Trollit poseen

Britanniassa aiotaan tiukentaa tuomioita nettitrollauksesta – "kansallista elämää myrkyttäviä pelkureita"Britannian oikeusministeri Chris Grayling ehdottaa internetissä tapahtuvasta trollauksesta langetettavien tuomioiden tiukentamista, kertovat brittiläiset tiedotusvälineet.

Lakiehdotuksen mukaan trollauksesta voitaisiin jatkossa langettaa jopa kahden vuoden vankeustuomio, kun nyt enimmäistuomio on puoli vuotta.

The Daily Mail -lehden haastattelussa Grayling kuvaa trolleja pelkureiksi, jotka myrkyttävät kansallista elämää. Hänen mukaansa kukaan ei sallisi tällaista myrkyllisyyttä henkilökohtaisesti, joten sillä ei tulisi olla sijaa myöskään sosiaalisessa mediassa.

Britanniassa on viime päivinä noussut julkisuuteen muun muassa tv-juontajan ja mallin Chloe Madeleyn joutuminen internetissä häirinnän kohteeksi.

Kertoessaan aikeista kiristää lainsäädäntöä Grayling sanoi Madeleyn tapauksen osoittavan, että ihmisiä solvataan internetissä mitä julmimmalla ja halventavimmalla tavalla.

- Tällä lailla taistellaan julmuutta vastaan. [...] Meidän täytyy lähettää selkeä viesti: Jos trollaat, sinua uhkaa kahden vuoden vankeustuomio, ministeri totesi.

Madeley on jo kiittänyt hallituksen suunnitelmaa uudistaa kymmenen vuotta vanhaa lainsäädäntöä. Hänen mukaansa fyysisten uhkausten ei pitäisi kuulua sananvapauden piiriin. Ne pitäisi nähdä onlineterrorismina ja niiden pitäisi olla laittomia, hän sanoo

Suomessakin olisi aihetta laittaa kunnon rangaistukset.
Kukahan poliitikko ottaisi asiakseen? Ääniä luvassa!
486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ajattelen tästä fasistis-totalitaristisesta paskasta nyt kaikkea negatiivista, että tiedä sä vittu saatana perkele se!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Mielenkiintoinen ajatus.

Missä menee trollaamisen ja ihan tavallisen tyhmyyden raja? Tyhmyyttä ei voi lailla kieltää.

Mikä katsotaan häirinnäksi? Eri mieltä oleminen sopivassa paikassa...?

Äänestä

Hyvä hyvä, täällä olisi jo korkea aika saada pari sadistiia tilille kirjoitteluistaan.

Sananvapaus on eri asia kuin yllyttäminen väkivaltaan ja törkeä solvaaminen palstalla jonne ei ole ikärajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt kirjoitti:

Britanniassa aiotaan tiukentaa tuomioita nettitrollauksesta – "kansallista elämää myrkyttäviä pelkureita"Britannian oikeusministeri Chris Grayling ehdottaa internetissä tapahtuvasta trollauksesta langetettavien tuomioiden tiukentamista, kertovat brittiläiset tiedotusvälineet.

Lakiehdotuksen mukaan trollauksesta voitaisiin jatkossa langettaa jopa kahden vuoden vankeustuomio, kun nyt enimmäistuomio on puoli vuotta.

The Daily Mail -lehden haastattelussa Grayling kuvaa trolleja pelkureiksi, jotka myrkyttävät kansallista elämää. Hänen mukaansa kukaan ei sallisi tällaista myrkyllisyyttä henkilökohtaisesti, joten sillä ei tulisi olla sijaa myöskään sosiaalisessa mediassa.

Britanniassa on viime päivinä noussut julkisuuteen muun muassa tv-juontajan ja mallin Chloe Madeleyn joutuminen internetissä häirinnän kohteeksi.

Kertoessaan aikeista kiristää lainsäädäntöä Grayling sanoi Madeleyn tapauksen osoittavan, että ihmisiä solvataan internetissä mitä julmimmalla ja halventavimmalla tavalla.

- Tällä lailla taistellaan julmuutta vastaan. [...] Meidän täytyy lähettää selkeä viesti: Jos trollaat, sinua uhkaa kahden vuoden vankeustuomio, ministeri totesi.

Madeley on jo kiittänyt hallituksen suunnitelmaa uudistaa kymmenen vuotta vanhaa lainsäädäntöä. Hänen mukaansa fyysisten uhkausten ei pitäisi kuulua sananvapauden piiriin. Ne pitäisi nähdä onlineterrorismina ja niiden pitäisi olla laittomia, hän sanoo

Suomessakin olisi aihetta laittaa kunnon rangaistukset.
Kukahan poliitikko ottaisi asiakseen? Ääniä luvassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu