huumeet ja väkivalta

Olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi pysyä kaukana tuollaisesta suhteesta ja huumeista. Elämänkokemuksella voin sanoa, että riippuvaisilla riittää lupauksia, aina uudelleen ja uudelleen, mutta tekoja paljon vähemmän. Lupaukset petetään usein tai aina uudelleen. Tilanne menee usein pahemmaksi. Joskus saattaa riippuvainen herätä tilanteeseensa. Se on ainut mahdollisuus toipua.

Et ehkä usko minua, et halua uskoa, siksi kehotan sina ainakin lukemaan esim. netistä riippuvuuksista lisää. Haluaisin että ottaisit varoitukseni vakavasti.

Vähintä mitä kannattaa tehdä, on muuttaa omilleen, heti. Kuitenkin edelleen suosittelen suhteen lopettamista, jo väkivallankin takia. Itse kuitenkin päätöksen teet, ja itse olet vastuussa elämästäsi.

Kaikkea hyvää.

Kannattaa lukea:
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=86

Myös googleta esim rakastunut narkomaaniin, löydät paljon ko. aiheesta..

sorruin itse joskus myös.. ei hyvin päättynyt

Kyllä on kokemusta ja osaan kyllä pysyä kaukana tuollaisista tyypeistä!
Itse olin nuori kokematon ja tyhmä. Mies 9 vuotta vanhempi, kerran eronnut pienen tytön isä. Minä tyhmä sorruin kauniisiin puheisiin ja lupauksiin. Lähdin hänen matkaansa, hän asui Tanskassa mihin muutin minäkin. Vähitellenalkoi totuus paljastua; ensinluulin "vain" alkoholin olevan syynä, lopulta tajusin mistä oikeasti oli kyse. Ja helvetti alkoi. Juuri tuota paikkojen rikkomista, raivokohtauksia,rajoittamista... ensin ei ruumiillista väkivaltaa, pelkoa ja tappouhkauksia kylläkin. Olin hirvittävän peloissani, pelkäsin henkeni puolesta.
Sitten tuli se ilta. Miehen kaveri oli meillä, hän oli täysin selvin päin,mies sen sijaan sekaisin jostain, mistä, en tiedä. Istuttiinja katseltiin telkkaria. Yhtäkkiä mies alkoi repiä omia vaatteitaan, sen jälkeen kattolampun alas katosta. Meni sittenmakuuhuoneeseen ja sänkyyn. Luultiinettä se sinne sammuija ehkä sammuikin hetkeksi. Kaveri lähti, jäin yksin. Yhtäkkiä mies ryntää alasti olohuoneeseen ja käy käsiksi. En tänä païvänä tiedä mitä tapahtui, hämärä muistikuva että hän löi nyrkillä kasvoihin, paiskoiseinille jne. Kumma kyllä en tuntenut ollenkaan kipua. Olin niin shokissa.
Sen muistan kuitenkin, että lpulta makasin olohuoneen lattialla jamies molemmin käsin kurkussani kiinni ja sähisi "nyt sinä kuolet".. Jostainsain voimat ja purin häntä täysillä kämmenen syrjään, hän irrotti otteensa ja siinä samassa ovella seisoi yläkerran mies ja kysyi mitä tapahtuu. Mies yritti sönköttää että eimitään, häivy. Onneksi naapuri ei uskonut vaan vei minut mukanaan omaanasuntoonsa missä vaimo oli soittanut poliisit. Putkareissu miehelle, sairaalareissu minulle. Kaikki mustelmat ja ruhjeet kirjattiin ylös, 6 cm:n kuristusjäljet molemmin puolen kaulaa jne.
Suomen suurlähetystöstä soitettiin ja lupasivat auttaa. Pääsin Suomeen ja sain asunnon. Pelossa elin toista vuotta sen jälkeen vaikka mies oli vankilassa, oli kuulemma ollut vanhoja pohjia ja tapon yrityksestä tuli tuomio.
Oli kuulemma hakannut jo entistä vaimoaan, pahoinpitelyä, petoksia ym. taustalla.
Tämä lyhyesti tässä. Että "rakasta" nyt se tyyppisi ehjäksi ja usko sinisilmäisesti ihmeeseen! Niin kauan kuin elät.

Huumeet ja alkoholi eivät aiheuta väkivaltaisuutta vaan se tulee esille ihmisillä, joilla se on persoonassa.

Miehes on hullu ja väkivaltainen ja et ole eronnut. Itsepähän valitset kenen kanssa elät joten turha valittaa jos se hakkaa sinut.

hanki pitävä ehkäisy tai lapsesi otetaan huostaan!

Maailmassa on parempiakin miehiä vaikka narkkarisi olisi kuinka jännittävä ihminen tahansa. Haluatko elää pelossa vain lyhyiden hyvien hetkien illuusioiden valtaamana vaikka totuus on se, että suhde on täysin sairas. Lähteminen ei ole niin vaikeaa mitä luulisi. Pakene kun vielä voit!

