Ruotsissa jo sotatila mamujen ja kantaväestön välillä

Käytännössä matalan intensiteetin sotatila vallitsee jo Ruotsissa.

Maahanmuuttajarikolliset, lähinnä Afrikasta ja Lähi-idästä muodostavat jengejä, rikollispiirejä jotka ovat ottaneet valtaansa kokonaisia kaupunginosia.

Ruotsalaisista on tullut toisen luokan kansalaisia omassa maassaan.

Mamun etu menee kantaväestön edelle.

Kokonaiset kaupunginosat ja kohta myös jotkut kaupungeista tyhjenevät kantaväestöstä. Sieltä paetaan. Kantaväestö pakenee henkensä edestä näistä mamurikollisuuden pesäkkeistä.

Edes poliisi ei uskalla suorittaa normaalia partiointia näillä alueilla.

Me emme halua tällaista Suomeen!

Ellei Suomen päättäjät nyt muuta kursssia 180 astetta mitä tulee pakolais ja maahanmuuttopolitiikkaan, niin myös Suomessa on edessä sama tilanne.

Mitä Suomen päättäjät pelkäävät? Miksi Suomi ei yksinkertaisesti lopeta kiintiöpakolaisjärjestelmää ja laita rajoja kiinni. Koska Suomessa ei ole tällä hetkellä kuin korkeintaan yksi tai kaksi poliitikkoa jotka puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikki muut elävät jossain harhakuvitelmassa että Suomi jotenkin positiivisella tavalla kansainvälistyy kun tänne otetaan kalliisti veronmaksajien kustantamana mamuja ja pakolaisia Afrikasta ja Lähi-idästä.

Suomen päättäjät ovat suurin ongelma suomalaisille. He ovat oikeita maanpettureita.

Sodassa kaatuneet kääntyvät haudoissaan. Vanhukset jätetään heitteille omassa maassa. Sotaveteraanit eivät saa edes kunnon peruseläkettä.

Näin ei voi jatkua.

Äänestämällä tätä asiaa ei voi enää korjata. Suomessa 3/4 väestöstä EI OLE nettoveronmaksajia. Toisin sanoen 3/4 elää tulonsiirtojen varassa tai on suojatyöpaikka julkisella sektorilla. Sosiaalityöntekijöitä on Suomessa nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Silti ongelmat ovat suuremmat nyt kuin koskaan aikaisemmin.

Koska Suomen päättäjät kohtelevat omaa kantaväestöä kuin saastaa ei tästä voi seurata muuta kuin yhteiskunnallisia jännitteitä jotka tulevat purkautumaan väkivaltaisesti.

Suomi on suomalaisten maa.

Me olemme täällä isäntiä. Omassa maassamme. Kukaan muu ei voi sitä olla.

Suomen päättäjät ovat ajamassa kansakunnan sisäiseen sotatilaan.

Sodassa pätevät sodan ankarat lait.

http://www.youtube.com/watch?v=DqjvJ9MFDxg
5139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomessa ei uutisoida Ruotsista oikein mitään. Nyt on sukellusvene havaittu. Ennen sitä päiviteltiin ja verrattiin ruotsindemokraateja rasisteiksi. Sitä ennen taas olivat Husbyn mellakat.
Kalle Kustaa ja kuningashuone ja kaikki uutisointi onkin sitten tässä.

Jokapäiväisistä vakavista mamumellakoista ei hiiskuta Suomessa mitään. Ongelmaa ei muka ole jos siitä ei puhuta. You tube on pullollaan Ruotsin mamuongelmaa.
Poliisina olo Ruotsissa on haasteellinen. Suomessa ei vastaavia tehtäviä joka päivä ole mamujensa kanssa. Jos on, vaietaan ja poliisia (vartijoita) syytetään.
Mamujengi-aihe on vaiettu kuoliaaksi. Kuinka pääsikään julkisuuteen? Oliko vahinko vai aletaanko viisastumaan?
Vaikenemalla asiat pahenevat ja korjaaminen on vaikeata. Ruotsissa korjaus on jo mahdotonta. Sisällissota on ainoa realistinen ja siihen ollan menossa. Muslimien viha ruotsalaista ja ruotsalaista yhteiskuntaa kohtaan on suurimittainen ja näkyvä.
Valitettavasti entinen hyvä Ruotsi on surkea yhteiskunta jolla ei ole tulevaisuutta.

