyseenalaistaminen tehdään niin tyhmien sääntöjen mukaan, ettei se autettava ihminen itse välttämättä edes sitä huomaa.
Ei siinä saa puhua uskonnosta/kulttuurista/ vakaumuksesta/eikä mistään. Siksi ne puheet eivät ihmisiä yleensä auta.
Omalle kohdalleni kun mietin hajuttoman ja mauttoman itsemurhapuhelimen, niin luultavasti saisin lisää intoa...
En ole tuollaisesta kommentointi kielletty-linjasta kuullut. Hätäisiä johtopäätöksiä ei tehdä (ja möläytetä ulos), koska harkitsemattomasti möläytetyt johtopäätökset harvoin ovat oikeita ja aiheuttavat siten vain harmia.
Kysymykset itsemurhaa miettivälle ovat hyvin selkeitä ja, kyllä, niissä on kysymyksissä on kaava, jonka avulla se vakavuusaste saadaa selvitettyä. Vakavuuden aste on taas saatava selville, koska ihminen voi olla välittömässä hengenvaarassa.
Vaikka psykiatriassa sanoudutaan irti moraalisista, uskonnollisista, filosofisista jne. kannanotoista, vedotaan välittömässä itsemurhavaarassa mm. moraaliin (omasta mielestäni arveluttavaa, mutta lääketieteen etiikan mukaisesti ihminen pitää pyrkiä pitämään hengissä lähes kaikin keinoin).
Ja unohtui sanoa: -------------------------------------------------------?
http://www.youtube.com/watch?v=-BcQwKFzns0
No Halle ja Lujaa, senpä keikki tietävät.
Siksipä se "moraali"mistä sanoudutaan irti(!), on kuitenkin MORAALI mitä tarjotaan hengenvaarassa oleville.Kkuulostaa pyhäpäivän hartaudelta vähä-älyisille.
Onpa aika turhaa tarjota ankkuria, jos ei saa kertoa mihin se ankkuri lasketaan. Ja onhan se alentuvaa suhtaumista ihmiseen, en löydä suomeksi parempaa sanamuotoa.
Hyvällä asialla olette ihan varmasti. Auttakaapa nyt aloittajaa.
Voimmeko auttaa sinua jotenkin?
Terapialla tuostakin selviää.
Itsemurha. Se on homoille
Kiitos tähän mennessä tulleista vastauksista. Olen masentunut lähinnä kahdesta seuraavasta syystä:
1) Koen, että en kuulu tähän maailmaan. Näen ihmisen pahana ahneena olentona, joka vähät välittää ympäristöstään ja kanssatovereistaan. Metsästämme eläimiä ja teemme niistä ravintoamme, rakennamme lisää tehtaita, jotta saisimme energiaa talomme lämmittämiseen ja laitteiden käyttöön, otamme koiranpennun lemmiksi ja jätämme emon toiselle perheelle (pentu ei enää näe emoaan koskaan), myymme tavaroita ja palveluita, myyjänä tavoittelemme mahdollisimman suurta voittoa emmekä kerro kaikista tavaroiden/palveluiden huonoista puolista kaupantekotilanteessa (eettiset tekijät) jne jne. Ihminen on luonteeltaan paha ja tavoittelee valtaa ja hallintaa. Tämän vuoksi haluan vain pois tästä maailmasta ja nukkua ikuisesti.
2) Toinen masentava tekijä liittyy ihan eri seikkaan. Olen täysin vanhempieni kontrollissa ja ohjattavissa. He ohjaavat millaista elämäni kuuluu olla ja mitä minun tulee tehdä tulevaisuudessa. Virheitä ei saa tehdä vaan niistä rangaistaan. Nuorempana sain virheiden johdosta kokea lähinnä henkistä ja fyysistä väkivaltaa (ruumiillista kuritusta). Nyt nämä asiat ovat jääneet pois, mutta vieläkin ne kummittelevat mielessäni. Virheistä edelleen valitetaan painostavaan sävyyn, koen että niitä ei saa lainkaan tehdä. Tästä syystä minusta on tullut perfektionisti ja täydellisyyden tavoittelija. Pyrin hoitamaan kaikki asiat niin hyvin kuin mahdollista. Tämän vuoksi olen jatkuvasti ahdistunut ja peloissani, eikä elämä tunnu mielekkäältä.
