kamalat treffit

Suomi24:n kautta tutustuttiin, kirjoiteltiin. Sitten soiteltiinkin.
Mies antoi itsestään erittäin positiivisen vaikutelman. Alta kuukauden ensi kontaktista sovittiin treffit puolueettomalle maalle. Erääseen pieneen ravintolaan. Kaikki vaikutti lupaavalta.

Mutta järkytys oli valtava, kun kohtasin täysin erinäköisen ja -kokoisen äijän. Profiilikuva oli jonkun muun, kuten myös hänen myöhemmin kännykällään lähetetyt.
Lisäksi varsin pian selvisi, että hän ei oikeasti halua muuta kuin kokeilla pian sovimmeko seksuaalisesti yhteen. Hänen mukaansa se pitää tarkistaa ensin, muuten suhde ei toimisi.
Järkivähäni hälytti siinä vaiheessa ja poistuin paikalta niin nopeasti, kun oli mahdollista herättämättä ulkopuolisten huomiota.
Jälkeen päin hän pommitti minua vielä puhelimella niin, että jouduin vaihtamaan numeroni ja laittamaan sen salaiseksi.
Että huh. En viitsi hänen nimmerkkiään tänne laittaa, vieläkin profiili suomi24:ssä. Mutta, Turun suunnalle: Olkaa varovaisia.
4744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu näitä idiootteja löytyy. Itse kun seuraavan kerran avaan deitti-ilmoituksen, on mulla antaa muu kuin oma numeroni.

Äänestä
  • No sehän nyt on vain ihan tavallista varovaisuutta, ettei anna täysin tuntemattomalle omia tietojaan.

    Ensimmäisen tapaamisen jälkeen voi antaa yhteydenpitoa varten toimivan mutta ei todellisen sähköpostiosoitteen. Myöhemmin sitten, jos tuntuu siltä, voi antaa puhelinnumeron ja jopa muutakin. ;-)

    Älkää ihmiset olko sinisilmäisiä!

    Äänestä

Oliko A.B.?

Ulkomaalainen mies, joka väittää olevan suomalais-ranskalainen, mutta on jostakin idästä kotoisin. Tuntuu jotenkin sairaalta. Onneksi selvisin säikähdyksellä hänen lähentelyistään....

Äänestä

miksi haette jotkin ulkomaalaista miestä, nehän painaa kotimaassaan pikkupoikia kunnes pääsevät tänne ajeleen tyhmää suominaista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppia ikä kaikki kirjoitti:

Suomi24:n kautta tutustuttiin, kirjoiteltiin. Sitten soiteltiinkin.
Mies antoi itsestään erittäin positiivisen vaikutelman. Alta kuukauden ensi kontaktista sovittiin treffit puolueettomalle maalle. Erääseen pieneen ravintolaan. Kaikki vaikutti lupaavalta.

Mutta järkytys oli valtava, kun kohtasin täysin erinäköisen ja -kokoisen äijän. Profiilikuva oli jonkun muun, kuten myös hänen myöhemmin kännykällään lähetetyt.
Lisäksi varsin pian selvisi, että hän ei oikeasti halua muuta kuin kokeilla pian sovimmeko seksuaalisesti yhteen. Hänen mukaansa se pitää tarkistaa ensin, muuten suhde ei toimisi.
Järkivähäni hälytti siinä vaiheessa ja poistuin paikalta niin nopeasti, kun oli mahdollista herättämättä ulkopuolisten huomiota.
Jälkeen päin hän pommitti minua vielä puhelimella niin, että jouduin vaihtamaan numeroni ja laittamaan sen salaiseksi.
Että huh. En viitsi hänen nimmerkkiään tänne laittaa, vieläkin profiili suomi24:ssä. Mutta, Turun suunnalle: Olkaa varovaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu