Tuska ei hellitä! ;(

On kokemusta. Kummasti se kaipuu kuitenkin hellittää siinä vaiheessa, kun jompi kumpi ehtii uuden kumppanin hommaamaan.

mä erosin 4kk sitten , ymmärrän täysin tuskan tunteesi,
kyll tää nyt alkaa jo hellittää, minä en oo alkanut uutta suhdetta !!

eihän niillä mitään hätää ole kun uusi kumppani jo valmiina nurkan takana, et ei kriisiä sun muuta

Hei. Saman kokenut, takana oli pitkähkö suhde. Ero tuli jonkinlaisena shokkina, kun oli pienet lapset ja kaikki. Oman aikansa se kestää kun pääsee ylitse. Kannattaa pitää itsestä huolta esim. urheilla ja tehdä asioita mistä itse tykkää. Elämä ei todellakaan mene aina niinkuin itse haluaisi, mutta tälläisistä jutuista on hyvää ottaa opiksi. Ei muutakun leuka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja.

Hei,
komppaan edellistä. Tee asioita joista pidät. Ja vaikket tuntisi mielihyvää tekemisestä, tee silti, kyllä ne hyvät tunteet sieltä palaavat.
Rauhassa ota aikasi eron jälkeen. Kiire uuden etsimiseen ei ole.
Itse vasta lopetin suhteen joka alkoi painaa liikaa jokaisella tasolla. Silti en pysty ajattelemaankaan uutta miestä elämääni. Itsekkin uppoudun töihin, "kummalliseen puuhasteluun kotona" kuten tavaroiden järjestely. Miehet tuntuvat suhtautuvan eroon "iisimmin", tai tuntuu että heillä on nopeasti edes se uusi nainen jonka kanssa hypätään sänkyyn. Ne ymmärtävät jotka ovat eron kokeneet.
Jaksamista.

Eipä taida olla stressaavampaa kuin seurustella juuri eronneen naisen kanssa.
Siinä saat uuden rakastettavan ja Hänen lapsensa.
Aina kuulet kuinka edellinen mies teki sen ja sen. Kokojajan se edellinen on läsnä puheissa, teoissa ja lastenhoidossa.
Sitten muutaman viikon päästä alkaa se nalkutus.
Enhän minä nalkuta, minähän vaan sanon. Tix, tix tix.
Korjaapa tuo tee sitä sun tätä kun se xx ei siyä tehnyt.
Sitten oletkin kusessa. Ei auta rakkaudet eikä halit.
Huomaat, että tilisi menevätkin aivan muualle mihin poikamiehenä olit ne
tarkoittanut. Et käykkään Maljorkalla tai Viron Viimsissä silloin kun sopii.
Ota poikamies tästä opiksi.

Ai että muutama viikko... ...no varaudu että murheessa voi mennä muutama vuosi ja kaikki erokäsittelyt huoltajuus kiistat ja niiden kanssa panimiseen siihen saakka kun lapset on 18 vuotta ja ex on täys perseläpi joka häiriköi ja tekee aiheettomia ilmiantoja sossuun eikä pysy sopimuksessa.

Tuota sanoisin tuskaksi kun kolmikymppinen vaimo katsoo aamukahvipöydässä silmiin ja tipahtaa lattialle, muutama kouristus ja mitään ei ole tehtävissä.
Äkillinen aivoinfarkti. Ei antanut minkäänlaista ennakko merkkiä.
Näin äkillinen rakkaimman poismeno on isälle ja kahdelle lapselle kovapaikka.
Jos olisi ollut riitoja ja epäsopua, muttakun ei. Kyllähän on tullut lohduttavaa olkapäätä tarjolle mutta ei se kauhea yksinäisyyden tunne häviä, se on siellä jossakin koko ajan. Saa nähdä montako vuotta tämä olotila kestää?
Pojat ja kova työ on ollut pelastus.