Nyt varmaan ihmettelettekin miksi en vain muuta kotoani pois ja ota heistä eroa? Syynä ovat taloudelliset tekijät. Olen tällä hetkellä kyllä töissä (hyvin minimaalisella palkalla tosin), mutta entäs jos satun jäämään työttömäksi? Olen joskus aiemmin ollut työttömänä, eikä silloin sosiaalitoimisto suostunut antamaan rahaa yli 4 kuukauden jälkeen. Hain tuolloin kyllä ahkerasti työpaikkoja ja kävin haastatteluissa, mutta jäin vain tyhjän päälle enkä saanut mitään tukia. Eli jos muuttaisin nyt asumaan omilleni ja jos minut irtisanottaisiin töistä (esim. yt-neuvotteluiden johdosta), niin mistä saisin taloudellista apua näin vaikeina aikoina? En varmasti mistään! Jäisin vain kadulle ja joutuisin elämään sillan alla. Tämän vuoksi vanhempieni kanssa eläminen on ainoa, joskin ei mielekäs vaihtoehto. Mitä siis tekisitte minun asemassani tässä tilanteessa?
Kiitos jos vastasit edes toiseen kohtaan.
Sossusta ei saa rahaa jos asuu kotona ( sillä kaikkien taloudessa asuvien tulot huomioidaan). Sen sijaan yksin asuva aikuinen on aina oikeutettu toimeentulotukeen, jos rahat eivät muuten riitä toimeentulominimiin vuokraan. Muuta siis rohkeasti kotoa pois. Pärjäät kyllä, vaikka joutuisitkin työttömäksi,
Ja mene lääkärille, jotta masennus saadaan hoitoon.
Eikö vanhemmat tue yhtään sun kotoa pois muuttamista? On vaikka taloudellisena apuna tarvittaessa jos tuntuu ettei rahat riitä. Olet kuitenkin töissä nyt niin voisit yrittää yksin asumistakin. Kotona asuessahan voit työssäkäyvänä säästää rahaa jo valmiiksi pahan päivän varalle kun ei tarvi asumiskuluista tai ruokamenoista maksaa. Ja kyllähän sulle nyt työttömyystukea maksetaan vaikka työttömäksi joutuisitkin. Eikä kannata etukäteen stressata työpaikan menettämistä.
Miten sun opiskelu/koulutusasiat? Teetkö oman alan töitä? Onko jonkinlainen tutkinto olemassa, jolla pystyy hakemaan töitä jos satut menettämään nykyisen työpaikan? Jos ei, niin voithan vaikka aloittaa opiskelun työn ohella.
Tee elämästäsi juuri sellaista kuin itse haluat. Jos vanhempasi yrittävät päättää millaista sen pitäisi olla niin eihän se silloin ole mielekästä sinulle. Jos tosiaan muuttaisit kotoa pois niin vanhempasi eivät voisi kontrolloida tekemisiäsi niin tarkasti. Välimatka tekisi varmaan hyvää molemmille.
Nyt kotona asuessa säästä rahaa, katsele sopivia kämppiä ja voit katsella työpaikkojakin ihan vaan varuiksi sillä silmällä jos joudut nykyisestä työstäsi työttömäksi. Ja mieti onko opiskelu ajankohtaista, löytyykö kunnollista tutkintoa, jolla saa töitä? Näistä asioista nyt lähtisin liikkeelle. Kotona asuessakin voit yrittää elää itsenäisemmin. Rakenna oma elämä. Aloita vaikka joku harrastus, jolloin pääset kotoa pois tuulettumaan. Jää vaikka työpäivän jälkeen kaupungille hengaamaan. Vanhempien ei aina tarvitse tietää missä menet ja mitä teet. Tietysti voi olla ihan hyvä ilmoittaa menemisistään kun kerran yhdessä asutte, mutta lupaa tai hyväksyntää asialle ei tarvitse vanhemmilta tulla.
Ykköskohtaan sen verran, että onhan se osaltaan ihan tottakin ja kuka tahansa ahdistuu jos ajattelee maailmaa vain tuossa valossa. Mutta yritä nähdä se kääntöpuolikin. Keskity enemmän positiivisiin asioihin, koska kyllä niitäkin tähän maailmaan mahtuu. Ja heitäkin, jotka vastustavat tuota kaikkea kertomaasi, ja yrittävät viedä maailmaa parempaan suuntaan. Älä kuitenkaan jää vellomaan noihin ikäviin asioihin, koska ne vievät vain sinut itsesi syvemmälle suohon.
1. Jaan pitkälti tämän tunteen kanssasi.
Minulla on kyllä ollut aina kyky päätyä hyvään asemaan ryhmissä, eli on määrättyä sosiaalista lahjakkuutta. Toisaalta olen myös tarkkailijaluonne, joten en suinkaan vaadi tuota.
Tästä huolimatta en koe sitä miksikään elämän tärkeimmäksi asiaksi, ja useimmiten näen joukkosieluisuuden ja naisille ominaisen ryhmä&status-palvonnan pinnallisena, tyhjänä ja oikeastaan mielettömänä vimmana.
Maailmaa pyörittävät psykopaatit, ja puolet kaikesta omistaa 1%, se ei millään tavoin saa minua tuntemaan halua kuulua tähän porukkaan.
Muutenkin tuntuu että ihmiset keskittyvät epäolennaisuuksiin, elleivät jopa täysin vääriin arvoihin ja asioihin.
Tälläinen ajatustapa ikävä kyllä saa aikaan paljon yksinäisyyttä, jopa keskellä porukkaa, joten se ei muutu vaikka et olisi yksin.
Toisaalta, pahimmassa tapauksessa se saa aikaan hylkimistä ja tahatonta yksinäisyyttä.
Itsesääliä en ole kokenut vuosiin, se kai katosi samalla kun katosi kykyä itkeä. Joka pitää tuota hyvänä asiana, on hyväksynyt kylmän ja kovan maailmaan, jossa kaikki inhimillinen ja jalo on moraalisesti väärin.
2. Kontrolloivat vanhemmat ja riippuvaisuus heistä, jotka pitävät sinua jumissa, olivat ne sitten keitä tahansa, eivät tee hyvää. Samoin joillakin vanhemmilla on omat ja dysfunktionaaliset kasvatusmetodinsa. Hyväksy etteivät vanhempasi ole täydellisiä, vaan eivät vain ehkä tiedä paremmasta.
Esim. " Nyt nämä asiat ovat jääneet pois, mutta vieläkin ne kummittelevat mielessäni. Virheistä edelleen valitetaan painostavaan sävyyn, koen että niitä ei saa lainkaan tehdä. Tästä syystä minusta on tullut perfektionisti ja täydellisyyden tavoittelija. " Tämä on myös minulle tuttu kokemus.
Kapinallisena luonteena tosin saatoin tehdä nuorempana ihan toisen ääripään mukaan, mutta se ei ole yhtään sen parempi kuin tuo alkuperäinen, häpeäkasvatukseen ja suorittamiseen perustuva malli (se toimii jos kuulut kokoomusnuoriin, mutta jos olet psyykkeeltäsi terve, alat oirehtia, mikä on ihan luonnollinen seuraus - sinussa ei ole vikaa).
Näiden välillä vuorottelu on siis vain osa saman syyn oireilua, enkä suosittele sinulle niistä kumpaakaan tietä, sillä molemmat johtavat umpikujaan.
" Mitä siis tekisitte minun asemassani tässä tilanteessa?"
Ota omistajuus elämästäsi, se on sinun eikä heidän.
Sinun tilanteessasi totta kai yksinäisyys, sopeutumattomuus ja naisettomuus vaikuttaa, mutta se mitä nyt voit tehdä - jos voit - on se että yritä löytää tai vielä enemmänkin, rakentaa se oma tiesi pois tuosta tilanteestasi.
Minulla aikoinaan auttoi suuresti se, kun pääsin muuttamaan pois ahdistavasta maaseutupitäjästä.
Muutin opiskelemaan ja sain oman asunnon, jokainen päivä tuntui palalta onnea.
Pian sitä seurasi myös seurusteleminenkin.
Toki, se vaikutus kestää aikansa ja tulee uudet ongelmat.
Mutta se on sen ajan murhe.
Itsesäälistä luopuminen ei tarkoita minun mielestäni sitä, että menettää kykynsä itkeä/tuntea.
Itseään voi hetken surkutella, mutta siitä ei saa tulla elämäntapaa, siis asennetta elämään. Se ei auta eteenpäin, se on elämälle vastaista.
Samalla tavalla sotii elämää vastaan, jos kehittää puolustuskeinokseen muurin, joka estää itkemästä. Surullisempaa kuin itsesäälissä vellominen, on kaiken kattava kyynisyys. Se myrkyttää oman mielen lisäksi myös lähimmäisiä.
Toimeentuloasioista sanoisin aloittajalle, että käsittääkseni perustuslaissa taataan jokaiselle yksilölle oikeus työhön tai muuhun toimeentuloon. Joten lakia on rikottu, jos mikään taho ei ole auttanut vaikeuksissa. Lainanotto kuulostaa irvokkaalta neuvolta.
Muuta kotoa ja mene lääkäriin. Sosiaalitoimiston on maksettava toimeentulotukea jatkuvasti tulovajauksen mukaan, ainakin omillaan asuvalle.
Jos sä haluaisit oikeesti tappaa itsesi niin olisit sen jo tehnyt. Nyt tuo on lähinnä huomiohuo-raamista.
Ja älä huoli, mä en lohduta.
Aloittajahan sanoi, että tappaisi itsensä jos se olisi kivutonta ja helppoa. Tällaista metodia ei kuitenkaan tällä hetkellä ole.
"...niin mistä saisin taloudellista apua näin vaikeina aikoina? En varmasti mistään! Jäisin vain kadulle ja joutuisin elämään sillan alla."
Hohhoijaa. Auta armias jos/ja siis olet trolli, niin karma sinua muistakoon verisesti.
Toivottavasti sairastut syöpään.
Selitäs vähän tarkemmin kun en ymmärtänyt? Asuin 24-vuotiaana omillani eikä sosiaalitoimisto suostunut antamaan minulle toimeentulotukea vaan ohjeisti minua hakemaan lainaa. Tukea en siis heiltä saanut 5 kk jälkeen.
Siinä ovat tehneet virheen.
Tarkoitatko siis että he tekivät virheen kun en saanut heiltä tukea vai tarkoitatko jotain muuta?
Laina ei ole ratkaisu köyhyyteen vaan pitäisi saada toimeentulotukea, jos on tulovajausta. Tilin saldo katsotaan aina.
Ok, kehottivat siis hakemaan sosiaalista luototusta toimeentulon sijaan. Liekkö ollut oikea ratkaisu?
#firstworldproblems
Parempi vain kuolla, jos ei edes pillua saa.
Kukapa tuollaista huolisikaan joka arvostaa itseään noin vähän.
Niin se on kyllä totta että arvostan itseäni kovin vähän enkä sen vuoksi mitään tyttökaveriakaan halua, kun ei se minusta kuitenkaan pitäisi.
Sama juttu kuin aloittajalla mutta ei riitä minullakaan rohkeus tehdä itsaria.
Ei kannata elää jos ei saa pillua. Ei siihen ahdistukseen ja masennukseen mitkään mielialalääkkeet, terapiat ja osastolla asuminen auta jos nuo ongelmat johtuvat siitä ettei saa seksiä.
Ihmeen moni täällä on niellyt lääketehtaiden propagandan ja tyrkyttää pilleriä avuksi ongelmiin, joihin ei selvästikään ole syynä mikään kemikaalinen epätasapaino.
Kelpaamattomuuden tunne tulee varmasti jokaiselle, joka on työtön ja valitettavasti suurin osa kansasta pitää suunsa supussa tyytväisenä omaan hyvinvointiinsa, kun toiset heitetään milloin milläkin tekosyyllä koneistosta pihalle, joten niin kauan kuin kansa ei nouse barrikadeille vallitsevaa typeryyttä vastaan omissa organisaatioissaan/koko yhteiskunnassa, mitään muutosta ei ole luvassa.
Paska kasvatus ja muutenkin huono vanhemmuus ovat nekin tämän ajan perisynti. Suurin osa käyttää lapsiaan egonsa pönkitykseen, antamatta mitään tilaa oman idetiteetin kehittymiseen, tai sitten lapsista ei välitetä paskan vertaa ja jätetään heidät tekemään omat naiivit valintansa, josta taas kärsii koko yhteiskunta.
Mikään pilleri ei näitä ongelmia korjaa, vaan ihmisten koko arvomaailman pitää muuttua ennen kuin voidaan odottaa mitää muutosta parempaan myös yksilötasolla. Enkä näe mitään syytä tuomita ketään, joka esim. päätyy itsemurhaan, koska ei sovi kenenkään mielivaltaisiin standardeihin. Niitä itsekkäitä paskakikkareita, jotka eivät anna muille mitään mahdollisuutta olla oma itsensä, on tämä maailma täynnä, joten mitään "kyllä se siitä" illuusiota en kyllä alkaisi täällä kenellekään mainostamaan. Tuskin elävät itsekään ne, jotka näitä katteettomia lupauksia muille tarjoilevat.
Kyllä sen jokainen atm tietää että elämä on ihan syvältä.