Äänestä

Ruotsi niin auvoinen maa että venäläisetkin pyrkii sinne jopa pienoissukellusveneillä.

Äänestä

Rinkeby oli vielä 70 luvulla ruotsalaisten narkkarien ja alamaailman seutua.
Samoin nämä muutkin kriisipaikat siellä. Oli väärin asuttaa juuuri nuo paikat maahanmuuttajilla. Yhteentörmäys oli vain ajankysymys.

Äänestä
  • Persson,Sahlin ja muut viherpunikkihyysärit syypäitä ruotsissa
    puhkeavaan sisällissotaan jota ei voi enää välttää!

    Äänestä

  • Res kapteeni evp kirjoitti:

    Persson,Sahlin ja muut viherpunikkihyysärit syypäitä ruotsissa
    puhkeavaan sisällissotaan jota ei voi enää välttää!

    Sitä tulee mitä hyysärit tilasivat!
    Oikein ruotsalaisille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sodan ankara laki kirjoitti:

Käytännössä matalan intensiteetin sotatila vallitsee jo Ruotsissa.

Maahanmuuttajarikolliset, lähinnä Afrikasta ja Lähi-idästä muodostavat jengejä, rikollispiirejä jotka ovat ottaneet valtaansa kokonaisia kaupunginosia.

Ruotsalaisista on tullut toisen luokan kansalaisia omassa maassaan.

Mamun etu menee kantaväestön edelle.

Kokonaiset kaupunginosat ja kohta myös jotkut kaupungeista tyhjenevät kantaväestöstä. Sieltä paetaan. Kantaväestö pakenee henkensä edestä näistä mamurikollisuuden pesäkkeistä.

Edes poliisi ei uskalla suorittaa normaalia partiointia näillä alueilla.

Me emme halua tällaista Suomeen!

Ellei Suomen päättäjät nyt muuta kursssia 180 astetta mitä tulee pakolais ja maahanmuuttopolitiikkaan, niin myös Suomessa on edessä sama tilanne.

Mitä Suomen päättäjät pelkäävät? Miksi Suomi ei yksinkertaisesti lopeta kiintiöpakolaisjärjestelmää ja laita rajoja kiinni. Koska Suomessa ei ole tällä hetkellä kuin korkeintaan yksi tai kaksi poliitikkoa jotka puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikki muut elävät jossain harhakuvitelmassa että Suomi jotenkin positiivisella tavalla kansainvälistyy kun tänne otetaan kalliisti veronmaksajien kustantamana mamuja ja pakolaisia Afrikasta ja Lähi-idästä.

Suomen päättäjät ovat suurin ongelma suomalaisille. He ovat oikeita maanpettureita.

Sodassa kaatuneet kääntyvät haudoissaan. Vanhukset jätetään heitteille omassa maassa. Sotaveteraanit eivät saa edes kunnon peruseläkettä.

Näin ei voi jatkua.

Äänestämällä tätä asiaa ei voi enää korjata. Suomessa 3/4 väestöstä EI OLE nettoveronmaksajia. Toisin sanoen 3/4 elää tulonsiirtojen varassa tai on suojatyöpaikka julkisella sektorilla. Sosiaalityöntekijöitä on Suomessa nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Silti ongelmat ovat suuremmat nyt kuin koskaan aikaisemmin.

Koska Suomen päättäjät kohtelevat omaa kantaväestöä kuin saastaa ei tästä voi seurata muuta kuin yhteiskunnallisia jännitteitä jotka tulevat purkautumaan väkivaltaisesti.

Suomi on suomalaisten maa.

Me olemme täällä isäntiä. Omassa maassamme. Kukaan muu ei voi sitä olla.

Suomen päättäjät ovat ajamassa kansakunnan sisäiseen sotatilaan.

Sodassa pätevät sodan ankarat lait.

http://www.youtube.com/watch?v=DqjvJ9MFDxg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu