Lähinnä kysyisin henkilöiltä, jotka ovat pettäneet ja kertoneet puolisolleen.
Miten helppoa on unohtaa oma tekonsa, kun totuus on paljastunut?
Omaa oloa helpottaakseen on kerrottu uskottomuus ja halutaan jatkaa puolison kanssa.
Me käymme perheneuvolassa mieheni kanssa ja suhteeseen liittyy myös alkoholi ja väkivalta.
Jonkun mielestä olen varmasti tyhmä ja ajoittain itsenikin mielestä, mutta joku vaan pakottaa yrittämään.
Terapeutti muuten sanoi, että pettäminen on se asia, joka satuttaa sieltä kaikkein syvimmältä.
Tiedä sitten, mutta ainakin se tulee ajoittain häiritsemään mielenrauhaani ja saa aikaan ahdistuneen olon.
Kysymykseni siis on:
Onko yleistä, että pettämisen voi pettäjä unohtaa ja se häiritsee vain jos toinen siitä ahdistuu tai antaa ymmärtää sen häiritsevän?
Voiko ihminen oikeasti elää levollisena niin, etteivät omat teot vaivaa jälkeenpäin?
Eli voiko ihan kirjaimellisesti siirtää kiven omasta sydämestä puolison rintaan? (Iltalehdestä sofiansohvasta lainattu)
Kehotan muuten tosissani harkitsemaan uskottomuudesta kertomista, sillä seuraukset voivat olla todella rankat!
Miten helppoa on unohtaa oma tekonsa, kun totuus on paljastunut?
Omaa oloa helpottaakseen on kerrottu uskottomuus ja halutaan jatkaa puolison kanssa.
Me käymme perheneuvolassa mieheni kanssa ja suhteeseen liittyy myös alkoholi ja väkivalta.
Jonkun mielestä olen varmasti tyhmä ja ajoittain itsenikin mielestä, mutta joku vaan pakottaa yrittämään.
Terapeutti muuten sanoi, että pettäminen on se asia, joka satuttaa sieltä kaikkein syvimmältä.
Tiedä sitten, mutta ainakin se tulee ajoittain häiritsemään mielenrauhaani ja saa aikaan ahdistuneen olon.
Kysymykseni siis on:
Onko yleistä, että pettämisen voi pettäjä unohtaa ja se häiritsee vain jos toinen siitä ahdistuu tai antaa ymmärtää sen häiritsevän?
Voiko ihminen oikeasti elää levollisena niin, etteivät omat teot vaivaa jälkeenpäin?
Eli voiko ihan kirjaimellisesti siirtää kiven omasta sydämestä puolison rintaan? (Iltalehdestä sofiansohvasta lainattu)
Kehotan muuten tosissani harkitsemaan uskottomuudesta kertomista, sillä seuraukset voivat olla todella rankat!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotkut katuvat syvästi ja tuntevat tuskaa, koska ovat pilanneet jotain. Toiset tuskin muistavat koko tapausta, jos siitä ei muistuteta ja silloin kai vastaus on, mitä sä tosta vanhasta, eihän se merkinnyt mitään.
..jonka tein, oli että minun pitää jaksaa kantaa se asia sisälläni, vaikka onkin pimeitä ja kipeitä hetkiä pettämiseni vuoksi.
En voita sillä mitään, jos todellakin siirrän sen kamaluuden puolisoni sydämelle. Itseäni voisi tuolloin hetkeksi helpottaa jos kertoisin, mutta vaikka minä aikaa myöten pääsisin asian kanssa sinuiksi, tuntuisi kamalalta jättää se möykyksi mieheni mieleen.
Kannan itse vastuun tekemästäni kamaluudesta ja yritän elää loppuelämäni sen tiedon kanssa, miten kauheasti olen toista voinutkaan loukata..
On kummallista, että toisten mielestä "vastuun kantaminen" on kertomista ja toisten mielestä kertomattajättämistä.. Sanoisin, että se vaihtoehto, joka on itselle vaikeampaa ja kumppanille helpompaa on oikea.
Se että väittää, että "en halua satuttaa häntä kertomalla", on silkkaa itsekusetusta, jolla yrittää saada näyttämään oikeutetulta sen, että jättää asian käsittelemättä kumppaninsa kanssa.
Todellisia syitä ovat, että pelkää kumppaninsa reaktiota, pelkää suhteen päättymistä, tai ei yksinkertaisesti ole pokkaa hoitaa asiaa kasvotusten.
Parisuhteessa molempien täytyy kohtuudella tietää missä kulloinkin mennään. Kumppanin uskottomuus on aika olennainen tieto osapuolien tehdessä arviointeja ja päätöksiä kumppanuutensa suhteen. Tällaisten tietojen pimittäminen ei ole mitään "vastuun kantamista." Niiden jakaminen on, oli se sitten kenelle tahansa vaikeampaa tai helpompaa.