Hei nimimerkki, turvaton92

Kurjalta kuulostaa elämäntilanteesi ja hurjalta myös. Moni on jo sanonut sinulle, että viisainta olisi lähteä eri tielle. Huolestuttavaa tuo onkin mitä kerrot. Tekee mieli sanoa myös, pelasta itsesi. On olemassa esim. Lyömätön linja, miehesi löytää netistä, jos haluaa ottaa vastaan apua. Mutta hän tarvitsee monenlaista apua; ensimmäinen asia olisi irrottautua huumeista. Huumeet ja päihteet vaikuttavat monin tavoin ihmiseen, myös lisäävät väkivaltaa, tottahan se on. Jos miehesi ei koe päihteitä ongelmaksi ja sinä koet hänen päihteiden käytön ongelmaksi, kannattaa sinun tosiaan miettiä erilleen muuttoa. Ehkei sinun kannata nuoruuttasi, elämääsi "uhrata" miehen kanssa, joka on sinulle paha, Ei eroaminen helppoa ole, vaikka suhteessa on suuriakin ongelmia - mutta mahdollista se on. Jos koet tarvitsevasi tukea, sitä on saatavilla, esimerkiksi perheneuvonnasta tai perhetyöntekijältä.

Tsemppiä sinulle,
Pirkko-pappi

Miksihän tästä ketjusta on sensuroitu ihan asiallisia vastauksia?

Moi! Minullakin on kokemusta väkivaltaisesta, huume- ja alkoholiriippuvaisesta miehestä. Olemme seurustelleet noin puoli vuotta ja asumme yhdessä. Selvinpäin ollessa kaikki on hyvin ja suhteemme on rakkautta täynnä. Käytän myös itse huumeita mutten juo alkoholia. Selväkausi kestää korkeintaan viikon. Silloin hän ei ole muistavinaankaan mitään mitä sekaisin olessaan on minulle tehnyt; hakkaamisia, potkimisia, kuristuksia, teräaseilla uhkailuja, alentavilla nimillä haukkumisia ja muiden edessä nöyryyttämisiä.. Kavereita ei ole, ei saa olla. Jokainen asia mitä sanon tai vastaan kysymyksiin, on valetta. Kauppareissulla ei saa kestää liian kauan tai liian vähän aikaa. Ja kaikkea tuollaista.. Kolme kertaa olen joutunut salaa pakenemaan pois hänen alkaessa käyttäytyä aggressiivisesti. Joka kerta olen palannut hänen sanoessa "huomenna aloitan antabukset ja ollaan yhdessä selvinpäin" "rakastan sinua ja haluan pelastaa suhteemme, muulla ei ole väliä" jne. Muutosta ei ole tullut.

Hei, LÄHDE pois vielä kun voit, ELÄVÄNÄ!!
Ihan oikeasti voin kertoa omasta kokemuksesta, 3,5vuoden ajalta, ettei se yksi lyönti/kuristaminen todellakaan jää siihen yhteen kertaan, jos kerta toisensa jälkeen antaa anteeksi, se antaa viestin miehelle, että hyväksyt tilanteen ja asiat joita sinulle tekee.
Itse aloitin seurustelun huhtikuussa 2011 ihanan ja mukavan miehen kanssa, jonka kanssa jo vuotta myöhemmin lapsenkin sain. Ensimmäisen kerran hän kävi kimppuuni 2011 vuoden lopussa - 2012 vuoden alussa. Meille tuli sanallista riitaa, otti minua kurkusta kiinni, tönäisi pyykkitelineen päälle joka meni ihan hajalle ja lyttyyn, menetin tajuntani ja virkosin lattialta miehen istumassa päälläni ja piteli kurkkuani, pääsin ylös, juoksin vessaan ja menin oksentamaan, sain paniikkikohtauksen tilanteessa. Tulin vessasta, mies itki makuuhuoneessamme ja sanoi lähtevänsä pois, ettei ymmärtänyt mikä hänelle oikein tuli, miksi hän kävi päälleni niin rajusti ja kyseli itseltään miten pystyi tekemään minulle niin.
Tässä vaiheessa, kun väkivaltatilanne oli "vasta" ensimmäinen, ja miehen reagoitua tilanteeseen itkemällä minulle krokotiilinkyyneleitä, ja minun ymmärtäessä häntä, ja antamalla anteeksi, se oli alamäki, ja helvetti joka sen jälkeen alkoi, loppumaton väkivallankierre, huume- ja alkoholiongelma oli astunut elämääni.

Meni kuukausia todella hyvinkin, ei se pelkkää pahaa ja huonoa kokoaikaa ollut.
Oli hyviäkin hetkiä, olin itseasiassa onnellisempi kuin koskaan.
Olin saanut miehen, johon olin jo teini-iässä ihastunut. Hän oli todella hyvä tekemään ruokaa, piti tytärtäni kuin omanaan ja meillä vaan synkkasi niin hyvin, samanlainen huumorintaju, ja tunsin itseni hänen seurassaan tärkeäksi ja rakastetuksi. Piti minua hyvänä, kannusti ja kehui aina.
Kesällä 2012 muutimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoon, lapsi oli syntynyt saman vuoden talvella, ja saimme kesällä lapsemme kotiin sairaalasta.
Pieni linnunpoikasemme syntyi keskosena. Mies oli hyvä isä lapselleen, syötti yöllä ja antoi minun nukkua, touhusi lasten kanssa ja yritti panostaa lapsen hoitoon ja kasvattamiseen. Se tosin oli vaikeaa vieroitusoireissa, joten kahden lapsen hoitaminen ja kodinhoito siirtyi kokonaan minun niskaani.
Rahapulassa, joka oli kroonista, eli TÄYSIN kädestä suuhun- tyylillä, suostuin huumekauppaan kotoamme, jossa asui pieniä lapsia. Se voi kuulostaa todella karulta, niinkuin onkin, minulla ei ole mitään puolustusta siihen asiaan. Rahaa vaan oli saatava, että mies pystyy pitämään itsensä terveenä, jolloin koko perhe olisi taas edes hetken kasassa. Tätä kirjoittaessani, tunnen järkyttävää häpeää ja syyllisyyttä itseäni ja lapsiani kohtaan, mitä olen oikein ajatellut?

Meni kuukausia.. Syksyllä mies tuli aivan sekaisin kotiin. Kaikki oli välillämme olleet OK, eikä riitaa tai muutakaan sanaharkkaa ollut.
Moikkasin normaaliin tapaan iloisesti, telkkaria katsellen. En saanut vastausta, mies tulee viereeni ja kysyy ensimmäisenä "Haluatko sä kuolla?" Säikähdin, ja sanoin
että rakas mitä sinä nyt? Hän toisti saman kysymyksen, ja kohta hänellä oli jo leipäveitsi kädessä, alisti minut keittiön nurkkaan, uhkaili veitsellä ja tökki sillä minua. Asiasta on tulossa oikeudenkäynti tämän vuoden talvella tai ensivuoden alussa. Mies rikkoi veitsellä ikkunamme, pahoinpiteli minut tajuttomaksi ym.
Otin lapset ja lähdimme karkuun, vielä pihalla hän yritti minua juoksemalla saada kiinni, mutta ehdittyäni keskelle erästä kenttää, aloin huutaa täysillä apua, jolloin hän säikähti ja lähti karkuun. Minulla ei ollut paikkaa kenenkään luo mihin mennä, ja kello oli jo paljon. Etsin ensi- ja turvakotia, en löytänyt. Menin lasteni kanssa erää ystäväni luokse, ja onneksi hän sattui alaovella yhtäaikaa vastaan, ja menimme sisään. Hän järkyttyneenä alkoi kysellä, ja kuvata naamaani, että mahdollisimman tuoreet kuvat saadaan poliisille.

Tämän jälkeen olimme erossa, ja näimme seuraavan kerran 4kk päästä, kun hän tuli kylään, ja lukitsi minut kahdeksitoista tunniksi makuuhuoneeseen ja pahoinpiteli.
Viimeinen naula arkkuun tapahtui 9kk sitten, kun hän sai puhuttua minut ympäri, ja tuli kotiini. Eräänä päivänä sanoin hänelle haluavani erota, koska en jaksanut enään soutaa huopaa- meininkiä, ja muutenkin sairasta suhdetta, jota ei ollut voinut enään aikakausiin rakkaudeksi kutsuakaan. Niin, päätin että jätän hänet, pelkäsin kertomista kuin kuolemaa. Siinähän ei kauaa mennytkään, 3 päivää kerrottuani halusta eroa, tapahtui kaikista pahin (tai ainakin luulin niin) mies puukotti minua. Verta olen niin paljon luultavasti vain elokuvissa nähnyt, en edes muista kipua, kun puukko on lihaani mennyt, muistan vain, että verta suihkusi kaaressa ja tuijotin vain shokissa kättäni. Aikaisemmin kerrottuani, luultuani puukotusta pahimmaksi, olin väärässä. Mies on kuristanut minua niin monta kertaa, että olen saanut kouristuskohtauksia sen vuoksi, ja jonka takia minulla on aivovamma.
Käteni sain kuntoutettua joten kuten toimintakyvylliseksi, mutta aivovammaa ei voi parantaa.

En ole katkera miehelle, muttei hän anteeksiantoa tule minulta koskaan samaan.
Ja jos joku tulee sanomaan, että miksi suhteessa olin, mikset lähtenyt pois?
Vastaan että, oletko koskaan ollut korviasi myöten rakastunut johon kuhun, josta et olisi ikinä uskonut hänen tekevän pahaa, ja antanut itsesi koukuttaa siiheen ihmiseen? Tietoisestihan en ole sitä tehnyt, mies oli vain niin hyvä puhumaan ja tiesi heikot kohtani ja oikeat narut joista vetää.

Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista ja elämä on toki valintoja täynnä, ja jokainen itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä.
Mutta uskon kuitenkin, että kaikilla asioilla
on jokin tarkoitus tapahtua.